4. maaliskuuta 2011

Luku- ja musiikkihäirikkö




Niklas Herlin kirjoittaa Uudessa Suomessaan kipakasti jotain Facebook-porukkaa vastaan, joka haluaa vastustaa huonokielisyyttä. Omasta lukihäiriöstään hän kertoo kiinnostavasti ja sikäli kuin tiedän todenmukaisesti.

Ajoissa asialla. Änkyttävä kuningas on aivan loistava oivallus, kuten Academy osoitti Oscareilla.

Panen lusikkani tähänkin suuhun.

Epäilen että lukihäiriö on sama asia kuin kirjallinen lahjakkuus.

Epäilen että kirjallinen ja musiikillinen lahjakkuus hylkivät toisiaan. Pystyn luettelemaan vain noin kymmenen erittäin huomattavaa kirjailijaa, jotka olisivat myös poikkeuksellisen lahjakkaita muusikkoina. Rajaan pois henkilöt, jotka osaavat soittaa hauskaa jazzia pianolla. Se ei nyt riitä. Anthony Burgessin musiikkia olen kullut. Hänen teoksiaan on esitetty radiossa ja konsertissa, mutta en usko, että näin olisi käynyt, ellei hän olisi Kellopeliappelsiinin kirjoittaja.

Tuo ei ole mitenkään erikoista. Pidän kiinni 10 000 tunnin säännöstä. Kirjailija tai säveltäjä, joka on typerryttävän lahjakas, tarvitsee joka tapauksessa alle 18-vuotiaana vähintään 10 000 tuntia harjoitusta noustakseen merkittävälle tasolle.

Kevyessä musiikissa on onnenkantamoisia. On tunnettuja tangoja ja jenkkoja, jotka ovat säveltäjiensä ainoita teoksia. Vielä enemmän on erehdyksiä. I. Ivanovici näyttää oudolta ”Tonavan aaltojen” säveltäjänä. Hän oli erittäin kokenut sotilassoittaja, jonka yli 300 teoksesta moni on ohjelmistossa nyt, 109 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Tunnen muutaman ihmisen, joilla on absoluuttinen sanakorva. He eivät ole yhtä hermostuttavia kuin ne, joita vaivaa absoluuttinen musiikkikorva. Viimeksi mainittu on osaksi myytti. Harjaantuminen vaikuttaa niin paljon, että on maailman halutuimpia pianonvirittäjiä ja juhlittuja kapellimestareita, jotka eivät ole 4-vuotiaina kyenneet samaan kuin kuulemma Segerstam ja Kamu – jos joku läimäyttää avokämmenellä pianon koskettimia, he luettelevat sävelet ja kertovat vielä, oliko piano täsmällisesti vireessä. Viimeistään opiskeluvaiheessa muusikkoja lakkaa itseään kiinnostamasta, onko hyvin tarkka sävel- ja rytmikorva synnynnäinen vai matkan varrella kehittynyt.

Etenkin runoilijana kiitosta saanut P.H. kertoi minulle joskus kahden kesken vaikeista puhevioistaan ja jo kouluaikana ilmenneestä taipumuksesta lukea sanat mielenkiintoisesti väärin. Lapsilla on usein tämä viehtymys väännellä sanoja. P.H. päätyi akateemikoksi, kunnes kuoli. ”Oi maailman naaraus!”

Kiinnostuin kovin, koska minulla oli aika kauan hankalia puhevikoja, joka oli ehkä samaa juurta kuin tietty kielellinen yliaktiivisuus. Tuon väärin lukemisen taipumuksen tai tarpeen huomasin, kun olin alkanut julkaista runokokoelmia.

Jotkut ihmiset sanovat, että numerot puhuvat heille. Yleensä he ovat loistavan hyviä matematiikassa. Jos he suostuvat puhumaan ominaisuudestaan, kertomus kuulostaa kovin samanlaiselta kuin jazz-muusikon tai tietynlaisen klassisen musiikin ihmisen kuvailu harmoniakulkujen käsittämisestä.

