28. helmikuuta 2011

Vaarallinen raivohullu




Eräskin ystäväni on vaarallinen raivohullu, mutta muuten peräti herttainen ja miellyttävä ihminen.

Haluaisin nyt kiinnittää huomion kahteen seikkaan. Toinen niistä on liikuttavan selvä, toinen kiistanalainen. Välitön virike aiheen valintaan on eräs, viimeksi karvalakki päässä nähty valtionpäämies, joka tuo mieleen sen polttavan kysymyksen, olivatko Saksan ja Neuvostoliiton ykkösmiehet viimeksi vietetyn maailmansodan aikana kliinisesti mielisairaita.

Jos vastaus on myönteinen, maailmalla on toivoa. Sangen monet psykoosi-tyyppiset sairaudet saadaan siedettävään tasapainoon lääkehoidolla, ja vaikka etenkin skitsofrenia lienee arvoitus (paitsi periytymisen osalta), myös sen oireisiin voidaan vaikuttaa.

Ajatus kiinnostaa minua. Pitäisikö kansainvälisen rikostuomioistuimen rinnalle perustaa kansainvälinen mielentilantutkimus ja ylikansallinen vankimielisairaala?

Nürnbergin oikeudenkäyntien yhteydessä 40-luvulla etenkin amerikkalaiset panostivat paljon syytteessä olleiden natsijohtajien psykiatriseen tutkimiseen.

Sellaiset sotapäälliköt kuin esimerkiksi Patton (USA) ja Montgomery (UK) ja kymmenet muut eritellään kaikissa alan kirjoissa. On kätevää, jos päällikkö on sekä narsisti että psykopaatti. En viitsi luetella nimiä, mutta esimerkiksi amerikkalaisista kenraaleista muutama päästi muistelmiinsakin maininnan ihmisen ampumisesta omin käsin suurimpana nautintona, jota elämällä on tarjota.

Ero on kuulkaa suuri. Dwight Eisenhower laukaisi tiettävästi tuliaseen vihan vallassa vain kaksi kertaa elämässään. Hän ampui rottaa Roomassa, hotellihuoneessaan, ensin ohi ja sitten onnistuen vain nirhaamaan otusta.

Kun siis käsityksemme mielen järkkymisestä on paljon biologisempi, kemiallisempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja kun freudilainen psykoanalyysi on käytännössä kuollut, voisi esittää seuraavan kysymyksen.

Tähän on kimmoke epigenetiikasta, jossa näyttää osoitetun, että jokin (karsinogeeni) voi vaurioittaa solukkoa kajoamatta itseensä DNA:han mutta silti niin, että muuttuneet ”triggerit” saattavat periytyä.

En väitä ymmärtäväni tuosta asiasta kovin paljon, mutta kysymykseni on historiantutkijan kysymys – entä jos mielisairaus voisi olla joskus, jossain tilanteessa, ”tarttuvaa”?

Entä jos kunnon hampurilaisten satamamiesten käyttäytyminen SS Sonderkommandon murhamiehinä ei selitykään pelkästään sosiologisesti ja psykologisesti? Kyynikko sanoo, ettei siinä ole mitään selittämistä. Ihminen vain on sellainen.

Juuri tänään hyvin moni tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä, että omien kansalaisten surmaaminen suurin joukoin armeijan aseilla ei ole tervettä eikä normaalia käyttäytymistä. Poliitikot ovat onneksi julistaneet, että se ei ole hyväksyttävää, mutta se on eri asia. Se ei ole hyväksyttävää, mutta tuo on poliittinen tai moraalinen tai juridinen kannanotto.

Lainsäätäjät tuntuvat joskus keskittyvän yhä pienempiin asioihin. Meilläkin on mietitty, onko viipyvä katse kenties rangaistava teko. Olen vanhastaan pelännyt hämäystä. Eräiden arvioiden (Keltikangas-Järvinen) mukaan 10 – 20 % ihmisistä yksinkertaisesti nauttii toisten vahingoittamisesta. Sellaisia japanilaisia konttoristeja ja kunnon perheenisiä oli valtavan todistusaineiston mukaan paljon enemmän kuin tuo prosenttimäärä Japanin maavoimissa ja merivoimissa 1930- ja 1940-luvulla. Puhe on siis kiduttamalla surmaamisesta, joka herättää tekijöissään naurua ja riemun tunteita. Stalinkin taisi luonnehtia tuollaista ”huvitteluksi”. SS-porukat olivat kai pikemmin totisia.

Jospa sellaisia ihmisiä oli 80 – 90 %. Eikö pitäisi yrittää selvittää, oliko noin ja onko niin edelleen ja onko kysymyksessä jokin epidemiaan verrattava ilmiö. Tätä mietin, kun luen puolueen ohjelmasta: rangaistuksia on kovennettava. Jos kysymyksessä on sairaus, ei siihen rangaistus auta.

48 kommenttia:

  1. Menikohän jo miete yli äyrään?

    Iisi

    VastaaPoista
  2. MAAILMASSA ON EDISTYSTA

    Minusta on hieno asia, etta aivan aidosti nama hirmuhallitsijat saavat alkaa pelata Haagin
    sotarikostuomioistuinta. Gadaffi ja hanen kaskylaisensa tietavat Balkanin esimerkista, etta
    syylliset kaivetaan esiin!

    VastaaPoista
  3. Tässä mietteessä olisi aloitetta hallitusneuvottelijoille:

    Pitää perustaa Ajatushautomojen Keskusliitto.

    Perusteluna Kemppinen & Co. esittää, että koska Suomi on järjestäytyneen ajattelun suurvalta, tulisi viimevuosina villisti yleistyneet "ajatushiomot" saattaa yhteiskunnan henkisen haltuunoton ja suojeluksen piiriin.

    AHK:n piiriin kuuluisivat ainakin EVA, Sitra, Demos, Magma ja E2, jonka johtaja kylläkin jo toimii pääministerin puolueen suunnittelujohtajana.

