6. marraskuuta 2011

Ylpeys


Useita kertoja on kuultu toistettavan, että kreikkalaiset ovat ylpeä kansa. Näin lienee, kun 1800-luvun alussa yllättäen puhjenneen kreikkalaismielisyyden aikana helleeneille kerrottiin, mitä mielenkiintoista heidän historiassaan oli tapahtunut yli 2 000 vuotta sitten. Siihen aikaan maan hallitsija oli Turkin sulttaani, ja paikalliset päälliköt antoivat naputella Akropoliin veistoksia murskeeksi. Kanat tarvitsevat pieniä kiviä ruuansulatukseensa.

Sitä ei ole toisteltu, että kreikkalaiset menivät nukkumaan keksimäänsä kulttuurin kehtoon ja hävisivät maansa ensin roomalaisille vuonna 168 e.Kr. Itsenäistyminen onnistui 1829 Venäjän, Ison Britannian ja Ranskan laivaston avulla. Kuningas saatiin Baijerista ja seuraava Tanskasta.

Ylpeys on vanhassa luettelossa kuolemansynti. Tämä muistetaan valitettavan harvoin. Kuolemansynteihin kuuluvat muuten myös talouselämän ytimeksi mainittu ahneus ja joskus kansalaishyveeksi ajateltu viha.

Jutun kuva, Baabelin torni, on perinteinen ylpeyden vertauskuva. Torni tavoitteli taivasta eli ihminen yritti tunkeutua Jumalan alueelle. Ja torni sortui ja sen lankeemus oli suuri.

Vastaavasti on ajateltu, että ylpeys on yritys asettua Jumalan paikalle. Kerran sen teki myytin mukaan Lucifer, langennut enkeli. Hänestä tuli Saatana, joka on itse ylpeä ja mairittelee, pettää ja viekoittelee ihmistä luopumaan nöyryydestä.

Yleinen demokratisoituminen näkyy tässäkin. Me, keskiluokka, olemme omaksuneet aatelin perinteiset paheet. Juoppous ja muut kodikkaat kuolemansynnit eivät enää riitä.

Tämäkään kristillisen perinteen meille välittämä ajatus ei ole erityisen kristillinen. Kreikkalaisilla on samalle asialle nimikin, hybris. (Translitterointi englannin kieleen on ”hubris”.)

Määritelmän mukaan se on äärimmäistä ylpeyttä ja röyhkeyttä, joka  ilmenee esimerkiksi voitettujen nöyryyttämisenä, omien kykyjen yliarviointina ja todellisuudentajun hämärtymisenä. Kreikkalaisten jumalien hybriksestä määräämä rangaistus on nemesis, kohtalon isku. Se on murhenäytelmän keskeinen elementti.

Ei liene asiatonta ajatella, että kreikkalaiset pankkiirit ja poliitikot voisivat palautella mieleensä näitä näytelmiä. Ei se tekisi muillekaan pahaa. Yksi hybriksen tunnettu muoto on yletön kansallisylpeys.

Vaikka sana on latinaa, myös populismi on kreikkalaista perua. Etenkin Ateena mainitaan nyt uutislähetyksissä usein demokratian kehtona. Todellisuudessa se oli populismin kehto. Klassinen kirjallisuus on täynnä tarinoita roskaväen vallasta. Sokrates tuomittiin ”kansan tahdosta” kuolemaan nuorison turmelemisesta, minkä hän oli toteuttanut kyseenalaistamalla arvostettuja totuuksia.

Ateenan demokratia oli aikuisten, vapaiden miesten päätäntävaltaa kansankokouksissa. Sitä on jostain syystä ihannoitukin. Se ei tietenkään toimi käytännössä kuin puheäänen kantaman matkalla. Ateenalaisten talouselämässä ja sodankäynnissä ei ollut jälkeäkään demokratiasta, ja spartalaiset eivät viitsineet edes teeskennellä sellaista.

Asia lienee niin, että ainakin Euroopan – Välimeren piirissä ensimmäinen mullistava ajattelutapa, joka oli osoitettu köyhille ja yksinkertaisille ihmisille, heidän omalla kielellään, oli Vuorisaarna.

Tässä on kaikessa takana vakava ajatus. Neuvostoliitossa ja myös Suomessa sota-aikana maan olojen arvostelusta rangaistiin, koska sellainen ”oli epäisänmaallista”.  Uskonnon nimissä murhaamisesta ei unohdeta muistuttaa. Kunnian ja isänmaan nimissä on murhattu yhtä paljon, ehkä enemmän. Vallitsevassa tilanteessa, ylpeyden istuessa valtaistuimella, odotan edelleen, milloin alkaa sota. Tavallisin syy on liikaylpeys (molemmat maailmansodat) tai kansan eli tavallisten ihmisten puristaminen liian ahtaalle, etenkin elintarvikehuollon ja peruspalvelujen (esim. sairaalat) romahtaminen.

