31. heinäkuuta 2011

Syvissä raiteissa




Kommentoija mainitsi varmaan kaikessa viattomuudessa psykoanalyytikko Martti Siiralan yhteydessä mielistelyn. Mietin sitä haikeana. Siirala oli hullu mies. Häpesin silmät päästäni, kun hän rupesi pitämään korkeimman oikeuden kulmilla yhden mielen mielenosoitusta aiheesta ”Karjala takaisin”.

Hän oli koko ikänsä kireänlaisissa väleissä ainoan aidon ja oikean psykoanalyyttisen yhdistyksen (IPA) kanssa, koska hän ei pitänyt Freudin oppeja riittävänä pohjana hoitotyölle. Hän kallistui Jungiin ja riitaantui Jungin kanssa väittämällä, että terapia voi auttaa jopa skitsofreniaan. ”Roskaa”, sanoi Jung ja kutsui vaimonsa heittämään Siiralan ja Gaetano Benedettin mäkättämästä heidän tambuurissaan.

Hän ei ikinä mielistellyt, ei vaikka olisi välttynyt vaikeuksilta sanomalla poliisille päivää.

Hänen kansallinen tutkiskelunsa todettiin kiireesti epätieteelliseksi ja epäpäteväksi ja lisäksi maan ulkomaansuhteita loukkaavaksi.

Olen samaa mieltä. Se oli täysin epätieteellistä. Harmittelen hiukan, että meillä puhutaan kunnioittavaan sävyyn jopa melkein 10 vuoden takaisesta O. Spengleristä ja aikalaisestamme F. Fukuyamasta, jotka ovat juuri samanlaisia kirjoittajia kuin Siirala eli yhden ajatuksen orjia vailla välttävääkään kosketusta tosiasioihin.

Ainakaan Suomessa ei osata lukea tieteellisestä aiheesta taiteellisesti kirjoitettua tekstiä. Se on sääli. Senkin voisi muistaa, ettei S. Freudista ole tieteellisessä mielessä jäljellä kuin jo savuamasta lakanneet rauniot, mutta hän oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista.

Jos alitajunta eli piilotajunta olisi ollut hänen alkuperäinen oivalluksensa, se olisi Einsteinin rinnalle kelpaava oivallus, mutta se ei ollut. Toiset ja kolmannet merkitykset puheen takana olivat uutta vain henkisten häiriöiden hoidossa.

Siiralan perusajatus oli hyvin yksinkertainen: koettu vääryys ja kärsitty väkivalta sairastuttavat mielen.

Joillakin ihmisillä on keinoja ja voimia muokata kokemuksiaan, mutta useilla ei ole. Niinpä heille syötetään lääkkeitä, lepositeissä tai ilman.

Kun nyt viisaat miehet ja naiset selvittelevät Suomen huonommuutta mm. Norjaan ja Ruotsiin verrattuna, tämä Siiralan julistus unohtuu. Me saimme Neuvostoliiton uhreina vakavia vammoja, ja Paasikiven ja Kekkosen vaatimuksista noiden vammojen olemassaolo oli sinänsä rangaistava teko ja niihin viittaaminen oli kauhistus.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että emme me Karjalaa tarvitse eikä meillä olisi siihen missään tapauksessa varaa. Valtioalueemme autioituu ja yksipuolistuu ilmankin.

Silti muistelmat seuraavat muistelmia, ja teema on aina sama. Taistelimme epätoivoisesti ylivoimaa vastaan ja suoriuduimme siitä kovin uhrauksin ja todella täpärästi. Meillä on edelleen merkittäviä henkilöitä, jotka suuttuvat, jos puhutaan ”torjuntavoitosta” 1944. Kaikki johtui kuulemma suursodasta tai Stalinin tunnetusta hyvyydestä.

Jotenkin tähän maahan siunaantui pari sataa tuhatta ihmistä, joiden elämä ei palannut koetun jälkeen koskaan entiselleen, ja puoli miljoonaa, jotka menettivät lopullisesti kotinsa, sekä koivun että tähden.

Kansakunta ei voi elpyä, ellei se tunnusta itselleen, että sille on tehty vääryyttä.

