14. helmikuuta 2011

Pahuus viruksena II




Otsikko tarkoittaa, etten kaiken jälkeenkään halua sanoa pahuutta ihmisen lajiominaisuudeksi, joka erottaa meidät miekkavalaista, ahmoista, minkeistä ja rotista. Mieli kyllä tekisi. Pahuus tarttuu.

Snyderin kirjan karvain johtopäätös – lukijan päätelmä – on etteivät saksalaiset olleet erikoisen pahoja ihmisiä eivätkä esimerkiksi juutalaiset erikoisen hyviä. Vaikka loistavat poikkeukset otettaisiin huomioon, niin hirvittävän paljon riippui olosuhteista. Ehkä yhden käytännön opetuksen voisi eristää. Tietyn, perinteisen liberalismin katoamista Euroopasta ei ole syytä surra. Tilannen luista niiden hallinnasta, jotka väittävät pitelevänsä suitsia ja kykenevänsä käyttämään outoja voimia hyväkseen.

Jos vertaa ei-mielisairaiden saksalaisten erikoisjoukkojen ja siihen aikaan NKVD:ksi (myöhemmin OGPU, GPU, KGB) nimitettyjen venäläisten yksikköjen toimia toisiinsa, eroa on vaikea nähdä. Tosin Snyder kerää sitovasti yhteen todisteet, että joukkomurhat eivät olleet erikoisjoukkojen työtä, josta ”tavalliset sotilaat” eivät olisi tienneet. Tavalliset sotilaat osallistuivat niihin, vaativat niitä, iloitsivat niistä. Juutalaisten puuttuessa muutkin ali-ihmiset kelpasivat uhreiksi.

Suomalaisia – joukossa muutama omakin sukulaiseni – surmattiin ennen sotaa Stalinin käskystä ensin kulakkeina eli rikkaiksi väitettyinä talonpoikina ja sitten suomalaisuuden vuoksi noin yhdeksän tuhatta. Yksi ampumispaikka oli Pietarin Levashovo, josta on näytetty kuvia televisiossakin. Osa oli kaivamassa Stalinin kanavaa, lapiolla. Työ oli mitoitettu niin, ettei siitä selvinnyt hengissä.

Snyderin kirjaa en yritä referoida. Kun se on olemassa, on turha väittää, ettei tiedä erinäisiä asioita. Toisaalta nämä julmuuden maailmanennätykset on kyllä selvitetty pääpiirteissään oikein helpommissa ja lyhyemmissä lähteissä. Edes Wikipedian artikkeleissa ei ole tältä osin pahemmin vikaa, tiettyä yksipuolisuutta vain.

Minulle selvisi pari keskeistä asiaa. Olen ikäni ihmetellyt, mitä suomalaiset ajattelivat Leningradille tapahtuvan. Syksyllä 1941 näytti erittäin todennäköiseltä, että kaupunki kukistuu hetkessä, ja Moskova kohta.

Meillä laulettiin ja veisattiin, että ”Uraliin”. Mitä tällä tahdottiin sanoa? Hitlerin Saksan selkeä ja johdonmukainen tarkoitus oli tuhota Leningradin kaupunki ja surmata kaikki sen asukkaat. Saksalaiset onnistuivat surmaamaan vain 1,5 miljoonaa, ja yli puoli miljoonaa kuoli evakuointien yhteydessä. Se on edelleen maailmanennätys.,

Käsittivätkö suomalaiset tämän? Luulen että harva ajatteli asiaa. Yhtään suurkaupunkia ei ollut tuhottu jatkosodan alkaessa – erittäin kovia oli kokenut vasta Varsova. Luulen etteivät poliittiset johtajamme käsittäneet hankkeen koko mielipuolista laajuutta. Kukaties he miettivät, että ”luotettava osa” leningradilaisista valkaistuisi omia aikojaan, kun Stalinista olisi päästy. Tosin osa äärioikeistoamme intti, että ”kuollut ryssä paras ryssä”. Kyllä meilläkin olisi riittänyt niskaan ampujia. Aseettomien teloittamista oli harjoiteltu jo 1918.

Mannerheim pysäytti etenemisen Kannaksella ennen Leningradia, ja siitä alkoi asemasota.  Saksalaiset juoksivat pyytämässä toimia kaupunkia vastaan. Siihen ei suostuttu. Ja niinpä saksalaiset eivät voineet saartaa kaupunkia pohjoisesta ja luoteesta, koska siellä oli Suomen armeija. Puna-armeija reagoi heti suomalaisten pysähtymiseen siirtämällä voimia etelään, saksalaisia vastaan.

