4. elokuuta 2011

Hulluuden parantamisesta




Naurava vallankumous olisi ehdotukseni.

Nythän on niin että – näin aloittavat kiusankappaleet puheensa – että olevia oloja ei tule äkkiä ikävä.

”Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
Vääryyttä sortajan, lain väännellystä,
Virastolt' ylpeitä ja potkuja,
Joit' ansiokkaat epatoilta saavat…”

= = =

Näin pelkureiks meit' omatunto saattaa,
Ja päätöksemme luonnonraittiin muodon
Mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa…”

”Mietintä” on Cajanderin vastine sanoille ”second thoughts”. Tulla toisiin ajatuksiin.

Tutkiskelen menestysteosta, joka oli monien suosikki 300 vuotta, Richard Burtonin ”Anatomy of Melancholy”. Noin vuonna 1600 kirjoittaja julkaisi yli tuhat sivua ja 6817 alaviitettä ”melankoliasta”, jota sanottaisiin nykyisin kliiniseksi masennukseksi, ellei pahemmaksi.

Kun lääketiedettä ja empiiristä tutkimusta ei ollut vielä keksitty, hän luki kaiken minkä sai käsiinsä yliopistojen kirjastoista, ja myöhemmät tutkijat ovat todenneet, että hänen oppineisuuteensa ei ole juuri lisäämistä.

Kun kysymyksessä on klassinen kirjallisuus, lukijan edellytetään osaavan kieliä ja hallitsevan historian ja mytologian jokseenkin yksityiskohtaisesti.

Kirjoittajasta siis tuli kuuluisa.

Sitten hän meni vaatekomeroon ja hirttäytyi.

Parannuskeino jäi keksimättä, ja se on sääli, koska hiljan oli kuollut mestari, joka sen tiesi, nimittäin Francois Rabelais. Tämä kirjoittaja, joka vainosi erikoisesti typeriä juristeja ja pöyhkeitä professoreita, vältti vainon, ja kun hänelle tarjottiin kuolinvuoteelle viimeistä voitelua, hän pyysi, että pappi mieluummin rasvaisi hänen saappaansa, koska tuonpuoleisessa joutuu kuulemma panemaan töppöstä toisen eteen eri käskystä.

Rabelaisin nauru ja tapa ja taito kääntää asiat ylösalaisin on edelleen vastustamaton. Tolkuttomien tarinoiden seassa on maailman parasta kirjallisuutta, vakavaa ja punnittua puhetta. Ja välillä oppinut jättiläinen Gargantua ottaa ratkaistakseen riita-asian, joka oli havaittu niin ongelmalliseksi, että Pariisin Korkean Yliopiston lakitieteen professoreilta ja korkeimman oikeudet jäseniltä oli jo vuosia sitten rojahtanut paskat housuun pelkästä harmista, minkä lisäksi heistä lihavin oli haljennut kiukusta.

Miksi huonokin poliittinen satiiri katosi televisiosta hiukan ennen kuin poliittinen ilmasto muuttui? Miksi Tervo kirjoittaa toinen toistaan huonompia tiiliskiviromaaneja ja Hotakainen keskittyy pikkuruisiin aiheisiin?

Miksi kukaan ei naura, vaikka kaikki tietävät, että vihapuhekeskustelua käydään, jottei Valtioneuvoston orkesterin tarvitsisi tulla komerosta esiin ja soittaa Kataisen johdolla ja Niinistön säestäessä jo sotavuosilta tunnettua jenkkaa ”Kusessa ollaan”.

29 kommenttia:

  1. Kuka kusella kurkottaa, se "paimenpoikaan" pissii, sanoo vanha tsuhnalalainen kansanviisaus.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  2. Vihapuheen poistamiseen webistä on helppo keino, jonka nyt paljastan tässä kaikille. Tämä edellyttää aluksi hieman vaivannäköä kultakin webin käyttäjältä, mutta vakuutan, että tulokset tyydyttävät.