32 kommenttia:

  1. On kummallista ajatella, että kreikkalaisten tulisi muistella 2000 vuoden päähän suuruuden aikojaan, kun kreikkalainen Bysantin valtakunta kuitenkin oli olemassa 1400-luvulle asti.

    VastaaPoista
  2. en minä kyllä vieläkään suosittas kovin räveltämään ja lärvimään, mutta ymmärrän, että se pidättely voi olla nyt vaikeata niillä, jotka eivät silloin uskaltaneet.

    VastaaPoista
  3. Mainitsemasi kuoleman synnit eivät olleet, ainakaan ahneuden suhteen Platoonille tutut, sillä Aleksanteri Suurelle vastatessaan, tämän luvatessa antaa saamistaan palveluksista Platoonille "mitä vaan hän ikinä tahtoi", pyysi: "Menisitkö pois valon tieltä". Olisko se pyyntö ollut sit niitä ensimmäisiä "viha puheita" aidolta suurmieheltä. Onneksi ei kai sentään kuolemaksi. Those were the days, today Suave,(tukkarasva oiva)rules again.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus taas.

    EU ja varsinkin euro on yksi noista Baabelin torneista. Hybris kukki esim. silloin, kun talouden lainalaisuudet ohitettiin ja Kreikka otettiin rahaliittoon, vaikka hyvin tiedettiin, että a) Kreikka törkeästi valehtelee talouslukunsa (viimeksi A-plussassa Raimo Sailas tämän todisti) ja b) sama lippalakki ei istu omenalle ja melonille. Ongelma koskee koko eteläistä Eurooppaa.

    => Kuviteltiin, että toiveajattelu voittaa faktat, koska me olemme mahtava EU. No, nemesis iski ja nyt ollaan kerjuulla Kiinassa ja Brasiliassa.

    Soinille tarjottiin myrkkymaljaa valtiovarainministerin salkun muodossa nuorison turmelemisesta, minkä hän oli toteuttanut kyseenalaistamalla arvostettuja totuuksia.

    Populismi kukkii: "Nämä ovat niin kovin vaikeita ja monimutkaisia asioita". "Niskalenkki markkinoista on otettu." "Tämä on viimien paketti, jolla ongelma padotaan." "Kreikka ei mene velkasaneeraukseen." Jne.

    - todellisuudessa nämä ovat hyvin yksinkertaisia asioita

    Olisiko todella aika nöyrtyä ja todeta, että pieleen meni. Skaalata elintaso, palvelut ja valtion ja kuntien budjetit jonnekin 1980- tai 1970-luvun tasolle ja aloitella sieltä rauhallisesti ja pikkuhiljaa kukin omillaan.

    Pelottaa todella, että blogisti on oikeassa ennustellessaan sotia. Sitä varmemmin kahinat ovat edessä, mitä pidempään harhoissa eletään.

    VastaaPoista
  5. Ai että sotako itäisi Hurstin leipäjonossa? Siellä seisovat Unto (italian "unto" tarkoittaa rasvaa) ja Timo (it. timjami) nöyrinä ihmisarvo Suomessa nujerrettuina, mutta silti yhteiseen euroon luottaen, koska haluavat kuulua yhteiseen perheeseen turismista riippuvaisten kreikkalaisten kanssa.

    Teoriaherrat pelottelevat kääntävänsä kehityksen takaisin pimeyteen mistä on juuri tultu ulos. Että muka sotia synnytetään ja eurosta noin vaan erotaan!

    VastaaPoista
  6. Mikä ihmeen demokratia !Olen jo vähän vanha mutta en ole siihen törmännyt. Olen kyllä tavannut rikkaamman -voimakkaamman-sivistyneemmän-jne valtaa.Vuorisaarnasta ne ei muista pätkääkään.Muutenkin yhteisöjen elämä on "demokratian" nuoralla tanssimista.Joku tykkää tyttärestä jne..Ellet maasi puolesta taistele niin suuremmat tanssii maasi haudalla !

    VastaaPoista
  7. JK: "Klassinen kirjallisuus on täynnä tarinoita roskaväen vallasta."

    Mielenkiintoinen käsite tämä "roskaväki".

    Onko sellaista väkeä meillä? Ovatko esim. persut sellaisia? Briteissä puhutaan joutilaasta alaluokasta, joka vähän aikaa sitten kuulemma hieman mellakoi. Onko kyse samasta väestä? Onko meille syntymässä joutilasta alaluokkaa?