Se toinen kysymys on, miksi suomalaiset etenivät Syvärille ja Ääniselle. Mannerheimin selitys pelinappulasta rauhanneuvotteluissa on niin huono että hävettää. Uskottavampi selitys on pelinappula neuvotteluissa voittoisien saksalaisten kanssa. Mannerheim tiesi vanhastaan ja muut johtavat poliitikot olivat jo nähneet1939-1941, mitä liittolaisuus Saksan kanssa merkitsiee: alistumista siirtomaaksi. Saksalaisilla oli aivan liikaa joukkoja Lapissa, eivätkä he saaneet aikaan juuri mitään. Aunuksen kautta Laatokan kiertäminen olisi voinut onnistua. Siellä ei ole pelottavia metsiä.

Suomalaiset etenivät Kiestinkiin mutta eivät olleet pääsevinään Louheen. Se olisikin siirtänyt länsiliittoutuneiden tavarantoimitukset Arkangeliin. Ajatukseni on, että Suomi piti Saksaa hyvin vaarallisena liittolaisena jo 1941 ja että kun Mannerheim ja Ryti lopettivat kaiken etenemisen 8.12.1941, asiaan vaikutti Neuvostoliiton kaatamisen viivästyminen, jonka ainakin Mannerheim arvasi kohtalokkaaksi. Miekantuppipäiväkäsky oli tarkoitettu saksalaisille – me hoidamme tämän tontin, valloittakaa te Moskova. Ja Saksa lunasti kymmenien tuhansien suomalaisten verellä kirjoitetun vekselin kerran toisensa jälkeen. Ilman Saksan apua emme olisi selvinneet jatkosodasta kuiville.

53 kommenttia:

  1. MIELENKIINTOISIA FUNDEERAUKSIA !!

    Enpä tiedä mitä marskin päässä liikkui loppuvuonna 1941, mutta pidan kunnioitettavana,
    etta hyökkays pysaytettiin. Olisi ollut aivan hirveää, jos suomalaiset olisivat edeneet Leningradin pohjoispuolitse Pähkinälinnaan ja
    olleet sulkemassa Leningradin saartoa.-- Hyvä oli, ettei Syväriltä edes ajateltu lähteä Tihvinää kohti ja että Louheen meno pysaytettiin.
    -- Mikä osuus tähän järkevään pysähtyiseen oli vanhan sotapäällikön viisaudella ja mikä osa amerikkalaisten viesteillä, sitä emme ehkä tule koskaan ihan pilkun päälle tietämään.

    Ajattelen, että jo 1941 loppuvuodesta amerikkalaisilla oli hyvät viestikanavat -- ehkäpä sen ajan Lipposten välityksellä.

    VastaaPoista
  2. Blogi, joka vie mennessään. Kuukausia seuranneena, on korkea aika kiittää.

    VastaaPoista
  3. Jukka, osut mielestäni oikeaan Mannerheimin ja hänen esikuntansa Leningrad-strategian suhteen. Asiaa ajateltiin sekä Suomen että maailmanhistorian näkökulmasta.

    VastaaPoista
  4. Menee vähän asian vierestä, mutta menkööt. Kun niitä venäläisiä pienryhmittymiä, jotka tekivät kommunistisen puolueen, ei siis armeijan toimeksiannosta, hyökkäyksiä tuonne pohjoiseen Suomeen ja tappoivat siviilejä siellä saksalaisten selustassa, nimitetään partisaaneiksi, miksi näin? Eikö partisaani ole sellainen henkilö, joka ei ole varsinainen sotilas, mutta toimii sotilaallisesti organisoituna oman maansa puolesta sen valloittajia vastaan? Verrataan vaikka Ranskan vastarintaliikkeeseen. Eikä tällaiset kaverit ole kaukopartiomiehinä tai jotain vastaa eli desantteja tai jotain muuta?

    Minusta tapahtumat yleensä tuolla pohjoisessa ovat vielä kaikkea selvitystä vaille. Siis, mitä ja keitä he olivat, nuo ns. partisaanit? Kuka poltti Lapissa ja mitä? Mitä saksalaiset muuta tekivät kuin käyttäytyivät melko hyvin ja lapsia? Jotenkin pohjoinen ulottuvuus talvisodan jatkossa on jäänyt minulle tuntemattomaksi.

    Päivän pohdintaan sitten. Ehkä Pietari oli Marskille liian rakas kokonaan tuhottavaksi. Hänellä oli sieltä liian paljon muistoja. Ehkä siksi hän ei joutunut sotasyylliseksi, kun pysäytti joukot ennen Pietaria.

    VastaaPoista
  5. Ei sellaista asiaa kuin pahuus ole olemassakaan. Yleensä kun puhutaan pahuudesta, kysymys on itsekkyydestä, ahneudesta, pelosta, välinpitämättömyydestä, vihasta, jne. Hitlereiden ja stalineiden kohdalla myös ilmiselvistä mielenterveysongelmista.

