Pärstäkerroin

Otsikon sana oli osuvaa armeijaslangia ainakin 50 vuotta sitten. Huono pärstäkerroin löytyi mistä tahansa joukosta ainakin yhdeltä. ”Mitä mies virnuilee?” – Toinen ei virnuillut sitten yhtään, mutta kaikki saivat juosta lipputangon ympäri.

Tunnen ihmisiä, jotka saavat kolme kertaa viikossa turpaansa Jaskan snagarilla tai assalla. Tunnen suuren määrän ihmisiä, jotka liikkuvat samoilla paikoilla outoinakin vuorokauden aikoina joutumatta milloinkaan vaikeuksiin. Heillä on hyvä pärstäkerroin.

Mahdottoman hyvä koeffisientti on eräällä laamannin arvonimeä käyttävällä asianajajalla, jonka sukunimeä en halua julkituoda. Tarkkaankaan katsoen häntä ei erota tapetista ennen kuin keskustelu kääntyy kysymykseen, kuka hoitaa homman ja korjaa rahat. Synkän pohdiskelun keskeyttää yksiääninen huudahdus: Seppo!

Menneen viikonvaihteen keskustelu toi esiin tutun ilmiön. Arja Saijonmaa on monille kiukun kohde. Lehteä selaillessani panin merkille toisen, hyvän ystäväni Pekka Himasen, jonka nimi tai esiintyminen televisiossa tai livenä lienee aiheuttanut monella pohjukaissuolen haavan tai maksan letkahduksen.

Tämä tieteessä nimellä Lenita-ilmiö tunnettu, kaikille tuttu asia, odottaa vielä selittäjäänsä. Henkilön herättämällä raivolla ei näytä olevan mitään järjellistä suhdetta hänen esiintymistapaansa ja olemukseensa. Arja S. on äänekäs, kuten laulajan kuuluukin olla, mutta hän ei ole koskaan ollut leuhka mutta sitä vastoin aina reilu. Himanen on henkilönä yhtä vaikea saada kiinni kuin hänen esitystensä ajatus – jotenkin tulee mieleen porsaan juoksu. Siinäkään vauhti nopeus ei sinänsä ole ongelma, mutta otapa kiinni!

Koska Pekka on kunnon mies, ei ole koskaan tullut mieleenikään ehdottaa, että hän ilmoittautuisi kohteeksi rodeoissa suosittuun lajiin ”ota kiinni rasvattu possu”. – Jos joku huomaa ilkeyden tapaista tässä, se johtuu kateudesta. Olen nähnyt, mihin kohtaan hän laittaa desimaalipilkun kirjoittaessaan laskuja esityksistään. Minä laskutan tunnista 20 tai 50 euroa. Eroa on dekadeja.

Sitä on kai turha kaunistella, että tällaista se sitten on. Tuntemukset ovat joskus järkeen perustumattomia. Kun on vakuuttavasti osoitettu, että ihmiset ja jopa kalat harrastavat kanssakäymistä jopa hajun perusteella, eikä tuo haju erotu nuuskimalla, syyt voivat olla syvällä. Luin jostain, että jo aivan pieni vauva tuntee oman äitinsä hajusta.

Edelle kirjoitettu liittyy tietenkin kohtapäätä uhkaavaan presidentinvaaliin. Mielipidetiedustelujen luvut ovat tällä hetkellä kummallisia.

Ajattelin kantaa korteni kekoon humauttamalla eräästä selityksestä, jota ei ole nyt näkynyt julkisuudessa. Huomautukseni perustuu suhteellisen laajoihin tietoihin nimityksistä korkeisiin virkoihin, etenkin tuomarin virkoihin.

Toisin kuin luullaan, kannatusta ei välttämättä saa paras ehdokas eikä se, jolla on vahvin kannatus. Valituksi tulee usein se, jolla on vähiten vastustusta.

Tämä johtaa siihen sinänsä hyvään asetelmaan, että merkittävissä viroissa on enimmäkseen taitavia mutta joka suhteessa aika värittömiä henkilöitä, joilta puuttuvat vahvat vakaumukset.

Paavo Väyrynen sattuu olemaan minulle tuollainen voi-ei –hahmo. Myönnän kiireesti, että miehellä on kokemusta enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä, mutta minä en satu kestämään häntä. Tämä on osittain järjenvastaista, koska en ole koskaan tavannut häntä ainakaan kunnolla enkä ole liioin perehtynyt hänen toimintaansa.

Nähdäkseni kaikilla muilla ehdokkailla on kiivasta vastustusta, paitsi Sauli Niinistöllä, josta kuuluu harvoin paha sanaa. En tiedä itseni lisäksi muita, jotka vastustaisivat häntä kiivaasti.

Minä vastustan Niinistöä siksi, että en voi uskoa mitään hyvää lätkimään lähteneestä alemman palkkausluokan hovioikeudenneuvoksesta. Niinistö oli juuri sitä. Mielestäni se on todistus soveltumattomuudesta järjestyneeseen  yhteiskunnalliseen toimintaan tai muuhunkaan mielekkääseen puuhaan.