3. toukokuuta 2011

Mies on D-luokkaa




Armeijassa kuntoisuusluokka E kulki ennen nimellä ”hullun paperit” – ei sovellu rauhanajan palveluun.

En olisi huomannut miljoonarajan menemistä rikki blogissa. Hyvä että joku huomautti. Mitä se merkitsee? Tuskin mitään.

Voiko 3 miljoonaa kävijää olla väärässä?

Kyllä voi.

Kysyttiin, missä vaiheessa kirjoitin enneunestani kommentin. Ennen kuin asioista kerrottiin uutisissa. Unessani siis demarit ja perussuomalaiset astuivat hallitukseen yhdessä vasemmistoliiton ja ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa.  Kokoomus jäi puhaltelemaan kynsiinsä kepun kanssa.

Sellainen merkitsisi puoluetoiminnan uusjakoa. On vaikea nähdä, miten kepu enää kohoaisi lähellekään entistään pimeyden alhosta. On vaikea nähdä, mitä Euroopassa tapahtuu.

Eilinen kesti-isäntäni, joka paistoi laillisesti kaatamaansa peuraa, mainitsi yrityskaupoista yleensä ja median vaiheista erikoisesti keskustellessamme vanhan saksalaisen aforismin. Ratsastajan ja hevosen poliittinen allianssi on aina edullinen, paitsi hevoselle.

Alkuosa päivää meni Facebookin puolella, jossa joku, kai Terho Pursiainen sanoi, että Bin Ladenin surmaamisesta jää kuitenkin kummallinen maku. Vastasin sinne, että tunnen saman maun, vaikka teko lienee ollut oikeutettu eikä mahdollisuutta vähemmän väkivallan käyttöön ollut. Taistelu kesti 45 minuuttia ja tapahtui alueella, jonka johdosta Pakistanilla taitaa olla aika paljon selittämistä.

Hyväksyn menettelyn, jonka nimitys oli ennen julkisoikeudellinen hätävarjelu. Suomen lain mukaan poliisi saa surmata rikollisen, joka juuri  uhkaa toisen henkeä. Pakoon juoksijaa ei saa ampua eikä hengenvaarallisia ansoja rakentaa.

Lisäksi saattoi käydä niin, että Obama, ei siis Osama, otti vahvan kiinnityksen jatkokauteen ja mahdollisesti taloudellisiin ja poliittisiin uudistuksiin, jotka ovat takerrelleet.

Kun ottaa huomioon, että eräiden EU-maiden taloudellinen uhkapeli muuttui todella vaaralliseksi amerikkalaisten uhkapelin vuoksi, olen näkevinäni yhteyden Suomen hallitusratkaisun ja Abbottabadin tapahtumien välillä. Siellä on vielä kesken Ghaddaffi, jonka asiat eivät näytä olevan parhaalla mahdollisella tolalla. Japanin keisari sanoi kuuluisassa radiopuheessaan kahden atomipommin jälkeen, etteivät asiat ole sujuneet aivan toivomusten mukaan. Eivät tässäkään.

D-miehestä ja hänen käyttämistään silmälasinpidikkeistä eli seniorisuitsista puhuen olen nyt haudannut toiveen kohota elämäni lopulla reservin korpraaliksi. Saavutan jouluna 67 vuoden iän, ja sen jälkeen minua ei tarvita edes sotatuomarina jakelemaan teloitusmääräyksiä.

Nuoriso toimii. Yksi lähetys lapsenlapsia kävi vappuna, toinen ryhmä ajaa tiettävästi mopocrossia ja suorittaa luokkaretkeilyä. Ellen erehdy, yksi lapsi oli laulamassa kuorossa, joka voitti eilen Cornwallissa kansainvälisen kilpailun, parhaana osallistuneista 40 kööristä. Ja kaikki tämä maisterin tutkintojen valmistuttua, luullakseni vaimon ja kavereitten yllytyksestä ja paraatikappaleena Sibeliuksen suunnattoman vaikea ”Humoreski”.

Ja niin kuin olen yrittänyt varoittaa jälkeläisiäni turhasta kulttuurista ja tarpeettomasta taiteesta ja kertoa keskioluen ja kioskien siunauksista. Turhaa kaikki. Suorittavat tutkintoja, tekevät töitä, maksavat veroja ja edustavat aika pitkälle sitä, mitä me 60-luvulla pidimme vanhanaikaisena ja 70-lukulaiset seuraajamme porvarillisina käyttäytymishäiriöinä.

