Vanha testamentti on esineoikeutta, Uusi testamentti velvoiteoikeutta.
Väitetyt jumalat olivat voimia. Mitattava, välttämätön voima on auringon sähkömagneettinen säteily. Muuan hengissä pysymisen keino on tuli. Ilman tuohuksia luolissa ei olisi nähnyt maalata. Jonkinlainen kota ja nuotio on edellytys jään reunoilla asumiseen. Siellä oli hyvä olla. Riitti hylkeitä, kalaa ja lihaa. Löydettyjen ihmiluiden perusteella tauditkaan eivät vaivanneet, vaikka elämä oli lyhyt. J. Diamond on oikeassa. Kulkutaudit tulivat kotieläimistä, ja kotieläimet ja maanviljely ovat saman asian kaksi puolta.
Mooseksen Vanhan testamentin mukaan näkemä palava pensas oli voiman malli ja symboli. Tai voimalan. Aabraham sijoittuu paimentolaisuuden ja viljelyn taitekohtaan, joka tuskin oli äkillinen. Mooses levitti tiedoksi Kymmenen käskyä, joiden sisältö on maanviljelyä ja karjanhoitoa. ”Älä pidä muita jumalia” tarkoittaa ”älä matkustele”. Käskyt henkivät esi-isien kunnioitusta, maanviljelyä ja karjanhoitoa, ja niissä mainitaan erikseen huone, palvelija, palvelijatar, härkä ja aasi.
Viimeksi mainitut ovat omistusoikeuden, siis esineoikeuden kohteita, mutta tärkein niistä on pelto.
Uusi testamentti alkaa yllättävästi puhua köyhyydestä, mutta lisäksi siteestä eli velvoitteesta jumalaan ja ”lähimmäisiin”, joka ei selvästikään tarkoita oman kylän ihmisiä. Jopa kertomuksen päähenkilö, Jeesus, syntyy yhtäällä, kasvaa toisaalla ja liikkuu ahkerasti maakunnassa, teillä ja aitovierillä.
Velvoiteoikeus tarkoitta sopimusoikeutta, vahingonkorvausoikeutta ja perusteettoman edun palauttamista. Uusi testamentti tarkoittaa uutta liittoa eli uutta sopimusta. Nykykielen ”tuottamus” eli sopimusrikkomus on ”synti”, ja perusteeton etu viittaa uskonnon käsitteeseen ”armo”.
Tämä Jeesus ei kyennyt lunastamaan asettamaansa vekseliä lankeamispäivänä. Hänen uutta tulemistaan maksukykyisenä ja voimallisena Messiaana odotetaan edelleen.
Laissa ja lainopissa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Jos esi-isien henget päästävät vihollisen tai kadon maahan, vaarassa on ainoa hengissä pysymisen ja suvun jatkumisen turva, talo ja pelto.
Esi-isien kunnioitus sai hurjia muotoja. Vanhemmat haudattiin asunnon lattian alle – tapa jatkui vielä keskiajalla kirkon lattian alle hautaamisena. Joissakin kulttuureissa esi-isiltä irrotettiin pää ja heille rakennettiin valtavat maanalaiset kammiot. Toisissa kulttuureissa – esimerkiksi Kiinassa – asuinhuoneet täytettiin esi-isien naamioilla niin että heidän jadesilmänsä seurasivat kaikkia.
Tätä perinnettä on selitetty biologisesti ja sosiologisesti, mikä on naurettavaa. Ajatus on yksinkertainen. Koska pelto ja talo on saatu perintönä eli lahjana isiltä ja äideiltä, heillä on myös valta ottaa ne pois. Se mitä me sanomme omistusoikeudeksi ja jotkut sanovat tuotantovälineen omistamiseksi, oli vaivoin vieraalle luovutettavissa. Tämän näkee jo vanhimpien kaupunkien ”asemakaavoista”. Jokaisella esi-isällä oli talonsa, eikä niitä luovutettu edes saman kyläkaupungin asukkaille.
Vielä siinä roomalaisessa oikeudessa, josta tämän hetken lakimiehet muistelevat kuulleensa, kiinteistön luovutus vapaaehtoisin toimin oli tavattoman mutkikasta. Siihen kuului mystiikkaa, rituaaleja, kaavasanoja ja todistajia.
