Eläkkönä

Tätä lausetta olen odottanut mutta en ole nähnyt.

Keskustelu eläkeiästä eli sen korottamisesta sivuuttaa elinkeinorakenteen romahdusmaisen muutoksen, joka alkoi 1992 eli myöhään.

Elinkeinorakenteella tarkoitan tässä ihmisten töitä eli ammatteja, virkoja, toimia, yrityksiä.

Olen edelleen maan kaikkein etuoikeutetuinta joukkoa. Siihen olen kuulunut koko ikäni, eikä minulla ole asiaan omaa ansiota. Olen kulkenut ainakin vuotta suurten ikäluokkien edellä ja osunut kerran toisensa jälkeen niin sanottuun saumaan. Yhteensä yhden kerran olen hakenut työpaikkaa, jonka sain. Se oli vuonna 1965.

Professorina olisin voinut loisia vielä tulevan vuoden loppuun mutta lähdin kuin pesäpalloilija, nostosta. Käytin hyväkseni sisäpiirintietoa, mikä on rikollinen teko. Tiesin, mitä yliopistoissa alkaa tapahtua. Kiirehdin alta pois.

En ole oikeasti eläkkeellä. Aalto-yliopisto makselee ainakin niin kauan kuin olen mukana kotimaista ja ulkomaista rahoitusta saavissa tutkimusprojekteissa eli luullakseni vielä pitkään. En siis puhu omassa asiassani.

Ihminen on ammattinsa. Kun ammatti otetaan pois, ihmistäkään ei jää.

Eläke oli kauan valtion virkamiesten etuoikeus. Kun he siirtyivät eläkkeelle, heistä tuli erilaisia entisiä, esimerkiksi entisiä kamreereja. Sotilaista tuli sotilaita e.v.p. Lääkärit ja papit saivat säilyttää arvonsa ulkoiset merkin, kuten valkoisen takin tai tärkätyt liperit. Vielä tosiasiassa hourupäisinä he saivat hoitaa menoja.

Entinen opettaja oli opettaja, jota luokkakokoukseen tulijat kävivät tervehtimässä vanhainkodin vuodeosastolla ja puhuttelivat opettajaksi.

Se oli luokkayhteiskuntaa. Ei eläkkeellä olevalle siivoojalle tai varastoapulaiselle, sellainen kuin esimerkiksi isänäitini, käyty näyttämässä lattialuutua eikä vesiämpäriä.  Maanviljelijäpariskunta, ja puhe on tässä talollisista, järjesti itsensä kiinteistöeläkkeelle eli syytingille ja siirtyi tarvittaessa asumaan heidän tarpeisiinsa nikkaroituun mökkiin, joka oli talon vaikutuspiirissä mutta ei vasiten näytteillä.

Voi olla, että olisin hiukan pahastunut, jos vaimoni olisi täyttäessäni 65 runsas vuosi sitten alkanut puhua entisestä miehestään, nyttemmin eläkkeellä, tai jos lapseni olisivat selittäneet, että tuo kovin vanha henkilö oli ennen eläkkeelle siirtymistään heidän isänsä.

Olen tehnyt heidän eteensä töitä varmaan enemmän kuin valtion. Silti aviopuolison tai vanhemman virasta ei mielestäni siirrytä eläkkeelle.

Nimikkeet ja tittelit ovat tärkeitä. Joillekin ne ovat suunnattoman tärkeitä. Ehdotan, että ansiotyöstä sivuun siirtyneille luotaisin kiireellisesti nimikkeet. Itsestään selviä tarjokkaita olisivat ylimääräinen neiti, määräaikainen rouva, entinen herra, virkaa toimittava marisija, alemman palkkausluokan mies, diplomi-nainen, läskipää h.c. (honoris causa), kunniatylsimys, juhlaidiootti, riemuidiootti ja Aalborgin riemuidiootti.

Jälkeläisiä ajatellen sopiva olisi myös isoisä r.l. ja isoisä i.l. – Vanhan osuuskuntalain aikana noita kirjaimia käytettiin oikein puusta sahattuina liikehuoneiston ikkunan päällä. Kortesjärven osuuskauppa r.l. Rosvoja liikkeellä, muka.

Ja sitten tietenkin mahdollisuus edetä uralla: ylieläkeläinen, pääeläkeläinen, ylipääeläkeläinen. Ylipäänsä eläkeläinen. Yläpään eläkeläinen. Ylipään Ns:n eläkeläinen. Erikoiseläkeläinen.

Yliesierikoisvaravauriovuoronvarauseläkeläisjaostopäällikkö!