Emämunauksia

Andrew Robertsin ”The Storm of War” on toisten maailmansodan historiana hyvää A II-luokkaa. Jäsentävä kysymys, miksi Hitler hävisi, kiinnostaa ketä vain. Vakuuttavaa vastausta ei löydy, kollateraalisia eli myötävaikuttavia syistä paljonkin.

Huvituin tiedosta, joka ei ole kovin yleinen. ”Merileijona” eli Englannin saaren valtaaminen tyssäsi lopullisesti siihen, että ”Weser-harjoitus” eli Norjan valtaaminen vei puolet valmiiksi erittäin pienestä laivastosta. Saksalla ei ollut taistelulaivoja eikä lainkaan ylimenokalustoa.

Järkyttävä peruskysymys on tietenkin juutalaiset ja valloitettujen alueiden siviilit. Sitä voi pyöritellä mielikseen. Saksan asukkaista 1939 vain 1 % oli juutalaisia tai natsien sellaisiksi katsomia. I maailmansodassa juutalaiset olivat kunnostautuneet ja kärsineet tappioita. Se upseeri, joka ehdotti korpr. Hitlerille 1. luokan rautaristiä urhollisuudesta taistelulähetin tehtävissä, oli juutalainen.

Roberts kiinnittää mielestäni oikein huomiota logistiikkaan eli väestönsiirtojen aiheuttamaan suureen sekasortoon rintamilla ja niiden takana.  Jossittelu on aina sallittua ja legitiimi historiantutkimuksen keino. Muutetaan parametreja ja katsotaan, mikä olisi tulos. Jos siis juutalaisten ja puolalaisten, ukrainalaisten, valovenäläisten jne. olisi annettu olla suunnilleen rauhassa, Saksalla olisi ollut mahdollisuus ehtiä Moskovaan jouluksi 1941. Se olisi kuitenkin välttämättä edellyttänyt, että Mussolini olisi ammuttu jo aikaisemmin syksyllä ja ruumis ripustettu nilkoista bensa-aseman portin päälle Milanoon.

Kreikan valtaaminen ei edistänyt Saksan suunnitelmia, ja Rommelin seikkailut Afrikassa aiheuttivat yli puolen miljoonan miehen menetyksen. Sotavangiksi jäi yli 200 000. Joukot olivat hyviä. Afrikan sotaretken aikana saksalaisilta loppui jalkaväki itärintamalla. Norjassa ja Suomessa olisi ollut helposti siirrettävä armeija, joka oli jälkikäteen arvioiden siellä tyhjän panttina.

Stalingrad on kuuluisin taistelu, mutta Kursk oli luultavasti ratkaiseva. Normandian maihinnousu olisi voinut erittäin helposti epäonnistua, mutta siinä vaiheessa, kesällä 1944, Saksa oli menettänyt jo mahdollisuutensa.

Saksan sodanjohtoon kuului ajan etevimpiä upseereita. Hitler tuli hulluudessaan sabotoineeksi pahasti heidän toimiaan. Iso Britannia kärsi sekä ylimmän sotilasjohdon että rintakomentajien puutteesta. Merkittävin nimi oli Alan Brooke, jolla oli kaksi tehtävää, pitää Churchill aisoissa ja pitää yhteyttä amerikkalaisiin. USA:lla oli ainakin kaksi vuosisadan huippuihin kuulunutta sotilasta, syvästi epämiellyttävä Marshall, jota Roosevelt uskoi, ja 1944 yli 200 vanhempaa kenraalia ohittanut Eisenhower, joka kykeni pitämään kokonaistilanteen hallinnassa ja lisäksi eristämään ja erottamaan alaisiaan. Tätä nykyä on täysin todistettu, että hän oli myös yksi Yhdysvaltain parhaista näyttelijöistä. Julkinen, setämaista optimismia säteillyt ”Ike” oli huolellisesti harjoiteltu rooli.

Salakirjoituksen purkamisesta on kirjoitettu paljon pötyäkin. ”Enigma” ja rinnakkaiset ja parannut laitteet murrettiin. Britit ja Turing eivät olleet ainoat mestarit. Amerikkalaiset lukivat Japanin salakirjoitusta niin tarkoin, että amiraali Yamamoto osattiin ampua alas tarkastuslennolla kaukana tavanomaisten toiminta-alueiden ulkopuolella. Jo iskua Pearl Harboriin koskeneet tiedot oli avattu, mutta kaikki olivat pelaamassa golfia…

Roberts ei kiinnitä riittävästi huomiota seikkaan, jossa venäläiset ja amerikkalaiset olivat hyviä ja saksalaiset ja suomalaiset huonoja.

Neuvostoliitto oppi virheistään valtavan nopeasti. Voroshilovin (juoppo) ja Budjonnyin (seniili) siirtäminen syrjään antoi Stalinille alibin toimia vaivihkaa huippumiestensä tahdon mukaisesti. USA oli kokematon ja ylimielinen aloittaessaan sodan valtameren tällä puolen. Italian valloitusta, joka ei millään ottanut onnistuakseen, on kuvattu maailmansodan pahimmaksi operaatioksi. Amerikkalaiset eivät kunnostautuneet, ja kenraali Mark Clark kelpaisi sodanjohdon kauhukabinettiin.

Suomi ei oppinut mitään ennen suurhyökkäystä 1944. Syyt ovat epäselviä. Hyökkäyksen tulo, voima ja toteuttamistapa eivät olleet yllätyksiä. Neuvostoliitto oli tehnyt saman jo monta kertaa.

Pidän uskottavana Robertsin ajatusta. Sota kaipaa yhtä miestä. Ilman Churchillia Englanti olisi jähmettynyt ja sota jatkunut kymmenen vuotta. Ehkä Saksa olisi säilyttänyt ilmavoimansa, joita vailla se oli itärintamalla.