Hieno mies ja hyvä ihminen

Otsikon mystisiin termeihin on tunkeuduttava selvittämällä sanoja ”mies” ja ”nainen”. Myös suomessa mies tarkoitti kauan ihmistä. Vivahde istuu kiinni yhdyssanoissa, joista kaikille ei ole keksitty uutta muotoa – oikeusasiamies tai yleisemmin lainsäädännön tuntema ”asiamies”, joka on melkein sama asia kuin edustaja tai valtuutettu.

Suomessa Mies ei yleistynyt etunimenä kuten ei liioin Solmu. Oli Mies Reenkola ja Solmu Mäkelä ja solmu Nyström. Jälkimmäinen on ruotsiksi Knut ja edellinen Karl. ”Karl” oli täysikasvuinen, vapaa mies.

Englannin ”gentleman” oli jossain vaiheessa aateliton mieshenkilö, jota ei pidetty aivan renttuna. ”Herrasmies” on joissakin yhteyksissä aivan kelvollinen käännös. Englannin ja Yhdysvaltojen massalehdistö alkoi sitten keksiä ”gentlemannille” kaikenlaisia jaloja ominaisuuksia.

Saksalaiset upseerit eivät olleet herrasmiehiä. Tarkoitan upseerikuntaa 1871-1914. Ulkomailta matkustaneet kirjasivat usein muistiin ihmettelynsä, että nuorikin upseeri pani vastaan tulevan naisen pitkästä mekosta huolimatta astumaan jalkakäytävältä kuraan. Upseeri oli jotain niin tavattoman hienoa, etteivät siviilien päähänsä saamat käyttäytymissäännöt koskeneet häntä.

Olen katsellut useamman kerran nuoria investointipankkiireja ja joitakin asianajajia, joiden rikkaus ja kadehdittu asema oikeuttaa heidät esimerkiksi antamaan painavankin oven läimähtää perässä tulevan mummoihmisen kasvoille.

Tuo piirre on vanha ja vakiintunut. Kun on tarpeeksi rikas, ei ole väliä, vaikkei osaisi lainkaan käyttäytyä.

Suomessa hienoista miehistä puhuen kansakunnan maalaisuus ja vastikään tapahtunut puusta laskeutuminen näkyy päivittäin kauppaliikkeissä. Myös nuorilla miehillä on peritty käsitys, että raskaat, ikävät ja vaivalloiset tehtävät, kuten painavien kassien kantaminen, kuuluvat naisille.

Maalla miehuus oli vähästä kiinni. Herrasväen tunnisti kirkonkylän raitilla heti. Heikäläiset kulkivat vierekkäin, mies ja nainen. Tosi mies ei ikinä sellaiseen alentunut. Äijä kulki edellä, akka köpitti perässä. Ainakin Kirkkonummella tapa näyttäisi olevan edelleen voimissaan.

Hienon miehen nimi ei liity millään tavoin pukeutumiseen mutta sitä enemmän asennoitumiseen. Amerikan englannissa on hyvä sana ”attitude”. Vaikka se tarkoittaa oikeastaan asennetta, sillä viitataan asennevikaan, esimerkiksi pahasuiseen.

Suomen kielessä on mainio sana, jolla ei ole tekemistä yhteiskunnan, seuratapojen eikä tunnettujen moraalisääntöjen kanssa. Jos ihminen – useimmiten mutta ei aine mies – on kyylä, sillä on sanottu kaikki tarpeellinen.

En ole kuullut tuota sanaa puheessa pitkään aikaan. En tiedä, onko se sivuutettua maailmaa. Omissa korvissani sana sisältää tarpeellisen tiedon siitä, että asianomainen on pikkumainen ja luihu niuhottaja. Hänellä on tapana seurailla toisten tekemisiä siinä toivossa, että saisi jotain ikävää sanottavaa tai juoruttavaa.

Kyylä on ihminen, joka vetelee työpaikalla auki kirjoituspöydän laatikoita siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain häpeällistä, tai nojailee tulostimeen uutisten toivossa.

Hyviä ihmisiä on harvassa, mutta jotain tietoa sellaiseksi päätymisestä on olemassa. Muuan hyvä ihminen piti tapanaan kyykistyä lasta puhutellessaan. Hän haki katsekontaktia ja jutteli. Kun lapsi puhui, hän kuunteli, ja kun lapsen katse lopetti harhailunsa, hän hymyili.

Hän ei ollut vanhakaan, kun jo jokseenkin kaikki pitivät hänestä ja arvostivat. Hienoa ja hyvää oli, ainakin tuossa tapauksessa, mutkaton ja avoin katse ja ilme, joka kertoi, että ihminen on valmis kuuntelemaan. Opin kerran paljon kuulusteluja hoitaneelta poliisilta, että hänen keinonsa saada tuntuma puhutettavaan oli juuri sama. Hyvin harva ihminen pystyy pettämään katseellaan, vaikka se kielellä kävisi kuinka helposti.