Norja kävi läpi Euroopan laajimman uudelleen suuntautumisen 1945-1948 ja Ruotsi turvautui vanhaan tapaansa huonomuistisuuteensa. Suomessa alettiin vaieta. Se äänettömyys on ollut korvia huumaava. Jos täällä ei luoteta herroihin eikä poliitikkoihin, ei siihen kyllä ole syytäkään.

42 kommenttia:

  1. F. Fukuyamasta, jotka ovat juuri samanlaisia kirjoittajia kuin Siirala eli yhden ajatuksen orjia vailla välttävääkään kosketusta tosiasioihin.

    Mikä on tämä Fukuyaman yksi ajatus? Itse en ainakaan äkkiseltään keksi, mikä yksi ajatus yhdistäisi esimerkiksi teoksia The End of History, Trust, Our Posthuman Future ja The Origins of Political Order.

    VastaaPoista
  2. Kemppinen kuule, ei se pari sataa tuhatta riitä. Meitä sodaaan osallistuneiden lapsia on vielä jäljellä. Meille ne traumat jäivät kannettavaksemme. Sillä pahimmalla tavalla. Alkoholisoituneet ja vittuuntuneet (pimppaantuneet) isämme jättivät meihin lähtemättömät jälkensä.
    Isoisämme jättivät meihin jälkensä Vapaussodasta.

    Kestää vielä noin sukupolven, ennen kuin jäljet katoavat.

    Miksi?

    Osaan vastata. Kirjoitit jokin aika sitten tuntemuksistasi I-maailmansodan taistelupaikoilla Euroopassa.
    Itselläni, kun kiertelin muistomerkkejä, taistelualueita ja tapahtumapaikkoja, oli kyyneltentulo herkässä. Niitä kertyi lukematon määrä. Muutama päivä kului kierrellessä
    nimiä ja syntymäaikoja sydän kurkussa.
    Paluumatkalla Suomeen tuli pakosta itku ajatellessani silloisia tapahtumia ja menehtyneitä.

    MUTTA. Tulee aivan eri tunne käydessäni Lappeenrannan muistomerkillä, Sankarihautausmailla, tapahtumapaikoilla, Vapaussodan, Talvisodan ja Jatkosodan paikoilla.
    Silloin tunnen kiitollisuutta, ylpeyttä ja totisuutta. Ei itketytä lainkaan, olen kova, olen ylpeä, olen kiitollinen.
    Enkä anna anteeksi.En koskaan. Ryssille.

    VastaaPoista
  3. Ad TH: että historiasta löytyisi käyttökelpoinen resepti vallan jaj vallantahdon yhdistelmäksi, jota käyttäen historian kulkuun voisi vaikuttaa.

    Moni pitää sattuman merkitystä keskeisenä. Itse kuvailen tätä vakaumusta joskus kompelksisuuden termein. Zimmermannin sähke (väärennetty) vaikutti I maailmansodan tapahtumiin mutta ei aiheuttanut niitä.

    VastaaPoista
  4. On epäkohteliasta kommentoida kommenttia, mutta teen sen silti.
    JarMom. Eikö vihasi osoite ole väärä? Sotahan on epäonnistuneen politiikan ja diblomatian huipentuma ja Pensas - Neuvostoliittolaisellakin oli mahdollisuus joko sotia ja kaatua tai olla sotimatta ja kuolla silti.
    Isäni on Sortavalan evakko ja ajattelee kuin sinä mutta itse ajattelen, että tavallinen ihminen on täällä vain ajan riepoteltavana, isoisten potkittavana.
    Viha vaino pois, meillä parempi ois.
    Välillä vakavasti kommentoiden
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  5. Espoossa päin on kehittyneempi ajatus viime aikoina pohtinut Ruoholahden uuden ökysillan nimensaantia. Crusellin silta.

    Sen niminen pillipiipari muutti 1800-luvun alussa 16-vuoktiaana Uudestakaupungista pysyvästi Tukholmaan.

    Kaikki valta on kielessä, väittävät. Ja köyhistä köyhin on se, jolta on riistetty oma historia.