Niin että sellaisia jupisteereja. Huomenna jotain arkisempaa. Kirjoitus onkin jo  valmis.


29 kommenttia:

  1. Ratsastajan ja hevosen allianssista tulee mieleen toinen aforismi - muistaakseni 1700-luvulta - jonka mukaan Rooman kaupunki on papeille paratiisi, jalankulkijoille kiirastuli ja hevosille helvetti.

    Mutatis mutandis voisi ajatella nykyistä maailmanmenoa.

    VastaaPoista
  2. Jo miljoonia hulluja - voi helkkari, Sigmund Freud olisi taputellut pikku kätösiään takapuoleensa.

    Vaalit aina vaativat veronsa, Obama sen ymmärtää, Clintonkin aikanaan tajusi pommitusten voiman. Bush nuorempikin tajusi sanoa, että nyt mua vit..aa ja taidan olla länkkäri.

    Se on syvällisen kauhia paikka, kun havaitsee olevansa jotain muuta kuin A1 - tykinruoaksi ja mörssärinmouheeksi vain toissijaisissa tapauksissa yltävä.

    VastaaPoista
  3. Bin Laden käytti erästä vaimoistaa ihmiskilpenä joka myös sai surmansa.
    Bin Ladenia ammuttiin päähän, mihin vaimoa ammuttiin, sitä tämänhetkiset uutiset eivät kerro.
    Bin Laden olisi saatu ulos talosta myös näännytystaktiikalla. Jostain syystä kiire oli nyt niin kova.
    Ko. uutisointia jonkun verran seuranneena, en voinut välttyä ajatukselta että Obama määräsi Osaman murhan. Molemmista henkilöinä saa vapaasti olla ihan mitä mieltä tahansa.

    VastaaPoista
  4. Siis D-paperit on ne ns. hullun paperit, vapautettu kokonaan. E tarkoittaa kai lykkäystä eli uutta syyniä myöhemmin.

    Itselläni on D-paperit ihan fyysisistä syistä. 90-luvun D-kelpoisuustunnuksen numerokoodi oli suoraan silloinen tautiluokituksen numero.

    VastaaPoista
  5. E-luokka tarkoittaa: "Kotiin kasuamaan".

    C-luokka taas "rauhanaikana tykinruoaksi kelpaamaton".

    B-luokka - Kemppisen ja miun kööri - olisi aikanaan kelvannut silakoita ja liian pieniä saappaita jakamaan.

    A-luokka tapatetaan "kauniisti joukkojen eessä, kun hällä vielä...".

    E-luokka tarkoittaa myös sitä, että lykkäyksen jälkeen saattaa kelvatakin.

    Me emme, Kemppinen ja mä, enää kelpaa kuin viisastelemaan, kun ei tullutkaan JYTKY:

    http://anttiliikkanen.blogs.fi

    VastaaPoista
  6. Ad Antti Liikkanen: - minä olin tosiasiassa Kummeli, mies parasta A II -luokkaa, sanoi sotilaspassini, kun se oli tallella. Toinen vuoden 1963 suosikki-ilmaus oli "luokka I, pää III".

    VastaaPoista
  7. Olli Rehn nakkelee niskojaan.Suomi äänesti väärin. Trichet laskeutuu
    torstaina Helsinkiin.Edellisen laman syvensi ja pidensi toinen
    kaivosinsinööri Herbert Hoover. Voiko olla mitään syvempää
    ymmärtämystä materiaalisen päälle kuin kaivosmestarin ? Trichet käy
    ranskalaisesta eliittiälyköstä. Hänelle vallan vastuu on kurinpitoa,
    hillintää. Tricet kertoo Rooman Vallan aikaisesta pankkikriisistä eli
    kauppavaihdon hyytymisestä kauppamiesten epäuskoon. Usko palautettiin
    senaatti-komission väliintulolla.

