2. marraskuuta 2011

Sapliini


Ehkä se on kertovan taiteen piirre, ehkä ei. Vuosikymmeniä loukkaannuin sydänjuuria myöten, kun joku sanoi, ettei perusta Ohukaisesta ja Paksukaisesta. Sitten katsoin huolella pari vanhaa suosikkiani (Chump at Oxford, Helpmate). Sitten lahjoitin ja luovutin täydellisen Laurel & Hardy –kokoelmani lapsenlapsille. En tiedä, veivätkö he laatikon suoraan kellariin. Heillä on iso kellari.

Chaplin on suurin, kuten Kaurismäki sanoi televisiossa esitellessään ”Kaupungin valot”. Siitä ei ole epäilyä. Elokuvataiteen ensimmäinen nero. Sellaisia ei ole monta. David Lynch on ja mahdollisesti Kubrick.

Lopetin Kaupungin valojen katsomisen kesken. Vertauksena ajattelen käyttää Paganinin Kapriiseja. Ne ovat mestarillisia. Ne ovat hauskoja ja eläväisiä. Niissä on suuri osa aikaisemmasta musiikista. Niissä on melkein tyhjennetty soittimen eli viulun mahdollisuudet. Niitä jaksaa kuunnella kaksi tai kolme kerralla ja pitää sitten taas vuoden taukoa.

Olen luullakseni lopullisesti siirtynyt yksinkertaisuuden kannattajaksi. Minusta on itsestänikin tullut yksinkertainen. Kuoliniästä (31 vuotta) ja teosten määrästä (998 teosta Deutschin numeroimina) suoraan laskien näkee, että Franz Schubert ei hirveästi suunnitellut. Lisäksi hänellä oli tapana päihtyä nauttimistaan virvokkeista ja nukahtaa kesken soitannollisen illan.

En mainitse lauluja, koska se on oma maailmansa, mutta usein mainitsemani D 959 (pianosonaatti A, toinen osa) on yksinkertainen kuin puu ikkunani takana. Se on yksinkertainen, katsoi sitä silmällä, mikroskoopilla tai teleskoopilla. Mitään kauniimpaa ei ole.

Ilmeinen vastaus on, että olen vain lakannut ymmärtämästä Chaplinin mestaruutta. Mutta kun ymmärrän! Yhtä ilmeinen vastaus on, että olen nähnyt ne aivan liian monta kertaa. Se on totta. Mutta nyt näen, ettei nukella ole sielua. Nuo elokuvat ovat kaupallisia mestariteoksia eli ne liikuttavat ihmisiä koko maailmassa. Koska näin on, ne siis ovat lähempänä uskontoa (rituaalia) kuin mystiikkaa. Mystiikka tarkoittaa sielua, joka unohtaa itsensä. Kaupallisuutta kannatan, etenkin tällaista, näin hyvää. Mutta kun haluan kääriä pääni pilviin, en osta toista tyynyä, niin kauan kuin nykyinen on kunnossa. Haluaisin erottaa toisistaan kaupallisuuden ja kulutuksen, sillä viimeksi mainittu näyttäytyy minulle pyörteenä, joka ei johda mihinkään ei lopu koskaan ja tuo mieleen synkkiä ajatuksia.

Yritän analyysia. Ehkä Chaplinin läheltä löytyy sen syy, että palvon Shakespearea mutta en jaksa lukea John Miltonia, vaikka uskottavat tahot julistavat hänenkin suuruuttaan.

Olisiko niin, että jotkut ilmiöt eivät ole pahastikaan aika-avaruuden armoilla ja toiset ovat taas kuin hyytymiä (veritulppa) määrätyn ajan ja tietyn paikan kaikista näkökulmista?

Chaplin on antanut kasvot kahden maailmansodan välisen ajan ihmiselle. Hän on rooliasussaan Hitlerin kaksoisolento. Romantiikan aikakausi tunsi hyvin tämän Jekyll – Hyde –ilmiön. Siitä käytetään usein saksankielistä nimitystä ”Doppelgänger”. En vertaiie näitä kahta hahmoa vaan sanon, että siinä on kaksi perikuvaa asteikon äärimmäisistä päistä. En tarkoita vain viiksiä. Myös ruumiinkielessä on jotain hämmästyttävän samanlaista, ja samoin kyvyssä saada ihmiset ihastuneiksi ja vakuuttuneiksi.