    Homma toimii näin:

    Avataan selaimen lisäosien hallinta. Esim. Firefoxissa tämä löytyy Tools-valikon kohdasta Add-ons. Etsitään lisäosaa nimeltä Adblock plus. Asennetaan tämä. Tässä vaiheessa voi joutua käynnistämään selaimen uudestaan. Tämän jälkeen Adblock plussan asetuksita tilataan sopivat suodatinjoukot, esim. EasyList ja Wiltteri.

    Tässä vaiheessa on webissä päästy eroon mainoksista, jotka tosin eivät liene varsinaista vihapuhetta, mutta voivat kyllä vihastuttaa webin käyttäjän.

    Seuraavassa vaiheessa lisätään vastaavasti lisäosa nimeltä Element Hiding Helper for Adblock plus, jonka avulla varsinainen vihapuheen poisto tapahtuu seuraavasti:

    Kun havaitaan vihapuhetta jollain webisivulla, valitaan ABP-valikosta komento Select an Element to Hide. Ruudulle ilmestyy valitsinsuorakaide, jota liikuttelemalla voidaan poimia sopiva vihapuhetta sisältävä elementti. Element hiding helpper muodostaa valinnan pohjalta Adblock plussalle säännön, joka eliminoi vihapuheen. Hyviä sääntöjä vihapuheen poistoon ovat esimerkiksi "uusisuomi.fi###.comment" ja "hs.fi###.opinionItem".

    Vihapuheen poistoon riittää yleensä kertakäsittely kullekin sivustolle. Elementtejä valitessa kannattaa olla huolellinen, koska muuten voi kadota kokonaisen sivuston kaikki sisältö. Virheen voi tosin helpohkosti korjata Adblock plussan asetuksista.

    VastaaPoista
  3. Täydet pisteet taas.

    Sota-aikana orkesterin ja tuon jenkan taisi esitellä kaikkia maailman edistyksellisiä voimia tukevan NL:n radion Tiltu. Nyt sen kutsuu lavalle Euro taustanaan Mr. Markkinavoima.

    Ero sota-ajan ja nykyajan välillä on erityisesti maanpuolustustahdossa.

    VastaaPoista
  4. Lähden kohta täältä Espoosta fillarilla uudemman kerran Helsinkiin, joko itkemään tai nauramaan, Kampin aukion nurkkaan nousevaa kappelia.

    Itkemään pikavippiensä kanssa tuskailevien nuorten kanssa, joille kappelissa tarjotaan lohtuna verta ja hikeä; nauramaan pankkiirien kanssa jotka tietävä kuinka kansa saadaan nöyränä kantamaan taakkaansa.

    Rabelais'ia myöhemmätkin ranskalaiset valistuskirjailijat puhuivat halujen herrasta.

    VastaaPoista
  5. Kun Suomen vastuista ja EU-politiikan hinnasta puhutaan, kannattaa vilkaista oheinen Etana-blogin linkki ja sieltä edelleen löytyvä Deutsche Bankin erinomainen selvitys siitä, mitkä eri maiden vastuut tässä "jenkassa" ovat.

    http://euroetana.blogspot.com/2011/08/siirtounioni-maksaisi-suomelle-66.html

    Miten tuon lyhyen jutun lukemisen (ja ymmärtämisen) saisi pakolliseksi edes kaikille kansanedustajille ? Selvää ja yksinkertaista asiaa.

    Mieleen tulee väkisinkin vanha sanonta:

    "Et usko poika, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."

    VastaaPoista
  6. Sitä on nyt liikkeellä, kuten tästäkin blogista huomaa, tätä paska-ja kusipuhetta.

    Maan tunnetuimpiin puhetyöläisiin vuosikymmeniä kuulunut toimittaja evp. Hannu Taanila, 72, juonsi viime perjantaina konsertin Merimaskun kirkossa. Turun urkujuhliin liittyneen tilaisuuden oli määrä olla konserttisarjassa "sokerina pohjalla".

    Paikalla olleelle seurakuntalaiselle jäi kuitenkin hapan maku suuhun. Rienauksia tuli hänen mukaansa jokaisen juonnon yhteydessä.

