Kenttätutkimus

Kun oli niin väritöntä ja hohdotonta, jätin kameran autoon. Siksi joudun tekemään kulttuurihistorian kenttätutkimukseni pian uudestaan.

Vähäpätöisin asia oli roina. Annankadulla kumminkin on liike, jossa on runsaasti sitä tavallista posliinia, jota jotkut sanovat antiikiksi, siis näitä tuiki tuttuja Arabian tavallisia. Anoppivainajan kätköistä löytyi ihan sieviä kuppeja, tietysti paripuolia. Näyteikkunassa oli samaa sarjaa. Sinne.

Meillä vallitsee kahvikestihurmio, joka lähti liikkeelle kuolinpesästä löytyneestä kirjasta ”Miten järjestän kahvikestit” (Karisto 1935). Olen huudellut ikkunasta naapureille ja kysellyt kylään vähäarvoisempia vieraita, kun oppaan mukaan arvokkaammat vieraat saatetaan sohvalle, mutta ne muut saavat istua sitten pitkin seiniä.

Tämä on tärkeää. Isäni kertoi mielellään, miten joku apteekkarinleski oli tarjonnut mehua, mutta unohtanut etiketin näkyviin. Siinä luki ruotsiksi, vanhan naisen huojuvalla käsialalla ”huonommille vieraille”, för sämre gäster.

Veljenikin osasi arvostaa elettä, kun hän pistäytyi, sai kahvia ja kastettavaa (huom!) ja sanoin sitten, että Seppo, nyt voimmekin ottaa käsityöt esille. Äitini kulki virkkaustyö käsilaukussa voimansa päivät. Kotipitäjässäni on loppuun kulunut sanonta ”hullu kun en ottanu kudinta”, sanoi likka kun ei tanssiin haettu.

Opaskirjan avulla panemme toimeksi, ja kohta rupeaa syntymään Hiekkahentusia, Lusikkaleipiä ja kaikkia seitsemää sorttia. Ovat päässeet hiukan unohtumaan, koska isäni oli liikenteessä ollessaan viimeinen kävijä, jolle ei auttanut tarjota kahvia paljaaltaan, vaan piti olla sekä pullaa että pikkuleipää.

Sokerisirotin eli lusikka jossa on reikiä löytyy, mutta sokuripihtejä ei ole. Paha puute. Toisaalta harva käyttää enää sokeria kahvissa.

Kenttätutkimukseni toinen kohde oli Bulevardilla oleva konttorikoneliike, jossa oli ikätoverini tiskin takana, tuntematon ihminen, mutta ei kauan. Heillä oli näytteillä huumaavaa kokoelma vanhan ajan kirjoituskoneita, myös Underwood. Ylpeänä hän esitteli Continentalin käyttöohjetta, jossa neuvottiin peittämään koje yöksi sopivalla kankaalla. Kun meistä oli tullut viiden minuutin kuluttua ikuiset ystävät, hän madalsi ääntään ja kertoi että naapuritalossa asuneen akateemikko Haavikon kirjoituskone huollettiin heillä – viimeinen paikka Euroopassa, jossa kirjoituskoneen kunnostaminen onnistui. Kehaisin etsineeni samaisen koneen joskus syreenipensaasta.

Apteekissa oli väljää, joten kun olin saanut rasian Buranaa äidille, kysyin vakavalla naamalla, että olisiko Mixtura Simplexiä ja kamferttitippoja ja lisäksi pullo hokmannia (Hoffmanin tippoja). Pitäisi luoda ympärilleen vanhuksen tuoksua. Kissanpissa järjestyisi paikallisten yrittäjien avulla.

Tämä proviisori sanoi että hetkinen ja toi takahuoneesta kirjan, joka sai silmäni laajenemaan, Farmakopea 1956. Tahdon sellaisen heti paikalla omaksi. Siitä kävi ilmi, että mikstuuraan kuului myös mustikkarouhetta, väriksi. Kerroin ympärilleni vilkuillen, että ennen vanhaa apteekeista sai myös pirunpaskaa. Ilmeen värähtämättä tämä upea nainen sanoi valmistaneensa myyntiin samaista ainetta uransa alkuaikoina, 60-luvulla.

Kenttätutkimusta jatkaessani menen pyytämään Cecililtä (Hagelstam), että hän hiukan aukoisi näyteikkunoita sisältä päin, että saisin kuvia.

Kirja-antikvariaatti – ne harvat joita vielä on – on myymälä, jossa ei joudu hullun kirjoihin menemällä ilman aikojaan seisoskelemaan ja puhumaan niitä näitä. Ihan ikkunassa oli jopa Möriken ”Mozartin matka Pragiin”. Ja esillä on kaikkein parasta, helppolukuista suomalaista proosaa, Ahon lastuja kaksi tukevaa nidettä. Ne kalajutut voi sivuuttaa. Muu onkin rautaa.

Taidekaupan ikkunassa on edelleen maailman hinnan ja laadun suhteeltaan parhaita kyniä, Caran d’Ache, pinta rhodiumia, täyte mieltymyksen mukaan, minulle kiitos geeli-rolleri. Kynävimmani tosin on hiukan taantunut, koska tuotemerkillä Bic myydään eurolla kappale oivallisia kirjoitusneuvoja. Koska retkeily kolmen korttelin alueella oli puhtaasti tieteellinen, en edes käynyt Otavan enkä Södikan kirjakaupoissa, ja se oli todella harvinainen tapaus.