    VastaaPoista
  6. Claes Andersson kirjoittaa uusimmassa kirjassaan arvostamansa Martti Siiralan erään ajatuksen uudelleen nähtäväksemme:

    Psykiatrisia sairauksia on kolme.

    Skitsofrenia, maanis-depressiivinen psykoosi ja syöpä.

    Uuden kansainvälisen tautiluokituksen ollessa tulossa Suomessakin 2012-14 välisenä aikana käyttöön (DSM V, ICD XI) tuota Siiralan kirjoittamaa on hyvä pitää mielessä.

    Myös Norjan tilannetta seurattaessa.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni karjalasta jos se joskus saataisiin takaisin voisi hyvinkin tulla suomen taloudelle merkittävä. Kyse on etelässä oleva kaunis alue, josta on hyvät yhteydet lähinaapuriimme ja muuallekin, ilmastoltaan energiataloudellisesti parempi kuin suuri osa suomea.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kemppinen ja JarMom. Lisäisin tähän myös 60-luvulla tapahtumat, joista ainakin itse (1945 syntyneenä) kannan mainittujen sodan seurausten lisäksi päättymättömältä tuntuvaa tuskaa.

    VastaaPoista
  9. JarMomille:

    Kävin lomalla Suomussalmella. Raatteen tiellä on museo/näyttely ja sen vieressä mm EU-varoilla 2000-luvulla taiteiltu kivikenttä (Ks. heninen.net/raatteentie/suomeksi.htm), jossa on kivi jokaista Suomussalmen ja Raatteen taisteluissa kaatunutta kohti. Lähes 25 000 kiveä on ankea näky. Vihollisen kaatuneita on tuosta määrästä suurin osa, yli 23 000. Kuvaamasi tunnelmat kävivät lähellä.

    Vanhempi, 1960 aseveljien ym pystyttämä Talvisodan Liekki-muistomerkki on lähellä kirkonkylää. Sinä päivänä siellä oli yksi kukkalaite, tosin ei oikeita kasveja vaan rautalangasta väännetty - tiedättehän, sellaista värikkäällä kankaalla päälystettyä muotoiltavaa rautalankaa, josta koululaiset värkkäävät eläimiä ja koristeita virpomisvitsoihin. "Kukkalaite" kesti hyvin helteet ja siinä oli pitkät nauhat siististi venäjäksi tekstattuina: "Sankareidemme muistoa kunnioittaen Kostamuksem asukkaat, hallinto ja sotilaspiiri" (lonkalta käänettynä).

    VastaaPoista
  10. "Taistelimme epätoivoisesti" natsien kanssa "ylivoimaa vastaan ja suoriuduimme siitä kovin uhrauksin ja todella täpärästi."

    VastaaPoista
  11. JarMom sanoi, ettei anna anteeksi ryssille. Keitä silloin tarkoittanee, ehkä poliittista johtoa?

    Antti Tuuri näyttää sota-ajan tapahtumia kuvaavissa kirjoissa puhuvan "venäläisistä" tai "vihollisista", mutta sotilaansakaan eivät "ryssittele", vaikka kerronta on muuten tuurimaisen tarkkaa. Se on varmasti tarkoin harkittu asia, koska ei vastaa todellisuutta. Taavetti Heikkisen ja Paavo Alkion sotamuistoja lukiessa ryssiä sitä vastoin vilisee, eläviä ja kuolleita. Ryssä on käyttökelpoinen, naseva ja tyhjentävä sotatermi, mutta minulle riittää, jos sitä käytetään vain sodan sattuessa.

    Totta mitä JarMom sanoi sodan valtaisasta vaikutuksista - meidänkin suvussamme se on yhä tuntuva asia. Isäni perheestä kaatui viisi miestä, samasta talosta, setiäni. Ei jäänyt jatkajaa tilalle ja pihapiiristä tuli naisväen jatkaessa elämäänsä jonkinlainen suojelukohde - muisto elämästä ennen suuren surun ja tyhjyyden tuloa. En muista kuitenkaan "ryssittelyä" koskaan siellä kuuleeni, muuta kuin poikien kirjeissä rintamalta tyyliin "olkaa rauhassa, kyllä täällä ryssä kurissa pidetään."