    Unioninsa pakkoautettaviksi päässet Kreikka,Irlanti ja Porttugali alkavat jo
    ymmärtää mikä heille olisi hyvästä. John Paulson keikautti miljardeja
    itselleen ja kymmeniä rahastoonsa sijoittaneille, Yhdysvaltain omakotitalo-
    perhe-naapuriapu-idealismin siivellä. Eikä tämä kodittamisprojekti olisi
    maailman finasseja suistanut,ellei Trichet olisi oitis viskannut
    reservejään parin ranskalaisrahaston miinotusten itsesytykeiksi kesällä
    2007. Amerikan vastaisku valitsi Kreikan sillanpääasemaksi. Ottamalla
    vakuutusta Kreikan maksukyvyttömyyden varalle aina vain mittavammin
    ja kopioimalla eurooppalaisten tilastotieteilijöiden valheväitteitä,
    alkoi Kreikka näyttää epäilyttävältä syksyllä 2009. Tuo naapurin taloon
    otettu palovakuutus CDS on sikälikin monikärkiase,että sen arvon kautta
    matematiikkalogiikka sallii kalkyloida kohteen,tässä velan, hinnan eli
    koron. Ja niin Kreikan korko nousi hälyyttäviin korkeuksiin. Sopiva
    ajanjakso saada korkoa edes Euroopan "tuhlareilta" kun muutoin korot
    ovatkin jumittuneet nollan tuntumaan !

    Ihan kivasti menee. Eurooppa kipristelee varpaitaan -mutta yläpää
    leikkaa. Ei tähän mitään tolkkua ole tulemssa. Hyvä kuitenkin kun
    Soini tuulettaa. Ja kuka sen tietää,vaikka Tuomioja vielä kokoaisi
    Arhinmäen ja Päivinkin oikeudentajun hallitusyritykseen, kuin Jouko
    Ahonen viimeiseen lakoon (oli mennyt kiville jo Kalevankankaalla,
    pisti Ahonen ilkkujilleen). Ahosissa meillä olisi rahan-alaisuudesta
    irtautuvaa henkeä, voimaa yli aineen, synnin palkan välikäsiä.

    Tänään puhutaan Helsingissä aiheesta onko taloustiede tiedettä lainkaan.
    En usko,että asiasta sanotaan mitään tolkullista.Otsikko jo on absurdi.
    Todellisuus on kyllä vielä hullumpaa. Irti päästetty finanssikapitalismi
    tuottaa pirusti siunauksellista valita ja ottaa. Mutta re-birthiä se kysyy.
    Kaivoksesta (perisynnistä) pitäisi pelastua. Eilisessä(kin) tv-leffassa
    Ystäväni Henry oli sakealti evästä.Taiteilijoilla on,ällistyttävää
    järjenvaloa ja asenteen hyvyyttä.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Ilmeisesti pitäisi perustaa selkosuomalaisten puolue. Se voisi selkokielellä yrittää vähentää ihmisten lokerointia A:sta aina täiluokkaan ulottuen, mikä tälle byrokraattivaltiolle on niin ominaista.
    Jokainen on laulun arvoinen.

    VastaaPoista
  9. Ad Antti Liikkanen,

    A-luokka tarkoittaa "palveluskelpoista". B-mies on rajoitetusti palveluskelpoinen. C-mies on rauhan aikana palveluskelvoton eli tämä merkitsee niitä hullun papereita.

    E-mies lähetetään "kotiin kasvamaan". Jos ei ole kasvanut 25-vuotiaaksi mennessä, saa E-mies automaattisesti C:n paperit.

    D:n papereihin tarvitaan joko kehitysvamma, diabetes tai muu syvästi elämää haittaava krooninen sairaus. D-paperit merkitsevät, ettei henkilöä edes harkita kutsuttavaksi palvelukseen, vaikka piippalakkia vilisisi jo Töölöntorilla.

    Nykyajan erikoisuus on T-luokka. Siihen päätyy, jos on vaaraksi palvelustovereille tai itselleen. Palvelusvapautus voi T-luokassa olla pysyvä tai määräaikainen. Kyse on siis rosvoille suunnatusta luokasta, johon päädytään poliisin lausunnon perusteella.

    VastaaPoista
  10. Olisinko minä saanut tappaa Osaman jos olisi tullut vastaan? Eikös hänestä ollut kansainvälinen etsintäkuulutus tyyliin "elävänä tai kuolleena"? Jos kaveri olisi tullut vaikka Lapin tuntureilla vastaan niin puukkoa vaan kylkeen ja miljoonien palkkiota kuittaamaan?

    Meneekö tässä jenkkilän laki ohi suomen lakien? Omankädenoikeus ei taida antaa valtuuksia moiseen suomessa, vai antaako, tässä tapauksessa?

    VastaaPoista
  11. JK: "On vaikea nähdä, miten kepu enää kohoaisi lähellekään entistään pimeyden alhosta."

    Jo 60-luvun lopulla tilastoista näkyi totinen fakta, että Kepua odottaa vääjäämätön kuihtuminen, koska väki pakenee maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin.

    Tilastot olivat oikeassa, mutta tulkinta oli väärä.