Milton kuvasi Saatanan eli kapinan Jumalaa vastaan. Vielä Freud mietti asioita tavalla, josta näkee, ettei hän voinut tuntea Maxwellin demonia eikä tietenkään informaatioon liittyvää entropiaa. Tarkkaileminen vaikuttaa sekä kohteeseen että tarkkailijaan. Saatana ja Jumala ovat sama henkilö. Tunnen jumalankieltäjiä, jotka ovat kaikessa olennaisessa saatanankieltäjiä.

Juuri Freud nosti tieteelliseen ajatteluun kirjallisuuden vanhan oivalluksen hyvästä ja pahasta. Uskonnoissa tuo ikivanha ajattelu tunnetaan muun muassa manikealaisuutena, valon ja pimeyden taisteluna. Ehkä yin ja yang eivät ole kaukana tästä, vaikka siinä voimat eivät vastusta toisiaan, vaan täydentävät.

Hilbertin hotellissa, jossa on äärettömän monta huonetta, voi poistua palatessaan. Ajalla ei ole etumerkkiä, eikä avaruudella. Shakespeare ja Schubert eivät liene olleet häävejä laskumiehiä, mutta tämän he tiesivät ja toivat toisten tuntemuksiin.

27 kommenttia:

  1. "Koska näin on, ne siis ovat lähempänä uskontoa (rituaalia) kuin mystiikkaa."

    Tästäkö sitten johtuu, että ortodoksit ovat aina saaneet meillä kohteliaan ja ymmärtäväisen erityiskohtelun? Lujinkin luterilainen kaipaa syvällä sielussaan mystiikkaa?

    VastaaPoista
  2. Semmosta se elämä on, omaa tylsistymistä.

    Paganini tai valkokankaan Chaplin eivät olisi sortuneet.

    VastaaPoista
  3. Erehdyin kerran filosofisessa seurueessa pohtimaan, kuinka pidän yksinkertaisista asioista ja mitenkä elämän parhaat asiat ovatkaan yksinkertaisia, kuten vaikkapa tämä vaimoni, joka on erittäin yksinkertainen, mutta eipä tästäkään kohteliaisuudesta kiitoksen kana kotkottanut.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Suunnilleen siitä päivästä lähtien kun Marseljeesia
    kaiuttavat pitkäpunttiset astuivat päin sirosääriään
    esitteleviä silkkisukkaupseereita -palkkatappelijoineen -ovat armeijat kehittyneet
    kansallisiksi. Valtioista tuli militääri-salonkijengien
    omistusten sijasta kansallisvaltioita. Näistä asioista tiedettiin ennen maailman parasta koululaitosta.
    Ehkä jossakin yhä tiedetään,sillä Pisamittamies
    Jouni Välijärvi kertoo HS 31.10.2011 että "ruotsinkieliset koulut ovat jääneet entistä selvemmin jälkeen suomenkielisistä".

    Kansallisvaltion instituutioita asevelvollisuusarmeijan lisäksi oli keskeisesti myös keskuspankki,politiikalla tehty kuten US Fed tai pankkiirien itsensä kehittelemä kuten BofE. Ja
    myös Napoleonista alkava Ranskan Pankki -assingnaatit olivat vallankumousvaltion luomus ,ja
    vankka turva vallan olivatkin. Merkittävin ja ihmiskuntaa syvimmin edistävä finanssi-innovaatio ikinä. Siksi Suomessa huonossa huudossa,Pisa nääs.

    EKP on ihan omaa lajiaan. Siltä puuttuu keskuspankin geeni eli hätärahoittajavalta. Kööpenhaminassa on keskuspankki. Siellä
    korko aleni eilen kun rahavallaton Kreikka alkoi
    huudella ihmisiä kadulta Agoralle. Keskuspankki
    painaisi Danmark kruunuja,joilla valtiovalta tulisi hätiin sille osapuolelle, jonka sopimuskumppani
    raha-asioissa olisi laiminlyömässä velvollisuutensa.

