Kainot köyhät

Kukaan ei ainakaan vasiten kiinnittänyt huomiota eilen käyttämääni termiin ”herrasväki”. Minusta siihen tuli koominen vivahde noin vuonna 1916. Siitä alkaen sen käyttäminen on ollut merkki siitä, että nyt ei olla aivan vakavissaan.

Suomessa alan kuuluisin on Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki. En usko että teistä moni muistaa pakinoitsija Tiituksen Herra Kenosta, joka hänkin työskenteli tarmokkaasti pitääkseen itsensä ja pesyeensä herrasväen kirjoissa. Guss Matsson (kuoli 1913) oli alan miehiä. Hänen kirjoitusvalikoimansa nimeksi pantiin 1953 ”Kreatur och professorer” eli elukoita ja professoreita, ja vuonna 1967 ”Hyvä herrasväki”.

”Pauvres honteux” toimi mielestäni Suomessa vielä sotien jälkeen. Nimitys oli tunnettu Ruotsissa vaikka onkin ranskaa, ”kainot köyhät”. Ajatus oli koota varoja ja jakaa niitä vaivihkaa ilman omaa aiheutustaan köyhtyneille tai vanhuuden rusikoimille herrasväen edustajille. Ei voinut ajatella, että kunniallisena kauppaporvarina toiminut mies olisi vajonnut vaivaishoidon (suora sosiaalituki) piiriin.

Ystäväni Heikki Kaukoranta kertoi joskus maassamme ennen toimineesta hyvin suuresta kainojen köyhien joukosta – Venäjän emigranteista. Joillakin näistä oli, tarina kertoo, tapana käydä lainaamassa Yliopiston kirjastosta niin paljon hienosti sidottuja kirjoja kuin jaksoivat kantaa valottomiin asuinloukkoihinsa, jos teelle oli tulossa toisia yhtä köyhiä maanmiehiä. Piti tehdä vaikutus!

Töölössä asui Anna Vyrubova (kuvassa), josta on julkaistu kirjoja. Tunnen ihmisiä, jotka seurustelivat hänen kanssaan. Hän kuoli 1964 ja oli toiminut ennen vallankumousta keisarillisena hovineitinä ja palvellut niin tsaaria kuin Rasputiniakin. Väitetään että Mannerheim osallistui hänen vaatimattomien rahallisten tarpeittensa täyttämiseen, koska he olivat tuttuja vanhoilta Pietarin ajoilta.

Mechelininkadulla oli 60-luvulla suosittu ruokala. Katselin seinällä olevia tauluja ja sanoin jollekin että aivan kuin aitoja Ilja Repinin maalauksia. Ne olivat aitoja Repinejä. Vuonna 1930 kuolleen maalarin poika Juri, hänkin taidemaalari, kuoli 1954 Helsingissä pudottuaan Pelastusarmeijan yömajan ikkunasta. Elatuksekseen hän oli kaupitellut myös isänsä maalauksia, joita ei pidetty minkään arvoisina.

Kommentoija Rienzi mainitsee virkakuntaan kuulumisen herrasväen tunnusmerkkinä. Professori Jaakko Voipio –vainaja, jonka tunsin päällisin puolin (hankala henkilö), mainitsee muistelmissaan, että hänen sukunsa (Åkerman) oli palvellut yhtäjaksoisesti valtion viroissa vuodesta 1640. Tietääkseni palvelee edelleen.

Tämän vitsiksi muuttuneen ”herrasväen” alla on ”herrat”, puheessa tavallisimmin ”herran perkeleet”. Avioliiton solmiessaan isäni oli ammatiltaan juoksupoika ja äitini myymäläapulainen; tosin hänen vanhempansa omistivat sen ja talon, mutta heillä oli enemmän velkaa kuin varallisuutta silloin, vuonna 1943. Kummassakaan suvussa ei ollut yhtään ylioppilasta.

On meistä tullut myöhemmin hyvinkin herraskaisia. Olin oikein ylpeä, kun Matti Klinge nuhteli minua hiljan kirjaston rotundassa – ”ja suoraan metsästä?” oli viittaus takkiini ja osoitus, että Homeroskin nukahtaa, Takki on Barbour, jonka rinnalla kollegan oma kamelinkarvainen kaljasaavin peitto on matalaotsaisen rahvaan vaate. En raaskinut mainita erehdyksestä.

Vastaisin omaan kysymykseeni väittämällä, että ”herrojen” katoaminen kielenkäytöstä oli yksi stalinistiliikkeen suurista ansioista. moskovanmielisissä nuorkommunisteissa oli mukana sen verran paljon herrasväkeä ja tulevia herroja. Ammattiyhdistysliikkeen harjoittama luokkasopuilu vei meiltä myös sanan ”köyhälistö”, proletariaatti.

Virkamiesten ja heitä hallitsevien poliitikkojen yhteisymmärrys ei ole aina hyvä. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että viimeksi kuluneet 65 vuotta meillä on ollut tasavallan presidenttinä vain henkilöitä, joiden sukutausta on ollut tavallinen tai sitä heikompi (esimerkiksi Paasikivi)? Muista johtavista poliitikoista ja näistä nyt presidentiksi tarjolla olevista hyvin suuri osa on sitä samaa kantaa ja juurta. Vanhasen professori-isä ei ehkä ollut suositus. Mutta virkamieshallituksia lukematta: Kiviniemi, Jääteenmäki. Lipponen, Aho, Holkeri, Koivisto, Sorsa, Miettunen, Liinamaa, Paasio, Virolainen, Sukselainen, Kekkonen, Fagerholm, Pekkala. Täydellinen muutos sotaa edeltäneisiin nähden (paitsi Kyösti Kallio ja Väinö Tanner). Alempaa keskiluokkaa ja yksinhuoltajan lapsia. Ei herrasväkeä, paitsi Lipponen (ylimetsänhoitaja-isä). Kiinnostavaa?