    -osku

    VastaaPoista
  12. Minua kauhistuttaa, jos kärsimyksiä ryhdytään laittamaan arvojärjestykseen. Niin että yhden kokemat kauhut ovat kauheampia tai tuntemukset "oikeutetumpia" kuin jonkun toisen - ulkopuolisen silmin katsottuna. Jokaisella on oikeus kokea omat kauhunsa ainutlaatuisina ja oikeutettuina, jos ne siltä itsestä tuntuvat. Ja saada apua ja huojennusta muutenkin kuin että "on otettava itseä niskasta kiinni". Mutta apu on osattava myös ottaa vastaan, se vaatiikin taitoa - kaikilta sitä ei ole helppo ottaa vastaan, joiltakin ei pysty/halua.

    Pirkko A

    VastaaPoista
  13. Edellinen tarkoitettu siviilielämässä, ei lakituvassa tapahtuvaksi.

    PA

    VastaaPoista
  14. Kemppinen taisi kertoa oman "tieteellisen metodinsa":

    "Tieteellisestä aiheesta taiteellisesti kirjoitettua tekstiä".

    VastaaPoista
  15. Ei täällä luoteta tovereihinkaan. Syystä.

    VastaaPoista
  16. Puhtaasti BKT-tietoja ja talouslukuja silmäillen voisi väittää, että kansa, joka tunnustaa muille tekemänsä vääryydet, pärjää parhaiten. Tarkoitan nyt Saksan Liittotasavaltaa, joka on rypenyt itseinhossa vuosikymmenet ja maksanut pahoista töistään myös lujasti riihikuivaa rahaa. Nythän se on taas Euroopan ehdoton talousykkönen.
    Japanikin on pyydellyt anteeksi taannoisia riehumisiaan ja melkouinen hyvinvointivaltio on sekin.

    Neuvostoliitto ei tunnustanut mitään, muisteli vain muiden tekemiä syntejä ja kuinkas siinä kävikään? Huonomuistisuus sekä suoranaiset muistikatkot näkyvät vaivaavan myös uutta Venäjää. Viimeisen tsaarin murha toki on myönnetty, mutta siinäpä lieneekin kaikki.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  17. Aiheeseen ei liity, mutta Firefox 5:een ja 6:een on nyt saatavissa Voikko-oikolukuohjelma, joka toimii myös blogin kommenttilaatikoissa:

    Tässä URL:

    http://verteksi.net/lab/voikko/

    VastaaPoista
  18. Vuosikymmenet idän ja lännen puristuksessa ovat kierouttaneet Suomessa miltei kaiken. Sitä ei vain myönnetä. Totuus on liian raskasta. Sitä pitää kaunistella. Sama ilmiö Venäjällä.

    Meidän olisí kuitenkin hyvä muistaa, että tavalliset venäläiset eivät ole syyllisiä. Hekin joutuivat kärsimään epäinhimillisestä ideologiasta ja yhteiskuntajärjestelmästä, jota niin monet yrittivät tuoda Suomeenkin. Kansassa, joka äänestää Otto Ville Kuusista suosituimmaksi suomalaiseksi on jotain pahasti vialla.

    VastaaPoista
  19. Rienzille, että täytyykin käydä katsomassa muistomerkkiä. Viimeksi kävin joskus 80-luvulla paikan päällä.

    Nyymiölle, että tarkoitan ryssillä ja ryssävihallani kaikkia venättä puhuvia, paitsi tulkkeja.
    Koko sukuni on menneestä Karjalasta kotoisin. Jo isoisäni, Vapaussodan sankarit, opettivat minulle ryssävihaa. Toistakymmentä tätiäni ja setääni opettivat minulle ryssävihaa. Vanhat tätinikin puhuvat vieläkin ryssistä, ei venäläisistä.
    Tätä tarkoitin lähtemättömillä jäljillä.

    Kukaan heistä ei kuitenkaan halunnut Karjalaa takaisin. Kuulema alkaisi taas uusi riita ryssien kanssa ja lukuisten menneiden sukupolvien kärsimykset toistuisivat uusille sukupolville.

    VastaaPoista
  20. JarMom, Sinulla ja Johan Bäckmanilla on paljon yhteistä!
    Näemmä.