    Onko roskaväki tyhmää?

    Vanhanen vanhempi perustaa kiistanalaiset tutkimuksensa muiden tekemiin älykkyystesteihin. Niiden mukaan kreikkalaiset ovat Euroopan tyhmin kansa.

    VastaaPoista
  8. Eikös se mene niin, että sodat ovat abstrahoituneet eikä niitä enää käydä pyssyin eikä tikarein. Näyttääkin siltä, että "rahamaailma" on julistanut sodan valtioita vastaan ja valtiot ovat jo nyt pahassa alakynnessä.

    VastaaPoista
  9. Nyt ovat blogistinkin kirjoitukset sävyltään muuttuneet. Aikaisemmin hän melko kiivaasti puolsi Kreikalle lisää rahaa.

    Vai muistanko ja käsitinkö väärin?

    VastaaPoista
  10. Ylpeyden takana on usein viha. Ylpeä pidättää itsellään pahan mielensä, pettymyksensä ja suuttumuksensa, ei "alennu" autettavaksi. Kun ollaan ylpeitä, ei kukaan saa otetta.
    Ja mitä siitä seuraa: yksinäisyys.

    Pirkko A

    VastaaPoista
  11. Jos miettisi vähän aikaa kasvoja Jumalan paikalle itseään tälläävästä, niin katsotaanpas... no Walroosin Björnihän se siinä.
    Tuleeko lankeemus, aika sen näyttää.

    VastaaPoista
  12. Päivän teemaan sopii kuin suukko poskelle pyhäinpäivän Hesarin Suuri Moraalikysely, jossa Katja Martelius antaa kaikkiin kysymyksiin Oikeat Vastaukset.

    Tai ne vastaukset antaa tulkintani mukaan Profeetta Muhammed (ei kuvaa, parrakas, puuttuu pikkuasioihin).

    Täytyy oikein ihmetellä Katjan ja Muhammedin rohkeutta, mutta päätelkää itse, sillä tässä on suoria sitaatteja (merkitty lainausmerkein):

    Katja: Saako käyttää sanaa persu?
    Muhammed: "Ei saa! Se on ruma ja vihamielinen teko, jolla on tarkoitus asettua toisen yläpuolelle. Kysynpä vain, että millä rahkeilla!"

    Katja: "Olen samaa mieltä. Tämä seuraava on vaikea. Saako toista sanoa neekeriksi?"
    Muhammed: "En näe siinä mitään ongelmaa. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä, kuten tässä tapauksessa on ehkä käynyt."

    Huh huh... Kylläpä Hesari nyt pommin pamautti. Katja taitaakin olla piilopyysalolaisia.

    VastaaPoista
  13. "Tavallisin syy on liikaylpeys (molemmat maailmansodat) tai kansan eli tavallisten ihmisten puristaminen liian ahtaalle, etenkin elintarvikehuollon ja peruspalvelujen (esim. sairaalat) romahtaminen."

    Toinen maailmansota johtui jälkimmäisestä syystä. Kansa puristettiin liian ahtaalle sekä materiaalisesti että psykologisesti.

    "Olisiko todella aika nöyrtyä ja todeta, että pieleen meni. Skaalata elintaso, palvelut ja valtion ja kuntien budjetit jonnekin 1980- tai 1970-luvun tasolle ja aloitella sieltä rauhallisesti ja pikkuhiljaa kukin omillaan."

    Olisiko syytä skaalata tulonjako 1970-luvun tasolle?

    VastaaPoista
  14. Hirmuisan hyvä juttu, taas.
    On jotenkin ikävä tunne sodan vaaran lähestymisestä tai ainakin sotaisten ristiriitojen kärjistymisestä -- vähän niin kuin hidastettuna draamana (Roubin), joka siirto siirrolta, näytös näytökseltä etenee kohti lopuullista katastrofia. ja tämä tiedetään sekä katsomossa että näyttämöllä, mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään, jokainen vetää roolinsa loppuun.
    Idealistisen europrojektiin valuviat, hybriksen luomat harhat ja omien syntiensä tunnustamisen mahdottomuus varmistavat draaman etenemisen..

    VastaaPoista
  15. "Hyvä kirjootus taas."
    Blogisti on ennustuksissaan aina oikeessa!

    VastaaPoista
  16. Kerran radiossa uutisoitiin kaukomailla sattuneesta laivaonnettomuudesta ja todettiin, että suomalaisia ei ollut mukana. Vieressä kuunnellut kreikkalainen sanoi, että Kreikassa uutisessa ei mainittaisi kreikkalaismatkustajia.