Kauppiaat hoitivat riitansa itse kuninkaissa käymättä. Liikahtelua alkoi esiintyä vasta 1800-luvun lopulla. Muu maailma oli pappissotureiden eli ns. kuninkaiden aluetta. Eri puolilla maailmaa kauppiasyhteisöt hallitsivat itse. Hallintoelin oli raati.
Kuninkaan johtamalla valtiomallilla oli kovia kilpailijoita. Ritarikunnat olivat vaeltavia valtioita, joiden kukistamisessa kuninkailla oli kova työ. Kauppakomppaniat eli kauppiaiden yhteenliittymät olivat itsenäisiä kuin valtiot 1700-luvulle asti. Ruotsia ja siis Suomea tämä ei koskenut. Täällä oli suurvalta-aika ja sen surkea loppu, 1719. Suurvallan ruumis kannettiin Norjasta, ja luontokin raivosi. [Jatkuu…]
"Tata perinnetta on selvitetty biologisesti ..."
VastaaPoistaNyt tuota perinnetta naytetaan selvitettavan "blogisesti."
Kylla tahan verkkoon niin helevetin paljon puppua nayttaa mahtuvan.
Toki netistä löytyy hyvältäkin maistuvaa tietoa:
VastaaPoistaVuonna 1797 Kuopion läänin maaherra kenraalimajuri Simon Wilhelm Carpelan osti Runnin terveyslähteen alueen valtiolta, jolle se oli siirtynyt talonpoikien jätettyä maa-alueiden verot maksamatta.
Tietääkseni taannoinen kulttuuriministeri Tanja Karpela on säilyttänyt sukunimensä useiden säätymuutosten läpi kunnioituksena erään aviomiehensä Carpelan- lähtöiselle nimelle.
Vielä 1920-luvulla Sonkajärvenkin kirkkoherran vaalissa äänimäärä oli sidottu tilallisen varallisuuteen. Sen sijaan varakkaimpien mahdollisuus ostaa hautapaikka kirkon lattian alta lienee lopetettu jo 1800-luvulla myös Savossa.
Ritarikunnat eivät oikeastaan olleet "vaeltavia" valtioita. Järkevämpää olisi rinnastaa ne monikansallisiin suuryrityksiin. Sotilaallisilla hengellisillä ritarikunnilla ei ollut varsinaista lainkäyttövaltaa kuin a) omiin jäseniinsä ja b) kristityn maailman rajoilla sotilaallisesti hallitsemillaan alueilla. Se, millaista valtaa ne käyttivät kristityssä Euroopassa omistamillaan mailla, riippui aivan tapauksesta. Juridisessa suhteessa hengelliset ritarikunnat eivät oikeastaan eronneet tavallisista sääntökunnista. Olisi järkevämpää nähdä ritarikunnat yrityksenä luoda pysyvä sotalaitos yhteiskuntaan, jossa ei ollut muita kuin kirkollisia virastoja.
VastaaPoistaLisäksi yleistät ihan hirveästi (toki se on taiteellinen vapautesi) väittäessäsi, että ritarikuntien kukistaminen oli kuninkaille kova homma. Ainoa ritarikunta, jonka valtio tuhosi, oli temppeliherrain ritarikunta. Tämän voisi nähdä ennemminkin monikansallisen pankin sosialisointina kuin varsinaisena aseellisena kamppailuna. Temppeliherrat olivat näet menettäneet tehtävänsä Pyhän maan mukana eivätkä olleet löytäneet uutta sotatannerta kuten johanniitat. Johanniitat olivat olemassa, kunnes Turkin uhka hiipui ja vallankumouksellinen Ranska saattoi modernisoida Maltan tilanteen verettömästi. Kalparitarikunta meni käytännössä konkurssiin jo sydänkeskiajalla ja fuusioitiin saksalaiseen ritarikuntaan. Saksalaisesta ritarikunnasta tuli sittemmin Brandenburgin herttuakunta, Preussin valtio ja viimeisimpänä inkarnaationaan Saksan liittotasavalta. Espanjan sotilaalliset ritarikunnat hiipuivat, kun maurit kukistettiin. Ei siis ollut mitään suuren luokan taistelua "liikkuvien" ja pysyvien valtioiden välillä.
