9. marraskuuta 2011

Kauhava


Ei Antti Tuuri tarvitse propagandistia, ei varsinkaan minua. Selvitän aivan omasta puolestani, miltä tuntui lukea ”Pohjanmaa” uudelleen yli 25 vuoden kuluttua sen ilmestymisestä. En ollut erikoisen perehtynyt Tuurin tuotantoon ennen kuin huomasin, että hän on oman aikamme Päätalo. Viehätyin mikrohistoriaan ja mentaliteettien historiaan, juuri samoihin piirteisiin, jotka johdattivat Päätalon pariin.

Tuuri on tietysti kirjoittajana omaa luokkaansa. Mutta minä en suostu tekemään periaatteellista eroa kirveellä veistetyn ja konehöylätyn välille. Hyviä molemmat, paremmuus riippuu ajasta, paikasta ja käyttötarkoituksesta.

Sellaista asiaa kuin maakunnallisuus ei ole olemassa. Vaistoamme jonkin eron, kun pöydässä istuu karjalainen ja pohjalainen, ja joku kliinikko voisi tehdä mielenkiintoisen koesarjan käyttäytymismalleista, jotka ovat varmaan varhaisia, kasvinympäristön esimerkkien luomia.

”Pohjanmaa” on mielestäni pohjalaisuuteen arvostelevasti suhtautuva kirja, jossa seutu kuvataan hankalana ja monet ihmiset vouhottajina ja koheltajina eli mielestäni aivan oikein. On kuitenkin syytä muistaa, että näkyviä pohjalaisia miehiä ovat tällä hetkellä muun muassa Jorma Ollila (Kurikka) ja Matti Alahuhta (Alahärmä). Muistelen että eräässä vaiheessa puolet Nokian johtokunnasta oli Vaasan lyseosta…

Nämä ovat siis Tuurin ”Hakalan veljesten” eli Pohjanmaa-sarjan ikätovereita ja yrittäjäkumppaneita.

Paikka johon Veikko kuukahtaa romaanissa konepistooleineen on entisellä Uiton Matin pellolla, 20 metrin päässä kotitalostani. Kun Tuuri tyylinsä mukaan mainitsee, että käännyttiin oikealle tai vasemmalle, tiedän metrin tarkkuudella, missä kulloinkin mennään. Paikannimet ovat romaanissa oikeita, paitsi että Hakalan taloa ei ole olemassa. Se on sievästi konstruoitu täysin mahdollisen kohtaan.

Romaanin henkilöt ovat pikkupojista mummoon jokseenkin vastenmielisiä, ja kirjan kertoja, paperipussitehtaan Erkki, ei liioin herätä sympatioita. Hänellä on taito aiheuttaa itselleen ja etenkin muille vaikeuksia, vaikka olisi lääninsairaalan ruumishuoneelle menossa. Aina pitää sanoa ikävästi, ja ellei sana auta, ollaan kimpussa, tönimässä, painimassa, uhkailemassa.

Naisiin verrattuna romaanin miehet ovat keskinkertaista hidasjärkisempää väkeä, opettaja mukaan luettuna. Kyllä heillä on käkriäismäistä viinankeittäjän oveluutta, mutta siihen se oikeastaan jää. Naisia luonnehtii kovuus, josta vain osa on elämänkokemuksen kasvattamaa. Muu on katkeruutta. Nämä ovat suomalaisia ihmisiä, joista miehet ajattelevat kirkon penkissä istuessaan apulantaa ja naiset kaljavelliä. Käytännön väkeä.

Tuurin taitavuus näkyy siinäkin, että kirjan ja elokuvan tätä puolta ei kai ole tunnistettu edes Kauhavalla. En minä siellä nähnyt hänelle patsasta pystytetyn, mutta ei siellä ole muitakaan palvonnan kohteita. Lähin oli Lapualla, Laurilan eversti, hänkin toiminnassaan enemmän reiru poika Pohjanmaalta kuin selviytyjä. (Viittaan jatkosodan ajan tapahtumiin.)

Tätä ei pidä ymmärtää siten, että Tuuri kuvaisi pohjalaiset erikoisen hölmöinä tai että minä tyrkyttäisi hänen suuhunsa sellaista tulkintaa. Sanoin päinvastoin jo alussa, että ”maakunnalliset” piirteet ovat lähellä myyttien maailmaa. Pohjalaisilla on käsityksiä itsestään ja perinteestään. On normaalia pitää itseään ja omaa joukkoaan keskimäärin keskimääräistä parempana.

