Rumputulta

Kysymyksiä vastaukseen, jota emme ehkä tiedä.

Mahdollisesti ainoa keino oppia on oppia erehdyksistä. Tämä kiitetylle koulujärjestelmämme korvan taakse.

Meillä on ollut vuosikymmeniä vallalla valheita ja vääriä kertomuksia, joita on opetettu totuutena kouluissa ja yliopistoissa. Ensin oli Arvi Korhosen tilaustyö, ajopuuteoria. Sen rinnalla ja jälkeen oli Suomen suuria syntejä korostava kertomus, jota ikäisenä vasemmistolaiset poliitikot toistelevat.  Suomi ei kunnostautunut millään erikoisella tavalla ja puhe ”torjuntavoitosta” 1944 on tyhmää. Ja nyt vallitsee partiopoikaversio, jossa kunnioitetaan isien työtä ja mittaamattomia uhrauksia.

Minä syötän näitä sotakirjoituksia osittain siksi, että harmittaa. Ensinnäkään mitään Suomen historiaa ei ole olemassa. Se mitä täällä tapahtui oli osa hyvin laajaa ja hyvin mutkikasta tapahtumasarjaa. Toiseksi lähes jokaisessa maassa on omat suosikkivalheensa. Olen lukenut, mitä esimerkiksi Ranskassa ja italiassa tarjotaan totuutena ymmärtämättömille lukijoille. On niin helppo muunnella totuutta vaikenemalla tai muuttamalla korostuksia.

Kolmanneksi niin paljon on edelleen piilossa.

Ilmaisisin asian näin: Timo Soini saa puhua mitä haluaa ja saavuttaa menestystä, koska hän esittää äärimmäisiä yksinkertaisuuksia. Hän heittelee ilmaan paljetteja ja rihkamaa, joka käy totuudesta. Mutta melkein samalla lailla puhuvat vaalien alla kokoomus, keskusta ja demarit.

Ei Katainen sano eikä kestä Kiviniemen kieli myöntää, että olemme Saksan alusmaa, kuten olemme olleet minun mielestäni 3 000 vuotta ja muiden mielestä 150 vuotta. Olemme riippuvaisia eurooppalaisten suurmaiden pankeista samalla tavalla kuin olemme olleet riippuvaisia etenkin brittien selluloosasta ja puutavarasta maksamista hinnoista.

Tuo minun kolme tuhatta vuottani viittaa ”saksalaisvaikutukseen” eli sotakirveskulttuuriin. Se tuli tänne samoilta seuduilta, joka on nykyisin Saksaa, ja työnsi syrjään vanhempaa kulttuuria, kukaties geneettisiä esi-isiämme. Ei liioin pronssia eikä rautaa ole keksitty Suomessa.

Katainen sanoi viimeksi eilen, että 40 kuntaa on Suomeen aivan liian vähän. Hän ei sano, että 5 miljoonaa ihmistä on valtioksi aivan liian vähän.  Olemme ulkomaisten investointien varassa, ja jos iso eurooppalainen pankki kaatuu, meiltä menevät maksuun asunto- ja opintolainat.

Hitler ei tiettävästi ollut kliinisesti mielisairas, vaan jossain mielessä lähes nerokas ihminen ja useassa mielessä tavattoman taitamaton. Ajatus maailman tai ainakin Euroopan valtiaiksi ryhtymisestä kaatui kiinteisiin kuluihin. Eilen taas kerran virittelemäni virtuaalihistoria eli ”entä jos” –ajattelu ei perustu valtioiden varallisuuteen vaan kestämättömään kulurakenteeseen.

Hitlerin nykyinen seuraaja, Angela Merkel, käsittää hyvin kunnallishallinnon periaatteen. Alamaisten omatoimisuus säästää paljon rahaa. Maaorjat tuovat nyyttinsä kynnykselle ja mutisevat mennessään.

Osa nyt elävistä häpeää, että nousimme Hitlerin vankkureille 1941. Brittien ja amerikkalaisten kiinnostumattomuus tästä on vastaus. Emme me kiinnostaneet Saksaakaan. Olimme hyväntapaisia klienttejä, kuten ruotsalaiset. Todellista taisteluapua tarvitsimme Narvan rintaman kriisin vuoksi. Sieltä irrotettiin runsaaksi kahdeksi viikoksi lento-osasto ja yksi krenatöörirykmentti (Greif).

Hitler menetti kesällä 1943 Kurskissa yhden Suomen armeijan verran taistelujoukkoja. Afrikassa eli aivan oudolla sivunäyttämöllä Saksa oli menettänyt joukkoja ja kalustoa yli 1,5 kertaa sen, mitä Suomella oli koko sodassa.

Sotaisista aiheista: ryhdyin lukemaan uudestaan Solzhenitsynin ”Vankileirien saaristoa” (lyhennetty, englanniksi) kuultuani huhua, että se uskallettaisiin julkaista myös Suomessa (suomenkielinen laitos julkaistiin Ruotsissa). Se on vuosisadan tärkeimpiä kirjoja (jota ei siis julkaistu Suomessa).