    Sama asia on nyt työvoimapulan kanssa. Tilastoista näkyy totinen fakta, että työikäinen väki vähenee, joten työvoimapula tulee eli eri näköistä ukkoa on maahan rahdattava - muka työvoimareserviksi - maksoi mitä maksoi.

    Tilastot ovat jälleen oikeassa, mutta tulkinta on jälleen väärä.

    Tähän tulkintojen ja käytännön eroon perustuu persujen jytky.

    VastaaPoista
  12. Voisi istua siinä possun paikalla, siirtää sen sivuun. Mutta isännälle pitäisi myös olla penkki kuistilla.
    Sitten kahvia ja tupakkaa.

    VastaaPoista
  13. 14-vuotiaana Englannissa kielenopissa olleena opin tietysti enemmän kaikkea muuta, yksin ulkomailla ensikertaa. Yksi hämmentävä juttu oli rikosasioiden saama julkisuus, etenkin asianomistajien riemu tuomioista. Tätä samaa vielä paljon enemmän on Yhdysvalloissa. Kun heillä suurin riemu on kuolemanrangaistus (myös federal-tasolla mahdollinen), ei Osaman kohtalon juhlinta ole kontekstissa lainkaan yllättävää tai edes erikoista. Inhaa se on, varsinkin ajatus johtoportaan kotiteatterielämyksestä - mahtoi ruumiskin tarttua kuvaan. Tulee Kershaw'n kirja mieleen.

    VastaaPoista
  14. Tuo kuvan hattu oli aikoinaan isä-vainajallani, sitten Helmut Schmidtillä, ja Olof Palmella...
    Kuvan nenässä on myös jotain valkoista... miksei Karalahti aikoinaan kertonut haistelleensa kevätkukkien tuoksua.

    Nyt olisi arabimailla kerrankin mahdollisuus laittaa länsimaat kiveskyykkyyn, palliensa vetäessä maahan öljyvanaa.
    Öljynhinta heti 300 euroon/b.
    Ei ole mitään järkeä tehdä pieniä terroritekoja, joissa vain muutama tuhat länsimaalaista kuolee.

    VastaaPoista
  15. Unohtui

    Osama-Obamasta mielenkiintoisia artikkeleita:

    http://www.lewrockwell.com/

    VastaaPoista
  16. Ne kavi ensinn viliamin ja katen haissa
    sitten pinin verisimmissa haissa.
    ois ollu huono idea pirkkakansan silmissa
    jarjestaa nama kaksi punaista haata
    toisessa mahdollisessa jarjestuksessa
    koska silloin kate ois ollu nukkumatta
    yhden yon sijasta kaks ennen taluttamista
    pyovelin penkille, tarkotan alttarille
    tarkotan viliamia.

    VastaaPoista
  17. Entinen yks-ykkönen sai luottamuksellisen aseman toimia kärjen kärkenä, ylimenot hujahtaen, niin että ne juuri kastuivat, mutta saapas piti maassa. Sitten hän unessa sijoitteli konekiväärejä ja sinkoryhmiä tienposkiin ja mäille.

    Isi osasi hiihtää. Poika osasi olla yllättävä, suurvaltojen kielessä ~ "terroristi". Nykyiset nuorukaiset osaavat piilottaa rynkkynsä ja itsensä ja paljon muuta, ja ottaa ne kaikki äkkiä käyttöön. Siinä on puolensa.

    Yksi asia askarruttaa, - mistä mikkelistä lähetetään komennot, ihan oikeesti? Tinkimätön toteutus ei ole mitään, jos mikkeli on kateissa tai väärässä maassa!

    VastaaPoista
  18. Käsittääkseni USA on julistanut sodan Osamaa ja hänen terroristista liikettään vastaan. Sodassa tapetaan vastustajia.

    Miten kansainvälisen oikeuden mukaista tai vastaista se sitten on, en tiedä. Mutta se olisi nollapohdiskelua.

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia: - mikään kansainvälinen etsintäkuulutus ei velvoita eikä oikeuta tavallisia kansalaisia toimintaan - ei edes ilmiantamaan epäilyttäviä henkilöitä poliisille.

    "Tappaa tavattaessa" lienee USA:ssakin historiaa. Euroopassa sitä ei tunneta.

    VastaaPoista
  20. Ad Tapsa: - väitteissäsi on perää. Mutta esimerkiksi sosioekonominen status korkeintaan korreloi äänestyskäyttäytymisen kanssa, ja korrelaation merkityksen rajoitukset kai kaikki tietävät. Etenkään korrelaatio ja kausaatio eivät ole sama asia.