    VastaaPoista
  17. Sota on miekka, jolla gordionin solmu aina avataan.

    VastaaPoista
  18. Luettuani tämän - jälleen kerran - mainion postauksen, kävin uutissivuilla. Siellä kerrottiin, että Kiinan asuntokupla on puhkeamassa. Olisiko sieltä tulossa se Nemesis, jonka JK mainitsi? Kiinan talouden romahtamisen rinnalla helleenien konkurssi olisi vain pieni tussaus.
    Pieniä järkiintyumisen merkkejäkin näkyy talousrintamalla. Monin suin ylistetään nyt Islannin menettelyä omassa pankkikriisissään. Siellä annettiin kylmästi pankkien kaatua ja pankiirien köyhtyä. Tekisi hyvää muuallakin. Bonuksena vielä se, ettei operaatio jättäisi jälkeensä sellaista katkeruutta kuin Suomenkin pankkikriisin hoito, jolloin kansan vähät rahat siirrettiin sujuvasti suurimpien rikollisten taskuihin. Tämä rosvolauma muuten esitellään jälleen 6.12. televisiossa.

    VastaaPoista
  19. Pekka Kuusi osoitti 1971 ("Tämä ihmisen maailma") että kateus ei ole kuolemansynti vaan elossapysymisen ehdoton edellytys (ahneus + saituus).

    Mutta ottakaapa käteenne kreikkalainen 2 €:n kolikko.
    Mikäs se siinä onkaan?

    VastaaPoista
  20. "Vallitsevassa tilanteessa, ylpeyden istuessa valtaistuimella, odotan edelleen, milloin alkaa sota."
    Taas kerran JK puhuu kuolemanvakavista asioista, erityisesti kun muistetaan, että EU syntyi alunperin rauhanprojektiksi estäään eurooppalaisen suursodan. Väistämätön johtopäätös on, että jos EU hajoaa, sodanvaara kasvaa.

    VastaaPoista
  21. "Tämäkään kristillisen perinteen meille välittämä ajatus ei ole erityisen kristillinen. Kreikkalaisilla on samalle asialle nimikin, hybris. (Translitterointi englannin kieleen on ”hubris”.)"

    Translitteroidaan edelleen suomen kieleen että "hupsis" ja lisätään siihen anteeksipyyntö "ohoh!"

    VastaaPoista
  22. Ad Toipila et alii: - olen henkilökohtaisesti edelleen Kreikan rahoittamisen kannalla. Pidn "konkurssihallintoa" Kreikassa välttämättömänä ja toivon, että sillä olisi riittävä toimivalta.

    Silti pelkään että se aika meni jo, jolloin raha olisi auttanut.

    Suomen vakuusseikkailusta olen edelleen samaa mieltä. Kallistsa aikaa meni siinäkin, enkä vieläkään näe, että suomalaisten asema olisi tuosta parantunut.

    VastaaPoista
  23. Ad Tapsa et alii: - roskaväkeä ei enää ole eikä siitä pdä puhua. Suomensin klassisen kirjallisuuden "vulgus" sanan suoraan. Roskaväki teki vallankumouksen 1789. Sana on ranskaksi "la canaille", kanalja.

    Perussuomalaiset ovat täsmälleen samoja ihmisiä kuin muutkin ja vihjailut keskiolutvetelhtijöistä ovat kotimaa-rasismia.

    VastaaPoista
  24. Ateenan demokratia syntyi (Aristoteleen mukaan), kun piti rakentaa laivasto ja värvätä myös "roskaväen" joukosta. Ateena olikin sotilaallisesti varsin toimiva rakennelma esimerkiksi persialaissotien aikana. Eikä pelkästään sotilaallisesti, vaikka Sokrateelle huonosti kävikin.

    Linkki Suomeen: myös Ruotsin suurvalta rakennettiin kansanarmeijalla -- tai ainakin armeija oli paljon enemmän kansanarmeija kuin naapurimaissa. Herman Lindqvist on aika uskottavasti väittänyt, että Ruotsi olikin demokraattisin valtio koko maailmassa ennen varsinaisten demokratioiden syntyä muun muassa Suomeen.

    Nykyaikainen demokratia syntyikin pitkälti siksi, että sodankäynnissä tarvittiin lojaaleja massa-armeijoita. Esimerkiksi nuori Suomi varustautui huonosti, koska kansa piti saada kansa puolustusmieliseksi. Se ei olisi onnistunut, jos rahat olisi laitettu aseisiin.