Kuvailen näitä, kun en paremmin osaa, kykynä nähdä tai kuulla kokonaisuus kerralla. Joku tuttu kapellimestari kai sanoi että sitten kun osaa partituurin ulkoa, täytyy kuitenkin joka sävelen kohdalla kuulla koko jakson alku ja loppu, siis mistä tultiin ja mihin mennään. Samaan tapaan kirjoittaja näkee päällekkäin sanalliset ja kieliopilliset vaihtoehdot. Runoa voi kirjoittaa mistä kohdasta tahansa, ei siis vain sana sanalta ja rivi riviltä, koska se on liikkeessä oleva kokonaisuus, jonka osat pyydystetään lennosta kuin kärpäset.

Tämä on yksi lukihäiriön kuvaus. Se on superlukemista, kyky nähdä vaihtoehtoiset lukemistavat. Jos ominaisuus ei ole hallinnassa, saa potkut koulusta ja lapion työkalukseen, jos se on hallinnassa, saattaa saada jopa kiitosta tai, mikä on paljon arvokkaampaa, ymmärrystä.

Tärkeintä on nähdä roso. Sana ”barokki” tarkoitti muinoin rosoista, vähän viallista helmeä. Taustalla on espanjan ”berruca”, luomi tai syylä. Kuka haluaisi lukea laulaa viatonta maailmaa?


16 kommenttia:

  1. Kovasti pohdintuttava kirjoitus. Menen melkein sanattomaksi, menenkin.

    (vähän myöhemmin)

    Luen hyvin sujuvasti, joskus notkeammin kuin mitä älli tulee perässä, mutta kuulen sanat väärin. Olen siis "kulohäirikkö". Kuuloni on erittäin herkkä, tai siis hyvä, kuulen vaimeimmatkin rasahdukset. Mutta en ymmärrä sanoja, niistä en saa selvää; sen takia olen kehittänyt oman sanastoni. Käyn sieltä aina lainaamassa sanoja. Sen takia, jotkut, sanovat minua "kirjallisesti lahjakkaaksi". En haluaisi olla. Mun on ollut pakko tehdä tämä selviytymistarina, en olisi muuten selvinnyt.

    VastaaPoista
  2. Lukihäiriötä on kahta laatua.
    L ja R.
    Itselläni on L.
    Luen tekstiä kuin kuvaa.
    Parhaimmillani luen useita rivejä kerralla.
    Mutta koska en lue sanoja ja kirjaimia, niin jos sieltä nyt puuttuu joku kirjain, tai muutama kirjain on oudossa paikassa, niin jos kokonaisuus on tarpeeksi lähellä, nii eipä tuon nii väliä.

    ps. tuo minun kuvakkeeni pikkukuva, on oppilaasi ottama.

    VastaaPoista
  3. Kumma kun et maininnut synestesiaa. Oletko koskaan kirjoittanut siitä? Kannattaisi perehtyä!

    VastaaPoista
  4. Ad Lauri gröhn: - hyvä kommentti. Olen vuosien kuluessa kirjoittanutkin tässä siitä. Jutun kuva on täysin autistinen viite vanhaan ajatukseeni kerätä lauseen kirjaimet lattialta, pestä ne ja viedä pyykkinarulle kuivumaan. Kirjaimet ovat kolmiulotteisia ja vaihtavat väriä etenkin märkinä. G on ultravioletti.

    Musiikkia on romantisoitu synestesia-yhteydessä kovasti. Siitä mainitaan niin monissa elmäkerroisa (Tawaststjerna vai yhtenä). Minua alkaa suututtaa, kun joku väittää, ettei Es-duuri muka olisi tummanruskea.

    Alla Rimbaud, ja teksti siis alkaa A musta, E valkoinen, I punainen, U vihreä, O sininen: vokaalit...