    VastaaPoista
  6. JK: ”Suomalaiset etenivät Kiestinkiin mutta eivät olleet pääsevinään Louheen.”

    Näin asia voi laajasti ottaen olla, mutta tietääkseni Jussi Turtola yritti ainakin sinnepäin tosissaan.

    VastaaPoista
  7. Totta kai Suomen johto piti saksalaisia vaarallisina liittolaisina - ei tätä koko erillissotapropagandaa muuten olisi toitetettu alusta asti.

    Väliportaan johtajista en mene takuuseen, mutta suurin osa sotamiehistä vierasti Saksaa ja piti oikeana viiteryhmänämme länsivaltoja.

    En nyt jaksa kaivaa esiin isäni sotapäiväkirjaa, mutta siellä lukee kesäkuun alussa 44, että "meikäläiset valtasivat Rooman". Sitten hän huomaa itsekin omituisen sanavalintansa ja selittää, että he pitivät todellakin liittoutuneita meikäläisinä ja saksalaisia vain välttämättömänä pahana.

    Tiivistys: olen aika varma, että niin isäni kuin Mannerheimkin laskeskeli sen varaan - ainakin toivoi sisimmässään - että ensin Saksa lyö Neuvostoliiton ja sen jälkeen länsivallat Saksan.

    Mannerheimin osalta tämä on toki spekulaatiota.

    (En muista, täytynee tarkistaa, miten isäni - kyläsepän poika, kengitysaliupseeri, vankka demari - suhtautui Leningradiin. Ei varmaankaan mitenkään siunaillen.)

    (PS. Demareille talvisota oli kauhistus. Isänikin kertoi, miten hän vielä kesällä 39 vakuutti kaikille, ettei sotaa tule - porvarit pelottelevat vaan. Kun työläisten, edes kommarien valtio ei kuulemma takuulla halua tuumaakaan vierasta maata. No, halusihan se ja isäni, viisas mies, oppi läksynsä yhdestä kerrasta.)

    VastaaPoista
  8. Tosi hieno yhteenveto !

    VastaaPoista
  9. Tällaista itsekriittistä pohdiskelua on sanottu Saksassa paljonkin harrastetun viime vuosikymmeninä.

    Mutta jos tarkemmin suomalaista pintaa raaputelisi, niin missä määrin pyrkimystä "Uraliin" löytyisi erään Mooseksen uhosta olla raportoimatta lärväkkeille ja märkäkorville keskusteluistaan Kiinan keisarin kanssa?

    Tai nuoremman kansanjohtajan irlantilaisessa kappelissa kuulemasta kutsusta - hän ei ole sen sisällöstä pukahtanut vaimolle eikä edes Juusulalle- viedä kansansa parhaimmisto paratiisiin?

    VastaaPoista
  10. "Mannerheim pysäytti etenemisen Kannaksella ennen Leningradia, ja siitä alkoi asemasota." Eikö tuo ollut luonnollista vast'ikään talvisodan tappiot kokeneelta, suhteellisen vähän raskasta aseistusta omaavalta armeijalta, jolle kaupunkisota olisi aiheuttanut suuret tappiot (vrt Stalingrad).
    "Se toinen kysymys on, miksi suomalaiset etenivät Syvärille ja Ääniselle." Olisiko tuohon puolestaan vaikuttanut se luonnollinen sodan laki, että kun sotaan oli päätetty ryhtyä, haluttiin edetä niin pitkälle kun päästiin alueille, jotka muodostivat hyvän puolustusaseman (ns kolmen kannaksen linja) eikä pysähtyä minkään keinotekoisen linjan (sotaa edeltänyt raja) suuntaan.

    VastaaPoista
  11. "Ajatukseni on, että Suomi piti Saksaa hyvin vaarallisena liittolaisena jo 1941 ja että kun Mannerheim ja Ryti .."

    Miksi sitten Rytin yksityiset, itselleen tekemät muistiin kirjaukset, ovat täysin kritiikittömiä ellei ylistäviä? ehkä poislukien jonkun yksittäisen natsin antisemitismin huomioiminen?

    VastaaPoista
  12. Oi ystävät, jos myöskin me!

    Tietäjää ja opetuslasten liutaa tervehtii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  13. Niinpä, asiat ovat useinkin valmiiksi mutkikkaita, ja historiankirjoitus ei aina paranna, saattaa kyllä oikaista.

    Minusta olisi korkea aika mainita se runoilija, joka kirjoitti erään kulttuurijärjestön juhlamarssin, ei siksi, että hän olisi ollut suuri runoilija, vaan koska se kotimaiseksi suuri kulttuurijärjestö oli erikoisen merkittävä.

    "Vienanmerestä Laatokkaan me piirrämme sulkakynällä rajan". Jotenkin noin.