    VastaaPoista
  4. Jos 1918 olisi ollut Haagin sotarikos tribunaali, olisikon Mannerheim ja kumppanit miettineet huolellisemmin ennen syyttomien surmaamisia ja nalkakuoleman laajaa kayttoa?

    VastaaPoista
  5. On surullista, että pahuutta mitataan prosenteissa. Paha on paksumman tai ohuemman kuoren alla jokaisessa ihmisessä, mutta niin myös hyvä, uskon minä. Turha ihmetellä, että monasti olen jälkikäteen huomannutkin olevani hyväuskoinen hölmö.

    VastaaPoista
  6. Onko minua onnistuttu hämäämään vai mitä arvelette: Suomen puolustusvoimien ylin johto vaikuttaisi olevan henkisesti erittäin tasapainoista porukkaa. Paljon tasapainoisempaa kuin esimerkiksi poliitikot. Ja tämän takia en pelkää ihan niin paljon kuin mitä muuten pelkäisin katsoessani nykymenoa.

    VastaaPoista
  7. Tammisaari, Suomenlinna jne vuonna 1918
    Katsoitko Mats Dumelin "Dragsvik 1918 -kauhujen leiri. Eivat ne kauhujen jarjestajat ja tappajat mitenkaan mielenvikaisilta vaikuttaneet. Pikemmin valinpitamattomilta!

    Ei se Stalinkaan mikaan raivohullu ollut. Pikemmin jarkijatka ja huipputehokas tappamaan. Kylmajarkinen kaveri!

    VastaaPoista
  8. Ihminen pitää aina itseään viisaana tai ainakin oikealla linjalla. Vaikka millainen älyllinen kapasiteetti, se koetaan nyt ainakin oikeana. Nyt ainakin.
    Arviointi on tästä syystä vaikeaa koska tietynlaiset osaamisen genret eivät ole käytössä tämän päivän yhteiskunnassa (kuten shamaanien kauaskantoinen äly) mutta toiset, hyvin paljon teknisemmät ovat. Nämä kaksi menevät siksi koordinaatistoon y ja x. Y on tekninen äly, X on mytologinen (virallinen jako, ei viittaa satuihin eikä tekniikkaan - ks. http://www.doria.fi/handle/10024/26970 eli samasta mistä Foucault ja muutama muu filosofi on kirjoittanut.

    Oma rakas äly on niin oikeassa ja sen vahvistaa yleensä äiti. Jos ei äiti vahvista voi ehkä hieman epäillä ja korjata jos saa palautetta ulkoa. Jos äiti vahvistaa ei ole syytä korjata vaan voi suoraan hyökätä: isoja miehiähän ollaan (siis te miehet). Tämä on hyvin yksinkertaista mutta näin se ilmeisesti toimii. Minä pedagogina mietin aina miksi eivät edes alan sisällä viitsi debatoida arviointia, politiikkaa ja oppimisen syklejä. Ovat kuin virkamiehiä kokonaisuudessaan: kellään ei nouse mieleen esimerkiksi vastuu: tai sitä käyttävät sitten oppilaisiin, joihin vihalla osoittavat missä on kaapin paikka esim. oikeakirjoittamisen suhteen. Siinä kulkee raja. Ensin luetaan kirjat heidän ajatteluun sopivaksi ja sen jälkeen kirjoitetaan paperit oikealla kaunokirjoituksella. Piste.
    Menköön ihminen suohon ja olkoon ilman työtä loppuelämäkseen kunhan nämä mammanpojat saavat olla oikeassa. Piste.
    Menetetystä maineesta ei saa sanoa mitään; heidän työtä ei voi kritisoida tai on raivohullu akka. Näinpäin.

    VastaaPoista
  9. Kyseenalaistamaton auktoriteetin kunnioitus johtaa hirmutekoihin. Tähän syyllistyy pienemmässä tai suuremmassa määrin jokainen. Halu sopeutua ja tehdä mieliksi ylemmilleen voittaa omantunnon, järjen ja luontaisen empatiapyrkimyksen.

    Keywords: Milgram experiment

    VastaaPoista
  10. "Minusta on hieno asia, etta aivan aidosti nama hirmuhallitsijat saavat alkaa pelata Haagin
    sotarikostuomioistuinta. Gadaffi ja hanen kaskylaisensa tietavat Balkanin esimerkista, etta
    syylliset kaivetaan esiin!"

    Vai tarkoittaako vaan sitä, että hirsipuun pelossa tarrautuvat hupenevaan valtaansa kiinni entistäkin tiukemmin? Ennen pääsivät Saudi-Arabiaan tai muualle viettämään leppoisia eläkepäiviä, nyt odottamassa olisi oikeudenkäynti ja tuomio.

    VastaaPoista
  11. Juutalaisverta omaava Eisenhower antoi kuitenkin käskyn jolla antautuneet saksalaisjoukot jäivät ilman sotavangin statusta ja siten Geneven sopimuksen suojaa. Amerikkalaiset perustivat n. 200 DEF (disarmed enemy forces) leiriä joista Eisenhower määräsi "Prison enclosures are to provide no shelter or other comforts" eli vangit elivät taivasalla. Myös vankien ruokinta ja lääkehuolto laiminlyötiin.Seurauksena 1.7 miljoonaa kuoli näillä leireillä.

    VastaaPoista
  12. Kusipäitä nämä diktaattorit ovat, mutta niin on heitä tuomiolle ajavat ihmisetkin. Jotenkin tuo näyttää läpinäkyvältä.Kun Gaddafi on menettänyt valtansa eli enää hän ei pysty entisenlaisiin hirmutekoihin, niin hänet viedään tuomioistuimen eteen. Olisi hänen sinne vientiin ollut jo kymmeniä vuosia aikaa, mutta vaarattomat sinne viedään. Miksei sinne viedä Bushia, Obamaa tai Putinia, jotka ovat tapattaneet kuitenkin satoja tuhansia ihmisiä tai ainakin mahdollistaneet tappajien vallassa pysymisen.

    VastaaPoista
  13. TUo kysymys skitsofreniasta on mielenkiintoinen. Meillä Suomessa varsinkin tri Lumme Turun yliopistosta lienee tutkinut PET-laitteiston avulla skitsifrenian syntyä ja eräiden välittäjäaineiden jne. vaikutusta sen puhkeamiseen.