    VastaaPoista
  21. Se on ihan tavattoman luontevaa ja luonnollista, että agraaripuolue kepu on maamme suurimpien joukossa, tässä joskus tietoyhteiskunnaksikin nimetyssä tilanteessa.

    Asiaa tai ei.

    VastaaPoista
  22. On onnellista olla onnellinen.

    VastaaPoista
  23. Aivan kummallisia pilkunsäätökommentteja täällä. Jukkis korjaa varmasti väärän otaksuman, että kyseinen "Mies on D-luokkaa" -otsikko tulee vain ja ainoastaan valokuvan D-kirjaimesta, ilman se suurempia pohdiskeluja mahtaako tuo olla hullu vai ei.

    VastaaPoista
  24. 60-70 -luvuilla C:n nimitys oli latva-C. Sellaisen arvion sai parikymppisenä nykyinen professori, jonka alana ovat lähes kaikille - ei tietenkään Kemppiselle - omituiset asiat.

    Pekka Kejonen kirjoitti jossain alkutuotantonsa kirjassa, että nyt hän käskee häntä intissä kiusannutta kapiaista hyppimään kirjan ympäri. Saman voisi kyseinen proffa ilmaista taannoisille arvioijille.

    VastaaPoista
  25. VÄKIVALTAKONEISTO

    Väkivaltakoneistot kuuluvat hallitusten määräysvaltaan. Lapissa kulkeva leuku-mies ei
    saa osallistua väkivaltaan, vaikka omistaisi puukon.

    Mielenkiintoinen asiantuntija yllä, joka osasi ilmoittaa, etta tama pitkaan etsitty herra olisi ollut naannytettavissa ulos. -Harmi että ei taida pitää paikkaansa. - Tällaisissa operaatioissa ei oteta riskejä!

    Nimimerkki 'alalle koulutettu'

    VastaaPoista
  26. Siis se T-luokka olis sitten sitä Pärmin sakkia.
    Lieneekö Pärmejä koulutettuna varastoon vai
    tarvitaanko siihen koulutusta laisinkaan??

    VastaaPoista
  27. Majuri Pärmi oli tällöin kääntynyt rykmentin komentajan puoleen ja lausunut: " Nuo sinun poikasi, aina ne kidisevät. Niillä [II Pataljoonan komentaja] ei ole virkadietä. Minulla on virkadie. Minä soidan Durkuun ja sanon: Kakola, doinen kerros dänne! Silloin minulla on aina däysi muonavahvuus..." Pataljoona taisteli sitä paitsi masentumatta ja hyvin. (Nordberg 2011, 160)

    Nordberg kirjasta voi lukea myös käsityksen tämän päivän Pärmin pataljoonan toimintakyvystä tai ilmeisestä kyvyttömyydestä. Nordberg näkyy jakavan saman inhorealistisen kuvan Suomen tulevaisuudesta kuin Sarrazin Saksan Zukunftista.

    Linkki kustantajan sivulle, paikka näkyy olevan Kemppisen tiistairetken naapurissa.

    http://kauppa.tietosanoma.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Tietosanoma/Products/9789518844740

    P.S.
    Digimaailman todellisuus:
    Kustantaja: Art House, Bulevardi, Helsinki
    Taitto: Keski-Suomen Sivu
    Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikodda, Tallinna 2011

    VastaaPoista
  28. "Bin Laden olisi saatu ulos talosta myös näännytystaktiikalla."
    Jos oltiin luvatta Pakistanin alueella, siinä ei olisi voinut ryhtyä mihinkään piiritykseen. Tämänpäiväiset uutiset antavat tosin syytä miettiä mitkä olivat ohjeet (vain kuolleena), koska Osama itse oli aseeton. Olisihan ollut melkoinen tiedustelun ja oikeuden voitto, jos tämä olisi otettu elävänä kiinni. Tämä taisi kuitenkin monestakin syystä olla liian kuuma peruna.
    Sinällään kansainvälis-oikeudellisesti mielenkiintoinen kysymys saako USA:n presidentti määrätä kenet tahansa vaaralliseksi katsottavan ulkomaalaisen surmattavaksi.

    VastaaPoista
  29. "Bin Laden olisi saatu ulos talosta myös näännytystaktiikalla."
    Mutta kun Pakistan on USA:n liittolainen ja saa vuosittain huomattavia summia terrorismin kukistamiseen.
    Ei kai siinä mitään suurempia ongelmia pitäisi olla.

    VastaaPoista