    Pardon!

    VastaaPoista
  14. Kiitos jälleen, arvon dosentti, blogistanne. Palaan vielä eiliseen, jossa aivan oikein totesitte, ettei Muurmannin radan säilyttämisellä kannata mesoa. Kopioin taannoin Sota-arkistossa appiukkoni pitämän sotapäiväkirjan tammikuulta 1942 majuri Majewskin johtamalta retkeltä (90 km suuntaansa, pakkasta 45 astetta):"Osasto saapui Rukajärveltä Maiguban asemalle, miinoitti ratapihan ja aseman sekä tuhosi ne." Itäistä reittiähän sitten kuljetettiin brittien ja amerikkalaisten laivaamat kranaatit ammuttaviksi suomalaisten niskaan.

    Tarkka katsoja havaitsi myös juuri televisiossa esitetystä mainiosta dokumentista "Göringin sauva", joka perustui Felix Forsmanin kuvauksiin, että saksalaisvastaiseksi väitetty Mannerheim vieraili 30-luvulla viisi eri kertaa Göringin metsästysmajalla. En usko häntä sinne viedyn väkisin. Tohtori Markku Jokisipilä totesi viime perjantaina Turun yliopistossa Erkka Railon väitöskahveilla, ettei Mannerheimin elämänkerturi Stig Jägerskiöld mainitse tätä asiaa oikeastaan lainkaan.

    So what? No ainoastaan sitä, ettei historiassa paljon ketään kannata fanittaa. Siitä olen täsmälleen samaa mieltä, että ilman Saksaa suuri osa suomalaisista olisi kuollut nälkään ja luoteihin.

    VastaaPoista
  15. Erinomainen blogi. Kiitos, Jukka!

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: sanojen eli nimitysten ongelmallisuudesta olen samaa mieltä kuin asiasta huomauttaneet, myös JarMom.

    Lisään kuitenkin, että Saksan lukemattomat eri toimijat (instanssit) kehittivät tietoisesti omia nimityksiään. Ei edes "Einsatzgruppe" kuulosta erikoiselta. Se on käännetty englanniksi usein "task force". Nämä ryhmät oli kiistattomasti perustettu mm. joukkomurhia varten alkujaan "suojelupoliisin" Sicherheitspolizei ja SD:n osiksi.

    Suomeksi se olisi kai toimintayksikkö.

    Kaikilla armeijoilla ja virallisorganisatioilla tuntuu olevan tuo sama tarve. Esimerkiksi Suomessa poliittisesti epäilyttäviä ei 1941-1944 suinkaan pantu vankilaan eikä kuritushuoneeseen, vaan "turvasäilöön". Siten heitä ei tarvinnut vangita mistään julki lausutusta syystä.

    VastaaPoista
  17. Ad Oscar: - partisaani - viittaan edelliseen vastaukseeni. En tiedä, mistä käytäntö on peräisin, ehkä sisällissodasta 1918-1922, mutta venäjän "partisaani" aiheuttaa erilaisia ajatusyhteyksiä kuin monen muun kielen vastaava sana.

    Eivätkös nuor-kommunistit olleet Suomessa "pioneereja"? Ja Suomen armeijakielen "pioneerit" on englanniksi "engineering units". USA:ssa pioneerit kai ajoivat katetuilla vankkureilla Länttä asuttamaan, ja maahan saapuivat ensimmäisinä "puyhiinvaeltajat", pilgrim fathers.

    Pitäisiköhän julistautua "elämäntapablogistiksi", jos "kokovartaloblogisti" on liikaa. - Viimeksi mainitusta vrt. kokovartalokuva / rintakuva...

    VastaaPoista
  18. Ad Kari Kaunismaa: - eikö muuten ollut hieno tuo F. Forsmanin dokumentti. - Ainakin kolme tietämääni Mannerheimin matkaa oli virallisia, sen ja sen taistelun muistoa jne. Göringin Karinhallen voi tulkita myös niin, ettei hän tavannut Hitleriä eikä Himmleriä. Göring saattoi olla johtavista natseista salonkikelpoisin ainakin syyskuuhun 1939, jonka jälkeen hän alkoi todellisuudessa syrjäytyä. Talousvastaavaksikin tuli A. Speer.

    VastaaPoista
  19. Kemppiselle:

    Kysyin aikoinaan saksalaiselta lapinsoturilta "Einsatzgruppe" merkitystä ja mielleyhtymää saksalaisille.

    Hänen mukaansa tuo nimitys alkujaan kuvasti saksalaisia ritareita marssimassa kunniakkaisiin sankaritekoihin, eli sanassa sekoittuivat sekä mystiikka että kunniallisuus.

    Jota tuo II-maailmansodan aikainen rupusakki ei tietenkään edustanut.