    VastaaPoista
  21. Kansakunta ei voi elpyä, ellei se tunnusta itselleen, että sille on tehty vääryyttä.

    po. Yksilö ei voi elpyä, ellei se tunnusta itselleen, että sille on tehty vääryyttä.

    Tarkoittaa sitä, että pitää kiistää ns. senioriteettiperiaatteen kaiken kattavuus, kuten myös Sartre vaati. Pojan on siis luotava jotakin omaa isän sotaretkien yhä uudelleen kertomisen sijaan. Se tervehdyttää. Se tekee ihmisen.

    VastaaPoista
  22. Anna Amnell kirjoitti: "Vuosikymmenet idän ja lännen puristuksessa ovat kierouttaneet Suomessa miltei kaiken."

    Kuinka niin kierouttaneet? Suomi on hyvinvoiva, suhteellisen demokraattinen maa, jossa lähes kaikkien muiden kuin feministien mielestä on kohtalaisen turvallista ja mukava elää. Kansainväliset tutkimukset elämänlaadusta, koulutuksesta jne. suorastaan imartelevat meitä. Ilmastolle emme voi mitään, mutta ei se ole naapurienkaan syy.
    Minun mielestäni juuri idän ja lännen välissä eläminen on opettanut meille tervettä pragmatismia.
    Mikä täällä on niin kieroa, että rinnasta ottaa?

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  23. Entä mitä itse haluaisit jatkaa ja jakaa, mitä perintöä, JarMom?

    PA

    VastaaPoista
  24. Ihan pokkana asiasta kolmanteen, mutta mistäköhän se Breivik ne poliisin tamineet oli hankkinut?

    VastaaPoista
  25. Arvoisa professori,
    olen kuunnellut lapsesta asti mummojeni evakkotarinoita. Sen vuoksi Evakon laulu tuo aina vedet silmiin.

    Karjalaa ei silti tarvita takaisin. Siellä on uudet asukkaat ja vanha infra. Molemmat tulisivat kalliiksi. Kannakseen liittyy strategisesti tärkeitä ulottuvuuksia, Ikuinen Pietari, Suomenlahden pohjukan merliikenne ja satamat. Lisäksi alue on nyt osa Venäjän valtiota. Sen kanssa ei kannata värkätä. Se on iso, arvaamaton ja ihan tuossa vieressä.

    Ryssä on silti ryssä - hyvässä hengessä. Me olemme heille tsuhnia.

    Ups. Ei herrasmies.

    VastaaPoista
  26. Näin sotaorpona sitä ihmettelee, että on selvinnyt tänne asti hengissä. Kylän kioskilla miehenmallit olivat sotien jälkeen sitä luokkaa, että ellei puukkoon olisi kuollut niin sitten viimeistään viinaan alle 4-kymmpisenä. Kun invalidi äitini jäi hoitamaan alle 10 hehtaarin suonreunaa kolmen alle kouluikäisen lapsensa kanssa, niin oli siinä taiteilemista, ettei sen aikainen sosiaalihuolto olisi vienyt lapsia kruunun hoitokotiin. Siihen aikaan ei kovin hepposin perustein lapsia kotoa viety. Minulle ei koskaan selvinnyt, miten hän siinä onnistui.

    *

    AAmnell: "Kansassa, joka äänestää Otto Ville Kuusista suosituimmaksi suomalaiseksi on jotain pahasti vialla."

    Varmaan joku löytää lähteenkin, mutta muistini mukaan tavalliset venäläiset äänestivät joku vuosi sitten Stalinin kaikkien aikojen kolmanneksi suosituimmaksi venäläiseksi.

    Minä sain sellaisen kasvatuksen, että kyllä ryssä ryssä on.

    VastaaPoista
  27. Ahkerat suomalaiset kädet tekisivät suhteellisen lyhyessä ajassa ihmeitä Karjalassa.

    Jos kerran olemme niin hyviä ystäviä keskenämme Venäjän kanssa, niin miksi emme saisi Karjalaa takaisin?

    VastaaPoista
  28. Blogivaeltaja: "Sotahan on epäonnistuneen politiikan ja diblomatian huipentuma..."