Tietysti Pohjanmaalla, joka tässä romaanissa on Kauhavaa, on lähes kaikkea samassa suhteessa kuin muuallakin Suomessa. Mielenkiintoista on paikalliskulttuurin vihamielisyys esivaltaa kohtaan. Sama uhmakkuus, joka kohdistui kerran kuvernööriin, ryssiin, kommunisteihin ja yleisesti toispaikkakuntalaisiin, kohdistuu nyt verottajaan. Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat kyllä yrittäjätoiminnan yleisyydettä ajatellen poikkeuksellista aluetta. Yritystoiminnan keinoista Tuuri antaakin kuvauksen romaanissa ”Amerikan raitti”, jossa Hakalat heiluvat jälleen.

Todenmakuisuus on ”Pohjanmaassa” ja ”Talvisodassa”. Ryssää, pirua, nimismiestä, ayrshireä, verottajaa ja ulosottomiestä vastaan! Tämä ei vaikuta vieraalta – vaikka omat tietoni paikkakunnan oloista ovat kovasti vanhentuneet. Poistuin sieltä 1964 eikä minulla ole hengitysvaikeuksia lakeuksien tällä puolen.

Kirjan nimestä huolimatta kuvauksen kohteena ei mielestäni ole tietty maankolkka, vaan suomalaisen maaseudun romahtaminen, joka oli jo 30 vuotta sitten tapahtunut tosiasia.

25 kommenttia:

  1. Onkohan tämä Kemppinen oikein mistään kotoosin?

    VastaaPoista
  2. Ehkä noin ja vähän alle kymmenen vuotta sitten, kun netin keskustelupalstat olivat uusi asia, selailin niitä suomi24-sivuilla maakunnittain ja mieleeni palautuu pohjanmaalle muuttaneen tilitys epäviihtymisestään siellä, joka tilitys huipentui luonnehdintaan pohjalaisuudesta toteamukseen "homoja kaikki ja mitä ne ravitkaan muuta on kun persesilmän tuijotusta".
    Kirjoittaja koki pohjalaiset tylyiksi ja koppaviksi ja ylimielisiksi ja eikö tämä ole Ollilassakin, siinä Ollilassa joka esiintyy julkisuudessa, mieleen nouseva vaikutelma ja Alahuhta toinen samanlainen. Koko entisen Nokian yrityskulttuurikin perustui tähän ja siksi tuli vaihdettavaksikin, kun pohjalaisuus ei ole maailmalla käyntikortissa kuin kärpäsen paska.
    Tätähän minä en tosin tiedä mutta luulen näin, ja paljon saa Lapuanjoessa fosforilietettä virrata ennen kuin muuta uskon.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  3. Pohjanmaasta ei pohjalainen pääse eroon. Olen kohta kaksi kolmattaosaa elämästäni asunut itäisessä Suomessa, ja kyllä minäkin toimeen tulen, jopa täällä savolaisten keskellä.
    Mutta Tuurin kirjoja aina odotan, ja odotellessa uutta luen entisiä. Tekstin ja kerronnan rytmissä on jotain perin juurin tuttua, onko se sitten pohjalaista. Nelimjaa

    VastaaPoista
  4. ...voimme aistia eron...

    Understatement, totean, oltuani niin monet kesät järvenrannalla Liperissä Oulaisten sukulaisten kanssa istumassa. Kulttuurierojen ihastelu kuului päivän ohjelmaan aamusta iltaan.

    Evakkoajan yhteen pakottamat viettivät aikaa pakottomasti ja toisistaan nautiskellen. Vaan enemmän kuin eroa aistien.

    VastaaPoista
  5. Hienoa analyysiä taas. Täällä syvällä Etelä-Pohjanmaalla tosin ajatellaan, että Tuurin Pohjanmaa kertoo kuitenkin aika paljon juuri tämän maakunnan erikoisista ajatus- ja käyttäytymismalleista, ja niiden juurista. Myyttien vaaliminen (vaikka leikillään) vahvistaa ja muuntaa samalla niitä myyttejä (vrt Lillbacka, Keskinen, Tähkä ja Duudsonit).
    Tuuri teki tässä mielessä sittenkin ehkä saman kuin Linna, toisin sanoen kriittinen näkökulma muuttui uudeksi myytiksi.
    Ja vielä iloisia uutisia Etelä-Pohjanmaan ytimestä: uudemmat myytit, joihin täällä yritetään uskoa, ovat paitsi tahtominen ja yrittäminen, myös itseironia, yhteistyö ja suvaitsevaisuus. Tietenkin hyvin jyrkkä suvaitsevaisuus!