    A. Rimbaud:

    Voyelles
    A noir, E blanc, I rouge, U vert, O bleu : voyelles,
    Je dirai quelque jour vos naissances latentes:
    A, noir corset velu des mouches éclatantes
    Qui bombinent autour des puanteurs cruelles,

    Golfes d'ombre; E, candeurs des vapeurs et des tentes,
    Lances des glaciers fiers, rois blancs, frissons d'ombelles;
    I, pourpres, sang craché, rire des lèves belles
    Dans la colère ou les ivresses pénitentes;
    U, cycles, vibrements divins des mers virides,
    Paix des pâtis semés d'animaux, paix des rides
    Que l'alchimie imprime aux grands fronts studieux;
    Golfes d'ombre; E, candeurs des vapeurs et des tentes,
    Lances des glaciers fiers, rois blancs, frissons d'ombelles;
    I, pourpres, sang craché, rire des lèves belles
    Dans la colère ou les ivresses pénitentes;
    U, cycles, vibrements divins des mers virides,
    Paix des pâtis semés d'animaux, paix des rides
    Que l'alchimie imprime aux grands fronts studieux;
    O, suprême Clairon plein des strideurs étranges,
    Silences traversés des Mondes et des Anges;
    -O l'Oméga, rayon violet de Ses Yeux!
    O, suprême Clairon plein des strideurs étranges,
    Silences traversés des Mondes et des Anges;
    -O l'Oméga, rayon violet de Ses Yeux!

    VastaaPoista
  5. Tuon moni kokeeomakohtaisena. Palsturi kirjoittaa lukihäiriöstä ja musikaalisesta lahjakkuudesta, ja enimmäkseen ykkösluokan kommentaattorit panevat parastaan.

    Mielelläni ilmiannan pojan, nykyisen miehen, joka luki Machiavellinsä vähän yli 1-kymppisenä ja Orwellit kohta sen jälkeen. Jossakin vaiheessa cornwallilaiseen Admiral Benbow-majataloon tuli äreä ja pelokas vieras joka oli virtsannut maksansa kapakoiden ovenpieliin. Piippua poltteleva tohtori, joka halusi pitää etäisyyttä, sanoi olkansa yli ”minulleko puhutte, herrani?”

    Liityykö tämä jotenkin johonkin? Voi liittyä, ja voi olla liittymättä. Lukeminen ja kuunteleminen, soittaminen ja kirjoittaminen jonkinlaisessa vastaavuudessa? Eräs rouva oli perhedebatissaan huomannut ns. ”lähimmän esineen”, joka sattui olemaan pojan isän nuoruudensoitin. Musiikki jäi pojalta tekemättä, eivätkä Merikanto ja Merellä soitelleet viuluaan niillä kulmilla. Hohhoi, oli oikein lupaavaa!

    VastaaPoista
  6. Oletan että lukemisen tapoja on hirveän monia. Petjan tapa lukea monta riviä yhdellä kertaa on sitä samaa, jota muistan meille opetetun tenttien lukemiseksi: vilkaise ensin sivua, sitten katsot keskelle, ylhäällä ja alhaalle. Sivu on muistissa, voit siirtyä seuraavaan.

    Tuskin tuommoinen lukeminen edistää kirjoittamista hirveän hyvin.

    Rimbaud on hyvä, vaikka en ranskaa osaakaan. Joitakin sanoja sentään ymmärrän latinan avulla. Suomentakaa, pliis, joku!

    VastaaPoista
  7. Onkohan tämän asian eräs puoli ihmisten jakautuminen näkö- ja kuulomuistiin?

    VastaaPoista
  8. Palsturi kirjoittaa lukihäiriöstä ja musikaalisuudesta, ja kehaistut kommentaattorit panevat parastaan. Ilmiannan pojan, nykyisen miehen, joka luki Machiavellinsä vähän yli 1-kymppisenä ja ensimmäisen Orwellinsa sen jälkeen. Jossakin vaiheessa cornwallilaiseen Admiral Benbow-majataloon tuli äreä ja pelokas vieras joka oli virtsannut maksansa ja tai munuaisensa kapakoiden ovenpieliin. Piippua poltteleva tohtori, joka halusi pitää etäisyyttä, sanoi olkansa yli ”minulleko puhutte, herrani?”

    Liityykö tämä jotenkin johonkin? Voi liittyä, ja voi olla liittymättä. Lukeminen ja kuunteleminen, soittaminen ja kirjoittaminen ovat siis vastaavuudessa? Eräs rouva oli perhedebatissaan huomannut ns. ”lähimmän esineen”, joka sattui olemaan nyt ilmiannetun pojan isän nuoruudensoitin. Musikaalisuuden kehittäminen, entonces, jäi pojalta tekemättä, eivätkä Merikanto ja Merellä soitelleet viulua niillä kulmilla.