    Mutta elämme mielenkiintoisia aikoja, josko senkin syyt saadaan selvitettyö, niin tärmälääkitys tuo paljon helpotusta siit kärsiville.

    VastaaPoista
  14. "olivatko Saksan ja Neuvostoliiton ykkösmiehet viimeksi vietetyn maailmansodan aikana kliinisesti mielisairaita. Jos vastaus on myönteinen, maailmalla on toivoa."
    Sen perusteella, mitä jälkikäteen on tiedettävissä kumpikaan ei liene ollut mielisairas merkityksessä avoimen psykoottinen. Sen sijaan molemmissa sekä kirjoittajan mainitsemissa sotapäälikköissä oli luonnehäiriöisiä persoonia. Sellaisia ei nykyisin mielentilatutkimuksissa todeta syntakeettomiksi.
    Yhteiskunnallisesti katsoisin muutenkin rakentavammaksi ajatuksen, että lähes jokaisessa meissä asuu piilevä murhaaja, joka nousee esiin yhteiskunnallisten olojen salliessa (esim. 1918 tapahtumat; Hampurilainen poliisipataljoona).
    Miten sitten pidämme murhaajan kurissa:
    - kasvatus, joka sosiaalistaa
    - aito demokratia, joka takaa, ettei vähemmistö sorra enemmistöä
    - oikeusvaltio mukaanluettuna vähemistösuoja, joka takaa, ettei enemistö liioin sorra vähemmistöjä
    - erottamaton ja riipumaton "änkyrä" tuomarikunta, joka takaa, ettei oikeusjärjestelmää päästä muuttamaan joka yhteiskunnallisen turbulenssin myötä
    - elävä kansalaisyhteiskunta, joka ylläpitää em. instituutioita ja joka on valmis vaikeuksienkin uhalla puolustamaan niitä

    VastaaPoista
  15. Olen monesta kirjoituksen kohdasta täysin eri mieltä. Jos pahuus jostakin suunnasta "tarttuu", niin nimenomaan niistä "kunnon satamajätkistä" niihin psyykkisesti ja biologisesti heiveröisiin tyyppeihin, joita johtajiksi kutsutaan.

    Keulahahmot asettuvat nimenomaan vaistokuolleen rahvaan symbolisten ajatusmaailmojen realisoijiksi. Tehtävä on epäkiitollinen, mutta joillakin nyt ei vain ole menettämistä. Ainoa lääke tätä vastaan on itsenäinen ajattelu ja täydellinen röyhkeys ja piittaamattomuus kaikkia mahdollisia "auktoriteeteja" kohtaan.

    Myöskin, kun elämme 21. vuosistaa, natsien ja kommunistien sijasta pitäisi kritisoida enemmänkin aikamme talousmiehiä. Kyllä totalitarististen valtioiden kansalaisillakin oli omat tulkintansa menneistä kolttosista, joissa he eivät olleet mukana.

    Henkilöihin keskittyminen hämää suuresti kaikkea historiantulkintaa. Jo kahden ihmisen kokoontuminen korruptoi useimmiten reilusti kummankin ihmisen julkiprofiilia, vaikka he sisimmissään ajattelisivat edelleen kukin omalla tavallaan.

    Mielenkiintoisempi kysymys olisi todellakin, missä määrin kaikki johtajat - siis myös esim. EK:n johtajat nykysuomessa, effektiivisesti vain yhden tahon mainitakseni - ovat lauman sielusta karkuun päässeitä demoneja, ikään kuin lihaksi tullutta, ylikonkretisoitunutta julkista siisteyttä, selittelyä ja "moraalia".

    (Sofi Oksasen olisikin pitänyt keskittyä kirjassaan "Puhdistus" enemmän saippuan ja totalitarismin yhteyksiin. Minusta vaikuttaa, että hänen romaaninsa oli kirjoitettu sokeasta pisteestä käsin - siinä esiteltiin vanhan testamentin hengessä "vääriä" tapoja puhdistautua, kun taas minusta puhtaus - viime kädessä eräänlaisena yksilön allergiana identiteettiprojektinsa säröjä kohtaan - on ongelma itsessään.)

    Johtajat ovat vähän kuin viruksia. Olen kuullut niiden - virusten - olevan mahdollisesti karannutta geeniainesta. Tässä suhteen minut saa ja pitää korjata, jos joku tietää paremmin, mutta eihän vertauksen tarvitse nojata välttämättä tosiseikkaan.

    Mielenkiintoinen on myös natsikortti-ilmiö. Siinä aikamme liberaalit individualistit korottavat itsensä omien keskustelujensa kaikupohjan yläpuolelle.

    Jokainen tietää jollakin tasolla, että kaikella hengellä on yksi viitepisteensä laumajulmuudessa, ja että tämän laumajulmuuden manausnimi - absoluuttinen käsite - on tällä hetkellä "Hitler". Se on myös jokin sumu, jonka yläpuolella keskustelua yritetään käydä. Kukaan ei vain huomaa, että nimenomaan "natsikorttikrittisen" keskustelun juuret ovat "natsismissa", so. non-personaalisissa uskonkokemuksissa.

    Kestää vielä, ennen kuin näemme nykyiset sosiaaliset patologiamme - lähinnä siis talouden ja kaikenlaisen omaisuuden mystifioinnin - ja niiden seuraukset riittävän selkeästi.

    VastaaPoista
  16. Jos etsitään syitä yleisen hulluuden leviämiseen, niin ei kai niitä tarvitse viruksista etsiä.

    Voisi olla ihan tavallista vihaa joka periytyy sukupolvelta toiselle, jos niin päätetään.

    Voisi olla niin että koulutus ei ole riittänyt, että opettajankoulutus on riittämätöntä aina ja vain.

    Miten sitä paitsi on mahdollista, että kuka tahansa kelpaa vanhemmaksi jos vain on tarpeeksi ikää?

