Saha ja mylly I

Otsikko on Karjalan evakoiden itseironiaa:” Jäi miultakin Karjalaan saha ja mylly. Saha jäi liiteriin ja kahvimylly uunin pankolle.”

Markku Kuisman ”Saha” jatkaa kirjoittajansa nopean julkaisemisen periodia, joka on oikeastaan ainutlaatuinen. Briteissä ehkä on pari yhtä kyvykästä mutta muualla ei juuri. Ero on näin helppo: kansantajuistieteellinen kirja on koottu toisten keräämistä lähteistä. Kansantajuinen tieteellinen kirja, kuten Kuisman, perustuu itse tutkittuun tai, kuten kai tässä tapauksessa, suuren tutkimusprojektin eli metsäteollisuuden historian johtamisen aikana tekstiä alkuperäislähteisiin vertaamalla tarkastettuun.

Ero on varovasti sanottuna valtava.

Tahtomatta muutoin sekoittaa itseäni tähän asiaan, kirjoitan nykyisin melkein pelkästään lukemani ja kokemani perusteella. Muinoisesta väitöskirjastani harva viitsi lukea esipuhetta, jossa sanoin lukeneeni läpi 10 000 korkeimman oikeuden oikeustapausta konseptimerkintöineen ja salaisine muistioineen ja käyneeni läpi viraston arkiston lappu lapulta monen vuosikymmenen ajalta. Tuollaisen aineiston analysoiminen ja järjestäminen tarkoittaa tutkimusta ja tuloksena voi olla päätelmiä, jotka eivät vastaakaan edes mukana olleiden käsitystä totuudesta.

Kuisman kirjan nimi ”Saha. Tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät” sisältää kaksi piiloviestiä. Modernisaatio – 1867-1868 nälkävuosista parissa vuosikymmenessä määrältään kansainvälisestikin merkittävään vientiteollisuuteen. ”Kertomus” – tämä ei ole ”historia”, vaan kertova historia eli narratiivi. Sellaiset olivat 50 vuoden ajan huonossa huudossa, syystä. Entisen ajan professorit panivat omiaan, kun tosiasiat loppuivat. Kuisma ei pane.

Ihmisten nostaminen alaotsikkoon on sekin retrohenkistä. Korkean puhdasoppisuuden aikana sotien jälkeen ihmiset eivät merkinneet historiantutkimukselle paljon mitään, paitsi Mannerheim. Oli tutkittava rakenteita. Ihminen oli ”quantité negligible” eli vaikuttamaton tekijä.

Metsäteollisuus on karkeasti jaettuna sahaustoimintaa, joka tuottaa lautoja ja lankkuja, mekaaninen puunjalostus, joka tuottaa selluloosaa, ja kemiallinen puunjalostus, jonka tuotteisiin kuuluu paperi ja nykyisin esimerkiksi biohajoavia muoveja. Alan insinöörejä nimitellään korkeakoululla epäystävällisesti tikunkeittäjiksi.

Jo 1700-luvulla viranomaiset saavuttivat varmuuden siitä, että metsä loppuu Suomesta. Puun käytölle määrättiin rajut rajoitukset. Sahalaitosten perustamiseen tarvittiin esivallan lupa, eikä niitä herunut helposti.

Itse sahanterän historian selvittäminen ei ole ongelmatonta. Väline on selkeästi esihistoriallinen. Puusepän työkaluna se on vanha. Puun kaatamiseen soveltuva saha on teollisuustuote. Vaikka ammattimaiset sahurit kulkivat myös Suomessa varsinkin sahaamassa hirsiä halki, koko kaskitalous toimi pelkän kirveen turvin.

Sahalaitoksiin sirkkeli eli pyörivä terä ilmestyi 1700-luvun lopulla. Metsäteollisuuden perustyökalu, pokasahaon massatuotteena vain saman ikäinen kuin metsäteollisuus. Ruotsissa ja Suomessa noin 150 vuotta. Ruotsalaiset sahanterät valloittivat markkinat. Moottorisaha, 1920-luvun keksintö, tuli metsissä käyttöön 1960-luvulla, ja sen valtakausi oli lyhyt.

Toinen teollisuuden perusedellytys oli uitto, ajatuksena itsestään selvä, mutta paikallinen. Kuisman kirjassa mainitut norjalaiset yrittäjät rakennuttivat ensimmäiset uittorännit Kymijokeen 1860-luvulla, ja ennen kun Anders Ramsayn alaotsikon ilmiö, ”kun Suomen metsien vihreä kulta heräsi henkiin”, edellytti nimenomaan Kymijoen koskien perkaamista. Vasta sen jälkeen norjalainen Hans Gutzeit ja useat muut pääsivät perustamaan suuret sahansa jokisuulle, Kotkaan.

Menestyneessä sahabisneksessä oli mukana vain pari suomalaista, kansanmiehestä patruunaksi noussutta, kuten Joensuun seudun Mustonen ja porilainen Antti Ahlström, joka ymmärsi kirjoituttaa elämäkertansa Juhani Aholla (1910). Yhtä suomalaisia olivat perinteiset tervaporarit, joiden äidinkieli oli kuitenkin ruotsi.

 (jatkuu...)