    Luovuuus alkoi purkautua lyijykynitse, kunnes tietokoneistuminen pilasi sen. Lupaava poika alkoi tasoitella rivejä. Kun leveydet eivät sävelsilmää miellyttäneet, hän vaihteli sanoja. Tulos ei ollut hyvä.

    Hänestä emme saa edes toimittajaa, mutta Aava meri sujuu tyylikkästi tällä ja tuolla puolen.

    VastaaPoista
  9. Minusta taas muusikot ovat olleet kirjallisesti lahjakkaita aika lailla usein. He ovat ainakin usein verbaalisesti lahjakkaita. Esimerkkinä Iiro Rantala, Leif Segerstam, Ralf Gothoni, Glenn Gould, Andre Previn, Arthur Rubinstein jne. Sitten myös Mozart oli hauska kirjoittaja. Ainakin kirjeidensä perusteella. Horowitz taas oli ihan kamala sössöttäjä.

    En osaa sitten sanoa kirjallisesti lahjakkaiden musiikillisista kyvyistä - ilmeisesti tarkoitit vain tätä relaatiota.

    Muusikolle on joka tapauksessa musikaalisuudestaan apua vieraan kielen oppimisessa.

    VastaaPoista
  10. Antti, verbaalinen ja kirjallinen tosilahjakkuus ovat ainakin minun kokemukseni mukaan erikotisia - tietämistäni merkittävistä kirjailijoista kukaan ei pulppua sanoja vaivatta. Raija Siekkinen kävi peruskoulussamme puhumassa, häneltä ajatuksen kuulin ja hänhän oli itse siitä esimerkkikin (en tosin tarkoita häntä suurkirjailijaksi nostaa).

    Aika moni kirjallinen ihminen kuuntelee musiikkia vakavasti, ja toisinpäin. Tällainen passiivinen kytkös ei välttämättä osoita keskinäistä yhteyttä, vaan fiksut nyt vain osaavat käyttää aikaansa, ihmisen arvokkainta resurssia, fiksusti.

    VastaaPoista
  11. Minulla on lukihäiriö joka on kuin matoreikä läpi pehmeiden kudosten. Näen heti missä on rakennelmia, joissa ei ole mitään. Kunhan on rakennettu. Näitä ei arvosteta eli kansaa sumuteaan koko ajan ilmeisesti ja oikea kyky tai taito nähdä yli konstruktion ei lasketa lainkaan. Tästä voi siksi vetää monenlaista johtopäätöstä.

    VastaaPoista
  12. Seppo Nummi -vainaa usein kertoi sodan aikana tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin aivovammojen vaikutusta oman alan henkisiin kykyihin. Tulokset olivat:

    - Säveltäjät menettävät kykynsä täysin.
    - Kirjoittajat menettävät 50 prosenttia.
    - Maalarit ja muut kuvantekijät jatkavat niin kuin ennenkin.

    Tiedä häntä, kun en ole tutkimusta nähnyt. Sepolla oli taipumusta vetää mutkia suoriksi...

    VastaaPoista
  13. Minulla on sellainen kummallinen vaiva varsinkin musiikin suhteen, että kuulen kaikki soittimet erillisenä, en välttämättä kuule kokonaisuutta. Näen musiikin kuin mikseripöydän linjojen takaa, kuulen voimakkuuserot ja soittimen ominaissoinnin, mutta en kokonaisuutta. Huomaan sieltä musiikin seasta välittömästi epävireisen soittimen tai "nuotinviereen" osumisen, kuten häiriön mikrofonissa tai virheellisen kaiutuksen. En todellakaan ole oppinut soittamaan yhtään mitään soitinta ja rytmissä pysyminen on lähes mahdotonta minulle. Tanssiessa joudun miettimään, että meneekö tämä valssi virvelirummun, bassorummun vai bassokuvion mukaan.

    Tämä vaiva on estänyt minulta sähkötyksen oppimisen, kun en kuule merkkejä tietyllä tapaa soivina yhdistelminä vaan pelkästään sekavana piipityksenä.