    "Paskan marjat" oli Taanilan kielenkäytön lievimpiä ilmaisuja. Merimaskulaiselle jäivät erityisesti mieleen "täysi mulkku" sekä "kyseisen mulkun poika", ja "p-n nuolijat".

    Johannes Kastajan ja Jeesuksen äitien kohtaamista Taanila piti tavanomaisena akkojen hölötyksenä. Mikaelinkirkon syksyn konserttiin juontaja kehotti tuomaan sekä anopit että rakastajattaret.

    Asiasta kertoo tänään Iltalehti

    VastaaPoista
  7. Milloin sdp saa uuden puoluesihteerin? En ole nähnyt nykyiseltä ainoatakaan hyvää työtä (eikä paljon pahojakaan), löperöitä puheita kylläkin. Saako hän muuten liksaa tästä työstään samalla kun niin ties kenen edustamisestaan?

    VastaaPoista
  8. Viha on vaarallista sille, joka ei ole sinut omien vihojensa kanssa. Ja nauru sille, joka teitittelee itseään.
    Huumorintaju taitaa olla synnynnäistä - valitettavasti. (myös se, että nauraa väärässäkin paikassa, sanoo hän joka tekee niin - valitettavasti)

    Pirkko A

    VastaaPoista
  9. Ei mutta ihan totta: "Olisiko "Presidentin kanslia" tällä hetkellä vihapuhetta?
    Todennäköisesti.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  10. Hyvin menee, herrat nauraa. Naura sitten, kun 120 miljoonan köyhän vallankumous pyyhkäisee ylitsesi.

    Tieteellisestä mielenkiinnosta: kenen se kusi olikaan?

    VastaaPoista
  11. Niinpä niin, kusessa kohta ollaan.
    Köyhän ja tyhmän? kansan huomio vedetään pois, milloin sukunimilailla, milloin homojen ja esbojen adoptiolla, milloin milläkin.
    Poliisin ja yhteiskunnan huumepropaganda sen kun jyllää. Paljonko on huumeiden tuonti ja tarjonta on vähentynyt sillä, että "muulit" suljetaan vuosikausiksi vankilaan?
    On jo todettu, että huumeongelmaa pitäisi lähteä ratkomaan ja suitsimaan täysin muilla keinoilla kuin rikoslailla, jos halutaan todella käydä ongelman kimppuun. Viittaan tässä erään tanskalaisen professorin mietteisiin asiasta. Mutta, "somaa" kansalle. Euroopan ja USA:n taloudelle voi käydä kuin feeniks-linnulle.Ehkäpä ne nousevat tuhkasta sitten kun romahdus on mennyt ohi.Alemmalle keskiluokalle voi vain tula kurjat oltavat ennen tuhkasta nousua.

    VastaaPoista
  12. Oivaltava kirjoitus, jälleen kerran. Mutta Richard Burton? Kai sentään Robert Burton.

    VastaaPoista
  13. Jospa poliittista satiiria ei tarvita, koska poliitikot Suomessa itse hoitavat esiintymisellään poliittisen satiirin.

    Toista se oli Margaret Thatcherin aikaan. Hän sanoi Tsetsenian sodasta;

    "se on saastainen sota, saastaisten ihmisten saastaisten tavoitteiden nimissä aloittama".

    Jumankauta, mitä vihapuhetta ja satiiria saikaan Jeltsin kuulla.

    Insinörtilta kunnon tujaus. Mainokset pois. Kuka niitä enää jaksaa sivuilla tuijotella.

    Adblock Plussan asennuksen jälkeen Wiltterin voi asentaa helposti:

    www.wiltteri.net/

    ja molemmat EasyListit:

    https://easylist.adblockplus.org/en/

    Joskus aikoineen The Curen esittämä kappale Killing an Arab sai aikaan huutoa ja meteliä rasismista. Kappaleen nimi muutettiin Kissing an Arab Jee... sensuuri iski.

    Huomaamatta jäi, että kappaleen aiheena oli Camusin kirja Sivullinen ja siinä Mersaultin tekemästä murhasta, jonka kohteena oli arabi.

