Sananen

Vanhoina kammottavan pahoina aikoina tieteelliset kirjoitukset nimettiin joskus ”Sananen…” ja sen perään tuli 800 sivua läpitunkematonta tekstiä. Toinen suosikki oli kirjan nimi ”Lisiä oppiin …:n ymmärtämiseksi”.

Suutuin sen verran presidentti Koskelon TV-uutisten puhelinhaastattelusta, jossa hän otti vapauden ylimieliseen sävyyn sekä arvostella että opastaa eduskunnan perustuslakivaliokuntaa, että olisi viisaampaa kirjoittaa jostain aivan muusta.

Mietittyäni aikani tulin siihen tulokseen, että on kirjoitettava juuri tästä.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2010:23 yksityisen määräämästä maksusta pysäköintivirheen johdosta. Siitä kirjoitettiin jo ja oltiin eri mieltä. On syytä ollakin. Se on asia, jossa voi perustellusti päätyä erilaisiin ratkaisuihin. Sellaisia asioita on aika paljon.

En liioin tunne tarvetta olla oikeassa tuossa kannassani. Puhun presidentti Koskelon puhelinhaastattelusta ja siitä, että hän arveli eduskunnan perustuslakivaliokunnalla olleen kovin paljon vaativia tehtäviä ja kysyi, olisiko tämä lainmuutosta koskenut asia jäänyt loppuun miettimättä, totesi että Ruotsissa tässä asiassa ei ole nähty vaikeuksia, joten sieltä voisi ottaa mallia, ja esitti vielä toivomuksen, että perustuslakia voitaisiin tulkita toisin.

Viis asiasta – se on vaikea kysymys tämä julkisen vallan käyttäminen yksityisen toimesta – mutta en nyt ymmärrä korkeita tuomareita. Ensin KHO:n Hallberg joutuu syystä selittelemään toimiaan lainkäyttöasian yhteydessä ja nyt KKO:n presidentti ottaa ja unohtaa, että tuomioistuin ei säädä Suomessakaan lakia. Se soveltaa lakia oikeusjutuissa, kulloinkin esitettyjen vaatimusten ja eteen kannettujen todisteiden mukaan.

Tuomioistuimilla on velvollisuus tutkia lain perustuslainmukaisuutta. Perustuslakivaliokunnan lausuntoja tuomioistuin voi luonnollisesti selvitellä tuomion perusteluissa, ja luonnollisesti tuomioistuimella eli KKO:lla on silloin viimeinen sana. Siellä on monta sellaista ratkaisu, jotka eivät välttämättä ole aivan oikeita.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon ja siitä seuranneen eduskunnan päätöksen arvosteleminen korkeimman oikeuden itse äskettäin ratkaisemaan juttuun liittyen on ennenkuulumatonta.

Tuomioistuimissa haukutaan ministeriöitä ja eduskuntaa aivan säännöllisesti ja välillä syystä. Se on keskustelua suljettujen ovien takana tai vaikka kahvilassa, ja siihen tuomareilla on oikeus.

Mutta tuomarin tulee virkatoimintansa ulkopuolellakin käyttäytyä asiallisesti. Meillä on pitkä perinne vedota vallan kolmijaon oppiin. On tuomiovalta, lainsäädäntövalta ja toimeenpaneva valta, eikä niiden pidä mennä toistensa alueelle. Korkeimman oikeuden presidentin ei pidä mennä opettamaan kunniakomppanialle kivääriotteita, koska armeija on osa toimeenpanovaltaa, eikä tuomioistuimella ole mitään sanottavaa sen toimintatapoihin – elleivät ne tule vastaan vireillä olevassa asiassa.

Synkintä on, että presidentti Koskelo rikkoi asianaan olevan sopivuuden rajat ottamalla kantaa tilanteessa, jossa julkisen vallan luisuminen yksityisille – firmoille – on raju poliittinen ongelma. Lausumallaan hän jääväsi koko korkeimman oikeuden eräässä asiaryhmässä. Lisäksi hän toden totta neuvoi suhtautumaan perustuslakiin vähemmän vakavasti.

Kun en tunne henkilöä, en osaa arvata, mistä hän oli saanut tämän asian arvoisaan päähänsä.

Erottaa häntä ei voi, koska kysymyksessä ei luultavasti ollut virkatoimi eikä siten virkarikos, mutta hänen olisi itse erottava virastaan välittömästi. Lausunnollaan hän on vaarantanut käsityksen tuomioistuinlaitoksen riippumattomuudesta. Riippumattomuus on kuin riippumatto – siinä on kaksi päätä. Poliitikot eivät sekaannu tuomareiden asioihin eivätkä tuomarit poliitikkojen. Koskelo voisi johtopäätökset tapahtuneesta tehtyään ryhtyäkin  poliitikoksi ja pyrkiä vaikkapa valiokuntaan. En kyllä povaa noin heikoilla mediataidoilla kaksista menestystä.