Sähkökirja

Eilen aamutelevisiossa Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho puhui aivan ihmeellisiä tekijän ja kustantajan oikeudesta sähkökirjaan eli siis kirjallisen teoksen sähköisesti jaeltavaan versioon.

Kummastelin tätä. Laiho on aivan ammattilainen. Tekijänoikeusasiantuntijana järjstössä on Satu Kangas, jonka asiantuntemus on erinomainen. Hän oli pitkään Teoston palveluksessa.

Onko tämä kuulkaa laitaa, että te petkutatte yrityskumppaneitanne eli kirjailijoita niin läpinäkyvästi, että nämä itsekin huomaavat sen?

Jos sähkökirjasta on sovittu, asia on tietysti selvä. Jos siitä ei ole sovittu, asia ei ole selvä.

Nyt Laiho väitti, että kustantajalla on oikeus sellaisen kirjan julkaisemiseen. Hinnasta eli tekijälle tulevasta osuudesta hän ei hiiskunut. Kukaties hän tarkoitti, että prosentti olisi sama 16 – 20 % arvonlisäverottomasta hinnasta kuin painetuissa kirjoissa, vaikka tämän toiminnan kustantajalle aiheuttamat menoerät ovat vaatimattomat. Kun infra on saatu toimimaan ja kustantajalla on käytettävissään kerran tehty ladelma, tuote on valmistajalle melkein ilmainen ja vastaavasti myyntikate on suuri ja käyttökate huima.

Jokainen juristi tietää, että teoksen sellainen käyttömuoto, jota ei tunnettu sopimusta tehtäessä, ei siirry pois tekijältä. ”Kaikki oikeudet” ei tarkoita kaikkia oikeuksia.

Suomessa sähköinen kirja tuli markkinoille noin vuosi sitten ja maailmalla noin kolme vuotta sitten. Tätä vanhempia kirjoja, siis sellaisia, joista on tehty kustannussopimus vuonna 2008 tai aikaisemmin, kustantaja ei saa.

Säännös on tarkoitettu suojaamaan tekijää. Kustannussopimus on luonteeltaan hiukan erikoinen. Sopimus on voimassa senkin jälkeen, kun kirja tai sen tarkoittama teos on myyty loppuun. Tekijällä on oikeus katkaista sopimus vaatimalla uutta painosta. Jos sellaista ei ilmesty, oikeudet palautuvat tekijälle ja kustannussopimus raukeaa. Määräaika on vuosi.

Kustantajien eilen esittämä kanta on järjellinen ja ymmärrettävä, jos he pitävät sähköistä eli digitaalista kirjaa painetun kirjan uutena painoksena. Uusien painoksen julkaisemisesta ja hinnasta kustantaja saa päättää. Tuo tulkinta on kuitenkin selvästi väärä. Kustantaja saa oikeuden julkaista teos painamalla tai muuta sen kaltaista menetelmää käyttämällä. Siten äänikirjasta on sovittava erikseen, ja sähkökirjasta myös. Jos hinnoista ei sovita tai tekijä ei suostu, sopimusta ei synny.

Sen jälkeen tilanne onkin vaikea. Kirjailija ei saa tehdä sellaista kilpailevaa sopimusta, joka haittaisi painetun version myyntiä. Suomessa kustantajalla ei ole osaa eikä arpaa teoksen elokuvaamiseen tai sen näytelmäversioon. Sellaista voi katsoa edistävän kirjan myyntiä.

Saman väitteen voi esittää sähkökirjasta. Tämä on kuitenkin selvästi tulkinnanvarainen ja siis riidanalainen asia. Olisin valmis väittämään ulkomailla kertyneen kokemuksen perusteella, ettei sähköinen versio vähennä painetun myyntiä. Amazon ja sen perässä muut maailman suurimmat kirjanmyyjät olisivat tuskin toimineet niin pontevasti sähkökirjan puolesta, jos ne olisivat arvelleet tekevänsä itselleen turmiota.

Lukuja on käytettävissä. Oma käsitykseni on, että hiukan teoslajista riippuen sähköversio lisää printtiversion myyntiä. En näe näitä kahta kilpailevina, vaan toisiaan täydentävinä tuotteina. Esimerkiksi juridisella kirjalla pitää olla nykyisin verkkosivut, ja mielestäni on paikallaan, että kirjana julkaistu opus on myös verkossa, avoinna. Lukijat ovat ammattilaisia ja hakevat referenssiä eli tietoa tuekseen. Joskus se löytyy helpommin verkkoversiosta, joskus taas painettua kirjaa verkkokeinussa selaten.

Kannatan sekä kirjallisuuden verkko- että verkkokeinoversioita, koska luulottelen, että lukeminen on periaatteessa hyvä ja kannatettava asia. Siitä en tosin ole aivan varma, kostuuko blogien lukemisesta mitään vai riskeeraako siinä puuhassa vai kuolemattoman sielunsa. Viisas ottaa huomioon molemmat vaihtoehdot.