    VastaaPoista
  17. Tuo - olivatko Saksan ja Neuvostoliiton ykkösmiehet viimeksi vietetyn maailmansodan aikana kliinisesti mielisairaita - on käynyt monesti minunkin mielessäni. Samoin kuin se, että potivatko ne SS-miehet yms samaa tautia jne.

    Tietysti asiaan voi soveltaa sellaistakin ajatusta, että tuollainen ihminen on esimerkiksi joidenkin raskasmetallien myrkyttämä, ja seuraukset ovat sitten mitä ovat jos se muu natsaa sen tappamisen mahdollisuuden suhteen. Mutta jos "se" johtui "sairaudesta" niin miksi "se" ei tarttunut tuolloin - siis jos kyse oli epidemiasta - samassa suhteessa kaikkiin maailman - tai ainakin Euroopan kansoihin?

    Ja eikö ole hiukan eri asia tappaa tai kiduttaa ihmistä "paljain käsin" kuin suunnitella sellaista työpöydällä harpin ja viivoittimen avulla. Siis esimerkiksi kun Imfried Eberl Treblinkaa johtaessaan otti vastaan enemmän juutalaisia kuin laitos pystyi polttamaan - kaasutettujen mätäneviä ruumiita lojui siellä täällä ympäri leiriä - niin hänen tilalleen haettiin tehokkaampi komendantti Franz Stangl, joka sai sen homman toimimaan huomattavasti tehokkaammilla kierroksilla. Treblinkaan rakennettiin hänen aloitteestaan uudet kaasukammiot, joissa aikaisemman 600 ihmisen sijasta voitiin kaasuttaa 4000 ihmistä kerralla, mikä merkitsi 12 000 ihmisen murhaamista päivittäin. Eli jos puhutaan teollisesta massamurhaamisesta, niin voiko sitä edes tyydyttävästi selittää jonkun "taudin" aiheuttamaksi tapahtumaksi?

    Ja entäs sitten ne Hampurin, Dresdenin ja Tokion pommitukset - siis olivatko nekin kyseisen "sairauden" aiheuttamia - tai Hiroshima ja Nagasaki? Ja entäs se tarhakettujen kalttaaminen yms eläinten teollinen kohteleminen? Tai se kun ne jääkiekkoilevat kanadalaiset nuijivat niitä hylkeenpoikasia hengiltä? Ihmiskunta kontra eläinkuntako sen selittää? Afrodisiaa tavataan käsittääkseni vain ihmisillä - joten joitakin eroja kaiketi löytyy.

    Kyynisyyshän on vain asenne. Mutta onko kyynistä todeta, että jospa ihminen onkin enemmän paha kuin hyvä. Mitäpä jos se hyvyys onkin jonkin "sairauden" aiheuttama käyttäytymismalli, ja että se pahuus olisikin sitä normaalia olemista? Entä ahneus?

    Hitler huomautti epäilijöille syksyllä 1939; Kuka vielä nykyään puhuu armenialaisten tuhoamisesta?

    Auschwitzin krematoriot kykenivät polttamaan 132 000 ruumista kuukaudessa, eikä sekään kiihkeimpinä murhaamisen aikoina riittänyt kaasutettujen ruumiiden polttamiseen riittävän tehokkaalla tempolla. Tosin ennen kuin saksalaiset saivat Auschwitzinsa toimimaan 75 % niistä kuudesta miljoonasta juutalaisesta oli jo murhattu. Auschwitzin maine lahtaamisen pääkallonpaikkana perustuukin sieltä selvinneiden kertomuksiin; heitä oli melko paljon - Treblinkasta esimerkiksi selvisi hengissä vain noin neljäkymmentä, Chelmnonista kaksi ihmistä.

    Tietääkö kukaan selvisikö Stalinin leirityksestä yms suhteessa enemmän vai vähemmän ihmisiä? Ja jos Hitler olisi voittanut sodan - kuten Stalin? - niin mietittäisiinkö tätä asiaa tänä päivänä ollenkaan?

    Zygmunt Bauman (Modernity and the Holocust); Byrokraattinen kulttuuri, joka kehottaa meitä ymmärtämään yhteiskuntaa hallinnollisena objektina, lukuisten ongelmien kokoelmana (…) oli se ilmapiiri jossa holokaustin ajatus tuli mahdolliseksi.

    Antero Holmila: Holokausti Tapahtumat ja tulkinnat - kannattaa lukea…

    VastaaPoista
  18. Valitettavasti niinkin olemattoman syyn takija ihminen on valmis tappaamaan toisen ihmisen kuin TV-visailu. http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/juttuun-liittyy-kainalo-tv-visailijat-olivat-valmiit-antamaan-tappavia-s%C3%A4hk%C3%B6iskuja/543156

    Meillä on joku ihmeellinen kyky hävittää järjen ääni kun joku toinen käskee tekemään järjettömyyksiä.

    Antero Oikkonen

    VastaaPoista
  19. Minkälaista nautintoa kokivat Tammisaaren keskitysleirin henkilökunta, vartijat ja päälliköt katsellessaan nälkään näännytettäviä vahdittaviaan vuoden 1918 keväällä ja kesällä? Eivät kai he pelkän, oletettavasti aika vaatimattoman kuukausipalkan voimin jaksaneet katsoa sellaista hirveyttä? Bonuksina he saivat suorittaa avuttomien kiduttamista kaikin mahdollisin keinoin. Ja milloin teloitusosastoja koottiin, on ampujiksi ollut niin suuri tunku, että esimiesten on täytynyt suorittaa valintaa, että kaikki ovat vuorollaan saaneet tappamisen himonsa tyydytetttyä.

    Nuori, juuri itsenäistynyt valtio on tainnut silloin olla psyykkisen sairauden vaurioittama. Skitsofrenian puhkeamisen edellytykset ja tartuntavaara on ollut hyvin suuri, suorastaan ruton kaltainen.