    VastaaPoista
  6. Lappeenrannassa armeijassa 70-luvulla ollessa huomasi hyvin eri puolilta maata kotoisin olevien mentaliteettierot. Niin pohjalainen kuin olenkin, eivät useat oman maakunnan pojat esiintyneet ainakaan eduksemme siinä itäsuomalaisten joukossa. Heissä oli monia uhoajia ja öykkäreitä, Tuurinkin romaaneista tuttuja tyyppejä. Silti tunnen olevani pohjalainen, vaikka olen jo vuosikymmeniä muualla asunut.
    Vaasasta ovat tosiaan harvinaisen monet talouden ja liike-elämän piirissä menestyneet henkilöt kotoisin, mm Ollila, Alahuhta ja Korkman. Ensinmainitun isän suku ja Esko Ahon suku ovat tietääkseni Vähästäkyröstä, Kyrönjoen varrelta samasta kylästä - kaksi nokialaista.

    VastaaPoista
  7. "Sellaista asiaa kuin maakunnallisuus ei ole olemassa."

    Onko Kemppinen tosissaan vai vaan vedättää lukijoitaan? Aikoinaan suomenkieltä opiskellessani kuuntelin Matti Kuusen luentoja heimojemme eroista ja sen seurauksena sain melkein painajaisia ajatuksesta, että joutuisin jostain syystä elämään Savossa. Kielellisen ilmaisunsa ja huumorinsa vuoksi savolaiset ovat niin kaukana pohjalaisista, että minulle, suoralle lapualaiselle, tulisi olemaan yhtä tuskaa kommunikoida heidän kanssaan. Ei näet ole myytti, että sevolaisia kuunnellessa vastuu on kuulijalla. Herra onneksi on varjellut minut päätymästä Savoon!

    VastaaPoista
  8. Työni puolesta olen tavannut parikymmentä tuhatta nuorta- ja vanhempaakin miestä , suomen joka kolkasta.Tutustunut heihin 27 vuotta n. vuosi/ henkilö.Älkää ihmeessä selittäkö että meissä olisi heimollisia eroja.Me olemme hämmästyttävän samanlaisia.Ihmettelen Tuurin kirjan nimen valintaa Pohjanmaa ! Kianto laittoi nimeksi Ryysyrannan Jooseppi - ei Kainuu !Hyvä kesk aihe.

    VastaaPoista
  9. "Pohjanmaasta ei pohjalainen pääse eroon. Olen kohta kaksi kolmattaosaa elämästäni asunut itäisessä Suomessa, ja kyllä minäkin toimeen tulen, jopa täällä savolaisten keskellä."

    kyllähän täällä elää voi, varsinkin joson tietoinen siitä että veri on muuta. Osaa ottaa varaukset, kaikessa, mutta ne saatanan murrepäivät kesäisin - onneksi ovatten nyt Roskilden kanssa päälekkehä.

    VastaaPoista
  10. Ei maaseutu ole mihinkään romahtanut.Harvinaisen tosikkomainen kirjoitus Jukalta.Ei kai flunssa ole tulossa?

    VastaaPoista
  11. "Mutta minä en suostu tekemään periaatteellista eroa kirveellä veistetyn ja konehöylätyn välille."
    Pitäs tehdä, varsinkin käsinhöylätyn ja kirveellä veistetyn välillä, varsinkin jos siitä pitäis ottaa käsin ote. Tuurin teksti on nimittäin tuollaista käsin höylätyn kaltaista hiottua tekstiä, jossa ilmiö Talvisota on eleettömällä tyylillä tiivistetty alle 300 sivuun (muistinvarainen tieto). Päätalo taas - vaikka on merkittävä tulevaisuuden lähde - ei osaa tiivistää vaan tämän jaaritteluun katoaa "punainen lanka". Hän on kuin vanhan suomalaisen komediaelokuvan jaaritteleva akka -todistaja, joka tuomarin pitää häätää ovesta ulos oikeudenkäyntiä häiritsemästä.
    Tai ehkä sittenkin kyse on kultuurinmuutoksesta: Päätalo edustaa menneen metsäsuomen kämppäkertomuksia, jossa jätkät töistä palattuaan kertoilivat pitkään sattumuksiaan (á la Kivi), kun taas Tuuri edustaa, vaikka maaseudusta kertoo, nopeampaa urbaanikerrontaa.