    Tätä olisi finanssiauktoriteetti kansanvallan palveluksessa -ja spekulantit sivukentillä eivätkä
    EU:n ytimissä kuten nyt.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Joskus 20v sitten tuli radiosta ohjelma jossa Peter Von Bagh ja Jouko Turkka puhuivat kaksi tuntia Chaplinista. Oli aika raadollista havaita kuinka ohuet tiedot Petterillä oli tästä nerosta. Kun taas Turkka tiesi kertoa valtavat määrät asioita Chaplinin elämästä ja osasi loistavasti myös analysoida Chaplinin tapaa työskennellä. Melkein kävi sääliksi Petteriä, hän oli ikäänkuin väärässä seurassa, vaikka elokuvamiehiä onkin. Nooh, Turkkahan on nero, kuten Chaplinkin oli, ehkä tämä selittää asian..

    TV:n puolella taas, Maarit Tastulan "Punaisessa langassa", Erno Paasilinna siteeraa Chaplinia:

    - En koskaan nähnyt köyhyydessä mitään jaloa tai mieltä ylentävää.

    Tämän Chaplin sanoi ollessaan jo upporikas. Tällä Erno halusi kumota väitteen että köyhyys (mukamas) tekee ihmisestä jalon, pyyteettömän jne.

    Köyhyys tekee ihmisestä nimenomaan katkeran, aran, syrjityn jne. tämän tiesi Chaplin myöskin varsin hyvin. Ja toi sen myös hyvin esiin elokuvissaan. Nero kun oli.

    VastaaPoista
  6. Ortodoksien erityiskohtelu on tainnut johtua poliittisista syistä. Ikävä juttu aidoille ortodokseille.

    VastaaPoista
  7. Olen havainnut saman ilmiön kuin Jukkakin. Ohukainen ja Paksukainen ei jaksa enää kiinnostaa eikä naurattaa näin vanhempana. Vielä 30-40 vuotiaana meni täydestä mutta jostain syystä ei enää. En minäkään voinut ennen ymmärtää miksei jotakuta naurattanut tämä kaksikko mutta nyt voin. Kait tuolla aivokopassa jotain tapahtuu tietyssä iässä.

    Chaplinista nautin vielä täysin rinnoin, en usko että se sieltä mihinkään katoaa, koskaan. Ajan eikä iän hammas näytä purevan tämän miehen saavutuksiin. Ei mykkä eikä äänielokuvien saralla, mieshän hallitsi molemmat, vaikka äänielokuviin siirtyikin vastahakoisesti. Oma suosikkini jälkimmäisten osalta on ehdottomasti Ritari Siniparta. Siinähän Chaplin todisti että hän osasi näytellä, ihan oikeastikin. Mykistävä elokuva.

    VastaaPoista
  8. Tekninen täydellisyys ja sisältö ovat eri asioita. Hollywood on aina hallinnut edellisen, sitähän ammattilaisuus tarkoittaa, mutta jälkimmäisestä löytyy taide. Chaplinissa on jotain mozartmaista; eihän aina jaksa kuunnella jotain Eine kleine Nachtmusikiakaan, vaikka se on täydellinen teknisesti ja sisältörikas.

    Schubert taas ei hallinnut kontrapunktia, mutta osasi ilmaista haluamansa "vajavaisella" sävellystekniikallaan - sisältö siis ratkaisee. Useimmat aikalaissäveltäjät ovat unohtuneet, vaikka kenties hyödynsivät kovastikin kontrapunktia.

    Maku ja arvostelukyky ovat myös eri asioita. Kun jälkimmäisestä ei voi tinkiä, voi silti suoda edellisen tuottamat erot.

    Lynch ja Kubrick hallitsevat tekniikan, mutta sisältö mielestäni on usein heikkoa. Chaplinilla niin kävi vain joissakin nopeasti kyhätyissä lyhäreissä, vähemmistössä niistä, sekä kahdessa viimeisessä leffassa, jotka toki ovat kelvollisia, muttei niistä neroutta löydy.

    Käykö niin kaikille elokuvantekijöille? Woody Allenin taso laski Rikoksia ja rikkomuksia -elokuvan jälkeen, eikä ole noussut.

    Monet maalasi loppuun asti laadukkaasti...

    -Klaus Kuurinmaa

    VastaaPoista
  9. Sigmund Freud ei ole ollut korkeassa kurssissa viime aikoina. Yksi syy asiaan voisi olla tämä (kiitos tämän päivän blogista!): koska ihminen ei voi hallita haluamallaan tavalla menneisyyttään. Ja tämänpäivän ihmisen tulisi se tehdä.