    VastaaPoista
  14. Aihe ansaitsisi keskustelua, mutta sitä ei näy olevan. Kannattaisi pohtia, kuka on hullu, ja kuka tietää toisen hulluksi ja millä perusteella. Leipätekstissä mainittu ryhmä - kirjailijat - on usein leimattu sellaiseksi, mutta ainoastakaan heistä en käyttäisi sanaa. Edes Tervosta ja Hotakaisesta vaikka eivät hyviä kirjailijoita olekaan. Kantani on, että Suomi on puolueitten, koulutuksen, tiedotusvälineitten ja pesservisertäjien lietsomassa hulluuden tilassa. Miksi he sitä lietsovat: jotta emme huomaisia, mitä todella tapahtuu. Se hulluus ei ole siunattua, vaikka se valtion, kirkon ja kansan pussista rahoitetaan.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - ainutlaatuinen tapaus - jouduin poistamaan seitsemän kommenttia, jotka näyttivät olevan saman lähettäjän. Kommentoija oli tuohtunut siitä, että kirjoituksessa pilkataan köyhiä ja työttömiä ja mainitsi, että tämä olisi demariblogi.

    Jätin yhden malliksi - en käsittääkseni ole liioin sanonut kirjailijoita hulluiksi eikä kommentoija tiedä tai halua ottaa huomioon, että olen itse kirjailija (esim. kirjailijaliiton arviointiperuste on kaksi omaa kaunokirjallista teosta; minulle niitä lienee puoli tusinaa).

    Jos poistettu kommentoija haluaa jatkaa, sanon valmiiksi, että turha yrittää.

    VastaaPoista
  16. Eivät Katainen ja Niinistö siihen kuseen omilla kengillään astu. Vuodesta 1990 on sen verran aikaa, että tätä alkavaa lamaa tullaan pahentamaan juuri samoilla opeilla kuin sitäkin. Niinistö on jo vara-Manun elkeet aloittanut.

    VastaaPoista
  17. Netin vihapuheista pääsee eroon soittamalla Soneraan ja sanomalla, ettei enää maksa heille.

    VastaaPoista
  18. A>dAnonyymi: - anteeksi, tarkoitukseni oli sekoittaa Robert Burton Sir Richard Burtoniin, ei Richard Burtoniin.

    VastaaPoista
  19. Ja minä kun olen aina luullut, ettei tämä ole demariblogi.

    Minusta köyhä kusipää ei ansaitse sen parempaa kohtelua kuin rikaskaan - eikä sitä pidä sekoittaa sosiaalilainsäädäntöön. Ja kirjailijat jotka näyttävät kelluvan tässä pahalle haisevassa keitoksessa jo luonnostaan melko lähellä pintaa, ansaitsevat sen kohtelun minkä ansaitsevat, niin kuin muutkin ihmiset.

    Mitä pitää rakastaa ja mitä vihata, mitä arvostaa ja mitä halveksia? Jopa ihmisenä oleminen rasittaa meitä - on rasittavaa olla ihminen, jolla on oikea ikioma ruumis ja veri. me häpeämme sitä, pidämme sitä häpeänä ja pyrimme olemaan jonkinlaisia mielikuvituksellisia yleisihmisiä. Olemme kuolleina syntyneitä emmekä ole pitkiin aikoihin enää syntyneet elävistä ihmisistä, ja se on meille yhä enemmän mieleen. Alamme päästä makuun. Pian keksimme syntyä jollakin tavalla aatteista. - kirjoitti aliluutnantti evp Fjodor Mihailovitš Dostojevski 1864, eikä tehnyt eroa rikkaiden ja köyhien, kirjailijoiden ja muiden välille.

    Tietysti sitäkin voi miettiä, että mitä se Saul Bellow tarkoitti kirjoittaessaan, että - the rich were usually mean. Not able to separate themselves from the practices that had made the money: infighting, habitual fraud, mad agility in compound deceit, and strange conventions of legitimate swindling.

    Esimerkiksi tätäkö?

    http://www.telegraph.co.uk/finance/comment/ambroseevans_pritchard/8680240/The-Wests-horrible-fiscal-choice.html

    VastaaPoista
  20. Jahas, Pirkko A:kin on sitten näemmä taas kaivettu naftaliinista!

