Menneisyys hukassa

Kuvatekstissä sanotaan suunnilleen, että kermapiirakat on tarkoitettu syötäviksi myös tässä kokouksessa. Eilinen koululaisten toimeenpanema presidenttiehdokkaiden kuulustelu oli hyvä. Se oli viihdyttävä. Se herätti ajatuksia.

Ehdokkaista Timo Soini oli paras. Sanon näin, koska se on totta, mutta myös päästäkseni asiaan.

Soini joutui turvautumaan etenkin Essayahin viljelemään keinoon eli inttämään ohi kysymyksen asian vierestä. Hän esiintyi ikään kuin kaikki eivät tietäisi, että valiokuntien puheenjohtajat määräytyvät vaalimenestyksen mukaan ja että puheenjohtajaksi äänestetään aina ryhmän eli puolueen nimeämä henkilö.

Lisäksi hän esitti jälleen tutun iskulauseensa, joka on joko mieletön tai ainakin väärä: ”Se on totta, koska se on hänen mielipiteensä”.

Soinin teho ei sittenkään ole sutkautuksissa. Hänellä on mainioin improvisoijan kyky rakentaa nopeasti iskevä lause ja katkaista puheenvuoronsa siihen.

Jopa Arhinmäki, joka ottamansa roolin takia pääsi helpoimmalla ja saavutti suuren suosion olemalla rämäkkä, sortui sivulauseisiin. Kun on sanottu esimerkiksi että kyllä, armeijan määrärahoja saa leikata kaikkien näiden kovien menojen keskellä, on lopetettava siihen. Poliitikon – kenen tahansa kansalaisen – suusta ulos pyrkivä täydennys ”etenkin kun…” syö ensin sanotun tehoa pahasti.

Vanha kaksu:” Et kai sinä pappismiehenä kuitenkaan paholaisesta keksi mitään hyvää sanottavaa?” – ”On se ainakin ahkera.”

Keskustelu toi mieleen puhetaidon pahan ongelman. Sana ”puhetaito” käsitetään myönteiseksi. Sillä on positiivisia konnotaatioita.

Historiallisesti puhetaito luultavasti kehittyi retoriikan nimellä keinovalikoimana, jota käyttäen kuulijat saa hyväksymään mielettömiä kantoja, vastustamaan sitä mitä itse asiassa kannattavat ja päinvastoin. Puhetaidon opettajia kutsuttiin sofisteiksi. Se on eri ammatti kuin filosofi, vaikka molemmissa sanoissa on ”sofia”, viisaus.

Siitä ei tarvitse välittää tässä yhteydessä, että ”sofisti” tarkoittaa nykyisin usein viisastelijaa. Kyllä tuossa joukossa oli eteviä henkilöitä; eräät heidän esiin manaamistaan paradokseista riivaavat ajattelijoita tänäkin päivänä. Sellainen on Zenonin ”Akilleus ja kilpikonna”.

Jos eilisessä keskustelussa olisi ollut mukana todella pätevä puhuja, hän olisi vastannut näppärään kysymykseen, miksi vain miehillä on asevelvollisuus, oikaisemalla, että  tasa-arvo ei ole sama asia kuin samanarvoisuus, ja jatkamalla sitten, kuten Lipponen teki, että naisilla on äitiys. Vastaus oli hyvä. Emo kulkee edellä, sitten pentu ja vasta kolmantena uros, koska tuolta paikalta on parempi hoitaa asevelvollisuutta eli suojata kaikkia hyökkäyksiltä.

Naisten lukutaitoa muuten puoltaa niin ikään kokemus. Lapsi saa kielellisen ja muun viestinnän taidot emoltaan / äidiltään. Hyvin monilla nisäkäslajeilla samaan seuraan jäävän uroksen / isän aika menee ravinnon hankkimiseen ja tappelemiseen.

Soinin ”mielipide ei voi olla väärä” on harmillinen väite, koska moni taitaa pitää sitä totena. Otaksukaamme, että suhteellisen vapaassa vaalissa annettu ääni perustuu mielipiteeseen henkilöstä tai puolueesta. Siis ne jotka äänestivät diktaattorin valtaan eivät voineet olla väärässä?

”Mielipiteeni on, että tällä kelillä ei tarvitse talvirenkaita.” – On virheellistä ajatella, ettei mielipide muodostuisi joltain osin myös tosiasioiden (tässä sään) havainnoinnista ja arvioinnista, joka todistettavasti voi osoittautua virheelliseksi. Mielipide ”Ford on huono auto” on osoitettavissa joko virheelliseksi (vaurio- ja korjaustilastot) tai tavaksi sanoa ”en pidä Fordeista”, mikä kertookin enemmän sanojasta kuin autosta. ”Makuasioista ei voi kiistellä” on uskomaton väite. Juuri niistä voi kiistellä ja täytyykin. Valitettavasti keskustelu kilpistyy usein huonoon kielenkäyttöön. Kumpi on pidempi, litra vai kilo.