Keskiajan ja varhaisen uuden ajan Euroopalle tyypillinen piirre oli lainkäyttövallan henkilökohtaisuus. Jokaisella taholla oli lainkäyttövalta omiin jäseniinsä. Talonpojat tuomitsivat (ainakin meillä Ruotsissa ja Suomessa) toisiaan kuninkaallisen tuomarin johdolla käräjillä. Papit toisiaan tuomiokapituleissa. Professorit opiskelijoitaan konsistorissa. Aateliset toisia aatelisia hovioikeudessa. Porvarit riitelivät raastuvassa. Sotaväki hoiti omat lainkäyttöasiansa sisäisenä asianaan. Finlaysonin tehdas, Suomen ensimmäinen iso teollisuuslaitos, käytti seurakunnallista ja käytännössä myös rikosoikeudellista valtaa (isännän kurinpitovalta) omiin työläisiinsä vielä 1800-luvulla!
Mielestäni sekoitat asioita, kun rinnastat ritarikunnat "liikkuviin valtioihin". Tällaisia liikkuvia valtioita oli keskiajan Eurooppa täynnään. Eri asia on, että ritarikunnilla oli enemmän aseellista voimaa kuin useimmilla muilla juridisesti vastaavassa asemassa olleilla ryhmillä.
Jukka ja Jyrki, ylimmät ystävykset kohtaavat jälleen.
VastaaPoistaVaikka itse juristinalkuna etsisin (useimmiten) hyvin perusteltua mielipidettä ja kommenttia ajankohtaisista asioista Jyrkin blogista niin Jukan tarinablogia lukee sujuvammin tylsistymättä liikaa.
Harmi, että Turun proffat ei oo (tietääkseni) lähtenyt bloggailemaan. Liekö keskittyy tutkimuksiina. Tentit ei liian ajoissa tunnu ainakaan tarkistuvan.
Juutalaiset ovat kanssasi eri mieltä tuosta tulkinnasta "älä pidä muita jumalia". Talmud Bavlin traktaatti Avoda Zara, "Oudot kultit", käsittelee asiaa.
VastaaPoistaJyrki unohdit "ti"? Koon oon niin hoono soome, niin blogistisesti varmaan tahdoit sieltä Juan Carlosin maasta täsmentää..
VastaaPoistaMinusta Jukan mielipiteet on lukemisen arvoisia ja mikä tekee Sinusta paremman - muu kuin se, että arvostelet, kun pitäisi heittää vasta-argumentaatiota, jotta kunnon keskustelua syntyisi. Itse oon sen verran vähä-älyisempi, etten siihen kykene, mutta ettei edes prosessioikeuden asiantuntijakaan, vaikka kausaalikokemusperäiset ovat olemassa, ihmettelen??
Tämä oli niin musertava kokonaisvyörytys, että vaikka pientä nokkelaa olisi kallonkolossa lähes joka riviltä, pakko vaieta.
VastaaPoistaPerusteettoman edun mainitsemisesta kutenkin johtui itselle mielikuva siitä, että käsitteeseen kiinteästi kuuluva pätemättömyyden leima ei oikein toimi armon kanssa, joka minusta on enemmän systeemiin kuulumaton ihme, pystysuora leimahdus pelilaudalla: Aleksanterin miekka lain Gordionin solmuun. Ajatus perusteettoman edun palauttamisesta tai vastikkeettoman oikeustoimen sitomattomuudesta muistuttaa minusta enemmän ahdasmielisyyttä, moraalista tekopyhyyttä. Juuri siksi jotkut huutavat hirmuista rangaistusta mutkanoikojalle, että kokevat sääntöjä polkevan saavuttavan perusteetonta etua, etua joka kovin houkuttaisi rangaistusta pelkäävää. Se on normiyhteiskunnan hinta, oikeamielisyys väistyy sanktiopelon tieltä.
Kiinteistön luovutuksesta:
VastaaPoistaEikös roomalainen oikeus liittänyt aivan järkyttävän tiukat muotovaatimukset kaikiin "tärkeiden" asioiden kauppoihin, jos ne tehtiin jus civilen mukaan? Tärkeitä olivat muistaakseni ainakin kiinteistöt, orjat, naudat, hevoset ja olivatkohan jopa lampaat? Nämä kaikki oli tehtävä preetorin (ilmeisesti alunperin kansankokouksen) edessä vaa'an ja pronssin menetelmällä.