    Näyttää toisinaan siltä, että sairauden siemenet ovat edelleen hyvin säilyneitä "poliittisessa" dna:ssamme.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: - tästähän keskustelu alkaa. Vuoden 1918 kesän vakileirien vieminen Mannerheimin nimiin on asiavirhe. Mannerheim erosi 31.5.1918. Kommenteissa on myös yksi tyypillinen esimerkki amerikkalaisesta verkkokeskustelusta - Anonyymin maininta Eisenhowerista ja 1,7 miljoonasta kuolleesta on läpikotaisin tutkittu asia, josta tutkijat ovat aivan eri mieltä kuin kirjoittaja. Asiaa on viimeksi käsitellyt Nial Ferguson. "Juutalaisveri" on natsistinen käsite. Kommentoijat lähde näyttäisi olevan
    http://judicial-inc.biz
    jossa selostetaan juutalaisten edelleen jatkuvaa salaliittoa maailman valloittamiseksi.

    VastaaPoista
  21. (Sofi Oksasen olisikin pitänyt keskittyä kirjassaan "Puhdistus" enemmän saippuan ja totalitarismin yhteyksiin. Minusta vaikuttaa, että hänen romaaninsa oli kirjoitettu sokeasta pisteestä käsin - siinä esiteltiin vanhan testamentin hengessä "vääriä" tapoja puhdistautua, kun taas minusta puhtaus - viime kädessä eräänlaisena yksilön allergiana identiteettiprojektinsa säröjä kohtaan - on ongelma itsessään.)

    Hyvä kirjoitus anonyymiltä - komppaan täysin

    VastaaPoista
  22. JK: "Jos vastaus on myönteinen, maailmalla on toivoa."

    Olen eri mieltä, sillä jos vastaus on myönteinen - eli Stalin ja Hitler olivat mielisairaita - maailmalla eli ihmiskunnalla ei ole mitään toivoa.

    Mitä toivoa voi olla, kun suuret sivistys- ja kulttuurivaltiot oppineine ja ryhdikkäine kansalaisineen antavat mielisairaiden johdattaa itsensä totaaliseen tuhoon ja karmeaan sotaan?

    Jos ja kun Hitler ja Stalin eivät olleet mielisairaita, maailmalla on hivenen enemmän toivoa: emme ehkä ihan loputtomiin anna vahvojen, viisaiden johtajien vahvoilla perusteillaan, missioillaan ja visioillaan johdattaa meitä sotaan, eli ratkaisemaan ongelmia tappamalla eri mieltä olevia ihmisiä.

    Kysymys kuuluukin: miksi suur- ja pienvaltojen johtajat turvautuvat sotaanlähtöön niin herkästi? Mikä tekee johtajan sotakynnyksen niin matalaksi? Tai miksi johtajiksi seuloutuvat tällaiset? Darwin?

    Skitsofrenian tarttuvuuteen en usko, mutta onhan meillä jo käsite "joukkopsykoosi", jota voi soveltaa niin sotamiehiin kuin nykyisiinkin lynkkaajien laumoihin.

    Moni tuntuu vihaavan tappajia niin kiihkeästi, että on valmis tappamaan heidän omin käsin, nautinnosta irvistellen.

    VastaaPoista
  23. Jos joku haluaa lukea ihmisten todellisesta päätöksentekoprosessista, niin suosittelen bestseller-kirjaa Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness, Richard Thaler and Cass Sunstein, 2009.

    Oikeus-lehdessä oli kirjan arvostelu, joka tosin keskittyi enemmän tekijöiden kuin kirjan sisällön arvostellun. Jos chigacolainen professori kirjoittaa kirjan, niin suomalainen oletusarvo on tietenkin jotain pahaa, oikeistolaista, hyi.

    Bonus on Matti Vanhanen, harvoin joku suomalainen mainitaan potentiaalisten talousnobelistien kirjassa.

    Katso myös http://nudges.org/

    VastaaPoista
  24. VANKILEIRIT 1918
    Vuoden 1918 vankileirit menee 'perustajansa' piikkiin. Vankileireja oli alettu perustaa jo huhtikuulla 1918 ja ennen Mannerheimin eroamista 31.5.1918 vankileirit oli kirjattu virallisestikin Mannerheimin piikkiin.

    Lainaan Suomenlinnan esitetta:
    "...Senaatti hyväksyi käsityksen, jonka mukaan vangit olivat sotavankeja ja vankikysymyksen ratkaiseminen oli siten päämajan tehtävä. Sotavankilaitos muodostettiin 14.5.1918 ja kaikki Suomen vankileirit keskitettiin sen alaisiksi."

    Mielenkiintoista on ajatella, miksi Mannerheim erosi vuonna 1918 puoleksi vuodeksi. Mahtoiko synnytetty 'soppa" nayttaa mahdottomalta, ja
    siksi oli parempi erota ja valttaa vastuuta.

    VastaaPoista
  25. "Veri" on heppoinen käsite yleensäkin, ja on peräisi niiltä vähätietoisemmilta ajoilta, joina siirtomaita tarvittiin, selitettiin ja vallattiin. Molukkirapu on maailman siniverisin, ja aivan oikein; se on vanhaa sukua.

    Liisa Keltikangas-Järvinen sai radioestelmänsä läpi minun c-kasettivalikoimaani. Kuuntelin sitä usein; narsismin ja narsistisen luonteenpiirteen -jotakin. Ja nyt olen huomannut, että tieto, ainakin tietäjä, tulee Lapualta.

    Jos bloginpitäjä ei pahastu, kopioin kirjoituksensa lopun. "Rangaistuksia on kovennettava" on todella avainlause. Eräs jo kuollut tuttava unohti kertoa mistä teosta määrättäviä rangaistuksia. Kylvö jäi, ja kantanee tänä keväänä runsaan sadon.

    VastaaPoista
  26. Anonyymin esitys Ajatushiomojen Keskusliitosta tuntuu viehättävältä.

    Perustihan Eteläranta joskus 90-luvun loppupuolella Suomalaisen omistajuuden neuvottelukunnan SONK. Taisivat itsekin kertoa valmistelevansa verouudistusta suuren puhalluksen työnimellä. Siitä on sittemmin muotoutunut Perheyritysten liitto, jota Matti Vanhasen nykyisin johtaa.

    Kelpaisko Suomalaisen ajatushautomotoiminnan neuvottelukunta SANK?