    Pirkko A (Freudille +++++)

    VastaaPoista
  10. JK: "Ajalla ei ole etumerkkiä, eikä avaruudella."

    Hienosti sanottu, mutta mitähän se tarkoittaa?

    Idän viisaiden ja Augustinuksen mukaan aikaa ei ole olemassakaan, joten ei sillä tietenkään voi olla etumerkkiäkään.

    Mutta miten lie? Eikö nykykosmologia anti- ja pimeine aineineen ja etenkin pimeine energioineen viittaa vahvasti siihen, että ajalla ja avaruudella se etumerkki sittenkin olisi?

    VastaaPoista
  11. Paganinin Kapriisit ovat kertakaikkisen loistavia! Vähän aikaa sitten kuuntelin radiosta Schubertin Forelli-sinfonian (?), jossa on keskellä se forelli-laulun melodia, ja rupesin epäilemään että se on kitschiä.

    Siihen melodiaan liittyi kuitenkin hieno henkilökohtainen muisto lapsuudesta, kun serkku tuli mökille kylään ja opetti yhden ep-levyllisen Marian Andersonin laulamia liedejä, yksi oli Forelli-laulu.

    Serkku oli poika ja enemmänkin isoveli kuin serkku, joten laulettiin niin että järvi raikui. Saksaa osattiin kummatkin, siinä nimittäin kävi niin, että serkku oli kirjastosta katsonut laulujen sanat ja osasi ne ulkoa.

    Kerrankin ei tarvinnut olla kitkemässä rikkaruohoja tai kastelemassa helteeseen nääntyviä mansikoita. 1950-luvun kesät olivat lämpimiä ja kauniita.

    Päätin siis, että Schubertin forelli-jutun kokonaistulkinta ei välttämättä ollut kitschiä, eivätkä edes Marian Andersonin laulut. Pääsin syksyllä hankkiutumaan serkun luo kylään ja muistan sen keskittyneen kuuntelemisen. Tämä oli ennen kuin kuulo meni, tietysti.

    VastaaPoista
  12. Bach ja Mozart ovat neroja , mutta Schubert on ihme.

    Schubert kierrättää sonaattinsa andantino-osan keskitaitteen jälkeen toisen , pienen mestariteoksensa , yksinkertaisen kauniin Ges-duuri-impromptun materiaalia.

    Ihmeellisiä, suurenmoisia teoksia.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen: ..."Saatana ja Jumala ovat sama henkilö"...

    Tässä lukija oikein säikähtäen pysähtyy.

    WTF?

    Olen osannut kysyä Jumalan kieltäjiltä, että uskovatko he sitten edes Piruun? Tällainen kysymys sivuutetaan olan kohautuksella.

    Tässäpä Kemppien tarjoaa hyviä näkökohtia keskusteluun.

    VastaaPoista
  14. Pidän Chaplinista, sillä hänen elokuvissaan on sellaista rakastettavuutta, viattomuutta, jonka kaksi maailmansotaa on eurooppalaisista hävittänyt. Niissä yhtyvät nerokkuus ja perfektionismi. Lopputulos on täydellinen. Jo äitini rakasti Chaplinin elokuvia nuorena tyttönä. Chaplin on kuin lähisukulainen, joka yhdistää perhettä.

    Vanhemmiten käy niin huonosti, että on lukenut kaikki hyvät kirjat ja katsonut kaikki hyvät elokuvat niin moneen kertaan, että muistaa ne melkein ulkoa. Keskustelussa ei tarvitse kuin mainita jokin yksityiskohta, niin tulee kasvoille hymy ja tunnelma on samanlainen kuin lapsuusmuistoja kerratessa.

    VastaaPoista
  15. David Lynch harrastaa transsendentaalista mietiskelyä ihan tosissaan. Se varmaan selittää jotain mystisistä tai pikemmin kai unimaailmasta kumpuavista elementeistä.

    Enhän minä toki tätä kertoakseni tänne kirjoittanut, vaan seuraa anekdootti: David järjestää silloin tällöin mietiskelytilaisuuksia ympäri maata omien sanojensa mukaan.

    Yhden tilaisuus järjestettiin pikkukaupungissa ja teemana oli vähentää rikollisuutta intensiivisellä mietiskelyllä.

    Tämä on siis ihan totisinta totta, että t-mietiskelyn kuvitellaan jossain piireissä vaikuttavan ulkomaailmaan.