    Kreikassa tarvittaisiin nyt maanpuolustushenkeä. Mutta miten sitä rakennetaan, kun ei ole vihollista (paitsi se toinen NATO-maa idässä, joka ei nykyiseen kriisiin liity millään lailla) eikä laivoissakaan enää ole edes airoja?

    VastaaPoista
  25. Kemppinen kirjoitti: "talouselämän ytimeksi mainittu ahneus"

    Talouselämämme suhde ahneuteen on hieman kuin avioliiton suhde seksiin. Edellinen on "checks and balances" jälkimmäiselle, eikä kausaliteetti kulje toisinpäin - seksin nälkää esiintyisi  ilman avioliitovuodetta kuten ahneus loimottaisi vaikkei pörssiä olisi. Kirkon ja synnin tai lain ja rikoksen suhde on jo mutkikkaampi, sillä niissä edellinen myös konstruoi jälkimmäistä. Mutta himo siis ei minusta (siis minussa) ole etupäässä abstrakti käsite. 

    VastaaPoista
  26. "Siellä annettiin kylmästi pankkien kaatua ja pankiirien köyhtyä"
    Mitenkäs suomalainen toimii kun pankki kaatuu jolloin lainat pitää maksaa takaisin per heti?

    VastaaPoista
  27. ... eikä ne "vetelehdi", vaan ottavat topakasti kopsuja (yhteiskunnan piikkiin tavalla ja toisella), kui vastustavat siinä samalla sosialismia.

    VastaaPoista
  28. Transparency int. raportti 2010: Kreikka on yksi Euroopan korruptoituneimmista maista, Kreikan sijoituksen 78 jakavat: Kiina, Kolumbia, Lesotho, Peru, Serbia ja Thaimaa. Edellä ovat mm.Namibia, Ruanda, Bulgaria, Romania.

    Eiköhän olisi parasta, että Kreikka eroaisi Eurosta, EUsta ja liityisi kaltaistensa joukkoon.

    http://www.transparency.org/publications/publications/annual_reports/annual_report_2010

    VastaaPoista
  29. Jos uskonnonvastainen on uskonnoton/ateisti, niin
    mikä on semmoinen joka päättää nyt Kemppisen johdosta sotaisuudenvastaisuuttaan olevansa kunnian ja isänmallisuuden vastainen ?

    "Kosmopoliitti" ? "Pragmaatikko" ?

    MrrKAT

    VastaaPoista
  30. Minulle oli tärkein kohta tässä Kemppisen bloggauksessa tämä:

    "Asia lienee niin, että ainakin Euroopan – Välimeren piirissä ensimmäinen mullistava ajattelutapa, joka oli osoitettu köyhille ja yksinkertaisille ihmisille, heidän omalla kielellään, oli Vuorisaarna."

    Enpä ole huomannut ajatella Vuorisaarnan merkitystä tuosta näkökulmasta. Siitä pitäisi maksaa arvonlisäveroa.

    VastaaPoista
  31. Eurooppa ja USA menettävät länsimaisen hegemoniansa minkä ne noin kolme vuosisataa sitten ryöstivät kavaluudella Kiinalta ja Intialta. Tilanne siinä suhteessa normalisoituu eli palaamme päiväjärjestykseen. Lopusta pitää huolen demografinen kehitys joka nostaa Afrikan merkityksen aivan jollekin toiselle tasolle mitä se on ollut orjakaupan, siirtomaa-ajan ja siitä seuranneen pitkän toipumisajan jälkeen. Eurooppa ja länsimainen kulttuuri yleensäkin tulee marginalisoitumaan. On hyvä että kukkoilijat saavat nyt opetella nöyryyttä.

    VastaaPoista
  32. Eurooppa ja länsimainen kulttuuri tulevat marginalisoitumaan kuten mm. professori Timo Vihavainen ennakoi kirjassaan "Länsimaiden tuho". Syyt löytyvät sekä taloudesta että eteenkin demografisesta kehityksestä. Kiina ja Intia ottavat valtavine ihmisresursseineen sen johtavan aseman minkä ne noin kolme vuosisataa sitten menettivät lännen sotilaallisen toiminnan takia. Afrikka puolestaa tulee elpymään nykyisestä alennustilastaan ja käyttää poliittisen vallan erästä voimakkainta tekijää - naisen lanteita - asemansa vahvistamiseen. Afrikkalaisten osuus maapallon nuorista ikäluokista muodostaa jo yli neljänneksen ja osuus tulee entisestään kasvamaan.

    Tässä vääjäämättömässä trendissä, jota ei tarvitse sen kummemmin edes kauhistella, Euroopalla ja lännellä on todella heikot kortit käsissään.

    VastaaPoista