Hyrrä tai väkkärä

Lapsilla näkee taas niitä kahdella kepillä ja langalla pyöritettäviä hyrriä. Hyrrä eri muodoissaan lienee fiksuista leluista vanhimpia. Lähdeteosten mukaan on epäselvää, keksivätkö kardaanin (gimbal) eli itse asiassa gyroskoopin kiinalaiset 100-luvulla vain kreikkalaiset hiukan sitä ennen.

Myös Wikipedia myöntää todeksi sen, että vanhin löydetty jojo on 400-luvulta e.Kr., ja artikkelissa on kuvattu jojolla leikkijä maljakkomaalauksessa 440 e.Kr.  Jojon toiminta liittyy hitausmomenttiin. Lujuusopissa hitausmomentilla on hieno nimi, jäyhyys.

Nämä kirjoitukset painottuvat varmaan liikaa asioihin, joista tiedän jotain, ja ne pakkaavat puolestaan liittymään oppeihin ja aatteisiin, sanoihin ja sanojen vääntelyyn eli kirjallisuuteen.

Tänä vuonna löysin verkosta videoleikkeitä todella kiinnostavasta asiasta, joka voi olla vastapaino. Ensimmäinen oma hyrräni oli isoisän työpöydältään lykkäämä kellon ratas, joka ajoi senkin asian. Kellon nimi oli Junghans ja se oli peruuttamattomasti rikki.

Jossain vaiheessa lelunamme oli gyroskooppihyrrä. Väitimme kaikille, että se oli lentokoneen osa. Olimme kuulleet puhuttavan hyrräkompassista.

Se mieolenkiintoinen verkkosivusto löytyy nimellä World Skills 2011. Satuin näkemään pätkiä tuosta kilpailusta televisiossa muutama vuosi sitten. Esiintymässä oli suurenmoisen hyvä laatoittaja, joka taisi olla suomalainen ja voittaa kilpailun.

Nyt televisio näyttää hurjia metallitöitä, hitsausta, niittausta ja siihen liittyen suunnittelua. Piti valmistaa alle vuorokaudessa metallista pienoismalli Tower Bridgen päästä ja toistaa kaikki rakenteet oikein. Voittaja oli hikinen mutta onnellinen.

Tanskalaispoika näytti voittaneen vajan tai autotallin rakentamiskilpailun. Kakkosnelosta meni, eikä tulosta katsoessa silmä sairastanut.

Sääli että se enoistani, Aku, joka osasi vuolla kahdesta kepistä koristeristin kymmenessä minuutissa, on vanha ja vuoteen omana. Puhe on siis sellaisesta rististä, jossa lastut jäävät toisesta päästään kiinni. Ajatus on sama kuin eräretkeilyvuosieni kiehisissä, joihin tuli tarttui hanakasti. Sama tehtävä suoritetaan kai nykyisin kemiallisesti myrkytetyillä sytytyspalasilla.

Taitokilpailussa näytti olevan aivan kaikkea elektroniikka-asentamisesta sokerileipurin töihin ja lisäksi kaikkea mitä voi kuvitella. Vahinko että klipit ovat lyhyitä ja osittain mitäänsanomattomia.

Epäilen että minut ajoi henkisiin töihin lahjattomuus tosi miesten askareissa. Arvostukset ovat jääneet maalaisiksi. Kunnioitan ammattimiestä, oli hän hovioikeudenneuvos tai levyseppä, ja aivan erikoisia taitomiehiä ovat silmissäni kivenhakkaajat. Pitäjässä, jossa kasvoin, oli hautakiviveistämö. Ehkä niitä oli kaikissa pitäjissä. Aidan yli kurkistellessa näytti taikuudelta, että ryhmyisestä kivestä noiduttiin kiiltävä pinta ja siihen kirjoitus, joka lopuksi kullattiin. Taisin ajatella, että tuon edestä voisi kuolla. Niin tulee tapahtumaankin.

Alussa mainitsemani hyrrä ja jojo ovat esimerkkejä taidon todellisesta koetinkivestä, joka on yksinkertaistaminen. Juuri sama koskee kirjallisia, taiteellisia ja tieteellisiä teoksia. Runsaus ei toimi ellei pohjalla ole jotain järkyttävän yksinkertaista.

Viimeistellyn yksinkertaista on sellainen, mitä ei tarvitse selittää. Voin kuvitella, että monikin hyrrän tekijä on päässyt näyttämään aikaansaannostaan ja vastaamatta kysymykseen ”mikä tuo on”, pyöräyttänyt hyrrän liikkeelle. Lelu toteuttaa myös taiteen ja tieteen perustehtävän. Ensin sanotaan, että hauska juttu, mutta mitäänhän tuolla ei tee. Sitten joskus, ehkä tuhannen vuoden kuluttua, tulevat toiset, jotka käyttävät kardaanikehiä ensin lampun ja sitten kompassin pitämiseen suorassa ympäristön heiluessa, ja sen jälkeen kolmannet käyttävät juuri samaa laitetta pelottavien rakettien tasapainottamiseen ja ohjaamiseen. Niin se menee.