    Maabrändityöryhmän esitysten jatkotyöstäminen sopisi oivallisesti SANK:n tehtäväksi.

    Maailman paras maa ajattelun suurvallaksi!

    VastaaPoista
  27. Ad Omnia: Mannerheimin ero 1918.
    Kansallisbiografia:
    Korostaakseen vapaussodan suomalaista, ei-saksalaista luonnetta Mannerheim järjesti 16.5.1918 "talonpoikaisarmeijansa" suureen voitonparaatiin Helsinkiin. Helsingin punaisen hallituksen ja sotaväen oli nimittäin kuukautta aikaisemmin kukistanut von der Golz joukkoineen, ja saksalaismielisyys oli Helsingissä voimakasta. Mannerheim asettui nyt vastustamaan senaatin poliittista ja sotilaallista saksalaissuuntausta, joka oli siirtämässä Suomen täysin Saksan valtapiiriin saadakseen Suomelle turvallisuustakuun Venäjää ja omia punaisia vastaan. Kun senaatti ei myöntynyt Mannerheimin vaatimuksiin, hän poistui 1.6.1918 maasta vakuuttuneena siitä, että entente kuitenkin voittaisi.

    Mannerheim oli siis poissa maasta vapaussodan lopun kohtalokkaan sisällissotavaiheen, suurten vankileirien valtavien tauti- ja nälkäkuolemien ja pitkällisten oikeusprosessien ajan; hän oli jo sodan aikana yrittänyt estää "valkoista terroria" ja vastustanut punaisten massavangitsemista sekä heihin kohdistettavaa legalistista yksilöllistä maanpetosoikeudenkäyntimenettelyä.

    Syksyllä 1918 Mannerheim neuvotteli Lontoossa ja Pariisissa, ja kun Suomessa oli keisarillisen Saksan romahdettua tehtävä hallituksen vaihdos, Mannerheim kutsuttiin vuosien 1772 ja 1789 hallitusmuotojen mukaiseksi väliaikaiseksi korkeimman vallan haltijaksi valtionhoitajan (riksföreståndare) nimekkeellä siihen saakka, kunnes jo 1917 ajankohtaiseksi tullut hallitusmuotokysymys ratkaistaisiin. Mannerheim sai asemansa ja edustamansa entente-suuntauksen tueksi läntisiltä entente-valloilta suuren elintarvikelähetyksen, joka pelasti Suomen nälkäkatastrofilta, ja kevään 1919 kuluessa hän sai Ison-Britannian ja Yhdysvallat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden ja Ranskan uudistamaan jo kerran myöntämänsä ja sitten pidättämänsä tunnustuksen. Näiden tunnustusten ja Tukholmaan sekä Kööpenhaminaan suuntautuneiden virallisten valtiovierailujensa sekä muiden symbolisesti tärkeiden toimiensa avulla Mannerheim vahvisti olennaisella tavalla Suomen uutta suvereenia asemaa pyrkien sitomaan sen voittajavaltioihin Ranskaan ja Englantiin sekä Ruotsiin. Kysymys Venäjän tulevaisuudesta oli kuitenkin auki; Mannerheim toivoi, että kommunistivalta voitaisiin kukistaa siellä niin kuin Suomessa, sillä esimerkiksi Unkarissahan näin oli jo käynyt.

    VastaaPoista
  28. Vai on freudilainen psykoanalyysi kuollut. Ja melkein samaan hengenvetoon mainitaan narsistiset sotapäälliköt. Melkoinen ristiriita.

    Päinvastoin voisi väittää, että psykoanalyysi on tullut niin ilmiselväksi osaksi länsimaisen kulttuurin syvärakenteita, ettei sitä tahdo enää niistä erottaa. Vaikka moderni lääketiede ja aivotutkimus tunkeutuvat yhä syvemmälle aivojen mekaniikkaan, pystyvät ne selittämään vain kapean siivun ihmisen käyttäytymisestä sosiaalisena olentona. Jos jonain päivänä saadaan kaikki maailman ihmiset kytkettyä samaan reaaliaikaiseen aivoskanneriin, aletaan aivotutkimuksessa olla melko kattavan informaation lähteillä. Sitä päivää odotellessa.

    VastaaPoista
  29. Miten muuten jaksavat ns. Mannerheimin salatut kansiot, jotka sodan jälkeen vietiin Ruotsiin, mutta on sittemmin palautettu takaisin - ja nyt kätkettty ja vaiettu?

    Niissä kuulemma kerrotaan toisen maailmansodan todelliset tapahtumat ja Stalinin, Hitlerin ja etenkin Churchillin uskomattomat venkoilut ja syyllisyys sotaan, sekä samalla syyllisyys Baltian ja Suomen kohtaloihin.

    Avainhenkilönä asioiden esiintulossa on mies nimeltään Vilho Tahvanainen, pari kirjaakin aiheesta kirjoittanut, ja kirjeenkin aiheesta Koivistolle lähettänyt. (Sen löytää googlaamalla.)

    Tästä vallitsee niin mahtava hiljaisuus, että asiaa pidettäneen pötynä? Eri asia sitten on, että onko se sitä. Onkohan asiaa selvitetty lainkaan?

    (Asia alkoi kiinnostaa minua taas, kun Ville Tikkanen kirjassaan Jänkäjääkärin sota (2003) perustaa historian selityksensä näihin kansioihin.)

    VastaaPoista
  30. Mussolinia ei kukaan vielä ole väittänyt hulluksi? Yksi jännä asia on myös se, että sekä Saksan että Japanin johto tiesivät ihan varmasti sotaan ryhtyessään, miten päin todennäköisyydet voittaa tai hävitä olivat, ja silti rupesivat, ajatellen mahdollisuuksian jatkossa vain huononevan. Hulluutta?

    VastaaPoista
  31. Jokainen alalla riittävän pitkään ollut mielitautilääkäri on valmis tunnustamaan, että hulluus tarttuu. Niin myös OK. Mania eli kiihkomielisyys huonosti, masennus enemmän mutta vainohulluus vuorenvarmasti.