    No, siellä vuokrakämpässä nämä sitten asustivat viikonlopun ja poistivat kaupungin rikollisuutta aivojumpalla. Ja, kuinka ollakaan, myöhemmin, Lynch kertoi ylpeänä, voitiin tilastoista havaita, että rikollisuus todella oli vähentynyt kyseisenä viikonloppuna!

    Minusta tarina oli pikemmin vitsikäs kuin mystinen (asian tajuaminen tosin vaatii hetken miettimistä).

    VastaaPoista
  16. Chaplin on suuri, Langdon on suuri, Lloyd on suuri. Keaton on paikoin suurempi kuin Chaplin. Mutta Laurel ja Hardy ovat rakastettavampia kuin kukaan edellä mainituista: yhdessä, ei erikseen.
    Sauli Pesonen

    VastaaPoista
  17. Puista:

    Joyce Kilmer on kirjoittanut upeasti alkavan runon Trees:

    I think that I shall never see
    A poem lovely as a tree

    Puita ei voi olla rakastamatta.

    VastaaPoista
  18. Entäpä Hector Mann, kadonnut mykkäfilmikoomikko, jonka myöhäiskauden mestariteoksia ei ole kukaan edes nähnyt!?

    VastaaPoista
  19. Chaplinin Diktaattorissa on samanlainen hattulaukku kuin meillä (se kulkee mukana läpi elokuvan jonkun kädessä). Joka kerta kun katson laukkuani - se on sopusuhtainen ja siis kaunis - ajattelen mennyttä maailmaa ja sitä, onko mikään muuttunut. Kyllä, ympäristö on, ihminen ei.

    Pirkko A

    VastaaPoista
  20. Stan Laurel on suuri - ja rakkain minullekin. Oli ihanaa aikuisenakin käydä arkistossa sunnuntainäytöksessä ja kuulla se lasten riemu. Ei ollut sellaista surua, joka ei olisi lientynyt sen ilon keskellä. En voi kyllin kiittää.


    Keaton on omituinen, ei naurattanut lapsena enkä aikuisena ymmärtänyt. Lloyd on alkeellinen. Chaplin on nero, liian suuri ja täydellinen.

    VastaaPoista
  21. Anonyymin mainitsema von Baghin ja Turkan Chaplin-yöstä on laajoja otteita täällä:

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=22&t=8&a=6958

    Kuuntelin sen kesällä, anonyymi muistaa prikulleen oikein.

    David Lynch on huolestuttavan outo, Kubrickin lahjat olivat mukavammat.
    --
    Lähetetty iPhonesta. 

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia: kommenteissä on mukana hauska jäynä. YHksi mainituista mykkäfilmin koomikoista on olemassa vain Paul Austerin romaanissa.

    VastaaPoista
  23. Täytyy olla se Hector Mann

    VastaaPoista
  24. Austerin romaanissakin jää hieman arvoitukseksi, että oliko hän loppujen lopuksi siinäkään. Kyse on Illuusioiden kirjasta. Nomen est omen.

    VastaaPoista
  25. David Lynch ei ole missään nimessä taitava elokuvaohjaaja.

    Elokuvat ovat heikkotasoisia ja pelkkä omituisuus ei riitä antamaan anteeksi ohjaajan kyvyn puutteita. Lynch ei saa pidettyä kokonaisuutta kasassa ja samalla häneltä puuttuu myös yksityiskohtien hallinta.Lopputuloksena on epäkoherenttia ja löysää kuvaa, jota ei ole nautinto katsella.

    Sen sijaan Kubrick oli nero, joka myös teki työnsä hyvin.

    VastaaPoista
  26. "Ajalla ei ole etumerkkiä, eikä avaruudella."

    Nämä olemattomat etumerkit ovat kuitenkin erimerkkiset. Etäisyyden ja ajan suhde on hyperbolinen.

    VastaaPoista
  27. Chaplin oli elokuvan käsityöläinen. Kulkuri on yhä edelleen tyyppinä mestariteos, omalaatuinen sekoitus herrasmiestä ja katujätkää. Ehkä hän oli syystä tai toisesta pudonnut kadulle. Brecht teki muuten hyvän huomion kuullessaan Chaplinin luopuvan kulkurihahmosta. Hänen mielestään kulkuri ei ollut enää new dealin aikaan ajankohtainen.

    VastaaPoista