    VastaaPoista
  20. Kari K: "...saksalaisvastaiseksi väitetty Mannerheim vieraili 30-luvulla viisi eri kertaa Göringin metsästysmajalla."

    Göring olikin suuri ruotsalaisuuden ystävä, hän asuikin siellä vuosia ja ensimmäinen vaimo oli ruotsalainen. Olisiko Mannerheimin ja hänen ystävyytensä sieltä peräisin?

    Muuten olen sitä mieltä, että natsien demonisoiminen pitäisi jo lopettaa, sillä se estää meitä näkemästä mitä todella tapahtui. Se tapahtuu uudelleen ilman natsejakin.

    VastaaPoista
  21. Karinhall oli eri asia kuin Romintenin "metsästysmaja" joka oli "Valtakunnanjahtivoudin" tai mikä se nimitys sitten olisikaan, virka-asunto, verorahoilla tehty. Göringillä oli pohjoismaisia yhteyksiä, ainakin siihen Suomen valkoisille lentokoneita lahjoittaneeseen ja niihin hakaristejä maalauttaneeseen tyyppiin.

    VastaaPoista
  22. Yleensä ottaen sotahistoria on minusta vähän sellaista joutavaa diibadaabaa, mutta tämä pätkä oli kyllä jotenkin hyvin kirjoitettu. Kai se on se tietty kirjoittajan etäisyys faktojen lumoon, mene ja tiedä.

    "Ei sellaista asiaa kuin pahuus ole olemassakaan." Tuo kommenteista poimuttu, nykyään ilmeisen yleinen kanta sen sijaan ihmetyttää.

    Minusta on täysin ilmeistä, että tiettyjen tekojen ja asenteiden motiivina on tarve väistellä ja siloitella omia sielun ristiriitoja toisten ihmisten kustannuksella.

    Kait se edellyttää vielä hieman nykyistä kehittyneempää teknikkaa, että vastaavat solu- ja geenitason muutokset pystytään osoittamaan pahantekijässä ja uhrissa.

    Lisäksi on aina ymmärrettävä myös asioiden tarinallinen ulottuvuus, jotta faktoista päästään mahdollisten vaihtoehtojen kombinointiin ja niiden avulla suoritettavaan ristikkäisvalaisuun.

    Se lienee toki totta, että pahuus on eri asia, kuin mitä mikään yksittäinen moraalinen järjestelmä esittää. Pahuus luultavimmin nimenomaan pesii kaikenlaisissa järjestelmissä.

    Siksi individualistinen maailmankuvamme kait hylkii pahuutta käsitteenä ja sokeutuu sen ilmenemiselle. Asia on kuitenkin niin, ettei mikään katoa maan päältä vain siksi, ettei kukaan kanna siitä vastuuta.

    VastaaPoista
  23. " ...on kyllä selvitetty pääpiirteissään oikein helpommissa ja lyhyemmissä lähteissä."

    Helpommista ja lyhyemmistä lähteistä mainittakoon kertoma- ja muu kaunokirjallisissa. Mutta mittasuhteet, ne mittasuhteet: miten todennetaan etteivät "lähteet" kierrätä ja generoi toinen toisiaan pilkkua siirtäen?

    VastaaPoista
  24. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ihmisillä alkaa taas olla ikävä kunnollista kelpo sotaa. Telkusta tulee tavan takaa toista maailmansotaa käsitteleviä ohjelmia, uusia sotakirjoja ilmestyy vanhaan tappavaan tahtiin, suomalaiset taistelevat Afganistanissa ja Somalian rannikoilla, ilmavoimien komentokieli on englanti ja Natoon mennään että nurkat natisevat. Monissa blogeissa keskustellaan tai riidellään viime sotien tapahtumista. Lelukauppojen hyllyt ovat täynnä rakennussarjoja II maailmansodan tappokoneista. Isänmaallisuus on korkeammalla kuin koskaan ennen. Naisetkin haluavat vain tappaa, tappaa, tappaa.

    Tämä tuosta. Mutta osaako kukaan viisas sanoa, miksi A. Hitler niin vihasi juutalaisia? Täytyi kai hänellä joku syy olla? Ajatelkaa nyt: kesken sodan pahimman pauhun otetaan armeijalta tuhansia junavaunuja ja satoja vetureita sekä suunnattomasti autoja kuskaamaan juutalaisia leireille eri puolilta Eurooppaa. Sadat tuhannet riskit miehet vartioivat ja tappoivat juutalaisia kun heitä olisi kipeästi tarvittu rintamalla.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  25. "Muuten olen sitä mieltä, että natsien demonisoiminen pitäisi jo lopettaa, sillä se estää meitä näkemästä mitä todella tapahtui."

    Mutta islamia sopii toki demonisoida, eikö vain?