    Eräs leveänaamainen maalaismiehen näköinen kansankiihottaja levittää nykyään Suomessa ylioptimistista ajattelutapaa, jonka mukaan oikeus tapahtuisi, koska kansa tietää. Tällainen ajattelutyyli on kuitenkin kerran kuohahdettuaan lyhytjaksoinen ja jättää kohtalaisen kyynisyyskrapulan kohteelleen.

    VastaaPoista
  32. Olen kuullut väitettävän että amerikkalaiset psykiatrit harkitsevat narsismin poistamista persoonallisuushäiriöiden luettelosta, koska siitä on tullut niin yleistä.

    VastaaPoista
  33. "Mannerheim sai asemansa ja edustamansa entente-suuntauksen tueksi läntisiltä entente-valloilta suuren elintarvikelähetyksen, joka pelasti Suomen nälkäkatastrofilta"

    Siis elintarvikkeet vaihdettiin suomalaiseen selluun ja sahatavaraan.
    Sellun ja sahatavaran toimittivat Mannerheimin sukulaiset, jotka puolestaan maksoivat Mannerheimille sopivaksi katsomansa korvauksen.

    "Eikä 1919 kansalaiskeräyksellä saatu runsaan parin miljoonan nykyeuron lahjoituskaan ollut haitaksi." Korvaus taisi olla osata tuota kansalaiskeräystä?

    Tietääkö kukaan, kuka kirjoitti Mannerheimin päiväkäskyt. Paavolainen väittää synkässä yksinpuhelussaan olevan vastuussa muutamasta.

    Kysyy K.Kairo

    VastaaPoista
  34. Ad Tapsa: - Tahvanaisen "paljastuksen" pyrkivät menemään mielikuvituksen puolelle.

    Mihin sotaan muuten arvelet Churchillin syyllistyneen?

    En ole asiasta kuullutkaan.

    VastaaPoista
  35. Mielikuvitus on hyväksi, jos se parantaa realismia ja se käy passelin vainoharhaisuuden mukaan. On nimittäin niin, että ihmisen suurin työ on tähän asti ollut toiseuden muuttaminen ja se on kiinnittänyt huomiota kautta aikojen ja miksi olisi nytkään poissa muodissa?

    Kansaa sumutetaan ja kansaa indoktrinoidaan, geenit manipuloidaan, tietoa piilotetaan, uskomuksia kokeillaan ja geenit järjestellään evoluution ymmärryksen mukaan (joka on kaikista vaarallisinta koska siinä leikissä liian luovat, liian älykkäät ja liian nopeat saavat äkkiä negatiivisen nimen/maineen koska se sopii vallalle joka putsaa omia reunojaan pienten askelten politiikalla). Onko tämä nyt niin fantasiaa vai voidaanko uskoa, että näin on? JOllain on plan B takataskussaan ja siitä tulee se suurin raha loppujen lopuksi vaikka vie vuosia ja vuosisatoja.

    VastaaPoista
  36. Ad Anonymous K. Kairo - elintarvikkeiden vaihtamista teollisuustuotteisiin on kai tapana sanoa kaupaksi.

    Kansalaiskeräyksen tuoton turvin perustettiin Mannerheim-liitto, joka rahoitti Lastenlinnan ja nevolatoiminnan aloittamisen A. Ylpön ehdottamin tavoin.

    = = =

    Sota-ajan päiväkäskyt olivat luonnollisesti ryhmätyötä. Usea äidinkieleltään suomenkielinen kenraali on sivunnut asiaa muistelmissaan.

    Aladar Paasosen muistelmista käy ilmi sama mikä on helppo todeta vanhasta kirjasta "Ratsain halki Aasian" - M. oli kyvykäs kirjoittaja itsekin.

    VastaaPoista
  37. Tammisaaresta maapallon toiselle puolelle:

    olen pitänyt Mao Zedong:ia vain hassuna hahmona, kiinanepelinä, joka heitti letkeää tarinaa.

    Käsitys muuttui kun luin teoksen: Jung Chang ja Jon Halliday: Mao.

    Jos tuon kirjan jutuista on osakaan totta, niin "Aatu" ja "Staliinin- Joopi" olivat aivan kesäpoikia ihmisten kiusaamisessa ja tappamisessa Mao Zedong:iin verrattuna.

    Karmeinta on se, että tuon mielenterveysihmisen henkilöpalvonta jatkuu edelleen.

    VastaaPoista
  38. Enhän minä mitään arvellut, vaan referoin niitä "salaisia kansioita" sanomalla, että "niissä kuulemma kerrotaan..."

    Taidetaan se kertoa siinä Tahvanaisen Koivistolle 1989 lähettämässä kirjeessä, jonka lukaisin aamupäivän surffailuretkelläni.

    Täällä on muuten ennenkin viitattu näihin "salaisiin kansioihin", kun on selitetty Mannerheimin ja Stalinin suhdetta. Näin muistelen.

    VastaaPoista
  39. Yhdysvalloissa on käynnissä suuri psykopaatti-aivotutkimus. Kent Kiehl kumppaneineen on fMRI-skannannut jo 1500 psykopaateiksi luokiteltua (Hare Psychopathy Checklist) vankia. Odotetusti tunneprosessointi (paralimbinen järjestelmä) on se, jossa eroja normaalipopulaatioon näkyy.

    Kiehlin haastattelu (taitaa edellyttää rekisteröitymistä): http://www.newscientist.com/article/mg20928001.300-the-man-who-gets-into-the-minds-of-psychopaths.html

    VastaaPoista
  40. "Olen kuullut väitettävän että amerikkalaiset psykiatrit harkitsevat narsismin poistamista persoonallisuushäiriöiden luettelosta, koska siitä on tullut niin yleistä."

    Ei narsismi ole yleistynyt, mutta sen erimuotoiset häiriöt ja tunnistaminen kyllä. Narsismi on ollut aina. Kaikki hermoston omaavat elolliset olennot perustavat toimintansa narsismille. Kehittyneemmillä olennoilla on enemmän potentiaalia kehittyä yhteisöllisiksi. Ihmisten tapauksessa puhumme hyvästä itsetunnosta, altruismista ja empatiakyvystä. Kun narsistinen kehitys jää vajaaksi, puhumme narsistisista (luonne)häiriöistä.