Periaatteessa kiinteistön myyntiprosessi ei siis hirveästi eronnut vanhan ruotsalaisen oikeuden mukaisesta kiinteistökaupasta, joka oli vahvistettava käräjillä. (Periaatteessa 1600-luvulla talonpoikaista perintömaata oli likimain mahdotonta myydä, sillä laki suhtautui kiinteistökauppaan äärimmäisen vihamielisesti.)
Maatalousyhteiskunnassa tiukat kiinteistökaupan muotovaatimukset ovat ymmärrettäviä, sillä ne estävät humalapäiten, vastoin suvun tahtoa tai laittoman uhan alla tehdyt ratkaisut, joilla tuhottaisiin kokonaisen suvun elinmahdollisuudet. Tämä kävi ilmeiseksi, kun 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa maatilojen kauppaan liittyi suuri määrä väärinkäytöksiä: juottamista, kiristystä ja suoranaisia huijauksia. Korjaavana toimenpiteenä säädettiin kaupanvahvistusmenettely, jolla nimenomaan turvataan heikkojen oikeuksia: jos vaadit minulta aseella uhaten nimen taloni kauppakirjaan, ei minun tarvitse oikeudessa todistaa kauppaa pätemättömäksi. Se on sitä automaattisesti, kun kauppaa ei ole asianmukaisesti vahvistettu. Tiukoilla muotovaatimuksilla ehkäistään taloudellista toimeliaisuutta, mutta suojataan yhteiskunnan rakenteita. Roomalaisilla oli järkeä.
Ad Erastotenes Aleksandrialainen - älä sivuuta stipulatio -instituuttia, jota nykyisin arvellaan vanhaksi. Mancipatiosta tiedettiin jo Sohmin kirjoittaessa oppikirjojaan, että se yleensä kierrettiin kevyemmillä menettelyillä.
VastaaPoista= = =
Meidän maakaupoistamme esittämääsi minulla ei ole lisäämistä. Paitsi että puutavarakaupan alkamisen jälkeen SOO alkoi käytännössä kiristää oikeustoimen pätevyyden ehtoja ja sitten muistaakseni 1931 luotiin julkisen kaupanvahvistajan instituutio. Vaikka puu toki myytiin paljolti hankintana (pystyyn), epämääräiset kiinteistönkaupat rehottivat siinä määrin että oli säädettävä rajoituslaki, Lex Pulkkinen.
Ad Rienzi: perusteeton etu on condictio-taustainen. Sen pätevä ymmärtäminen edellyttää kanonisen oikeuden sopimusta murtavan voiman käsittämistä, siis n. 1200-luvulta alkaen.
VastaaPoistaHyllyssäni on aivan mainio erillistutkikmus, Dilcher, Die Theorie der Leistungsströrungen bei Glossatoren, Kommentatoren und Kanonisten (1960).
Jo vuosikymmenen jyhkeä, moderni perusteos on ollut R. Zimmermannin The Law of Obligations: Roman Foundations of the Civilian Traditio. Luin sen, piru vieköön, 1312 sivua. En voi luetettaa sitä kellään oppilaallani, koska kirjoittaja tiedemiehenä oikein mutta lukijalle hiukan vihamielisesti jättää latinankieliset sitaatit kääntämättä, ja niitä on noin puolet tekstistä.
Tämän kirjan perusteella ihastuin, kun näin U.S. Supreme Courtin kirjastossa Balduksen ja Bartoluksen muotokuvat. John Paul Stevens osoittautui sitten myös bartolistiksi.
(Ylikangas on kirjoittanut jotain Bartoilus de Sassoferratosta, mutta sitä en kehota lukemaan.)
Ks. myös saman tekijän uusi
Good Faith in European Contract Law (The Common Core of European Private Law
Hintaan 12 eur. lähtee SKS:n myymälästä suurenmoisen hyvä PIHLAJAMÄKI - VIRPI MÄKINEN - JUSSI VARKEMAA Keskiajan oikeushistoria.
Ad Erastotenes Aleksandrialainen: - tuomiovallasta - hyvästä luettelostasi puuttuivat klerikit eli papit ja opiskelijat. Moni pahoitti mielensä, kun kävi ilmi, että näitä ei saanut hirttää. Muun muassa Francois Villon lienee välttänyt aivan aiheellisen hirttotuomion jopa kahdesti siksi että häne oli Pariisin korkean yliopiston kirjoissa.