    Kuulostaa hienolta, mutta ei vastaa elävää elämää.

    Miten Puolan olisi pitänyt toimia, ettei Hitler olisi hyökännyt 1939? Miten Suomen olisi pitänyt toimia, ettei Stalin olisi hyökännyt 1939?

    Kyse ei ollut politiikasta eikä diplomatiasta, vaan siitä, että toinen oli päättänyt ottaa omansa vaikka väkisin.

    Aikoinaan sota oli johtajien arkinen työkalu, ei mikään kartettava kauhistus. Nykyään sodan brändi on vain niin huono, että halu ja tarve sen käyttöön pitää peittää ja naamioida entistä paremmin.

    VastaaPoista
  29. "Sotakamreeri",

    Suomella on kaunis kieli ja lahjakkaita ihmisiä (myös ruotsia puhuvia). Väkilukuun nähden erittäin suuria kulttuurisaavutuksia. Kouluja kehutaan. Mutta entä onnellisuus ja viihtyvyys?

    Esim.
    Itsemurhien määärä on suuri
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_itsemurhien_määrän_mukaan

    Varsinkin tytöillä vielä suurempi

    Lasten ja nuorten alkoholinkäyttö rajua.
    Yleensä alkoholin liikakäyttö Suomessa, uutisissakin kehuttiin, että suomalainen "ottaa kunnolla" (!)

    Ajattele asiaa myös ihmisten henkisen hyvinvoinnin kannalta.:)

    VastaaPoista
  30. "Miten Suomen olisi pitänyt toimia, ettei Stalin olisi hyökännyt 1939? "

    maanvaihtokiistassa, oli viime vaiheessa kartalla sopimatta n. 20 km kaista ryteikköä ... vast: olemalla pullistelematta suurvallalle, että se vain feikkaa sodanuhalla.
    Tästä löytyy Paasikiven järki-kanta just ennen sotaa.

    Alkujaanhan kansakunta teki itse itselleen vääryyttä pitkin 1930-lukua nousseen fasismin ja natsismin ihannoinnin muodossa.
    Sitä saa, mitä tilaa.

    Miten Suomen olisi käynyt, jos Stalin ei olisi kukistanut natseja?

    Miten NL:n olisi pitänyt toimia, kun Suomi ja Natsi-Saksa valmistelivat yhteistuumin suurimittaisia sotatoimia sitä vastaan, ja kun Hitler julistikin Neuvostoliitolle tämän yhteisen "Im Bunde mit finnischen" sodan kesällä 1941?

    VastaaPoista
  31. Stalinisti-anonyymi esittää virkistäviä kannanottoja 70-luvun kumpujen yöstä. Juuri noin ne argumentoivat silloin, sen ajan rauhanrakastajat.

    VastaaPoista
  32. Hirmuisen listan epäkohtia A.Amnell Suomesta löysikin. 1) Tehdään itsemurhia ja 2) juodaan viinaa. Wikin tilastossa Suomi on itsemurhissa 15. maa maailmassa. Naiset tekevät itsemurhia esim. Koreassa paljon enemmän kuin Suomessa.

    Tilastoja tutkittaessa on aina muistettava, että monessa massa uskonto kategorisesti kieltää itsemurhat. Niinpä niitä ei tilastoida, vaikka hups! joskus joku itsensä ampuisikin. Jo Italiassa ei varsin mielellään kerrota tilaston tekijälle, mihin rakkaudessa pettynyt, kuolleena pistooli kädessään sängystä löytynyt Paolo oikeastaan 23-vuotiaana kuoli.
    Todellisuudessa Suomi lienee itsemurhien yleisyydessä jossain 30. sijalla. Tämän arvion teki lähisukulaiseni, tilastomies, joka työkseen harmonisoi EU:n tilastoja.
    Näiden kahden asian, itsemurhien ja viinan takia Suomessa "Kaikki on kieroutunutta". Vai?
    Otto-Ville Kuusista ei ole koskaan äänestetty suosituin suomalainen kisassa. Hän menestyi jossain kyselyssä, jossa haettiin kansainvälisesti menestyneitä suomalaisia. Kuusinen oli Neuvostoliiton johtomiehiä ja selvisi hengissä Stalinin puhdistuksista. Siihen ei moni poika pysty! On myös muistettava, että OV Kuusinen oli Jyväskylän lyseon kaikkien aikojen paras oppilas.