    VastaaPoista
  26. JURI ANDROPOV
    Tama herra organisoi Sorokasta kasin partisaani ja tiedustelutoimintaa. Ihan hyviä venalaisiakin kirjoja loytyy, jopa suomennettina.

    VastaaPoista
  27. ANO: "Göringillä oli pohjoismaisia yhteyksiä, ainakin siihen Suomen valkoisille lentokoneita lahjoittaneeseen ja niihin hakaristejä maalauttaneeseen tyyppiin."

    Göring ja kreivi von Rosen - se "tyyppi" - olivat muistaakseni lankomiehiä.

    Mutta ne hakaristit - ikivanhat itämaiset aurinkosymbolit - maalattiin parikymmentä vuotta ennen kuin natsit ottivat sen merkikseen.

    VastaaPoista
  28. Kysymys - ei tarkoitettu julkaistavaksi.

    Olen ihmetellyt, miksi tämän blogin keskusteluosioon "Linkit tähän tekstiin" -otsikon alle ilmestyy linkkiin blogini nimi ja uusin kirjoitukseni. En ole linkannut näihin kirjoituksiisi, vaan Kemppinen on sivupalkissani, kuten monella muullakin bloggaajalla. Silti heidän bloginsa eivät ilmesty tuohon.

    En ole tehnyt mitään asetusmuutoksia blogiini, ja siksi ihmettelen outoa merkintää, jonka perusteella muutama aina eksyy blogiini hakemaan tuota Kemppis-linkkiä, jota ei siis löydy.

    Jossain on siis jotain häikkää. Tämä oli ihan vaan tiedoksi.

    Iines

    VastaaPoista
  29. " ... Muuten olen sitä mieltä, että natsien demonisoiminen pitäisi jo lopettaa, sillä se estää meitä näkemästä mitä todella tapahtui/tapahtuu" ...

    Hienosti sanottu!

    VastaaPoista
  30. Ad Iines: - anteeksi että julkaisin pyynnöstäsi huolimatta. En nimittäin tiedä, mitä tehdä, enkä sitäkään, onko asia tästä päästä hoidettavissa.

    Lukijoilla on yleensä asiantuntemusta. Katsotaan, jospa apu löytyy.

    VastaaPoista
  31. Tapsa: ”Göring olikin suuri ruotsalaisuuden ystävä,”

    27.1.1939 ruotsalaiset esittivät Hitlerille Nobelin rauhanapalkintoa siinä onnistumatta.

    VastaaPoista
  32. Hienosti sanottu Tapsa.

    Emme todellakaan näe mitä tapahtui ja siitä syystä se huomenna tapahtuu.

    Kuka muistaa Fritz Arltin, Puolan Tilastokeskuksen pomon? Ja mitä hän suunnitteli jo vuonna 1939?

    Jokainen taas tietää, ettei Saksa olisi pystynyt käymään päivääkään sotaa ilman IBM:n reikäkortteja ja Hollerithia. Ei edes aloittamaan sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Toimistaan IBM laskutti sekä Saksaa että Yhdysvaltoja.

    Me nykypäivän ihmiset olemme jo niin ristiinkortitettuja, että on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
  33. Tapsa,

    Hakaristit: Aatun D.A.P jäsenkortissa ei ole, mutta viimeistään 1923 oli lipuissa. "Itämaiset aurinkosymbolit" olivat äärinationalisteilla ja antisemitisteillä käytössä jo ennen maailmansotaa. Samaa soppaa. Suomalaisten jatkuva selittely siitä, että meidän hakaristi ei ole sama hakaristi kuin SE hakaristi on aika rasittavaa, varsinkin kun se ei taida olla ihan totta. Ja kaiken sen jälkeen mitä tapahtui, hakaristi on pysyvästi natsisymboli eikä sitä voi selittämällä korjata.

    VastaaPoista
  34. Arvoisa Jukka Kemppinen

    Olisin halukas lukemaan viisaita ajatuksianne alati kasvavan talousrikollisuuden koko yhteiskuntajärjestelmään tuomasta "pahuudesta". Euromääräisesti kyse on noin 5 mrd€/vuosi, eli kyse on yli "nokialuokan" ongelmasta.

    Ongelma näyttää olevan niin "laaja" ettei siitä nykyiset päättäjät tahdo saada kunnollista "niskalenkkiä".

    Laamanni veljellänne lienee myös aiheesta "sisäpiiritietoa", mitä tietoa voisi leipoa juttuun salassapitosäännökset huomioiden.

    VastaaPoista
  35. "Mutta islamia sopii toki demonisoida, eikö vain?"

    Ei.

    Mutta islamisteja saa toki arvostella. Ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
  36. Mutta islamia sopii toki demonisoida, eikö vain?

    Mihin tuo liittyy ja miksi?