    Erittäin suositeltavaa luettavaa aiheesta Jorma Myllärniemeltä: http://www.jotte.info/narsismi

    VastaaPoista
  41. Kuulin kerran, ett psykopaatteja, tai miksi heitä tänän kuuluukin sanoa, on aikuisista valkoihoisista miehistä 1/100 eli miljoonassa on 10 000 psykopaattia. Näin siis valkoissa miehissä keskimäärin.
    Psykopaateista puolestaan kuuluu olevan vain osa vaarallisia varsin ja on joitakin ammatteja, joissa siitä on silkkaa hyötyä.
    Mutta kuulemani mukaan Suomessa on enemmän psykopaatteja kuin missään muualla, neljä kertaa enemmän kuin teollisuusmaissa muualla.
    Minulla on ajatus siitä, että Suomen luonto ja histria olisvat lisänneet psykopaattien menestymismahdollisuuksia, mutta sitten myös nii, ett Suomessa on metapsykopatia, termi on omani.

    Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuurissamme on piirteitä, jossa ihannoidaan psykopaatteja, tämä on johtanut siihen, ett ihmiset, joilta puuttuu psykoptaiaan johtava aivojen rakenteellinen muutos, jäljittelevät psykopaatteja, koska saavt sillä arvostusta.

    VastaaPoista
  42. Ad Anonyymi: - Mao - käsitykseni mukaan mainitsemassasi kirjassa kerrottu pitää paikkansa (tavanomaisin varauksin - tietojen varmistaminen luonnollisesti poikkeuksellisen vaikeaa).

    Minunkin kirjoissani Mao on numero ykkönen pahassa- (Jotenkin en osaa panna keskiajan kaaneja samalle viivalle.)

    Vastaavasti Lännen intellektuellien Mao-ihannointi (esim. Jean-Luc Godard, Jan Myrdahl) rinnastuu suoraan usein mainittuihin Stalinin "hyödyllisiin hölmöihin).

    VastaaPoista
  43. Tapsan kansioista: Talvisodan jälkeen NL vaati Suomea rakentamaan kiireellisesti Kemijärvi-Kelloselkä -radan ja rakensi oman osuutensa Kantalahdesta vielä nopeammin.
    Se sopisi tuohon Pohjoisen rintaman kuvioon kun Liittoutuneet tulisivat Narvikin rataa ja NL Sallan rataa pitkin Pohjanlahden perukkaan.
    Saksa valtasi sitten Norjan.
    Blogistislta anteeksi asiasta poikkeaminen, mutta kun tuli puheeksi.

    VastaaPoista
  44. HIRVEA MAO

    Olihan Mao aivan hirvea tapattaja ja neitsyeiden naija.
    Mutta Kiinan kulttuuri on toinen. Kiinassa on aina tapettu ja
    raa'asti. Me emme osaa arvioida Kiinaa. Kulttuuri siella on vanhaa ja syvaa.
    Me olemme heikoilla evailla liikkeella taman "jarkemme" kanssa.
    Sama koskee suhdettamme muihinkin kulttuurikansoihin - ehka vahan lievemmin, mutta kuitenkin!

    VastaaPoista
  45. "Juutalaisverta omaava Eisenhower antoi kuitenkin käskyn jolla antautuneet saksalaisjoukot jäivät ilman sotavangin statusta ja siten Geneven sopimuksen suojaa. Amerikkalaiset perustivat n. 200 DEF (disarmed enemy forces) leiriä joista Eisenhower määräsi "Prison enclosures are to provide no shelter or other comforts" eli vangit elivät taivasalla. Myös vankien ruokinta ja lääkehuolto laiminlyötiin.Seurauksena 1.7 miljoonaa kuoli näillä leireillä."

    Jaahas, Tylsimys on näemmä vielä hengissä. Terveisiä vain sinne rinnakkaistodellisuuteen.

    VastaaPoista
  46. Itse pidän Eisenhoweria ehkä vähiten hulluna toisen maailmansodan johtajista - tai no, ainakin Suomen ulkopuolisista vastineistaan (Mannerheim, Kallio ja Ryti olivat aika selväjärkisiä mielestäni). Eisenhowerhan jäi mieleen myös presidenttinä, joka varoitti yhdysvaltalaisia "military-industrial complexista."

    "Juutalainen verensä" tuli minulle yllättävänä väitteenä - ei sillä, että asialla olisi jotain merkitystä. Googlasinpa nyt kuitenkin, ja tosiaan aika monet sionistien salaliitoista innostuneet tästä teorioita verkossa esittävät. Aina oppii jotain uutta. Ei tietysti Eisenhowerista, mutta ehkä verkosta...

    VastaaPoista
  47. ..."kulttuurissamme on piirteitä, joissa ihannoidaan psykopaatteja, tämä on johtanut siihen, että ihmiset, joilta puuttuu psykopatiaan johtava aivojen rakenteellinen muutos, jäljittelevät psykopaatteja, koska saavat sillä arvostusta."

    Pisteet Petja Jäppiselle tästä.

    VastaaPoista
  48. Ripsa kirjoitti...

    "Miten sitä paitsi on mahdollista, että kuka tahansa kelpaa vanhemmaksi jos vain on tarpeeksi ikää?"

    Samantyyppistä pohdintaa sisältyy asianajaja Markku Salon Varo narsistia! -pamflettiin, joka on syntynyt tekijänsä käräjöintikokemuksen nojalla (Kemppinen voinee valottaa, onko ilmaus "mahdoton ihminen" vakiintunutta tuomioistuinslangia vai kirjan tekijän luoma käsite).

    Hitlerin ja Stalinin tasoisten despoottien tapauksessa tarvittaneen jonkinlaista synnynnäistä altistusta, mutta vinoon vievään varhaiskokemukseen kuului edellisellä autoritäärinen kasvatus ja jälkimmäisellä juoppo ja väkivaltainen isä.

    VastaaPoista