    Onnellisuus ja viihtyvyys ovat paljolti henkilökohtaisia asioita. Tunnen ihmisiä, jotka ovat aivan onnellisia ja tyytyväisiä, vaikka koko yhteiskunta ympärillä on perusteellisesti kieroutunut.
    Viikko sitten tuttu venäläisperhe muutti takaisin Novgorodiin oltuaan täällä viisi vuotta. Heidän mielestän "kaikki" on Suomessa paremmin kuin Venäjällä, mutta silti oli pakko palata kotimaisten vaikeuksien keskelle. "Jos lyövät, niin lyökööt, omiapa ovat."

    Ruotsinkielisistä olen samaa mieltä A. Amnellin kanssa. He ovat lahjakkaita, älykkäitä, menestyviä, kauniita ja sosiaalisia. Lisäksi ruotsinkieli kuulostaa kauniilta. Puhun sitä mielelläni itsekin.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  33. "Itse olen edelleen sitä mieltä, että emme me Karjalaa tarvitse eikä meillä olisi siihen missään tapauksessa varaa. Valtioalueemme autioituu ja yksipuolistuu ilmankin."

    Kognitiivisista kyvyistä.

    Karjalankannas ja Laatokan ympärystä ei todellakaan ole mitään arvotonta takahikiää. Toisin kuin Itä-Karjalan kuusenpersiit ja niitähän Karjalan palauttaminen asia ei koske.

    Miten arvotonta tai liian kallista olisi saada yhteys Jäämerelle Petsamon kautta? Ei tarvitseisi höpöttää Pohjoisesta ulottuvuudesta.

    Ainoa seikka mikä olisi Suomelle liian kallista tai vaikeaa, on palautettavalla alueella asuvan venäläisväestön poissiirto äiti-venäjälle. On kaksi kansaa, jotka eivät tule toimeen venäläisten kanssa: tsetseenit ja me Itämeren tsuhnat.

    Mitä tekemistä Suomen syrjäseuduilla tai niiden väestökehityksellä on Karjalan palauttamisen kanssa. Ja joka tapauksessa vaikkapa Viipurin infran kunnostaminen olisi Suomelle paljon kannattavampaa kuin Lähialue- tai muut kehitysaluetuet.

    Ai hurjaa, kun joku sanoo ryssä. Ja kun muu kuin ryssä siitä loukkaantuu tai pahastuu.

    VastaaPoista
  34. 1962 syntyneenä on vaikea ymmärtää tuota vihan määrää, joka vieläkin monilla on venläisiä kohtaan.
    Omilta vanhemmiltani opin että "ryssä on aina ryssä", ryssää pitää pelätä ja kommunismi on paha.
    En ole erityisemmin kapinoinut koskaan, mutat siltikään en ole pystynyt jatkamaan tätä ryssävihan perinnettä. Suhtauden venäläisiin yhtä epäluuloisesti kuin kaikkiin ulkomaalaisiin. Ja yritän olla yhtä avoin kaikkia kohtaan. Viha ihmisiä kohtaan on vaan niin kauheaa. Tiedän jo, että uskoni ihmisen hyvyyteen on ollut harhaoppia. Silti haluan jatkaa tätä uskoani ja valaa sitä lapsiini, vaikka joskus toki ihmettelen, teenkö oikein.

    Toinen ihme juttu on väite suomalaisten tai suomalaisen yhteiskunnan kieroutumisesta, joka johtuisi Venäjästä! Viittaus itsemurhien määrää tai alkoholin käyttöön ei valaise asiaa kyllä minulle lainkaan? Kansainvälisissä onnellisuustutkimuksissa viime vuosina Suomi on hyvin kärkipäässä toistuvasti.

    Ad Kemppinen:en ymmärrä miten tuo ruotsalaisten huonomuistisuus eroaa vaikenemisesta?