    VastaaPoista
  12. Ajelin kerran tätini kanssa Nurmon-kodista Järviseudun kotiin. Mentiin hiljaisia teitä, koska täti halusi muistella. Hän oli ollut Nurmossa kesät aivan pikkulikasta, siitä kun isä syntyi 20-luvun alkupuolella.

    Hipin kylässä pysähdyttiin serkun luona. Todettiin että puolet kylästä on serkkuja. Serkut sanoivat että hyvä jos saataisiin lisää ulkomaalaisia, että veri vaihtuisi.

    Mutta Lapualta lähtien tädin silmiin syttyi terävä katse. Hän sanoi että tuossa ja tuossa oli sellainen ja sellainen verstas, ja puolet sieltä Hipinkylästä olivat niissä verstaissa töissä. Sillä oli isompi vaikutus tädin mielestä kuin körttiläisyydellä, joka sekin merkitsi paljon. Vaikka muuten meidän talossa ei oltu sillä puolella erityisesti. Mutta ei pidetty vihaakaan.

    Jonkunmoinen raja siinä kuitenkin on. Yrittäjäpitäjiä ovat Kauhava, Lapua ja aika lailla myös Kyrönmaa. Se on melko tarkkaan myös sinimustien alue.

    Minusta oli huomionarvoista se että kaikki serkut vannoivat ettei heillä ollut yhtäkään iikollia. Nyt ihmettelen että mistä ne sitten tulivat.

    Se raja menee jossain Kortesjärven puolella. Sitten alkaa sinisenköyhien alue, joka oli sitä pitkään. Täti oli ollut opettajana alueella jossa yhden kylän nimi oli Hallapuro.

    Sinisenköyhien alue on hyvä, jatkoi täti esitelmäänsä. Se johtuu siitä, että kukaan ei pysty kahmimaan ylimääräisiä mistään. Ja eivät ne enää kuole, hän sanoi. Tai kuolevat vanhuuteen.

    Kyllä Tuuri varmaan kuvaa näitä myös. Hän asui jonkin aikaa Lappajärvellä ja kun vieraili siellä, keskusteltiin kalastamisesta. Sittemmin isossa järvessä on jo sinilevää, niin että kaikki on ohi.

    VastaaPoista
  13. Vanhin siskoni, joka on ehdoton Tuuri-fani, on päätynyt ystävätteränsä kanssa empiiristen tutkimusten jälkeen siihen tulokseen, että Tuurin tuotantoa rakastavat vain etelä-pohjalaiset ja insinöörit. Omat kokemukseni ovat samansuuntaiset.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  14. Googleta epigenetiikka ja olet Pohjanmaa-ilmiön tienovilla (selkein löydös toistaiseksi on Överkalix): traumat ja voitot 2-6 sukupolvea sitten tarttuvat geeniin muisti-hännäksi (metyyliryhminä), josta ne sitten laukaisevat geenin toimimaan, jos jokin molekyylin syntyhistoriaan liittyvä tekijä alkaa vaikuttaa (esim ulkoinen uhka laukaisee syntyhetkellä mielekkäään, mutta uhan hetkellä mielettömän reaktion). Yksinkertaista, dear Watson!?

    VastaaPoista
  15. Kun historia taittuu silmiemme alla tänä
    iltana,niin käännänpä Ambrose Evans-
    Pritchardin kirjoituksen Telegraphista
    iltapäivältä 9.11.2011 eli äsken.

    Otsikko:
    Amerikan ja Kiinan täytyy rytätä Saksa
    alistumaan

    Seuratessamme Italian 10-vuoden obligaatiokoron hipovan 7,5 %, ja uhkaavan polttaa 1,9 biljoonan euron velkapaperit tuhkaksi, on koittanut aika
    palauttaa maailma järjestykseen.

    Ei voida sallia kaikien aikojen isoimman konkurssihurrikaanin kehräävän voimalataustaan sormi liipasimella ja
    irrottelevan halitusvaltoja asioiden
    kahvoista.

