Syvissä raiteissa

Kommentoija mainitsi varmaan kaikessa viattomuudessa psykoanalyytikko Martti Siiralan yhteydessä mielistelyn. Mietin sitä haikeana. Siirala oli hullu mies. Häpesin silmät päästäni, kun hän rupesi pitämään korkeimman oikeuden kulmilla yhden mielen mielenosoitusta aiheesta ”Karjala takaisin”.

Hän oli koko ikänsä kireänlaisissa väleissä ainoan aidon ja oikean psykoanalyyttisen yhdistyksen (IPA) kanssa, koska hän ei pitänyt Freudin oppeja riittävänä pohjana hoitotyölle. Hän kallistui Jungiin ja riitaantui Jungin kanssa väittämällä, että terapia voi auttaa jopa skitsofreniaan. ”Roskaa”, sanoi Jung ja kutsui vaimonsa heittämään Siiralan ja Gaetano Benedettin mäkättämästä heidän tambuurissaan.

Hän ei ikinä mielistellyt, ei vaikka olisi välttynyt vaikeuksilta sanomalla poliisille päivää.

Hänen kansallinen tutkiskelunsa todettiin kiireesti epätieteelliseksi ja epäpäteväksi ja lisäksi maan ulkomaansuhteita loukkaavaksi.

Olen samaa mieltä. Se oli täysin epätieteellistä. Harmittelen hiukan, että meillä puhutaan kunnioittavaan sävyyn jopa melkein 10 vuoden takaisesta O. Spengleristä ja aikalaisestamme F. Fukuyamasta, jotka ovat juuri samanlaisia kirjoittajia kuin Siirala eli yhden ajatuksen orjia vailla välttävääkään kosketusta tosiasioihin.

Ainakaan Suomessa ei osata lukea tieteellisestä aiheesta taiteellisesti kirjoitettua tekstiä. Se on sääli. Senkin voisi muistaa, ettei S. Freudista ole tieteellisessä mielessä jäljellä kuin jo savuamasta lakanneet rauniot, mutta hän oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista.

Jos alitajunta eli piilotajunta olisi ollut hänen alkuperäinen oivalluksensa, se olisi Einsteinin rinnalle kelpaava oivallus, mutta se ei ollut. Toiset ja kolmannet merkitykset puheen takana olivat uutta vain henkisten häiriöiden hoidossa.

Siiralan perusajatus oli hyvin yksinkertainen: koettu vääryys ja kärsitty väkivalta sairastuttavat mielen.

Joillakin ihmisillä on keinoja ja voimia muokata kokemuksiaan, mutta useilla ei ole. Niinpä heille syötetään lääkkeitä, lepositeissä tai ilman.

Kun nyt viisaat miehet ja naiset selvittelevät Suomen huonommuutta mm. Norjaan ja Ruotsiin verrattuna, tämä Siiralan julistus unohtuu. Me saimme Neuvostoliiton uhreina vakavia vammoja, ja Paasikiven ja Kekkosen vaatimuksista noiden vammojen olemassaolo oli sinänsä rangaistava teko ja niihin viittaaminen oli kauhistus.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että emme me Karjalaa tarvitse eikä meillä olisi siihen missään tapauksessa varaa. Valtioalueemme autioituu ja yksipuolistuu ilmankin.

Silti muistelmat seuraavat muistelmia, ja teema on aina sama. Taistelimme epätoivoisesti ylivoimaa vastaan ja suoriuduimme siitä kovin uhrauksin ja todella täpärästi. Meillä on edelleen merkittäviä henkilöitä, jotka suuttuvat, jos puhutaan ”torjuntavoitosta” 1944. Kaikki johtui kuulemma suursodasta tai Stalinin tunnetusta hyvyydestä.

Jotenkin tähän maahan siunaantui pari sataa tuhatta ihmistä, joiden elämä ei palannut koetun jälkeen koskaan entiselleen, ja puoli miljoonaa, jotka menettivät lopullisesti kotinsa, sekä koivun että tähden.

Kansakunta ei voi elpyä, ellei se tunnusta itselleen, että sille on tehty vääryyttä.

Norja kävi läpi Euroopan laajimman uudelleen suuntautumisen 1945-1948 ja Ruotsi turvautui vanhaan tapaansa huonomuistisuuteensa. Suomessa alettiin vaieta. Se äänettömyys on ollut korvia huumaava. Jos täällä ei luoteta herroihin eikä poliitikkoihin, ei siihen kyllä ole syytäkään.