    VastaaPoista
  14. Hieno kirjoitus, kiitos siitä.

    Muistelen vanhaa sanontaa, että "lahjakkuus on usein kovan työn seurausta".

    Siten: Kun jotain harjoittaa/tekee tarpeeksi kauan ja tulee taitavaksi ja ymmärtäväksi jossakin, ihmiset alkavat sanoa: "Hän on lahjakas!" Joskus ilmiö hymyilyttää, kun tietää, kuinka joku on ollut todella "lahjaton" ennen kuin hän on saanut intohimon perehtyä johonkin.

    VastaaPoista
  15. Rienzi, oman empiirisen tutkimukseni tulos: verbaalinen ja kirjallinen lahjakkuus eivät todellakaan asusta saman katon alla.
    Yleensä.

    Sitten on näitä "ei-minkään-katon - alla istuvia" Kemppisiä, joita on turha muutenkaan yrittää määrittää ja nimikoida.
    Ei pysty.
    Onneksi.
    Vai miten olis Katto-Kassinen?

    VastaaPoista
  16. Kuka haluaisi lukea laulaa viatonta maailmaa?

    Hyvin kirjoitit. En tosin pitänyt siitä Kuningas elokuvasta. Enkä pitänyt myöskään
    siitä Natalie Portmanin tähdittämästä baletti elokuvasta - ehkä osaksi siksi että olen seurannut sitä hommelia vähän lähempääkin, mutta kummassakin ne lavasteet uhkaa kaatua päälle. (Voisin sanoa ilkeämminkin).

    http://www.youtube.com/watch?v=kLlBOmDpn1s&feature=related

    No kevyessä musiikissa on muitakin kuin onnenkantamoisia - kuten kevyessä kirjallisuudessakin.

    Äitini joka on lukihäiriöinen - kuten minäkin - kirjoitti joskus; Häistä puheenollen, ne vietettiin usein kesäisin. Kosinnassa oli eräs muoto, joka ei ole yleistynyt - länteen. Tarina on yksinkertainen; kun poika ja tyttö halusivat toisiaan, he menivät "hypylle", se oli yöpyminen pojan kotona, ja aamulla morsiamen (!) näyttö perheelle. Kertominen suvulle ja valmistus häihin. Usein kyllä jos talo oli vauras isät solmivat liitot. Esimerkkinä äitini äiti - baba. Oli luvattu vaarille 20-vuotias tyttö, kun vaari meni tutustumiskäynnille oli vanhempi tyttö karannut rakkautensa kanssa. Silloin isä luovutti 13-vuotiaan lapsensa tälle. Julmaa ehkä. Hänen isoäitinsäkin oli järkyttynyt kun antoi tälle kultaisen rannerenkaan lahjaksi, joka oli varmaankin aarre hänelle. Sen annoin muistoksi tyttärellesi siitä, kun hän kantaa nimeäni.

    Aldous Leonard Huxley kirjoitti kirjassaan The Doors of Perception and Heaven and Hell: Heaven is always a place of gems. Why should this be the case? Those who think af all human activities in terms of a social and economic frame of reference will give some such answer as this: Gems are very rare on earth. Few people possess them.

    Koskapa asia on liian pitkä tässä selvitettäväksi lainaan lisää - vaikka en tiedä meneekö yli hilseen - tai siis tuon blogin jutun: Why shoud landscapes have found their way into the visionary literature of a given epoch and a given culture, but not into the painting? (!) Posed in this way, the question provides its own best answer. People may be content with the merely verbal expression of this aspect of their visionary experience and feel no need for its translation into pictorial terms.

    This negatively transfigured world has found its way, from time to time, into literature and the arts. It writhed and threatened in Van Gogh's later landscapes; it was the settin and the theme of all Kafka*s stories: it was Gericault's spiritual home; it was inhabited by Goya during the long years of his deafness and solitude (…)

    Käykö jo pitkästyttäväksi? No olkoon… olen tanssinut Pariisissa Valse Musettea - en ole varma voittiko se sen kerran kun Glenn Gould soitti Bach'ia - luultavasti, mutta sama se.

    http://www.youtube.com/watch?v=cMzAmrNS164

    VastaaPoista