    Voi vain arvuutella mitä juuri nyt on menossa maailman isoissa valtakeskuksissa. Odotaisin että Barack Obama ja Hu Jintao tarttuvat asioihin aivan heti, yhdessä ja massiivisella diplomatialla.

    Voin kuvitella yhteistä puhelua Angela Merkelille.Hänen Saksansa pakotetaan
    tunnustamaan kerrannaisvaikutukset rahaunionista,jonka Saksa itse loi ja jota se johtaa (huonosti).
    Ja kyllä, tämä tarkoittaa Euroopan Keskuspankin tuliarsenaalin täyttä mobilisointia, loikkaa yhteiseurooppalaiseen talouspolitiikkaan ja
    vannottautumista perussopimusten muuttamiseen myrskyn jälkeen.

    Saksa sanoo tietysti ei. Mutta kieltäytymisestä se vetäisi katkeran pahansuopaisuuden ylleen -eikä pelasta
    talouttaan ellei mukaudu rahan sadettamiseen helikopterista (Bernanken termi).

    Saksan poliittinen vaikuttajapiiri kertaa
    protestantista moraaliepistolaansa (Merkel
    sodanuhka, Bundesbank Weimar ja Hitler)
    He eivät selvästikään syvällisesti ymmärrä,
    minkä asiantilan he ovat yllensä vetäneet.

    Voi ymärtää Saksan murheita rahan painamisesta, mutta nyt ollaan vain jo liian pitkällä, on myöhä.

    EU:n viranomaiset hölmöllä menokuristuksellan ja rahapolitiikan tiukkaamispuheilla ja -toimillakin, ajavat
    meitä laman rotkoon. Vähän näkyy saavutetun sillä että kaksi vaaleilla valittua
    hallitusta on kaadettu alkuviikosta.

    EU Projektista on muhiutunut vaarallinen ja mielipuolinen.

    Käännöksen teki ja pari ( ) selkolisää ujutti
    Jukka Sjöstedt
    (Pitää kai vielä sanoa,että tämä Telegraph ja kirjoittaja näkevät Wall Str./Cityn olevan
    enemmän ihmisten asialla kuin mitä
    mannereurooppalaiset valtiomiesmahtajat
    ovat paimensauvoineen. US-Kiina haluavat finanssit precrisis tilaan ja EU nitistäisi kriisistä avautuneessa saumassa
    rahaideologian yliherruuden.)

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - keskustelun jäsentämiseksi: minä-kerronta (Päätalo. Iijoki-sarja) ja näkymättömän hjavainnoijan kerronta (Tuuri useimmiten) ovat aivan erilaisia.

    Vaikka Waltari purkaa tuntojaa, lukija ei ajattele, että Egyptin tai Konstantinopolin tapahtumat ovat hänen okemuksiaan.

    Näytelmä ja elokuva ovat melkein poikkeuksetta objektiivista kerrontaa (subjektiivinen kamera eli "minä" on poikkeus").

    Minäkerronassa kirjoittaja on melkein sidottu ajan kulumiseen. Objektiivisessa kerronnasa on helppoa ja tehokasta vaihtaa paikkaa ja aikaa. Juna kiitä. Kiskoihin köytetty neiti sätkii. Juna kiitää. Sankari kuulostelee...

    VastaaPoista
  17. Ei Kemppinen vielä tähän ole tutustunut?:

    http://teknokekko.vuodatus.net/blog/3057563/animen-aika-tekno-kekko-on-taas-pyorayttanyt-kirjan/

    Anime on aika lähellä sarjakuveja ja niistä tehdää aivan liijan vähän tutkimusta ottaen huomioon kuinka suosittuja ne ovat

    VastaaPoista
  18. Ei Pohjanmaa-käsite aivan turha ole. Kaukaisella 1970-luvulla kuuluin renkaaseen, joka hyväksyi tai hylkäsi ehdokkaat hyviin yksityisiin työpaikkoihin. Pohjalaisuus oli ehdoton plussa, moniin paikkoihin jopa edellytys.
    Turha kai sanoakaan, että renkaassa oli pelkästään pohjalaisia. Yhtä tosin epäiltiin hämäläiseksi, mutta lopullista varmuutta ei koskaan saatu.
    Itse vaihdoin työpaikkaa mieleni mukaan. Tärkeä suosittelija löytyi aina. Ja joka kerta liksa nousi.