    Nassejen demonisaatio kai on pysyvä tila eikä siitä pääse mitenkään. On myös totta että järkevä keskustelu ei ole mahdollista missään yhtydessä, jossa esiintyy saksalaisten osallistuminen sotaan.Aina löytyy joku puupää, joka huutaa natsi, natsi, natsi! jos esimerkiksi yrittää sanoa, että sakujen DB 605 lentokonemoottoria eivät liittoutuneet pystyneet ylittämään sodan aikana eivätkä sen jälkeen. Tällaisia faktoja vastaan natsittelijat osoittavat vain a) tietämättömyytensä ja b) typeryytensä.

    VastaaPoista
  37. Ad Anonyymi: - tietosi pitävät paikkansa. Ei se hakaristi Suomelle ole koriste historiallisissakaan yhteyksissä. - Toisaalta ei ole mitään viitteitä siitä, että Suomessa olisi ollut mitään tietoa näistä yhteyksistä 1920-luvun alussa. Täytynee sanoa onneksi sitä, että Vapauden ristin symbolia ei äkkinäinen hahmot hakaristiksi. VR 4 ja 3 olivat kuitenkin aitoja urhoollisuusmitaleja.

    VastaaPoista
  38. Ad Omnia: - talousrikollisuudesta olen samaa mieltä mutta en osaa kirjoittaa siitä yleisesti, koska tuolla sanalla tarkoitetaan milloin mitäkin. Kysyjäkään tuskin tarkoittaa sisällyttää sanaan omaisuusrikoksia?

    Eräistä selvistä talousrikostyypeistä olen hyvin selvillä, mutta nyt puhutuimmista, kuten avustuspetoksista en lainkaan.

    VastaaPoista
  39. "jos esimerkiksi yrittää sanoa, että sakujen DB 605 lentokonemoottoria eivät liittoutuneet pystyneet ylittämään sodan aikana eivätkä sen jälkeen."

    Miten niin yrittää? Koko internethän on täynnä tätä natsien sotakaluston loputonta ihannointia mitä merkillisimmän nippelitiedon nimissä.

    VastaaPoista
  40. Brändäämisen ammattilaisena ymmärrän tietysti hakaristin valtavan symboliarvon. Jos nyt piirrän hakaristin Israelin lähetystön portinpieleen, turha minun on selitellä, että kunnioitan tässä vain termisen talven taittumista ja auringon voittoa pimeydestä.

    Tämä on selvä. Hakaristi on nykyään paholaisen merkki.

    Mutta ottivatko suomalaiset aiemmin ja natsit hieman myöhemmin hakaristin käyttöönsä samanlaisista ideologisista syistä? Onko niillä mitään yhteistä?

    Vielä 20-luvun alussa natsit olivat vain eräs vähäinen sivupolku Saksassa nousevista völkisc-liikkeestä. Merkittävämpiä ja suurempia vastaavia kansallismielisiä puolueita oli kymmeniä.

    Ei silloin edes suomalainen Saksan ystävä arvannut - puhumattakaan että olisi toivonut - että valtaan nouseekin 1934 juuri kahjon itävaltalaisen korpraalin hallitsema räyhäpuolue.

    Se oli paljon epätodennäköisempää kuin persujen nousu nyt.

    VastaaPoista
  41. Talvelasta vielä toinen asia, joka saattaa vaikuttaa käsittämättömältä. Saksalaisen 163.D:n piti edetä Talvelan 11.D:n tukemana Syvärin yli ainakin Ojattijoelle Tihvinästä tulevia saksalaisjoukkoja vastaan, jolloin toteutuisi "kädenlyönti Syvärillä".

    Kun se ei ruvennut toteutumaan, Talvela suunnitteli oman partion lähettämistä Tihvinään yhteyden saamiseksi saksalaisiin ja mainitsi päiväkirjassaan, että siihen (saartorenkaan sulkeutumiseen) loppuisi tämä sota!?

    Samoina päivinä Englanti ja Amerikka painostivat kovasti Suomea, eteneminen pysähtyi kautta linjan ja venäläiset ajoivat saksalaiset Tihvinästä 8.12.1941 ja koko suunnitelma purkautui.

    VastaaPoista
  42. Tapsa:
    Mannerheim harmaana eminenssinä 20-30 -luvuilla sodan jälkeisen Wikileaksin mukaan eli Mauri Ryömän kirjoitus "Totuus talvisodasta".

