Surffailun ilossa

Yritän miettiä pientä jatkoa mentaliteettien historiasta kirjoittamaani. Tuomarit on tärkeämpi asia ja helpompi tutkimuksen kohde kuin heidän tekemänsä tuomiot. Kirjoitin tästä väitöskirjassani.

Yksittäisten ihmisten mielipiteillä ja mielenlaadulla (mentaliteetti) ei ole merkitystä. Ainakin valtaeliitin sisällä sen merkitys on suuri käyttäytymisen selittäjänä. Tuomioistuimissa muodostuu eräänlainen tuomariperinne eli folklore, jonka vaikutus on ehkä suurempi kuin lakien. Eräissä maissa oikeuskäytäntöön perustuva menettely (common law) on edelleen kunniassa.

Vain käytännön oikeudenkäyntiasioita osaamaton juristi kuvittelee, että lainsäädännöllä eli sillä, mitä lakiin on kirjoitettu, olisi suuri merkitys oikeusasioissa. Ei ole. Rikosoikeudessa kyllä on ja prosessioikeudessa myös, mutta esimerkiksi isyyttä ja lapsen huoltoa koskevissa asioissa sosiaalialan toimijoiden omaksumat opit ja tulkinnat painavat hyvin paljon lopputuloksen kannalta.

Kun pelissä on paljon rahaa, kuten patenttioikeudessa, syntyy aivan erikoinen salatiede. Vain hupsu kuvittelisi pääsevänsä patenttilain tekstiä tutkimalla järkeviin tuloksiin. Patenttiviranomaisten käytäntö on kivijalka ja esimerkiksi patenttilisenssejä tehdään eri aloilla monenlaisia menettelytapoja noudattaen. Sama ”common law” painaa hyvin paljon yrityskaupoissa ja yritysjärjestelyissä.

Suomen perustuslaissa oli vuodesta 1919 erinäisiä määräyksiä perusoikeuksien kaltaisista periaatteista. Niihin vain ei voinut vedota tuomioistuimessa. Vallitsevan kannan mukaan tuomioistuimella ei ollut oikeutta tutkia lain perustuslainmukaisuutta.

Jos siis joku ihmettelee, miksi KKO suhtautuu nyt (pysäköintimaksut) kevytmielisesti ja ehkä laajentavasti tulkinnanvaraiseksi väittämäänsä perustuslakiin, selitys on helppo. Tuomarit eivät ole tottuneet ottamaan huomioon perustuslakia, ja perus- ja ihmisoikeudetkin ovat heille hiukan outoja.

Toinen ammattikunta, jonka menettelytapoja sisäinen kulttuuri määrää, on poliisit, ja kolmas upseerit. Olin ihmeissäni ja innoissani, kun upseeri pari viikkoa sitten kauhisteli televisiossa vilpittömästi salaman aiheuttamaa onnettomuutta. Olen niin tottunut siihen, että sotilas näyttelee karskia, vaikka ei olisi karski.

Löysin siis verkosta vanhat lähdeteokseni ja muutamia lisää. Quebecin yliopiston verkkopaikalla on yhteiskuntatieteen klassikot ranskaksi. Mielestäni taitamattomasti unohdetun Max Weberin löysin kevyesti (Wirtschaft und Gesellschaft), ja parhaillani luen toisesta kiihdyttävästä asiasta, nimittäin ajan monikerroksisuudesta ja maantieteestä.

Henri Pirenne kirjoitti ennen sotia loistavan tutkimuksen Kaarle Suuresta ja Muhammedista. Suomalaiset ja edes saksalaiset tutkijat eivät oikein tunne sitä. Asia sattuu olemaan ajankohtainen: kauppareitit ja pakolaisvirrat Välimerellä. Nyt ongelmavaltioiksi nimitetyt Kreikka, Italia ja Portugali ovat kaikki Välimeren altaan valtioita. Pirennen tekstiä lukiessa tuntuu välillä kuin kuuntelisi päivän uutisia: Tunis, Libya, Egypti. Silloin islamin ihmisiä sanottiin saraseeneiksi tai suoraan merirosvoiksi ja silloin riutuvan Kreikan nimi oli Bysantti. Islam pysäytettiin viime hetkellä, mutta Iberian niemimaa eli Espanja ja Portugali menivät, ja Sisilia samoin. Niistä tapeltiin sitten 500 vuotta.

Mentaliteetin muutos on avainasemassa taloudellisissa muutoksissa. Kaikki tietävät, että nykyisin korot ja pörssikurssit heijastavat enemmän sijoittajien pelkoja ja toiveita kuin mitään muuta. Uskomusjärjestelmän muuttuminen liittyy taloudelliseen muutokseen. Näitä muutoksia voi seurata tutkimalla ammattikuntia, jotka puhuvat / kirjoittavat yhtä mutta tarkoittavat toista. Sellaisia kuin tuomarit, pankkiirit ja poliitikot.

Johdannaiskauppa muuten keksittiin keskiajalla, ja siitä on Braudel kirjoittanut laajasti. Kun kauppareittejä alettiin rakentaa uudelleen operaatioilla, jossa kaupalliset organisaatiot valehtelivat olevansa liikkeellä uskonnon nimissä, muka ristiretkillä, syntyi nopeasti merivakuutustoiminta, johon pystyi osallistumaan pienilläkin rahavaroilla, ja heti perään osakeyhtiö. Uraa uursivat Venetsia ja Genova, jotka kehittivät myös tulevien tuomarisukupolvien kauhistuksen, nimittäin vapaamuotoisen riidanratkaisumenettelyn, jota sanotaan vielä nykyisinkin välimiestoiminnaksi (arbitrage).