    VastaaPoista
  21. Oikeassa olemisesta - tämä on sen verran hyvä huomio - että kannattaa lukea... siitä miten asiat voivat kääntyä ylösalaisin...

    Imagine, if you will, someone who read only the Reader’s Digest between 1950 and 1970, and someone in the same period who read only The Nation or The New Statesman. Which reader would have been better informed about the realities of Communism? The answer, I think, should give us pause. Can it be that our enemies were right?

    http://www.frumforum.com/could-it-be-that-our-enemies-were-right

    VastaaPoista
  22. Koko länsmaailman tilanne on surkea verrattuna Kiinaan. Kaikki tietotaito tuotantoteknologiaa myöden on annettu kiinalaisille. Jos Kiina päättää ruveta käyttämään sitä maksamatta royalteja oikeuksien omistajille tai muuten päättää rikkoa tehtyjä sopimuksia, ei asialle voi tehdä mitään.

    Jos pullikoidaan vastaan, ei Kiinasta enää saa halpaa tavaraa. Tilanteeseen on vaan pakko mukautua, etenkin kun länsimaat, etenkin USA, ovat massiivisesti velkaa Kiinalle.

    Kaikki tähän johtanut on tehty vapaaehtoisesti.

    VastaaPoista
  23. Kiinasta:

    Kiinan vienti on samaa luokkaa Saksan kanssa : ihmiset yleensä liioittelevat Kiinan talouden merkitystä. Kiinassa on juuri nyt ihan oma velkakupla päällä - sillä on rakennettu kaikkea vähemmän tärkeää; pilvenpiirtäjiä yms, ja kaikki pohjautuu siinäkin maassa sille samalle epärealistiselle toiveelle, että niiden osakkeiden ja kiinteistöjen hinnoilla - "talouden nousukaudella" kuten se väärin ymmärretään - voidaan sitten joskus maksaa ne velat.

    Ikävääkö? Vai epäuskottavaa?

    Made in Hong Kong?

    VastaaPoista
  24. Vakuusvaatimukset tarkoittanevat siirtymistä obligaatioista jonkin sortin vaihtovelkakirjoihin. Jos valtio ei kykenisi maksamaan, saisi velkoja luontoissuorituksen, esim metsää. instrumentin houkuttavuutta pitäisi kohottaa maksamalla korkeampaa korkoa. jos vaihto toteutuisi saattaisi metsien arvo romahtaa, kun sijoittajat pyrkisivät metsistä yhtä aikaa eroon.

    VastaaPoista
  25. kaikki ovat velkaa, mutta kuka on velkoja

    iisi

    VastaaPoista
  26. Nauramme 18 kertaa päivässä mikäli Robert Provineen on uskominen. Ja jos oikein naurattaa, niin rabelaisen karnevalismin rinnalle tarjoaisimme Henri Bergsonin naurua, "Nauru, tutkimus komiikan merkityksestä".
    William Blakea lainaten: "Minä vihaan niukkoja hymyjä; minä rakastan naurua."

    VastaaPoista
  27. Nalle-guru selitti Kiina-ilmiön näin: huima tuottavuuden nousutahti perustuu siihen, että siellä siirretään joka vuosi 20 miljoonaa aiemmin täysin tuottamatonta ihmistä maaseudulta tekemään tuottavaa työtä kasvukeskuksiin.

    Nousutahti jatkuu, sillä tuottamatonta väkeä maaseudulla riittää yhä jokunen sata miljoonaa.

    Kiina on iso talousmahti, ja tulevaisuudessa varmaan vielä isompi, sillä nythän siellä saadaan aikaan vasta sama kuin Japanissa 10 kertaa vähemmällä väellä.

    VastaaPoista
  28. Metsästä, ei naftaliinista, Herra Anonyymi!
    Puss! (että henki kulkee)

    terv. Pirkko A

    VastaaPoista
  29. velkoja on aika. kun sitä annetaan lisää, ei tarvitse maksaa eikä haimaa :)

    VastaaPoista