    VastaaPoista
  35. "Stalinisti-anonyymi esittää virkistäviä kannanottoja 70-luvun kumpujen yöstä. Juuri noin ne argumentoivat silloin, sen ajan rauhanrakastajat."

    Paitsi: ei tiedetty silloin vielä kaikkea, esimerkiksi, minkä tasoisia rauhanehdotuksia hylättiin Suomessa jo v. 1941, rakkaiden natsien rinnalla pysyttäessä.

    Siksi totuutta tulee etsiä.

    VastaaPoista
  36. Lasten ja nuorten alkoholinkäyttö rajua.
    Yleensä alkoholin liikakäyttö Suomessa, uutisissakin kehuttiin, että suomalainen "ottaa kunnolla"


    Tätä kutsutaan "missään muualla kuin Suomessa" -oireyhtymäksi. Siihen kuuluu olennaisesti luulo siitä, että muualla ihmiset eivät dokaa, roskaa puistoissa jne. Totuus on kuitenkin ihmeellisempi. Esim. viime aikojen Botellon-kokoontumiset eivät ole mitä suurimmalla todennäköisyydellä suomalaisnuorten keksintöä. "Kunnolla ottaminen" ilmeisesti tarkoittaa sitä, että alkoholin käyttö rajoittuu vapaa-aikaan ja juhlapäiviin. Sinänsä fiksua, koska jatkuva "eurooppalainen" flänässä olo tuhoaa terveyden varmemmin kuin harvoin, mutta enemmän -menetelmä. Joka ei usko, niin katsokoon maksakirroositilastoja pohjoimaista ja ns. viinimaista. Ja jurrissa (pienessäkin) oleva työntekijä on paitsi ärsyttävä, myös vaarallinen.

    VastaaPoista
  37. "Miten NL:n olisi pitänyt toimia, kun Suomi ja Natsi-Saksa valmistelivat yhteistuumin suurimittaisia sotatoimia sitä vastaan, ja kun Hitler julistikin Neuvostoliitolle tämän yhteisen "Im Bunde mit finnischen" sodan kesällä 1941?"

    "Sitä saa, mitä tilaa."

    VastaaPoista
  38. Kun operaatio Barbarossa alkoi 22.6.-42 luki Joseph Goebbels A.Hitlerin julistuksen sodan aloittamisen johdosta. Suomea koskeva osuus alkaa seuraavasti:"Im Verein mit finnischen Kameraden ..." eikä "Im Bunde mit ...", siis yhdessä, ei liitossa.

    Pieni muotoseikka tai sitten ehkä ei ..?

    Hannu

    VastaaPoista
  39. "Miten NL:n olisi pitänyt toimia, kun Suomi ja Natsi-Saksa valmistelivat yhteistuumin suurimittaisia sotatoimia sitä vastaan..."

    Olisi esim. jättänyt liittoutumatta paholaisen kanssa 23.8.1939.

    Turha sitä sitten myöhemmin, kun ryöstö- ja murharetki menikin reisille, on yrittää esittää rauhantahtoista.

    Sama kuin Breivik yrittäisi nyt perua, että hei, en minä tosissani, eiköhän tehdä rauha ja antakaa aseet takaisin, lupaan etten tapa teitä heti... heh heh... uskokaa nyt...

    PS. Talvisodassa venäläiset hyökkääjät tappoivat suomalaisia nuorukaisia joka päivä kolme kertaa enemmän kuin Breivik kesäleirillä, ja tätä massamurhaa jatkui 105 päivää.

    Ainoa lohdutus oli, että uhreillakin oli tällä kertaa aseet.

    VastaaPoista
  40. Rouva Amnell,sinä kun olet spesialisti näissä mamu-kysymyksissä, vilkaisepa tämä uutispätkä:

    http://www.youtube.com/watch?v=pHla79dMAzc&feature=related

    H.

    VastaaPoista
  41. YLEn kansanäänestyksessä Otto Ville Kuusinen pääsi sijalle 38.

    VastaaPoista
  42. Hertta Kuusinen, joka halusi Suomen "Tsekkoslovakian tielle"
    http://yle.fi/vintti/yle.fi/suuretsuomalaiset/ehdokkaat/indexe2b6.html?list=all&id=42

    VastaaPoista