    VastaaPoista
  19. Ensi kerran kuulin kirjailijasta 80-luvulla Ydin-lehden toimitussihteerinä ollessani, kun Timo Hämäläinen pyysi seuraavan päivän tv-ohjelmaansa keskustelemaan jostain Tuurin uudesta sotakirjasta. En mennyt kun en ollut lukenut - päätoimittaja Tuomioja meni, muistaakseni lukematta.
    Sen sijaan luin Tuurin muisteloteoksen ainakin Oulusta ja Hämeenlinnasta karkotetusta kollegastaan Erno Paasilinnasta. Siinä Tuuri häpeilee mukaanmenoaan Esko Ahon vaalivankkureihin presidentinvaaleissa. Ehkä pohjalaisuus velvoitti. Lakeus Kepulandiaa, sen rannikko Svenskfinlandiaa ?
    Rahjojen asejunasta kertovasta teoksesta pidin. Junahan ehti vapauttamaan Suomea ruotsalaisvoittoisesta luokkavallasta ennen valkoisen vallan palauttaneita saksalaisjoukkoja.
    Hykertävimmässä kohtauksessa Tuuri kuvaa visuaalisesti hyvin , kuinka helsinkiläisen tyttökoulun ruotsinkielisen rehtorinnan rinta vavahtaa suuttumuksesta, kun punapäällikkö Eino Rahja ilmoittaa koulua tarvittavan vallankumoukseen.

    VastaaPoista
  20. Kyllä Kemppinen on oikeassa siinä, että Suomen maaseutu on alas ajettu. Erityisen silmiinpistävää se on rakentamisen alueella. Esteettisesti se on sietämättömällä hunningolla, josta ei kai enää paluuta ole.

    VastaaPoista
  21. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Pohjanmaalla. En tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi Tuurin Pohjanmaa-kirjassa esitetyn kaltainen. Silti niissä henkilöissä oli jotain tuttua, lämmintä, kotoista! Voi olla, että se oli kieli, murre tai jotain sellaista. Tai sitten me todella olemme tuollaisia. Ehkä se on geeneissä: paapan pikkuserkku oli Melttoon Jussi, tiedättehän se, joka tappoi Ketoolan Jukan sinne Härsilän Martin tallin taa...

    VastaaPoista
  22. Asuin elämäni 18 ensimmäistä vuotta (1946-1965) pienen kylätien varrella Etelä-Pohjanmaalla. Kylän asukkaat olivat kaikki "talollisia". Minkäänlaista kohellusta, juopottelua tai tappelemista en nähnyt enkä sellaisista kuullut. Ihmiset eivät edes kiroilleet. Uskonnollista syytä tähän kunnollisuuteen ei ollut. Ihmiset olivat tavallisia "siivosyntisiä". Isoäitini vieraili luonani Helsingissä 1970-luvun alussa. Asematunnelissa tuli vastaan örveltävä mies. Mummu pysähtyi silmät pystyssä seuraamaan häntä. Kääntyi sitten minuun päin ja kysyi hämmästyneenä:"Oliko tuo mies humalasssa?" Minä näin ensimmäisen humalaisen vasta lukion viimeisellä luokalla - itseni ja luokkatoverini, kun ensimmäisen kerran kokeilimme alkoholia. Kuinka on elämä voinutkaan olla niin kunnollista ja viatonta!

    VastaaPoista
  23. Pohjalaistalomme yläpohjan eristeitä tyhjättiin 80-luvun remontissa. Sieltä löytyi mm. Hakkapeliitta-lehti, jonka etukannessa luki:"Valkoinen armeija on aina valmis taisteluun pirua ja ryssää vastaan." Siinäpä raflaava lööppi!

    VastaaPoista
  24. Sinänsä kelpo teksti, mutta jotta otsakkeelle ja kauhavalaisille tehtäisiin paremmin oikeutta, kirkkokuvan tilalla kuuluisi olla kaupungintalo.

    Pohjanmaasta olisi kyllä synnytettävä laajempi ja tarkemmin erotteleva keskustelu nyt, kun se määrite on vahingossa lipsahtanut Vaasan alueen käsittäväksi. Eihän me täällä Etelä-Pohjanmaalla voi edes laulaa "...veet merten virtain vaahtoaa..." ja niinpoispäin. Meillä on pellot ja taivas, uusi maakuntalaulu niiden varaan, ja heti!

    VastaaPoista
  25. Ripsa: Onko Pohjanmaalla isoa järveä?

    VastaaPoista