    "Englannin hallituksen toimesta julkaistut diplomaattiset asiakirjat osoittavat, että varsinkin kenraali Mannerheim ja kokoomuspuolueen eräät johtohenkilöt syyllistyivät kahden maailmansodan välisenä aika useihin valtio- ja maanpetoksellisiin tekoihin maamme rauhaa ja valtiollista itsenäisyyttä vastaan. Vuoden 1946 helmikuun 9 p:nä ranskalainen aikakauslehti "France-Illustarion" julkaisi asiakirjoja, joiden mukaan Suomen äärimmäinen oikeisto oli jo v. 1935 solminut Hitler-Saksan kanssa kiinteän liittosopimuksen: Siinä oli Saksalle myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomen alueelle; Hitler puolestaan oli luvannut Suomelle Neuvosto-Karjalan."

    VastaaPoista
  43. "Mutta osaako kukaan viisas sanoa, miksi A. Hitler niin vihasi juutalaisia?"
    Tämä on niitä "arkikysymyksiä", joihin ei edes uusi Ian Kershawin elämäkerta osaa vastata. Uskottavin veikkaus lienee, että hampuusimaista elämää 1900-luvun alun Wienissä elänyt mies katkeroitui nähdessään valistuneita, varakkaita juutalaismagnaatteja.
    Toinen lähes yhtä mielenkiintoinen on kysymys, miksi tuo juutalaisvihaaja ei kerskaillut holokaustilla juuri ennen itsemurhaansa laatimassaan poliittisessa testamentissa?

    VastaaPoista
  44. natsien sotakaluston loputonta ihannointia

    M.O.T

    Joskus koneet ovat vain koneita. Eikä niillä ole moraalia tai poliittista agendaa, Toisin kuin natsittelijoilla. Lepään pakkaukseni.

    VastaaPoista
  45. Muistelen että von Rosenit ottivat sinisen hakaristinsä käyttöön vasta viime vuosisadan alussa. Ei se tainnut mikään virallisen selityksen mukainen suvun "ikiaikainen tunnus" siis ollakaan. Liittyi ruotsalaisen yläluokan innostukseen pohjoiseen yli-ihmisaatteeseen. Arjalaiseen kallonmittaustouhuun intialaiskuvio sipo hyvin. Eli ilmavoimien hakaristi on samaa hurrigermaanista juurta kuin varsinainen natsitunnuskin.
    Tämä miete ihan diletanttipohjalta.

    VastaaPoista
  46. Ad Jumisko: - hurrigermaaniseksi mainitsemasi rasismi ja suuri osa sen käyttämistä merkeistä nyt kuitenkin on englantilaista perua. Ns. tieteellisen rasismin uranuurtaja oli ranskalainen de Gobineau. Eugeniikka eli rotuhygienia pääsi Ruotsissa vauhtiin 1922.

    Eli faktat väärin.

    VastaaPoista
  47. "Hitler puolestaan oli luvannut Suomelle Neuvosto-Karjalan."

    Niin lupasi Stalinkin 1939 Kuusisen hallitukselle.

    VastaaPoista
  48. Ad Anonyymi: - kirjoittajan nimi Mauri Ryömä takaa laadun, samoin kuin Tuure Lehen, Armas Äikiä ja useat muut. Nämä henkilöt olivat ns. Moskovan linjan kommunisteja, joiden ei pidä odottaa kirjoittaneen tai puhuneen muuta kuin Stalinin hallinnon neuvomaa.

    Älkää muuten tehkä sukunimestä vääriä yleistyksiä. Julkisuudessa on esiintynyt monta tuon sukunimen kantajaa, joista väitteeni Moskovan etäispäätteestä koskee vain Mauria. Hänen veljensä Hannes Ryömä oli SDP:n kansanedustaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran ainakin täytyy korjata että Hannes Ryömä oli Mauri Ryömän isä.

      Poista
  49. Faktoja voisi tarkistella, niin ei tarvitse kehitellä omia hypoteeseja hätäisesti. Hakaristiin liittyvät perusjutut vaikkapa Wikipedia-artikkelista.

    VastaaPoista
  50. Veropetosrikollisuus on ymmärrykseni mukaan suurin ongelma talousrikollisuudessa.

    Miksi tähän asiaan ei puututa muuta kuin puheissa?

    Miten hallintoa hoitavan viranomaisen toimenkuvaan sopi mielestäni oman hallinnonalan rikosoikeudellisten asioiden hoitaminen?

    VastaaPoista
  51. Jukka Kemppinen kirjoitti...

    "Ad Kari Kaunismaa: - eikö muuten ollut hieno tuo F. Forsmanin dokumentti."

    Annettakoon sen verran kunniaa sille jolle kunnia kuuluu, että "Göringin sauvan" oli ohjannut Forsmanin (k. 2005) esikuvakseen ja ystäväkseen mainitseva dokumentaristi Pia Andell.

    VastaaPoista
  52. Vanhimmat Suomesta löydetyt hakaristit ovat käsittääkseni 1600-luvulta. Ovat mahtaneet tekijät olla aikamoisia natseja.

    VastaaPoista