Romanttinen tiede

Juuri kukaan ei muista romantiikasta puhuessaan tiedettä. On se sääli.

Tietokirjojen tasolla romantiikka määritellään Euroopassa ja USA:ssa vallinneeksi kulttuurikaudeksi 1800 – 1840. Itse sanoisin 1780-1860 myöntäen rajojen häilyvyyden. Romantiikan, saati Saksan idealismin merkityksestä riidellään. Ainakin se kääntyi valistusaikakautta ja moitti menneisyyttä katteettomasta järjen palvonnasta.

Hyvin monia yhdisti vahvistuva usko, että ihmisen erottaminen luonnosta oli virhe. Nykyajasta asiaa katsoen on ymmärrettävä, että ateistit ja epäilijät olivat silloinkin kiihkeimmin kiinni Raamatussa, jonka mukaan ihminen on jotain kerrassaan erikoista. Aikakauden ajatuksia olivat muutos ja kehitys, mielellään elimellinen ja omaehtoinen kehtiys.

Sana ja käsite ”tiede” ovat Saksan romantiikan keksintöjä, samoin ”tutkimus”. Näitä oli harjoitettu aikaisemmin, mutta järjestelmänä oli kerhomuotoinen toiminta, etenkin Englannin Royal Society ja sen mallin mukaan eri maihin perustetut akatemiat. Romantiikan tieteen kotipesäksi tuli uusi keksintö, yliopisto.

Tässä kohdin Padovan ja Bolognan pojat parahtavat ja kiirehtivät selittämään, että heillä oli yliopistot tuhat vuotta aikaisemmin kuin Berliini, Halle ja Göttingen. Oli toki. Opetettiin ja opiskeltiin teologiaa, filosofiaa ja ohimennen kanonista oikeutta. Oxford ja Cambridge olivat aika uinuvassa tilassa, eikä niit ollut tarkoitettu köyhille.

Romantiikan tieteen lemmikki oli kielitiede, ja tuloksena oli uskomaton läpimurto. Varhainen kantakieli ei ollutkaan heprea eikä liioin Vanha testamentti  ollut hepreaa kauttaaltaan. Champollion avasi Egyptin hieroglyfit 1822, muta todellinen voimannäyte on sanskrit ja sen oivaltaminen tieksi indo-eurooppalaiseen kantakieleen. Juristi Sir William Jones esitti tämän oivalluksen 1786.

Romantiikan tärkeät tieteet olivat kuitenkin biologia ja orgaaninen kemia. Biologian oivallus oli solu (Dutrochet, Schwann jne.) perusyksikkönä ja toiminnoiltaan samanlaisena sekä kasveissa että eläimissä, ilman mitään vitalismia tai muita ihmevoimia. Kemian oivallus oli molekyyli – se on todella olemassa. Liebig, Wöhler ja muut osoittivat, että elävän ja kuollut aine koostuvat samoista aineksista.  Ei väliä, kuka kusee. Ammoniakkia valmistuu aineenvaihdunnassa ja sitä voi valmistaa synteettisesti.

Kuulostaan teoreettiselta mutta ei ole sitä. Aikakauden suurin ongelma oli tehtaiden laajenemisen mukana kasvaneen väestön ruokkiminen, ja uuden kemian ensimmäiset läpimurtotuotteet olivat lannoitteet, fosfaatit ja typen yhdisteet. Euroopassa nämä keksinnöt kaatoivat Ricardon ja Malthusin synkeät näkymät väestönkasvusta ja ravinnon riittävyydestä. Lisää ravintoa vähemmällä työllä.

Romantiikan suurimpia nimiä ei koskaan mainita tässä yhteydessä. Darwin päätyi evoluutioteoriaansa 1830-1840 –luvuilla, vaikka julkaiseminen myöhentyi tunnetuista syistä. Lajinvalinta voisi olla kouluesimerkki romantiikan ajatuksesta, joka on oikea. Muutos – turha puhua kehityksestä – tapahtuu aikakausien kuluessa eliöiden omien mahdollisuuksien rajoissa ja ympäristön paineessa. Jopa Goethe esitti hyvin saman tyyppisiä, tosin virheellisiä ajatuksia. Romantiikan aikakauden suuri matemaatikko Gauss oli suuren muutoksen hännässä kiinni, vaikka hänen monilukuisista oivalluksistaan osa jäi vasta 1898 julkisuuteen tulleisiin muistikirjoihin. Niissä on selviä viitteitä sekä suhteellisuusteorian että kvanttikenttämekaniikan suuntaan (epäeuklidinen geometria).

Toinen romantiikan suuri nimi ja uusien tieteiden innoittaja oli Karl Marx. Hänen materialisminsa, myöhemmin ”tieteellinen materialismi” oli tyypillinen romantiikan ajatus intuitiivisesti aavisteltuine voimineen (pääoma, luokkataistelu, kurjistuminen). Vaikka se on Hegeliä ylösalaisin, se on silti Hegeliä eli käsitys ”historiallisesta välttämättömyydestä” ikään kuin orgaanisena kasvuna.

Nautin ajatuksesta, miten raivoissaan Marx olisi ollut ryhmittämisestä romantikoksi. Sitä hän silti oli, ja hänen ajatuksensa johtivat poliittisiin hirvittävyyksiin mutta myös aivan uusiin yhteiskuntatieteisiin. ”Kommunistinen manifesti” on suurelta osin tottunut. Ja kurjistumisteorian kaatoivat käytännössä saksalaiset ja sitten amerikkalaiset kemistit. Neuvostoliitto tosin kurjistui 1930-luvulla, mutta Lenin ja Stalin eivät olleetkaan käyneet maamieskoulua.