Vihapuhe

Kannatan vihapuhetta

Olen kauhistunut ennen järkevinä pitämieni poliitikkojen ääliömäisyydestä ja heidän lajitovereittensa, median edustajien, tolkuttomasta typeryydestä.

Tämä lienee vihapuhetta?

Pari kunnon kommentoijaa kummastelee, että kirjoitan vanhasta kirjallisuudesta, vaikka ongelma on tämän päivän kielenkäyttö. Siinä tuli tauti ja lääke kerralla, sanoi akka kun löi viinapullon säpäleiksi äijänsä päähän.

Ei ole olemassa vanhaa kirjallisuutta. Ei ole olemassa vanhaa kieltä. Yksi kommentoija – sävyltään hiukan kuin J. Virolainen, mutta ei yhtä älykäs, yritti selittää jotain kirjoitusten tieteellisyydestä tai taiteellisuudesta. Luulen että tämä monivalintahölmö tarkoitti taiteellisella ”kirjallista”.  Ehkä häneltä on jäänyt kuulematta, että ns. tietokirjallisuuden ja ns. yleisen kirjallisuuden (kaunokirjallisuus) ero koskee vain kirjastoluokituksia.

Jos repäistään jostain lista 10 tai 50 tai 100 kirjasta, joita ilman maailma ei olisi tällainen, joukossa on sepitettyjä tarinoita, kuten Hamlet tai Odysseia, mutta osa – toinen puoli – on sellaisia kuin esimerkiksi Charles Darwinin ”Lajien synty”. Tiedettä vai ”taidetta” – tarpeeton ja hupsu kysymys. Teos on erittäin hyvin kirjoitettu. Markuksen evankeliumi? Ei oikeastaan kumpaakaan. Lutherin ”Kristityn vapaudesta”, joka sisältää suppeassa muodossa ihmisyhteisön eettiset ojennusnuorat perusteluineen – sama juttu. Jotkut pitävät taiteellisena turhanaikaista konstailua, joka on todellisuudessa juuri sitä, mitä hyvä teksti ei ole.

Luther oli johtava vihapuheitten levittäjä. Hän vihasi paavia ja paavilaisia, mutta myös mm. juutalaisia ja kapinallisia talonpoikia ja oli sitä mieltä, että molempia oli nuijittava hengiltä kuin hulluja koiria.

Jeesus puolestaan puhutteli vastustajiaan nimityksellä ”te kyykäärmeiden sikiöt”. Hän, lähimmäisenrakkauden saarnaaja, riehui temppelissä pirstoen ihmisten irtaimistoa ja kaataen kunnon rahanvaihtajien pöytiä tavalla, josta olisi omassa maassamme ja kaupungissamme joutunut Pasila putkaan; tuota välikohtaista ei pidä ihmetellä, koska asianomainen oli tunnetusti perso viinille.

Omassa Euroopassamme juuri papisto on ollut johtava vihapuheiden levittäjä. Tänäkin päivänä on tavallista, että saarnamies tai –nainen haukkuu syntisen seurakuntansa pataluhaksi.

Useat suuret ja ihaillut ihmiset ovat kirjoittaneet kammottavia vihapuheita – itsestään. Tarinan kaava ei läheskään aina ole se, että kirjoittaja maalaisi menneisyytensä kamalaksi korostaakseen sitä, miten hyvä hänestä on nyt tullut. Itsevihapuheiden perinteen aloitti ehkä kirkkoisä Augustinus (”Tunnustuksia”).

Ranskan kansalliseepoksessa, Rolandin laulussa, musulmanneja listitään oikein urakalla eikä heistä muutenkaan puhuta siivosti.

Oma maamme on rakennettu vihapuheilla. Vuonna 1918 oli suhteellisen vaikea löytää sellaista tekstiä, joka ei olisi ollut täynnä vihaa. Kielen ja urheilun kannattajat vihasivat 30-luvulla kovasti ruotsalaisia, kunnes vihattava ryssä tuli silmille ja mieleen muistui, että näillä ruotsalaisilla on hyviä tykkejä, joita olisi nyt saatava suureen tarpeeseen.

Vielä aivan hiljan valiteltiin, että tämä on tällainen konsensus-yhteiskunta, jossa kaikki ovat samaa mieltä ja hallituksen ja opposition edustajat istuvat yhdessä Storyvillessä kaljalla.

Suvaitsemattomat onnistuivat muutamassa kuukaudessa käännyttämään vastustajansa omalle kannalleen. Nyt suvaitsemattomia on joka leirissä.

Vihje tasa-arvovaltuutettu Biaudet’lle, joka haikailee rikoslain kiristämistä. Vuodelta 1918 tiedän tapauksen, jossa muuan mies tuomittiin valtiorikosoikeudessa teloitettavaksi syytettynä ”yleisestä vittumaisuudesta”. – Eikö tämä olisi sopiva ja ajankohtainen rikosnimike?