VastaaPoistaTämä kirjoitus sisälsi paljon sellaisia poeettisesti hioutuneita juonen elementtejä, joihin asiantuntijoiden ja "vakavasti otettavien" henkilöiden rahkeet eivät monistakaan syistä riittäisi.
VastaaPoistaJuutalaiset ovat kanssasi eri mieltä tuosta tulkinnasta "älä pidä muita jumalia". Talmud Bavlin traktaatti Avoda Zara, "Oudot kultit", käsittelee asiaa.
VastaaPoistaKyseinen traktaatti on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin ja aivan eri oloissa kuin Mooseksen kirjat.
EA: "... kun 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa maatilojen kauppaan liittyi suuri määrä väärinkäytöksiä: juottamista, kiristystä ja suoranaisia huijauksia."
VastaaPoistaSuvussamme kulkee tietona, että eräs esi-isistä menetti sukutalomme korttipelissä joskus 1800-luvun puolen välin jälkeen pohjoisella pohjanmaalla. Tämä voi siis sittenkin pitää paikkansa?
Irlannin pelloilla kävellessä huomaa kuinka naurettava ja hävytön on
VastaaPoistatilanne, jossa perintö joudutaan jakamaan, eivätkä vanhemmat saa päättää
kenelle perintö yksin annetaan.
Kivet loppuvat ja jäljelle jää aarin kokoisia kiviaidoin varustettuja
plänttejä.
Mutta tässä ei ole mitään ihmeellistä. Suomessa valtio ryöstää ja määrää
perinnöt ja pakkovarastaa lopuksi vainajan sisäelimet.
On aikoihin eletty.
Eikös noita korttipelissä menetettyjä kotitiloja löydy vähän joka suvusta?
VastaaPoistase vain olisi kannattava investointi - sijoittaa vuotensa kanonisen oikeuden sopimusta murtavan voiman käsittämiseen, siis n. 1200-luvulta alkaen...
VastaaPoistaManner-Euroopan (kuten myös Suomessa) oikeusjärjestelmissä peruteettoman edun palautuksen instituutio on suhteellisen vakiintunut ja istunut sujuvasti velvoiteoikeusteen sopimus- ja vahingonkorvausoikeutta täydentäväksi alueeksi.
VastaaPoistaMinkälainen käsitys Kemppisellä on siitä miksi common law maissa kuten Englannissa kiistellään vieläkin "unjust enrichment" käsitteen asemasta? Miksi siellä kesti niin pitkään kunnes Lipkin Gorman v Karpnale (1989)tapauksessa unjust enrichment hyväksyttiin osaksi Englannin oikeutta?
Ad Omnia: - juotuja tiloja oli todella useimmissa kylissä. Mielikuva yhdestä korttipelistä on tietenkin väärä. Pikemmin niitä tarvittiin sata.
VastaaPoistaPuhuttiin että talo meni kurkunkoskesta.
Laulettiin että sama se on taloni mä möin tai join.
Ad päässä peruukki... kysymykseesi löytyy hyvä vstaus perustason oppikirjoista. Mm. Maitland ja Pollock olivat rankasti vastaan "oikeudettoman rikastumisen" käsitettä.
VastaaPoistaYksinkertaistaen: kaupankäynti on oikeudetonta rikostamusta.
Myös: Euroopan mantereella perusteettoman edun palauttaminen on "kiilapala" siviililakikirjassa. Se näkyy erittäin selvästi tänäkin päivänä BGB:ssä. Common law'n aikana tällaista varaventtiiliä ei tarvittu.
Vaikeampi mutta saman tyyppinen ilmiö on common law copyright, josta on vielä rippeet jäljellä.
Ad Omnia: virkamiehelle, kuten tuomarille tai professorille räätälöity ammattitutkinto on myrkkyä. Ranskassa virkamieheksi päästään (ENA:n oppilaaksi) vieläkin kilpailun kautta, ja ranskalainen versio yleissivistyksestä on tärkeämpi kuin spesifit tiedot. Kiinan suurenmoinen T'ang kausi kilpailutti virkamiehet aineissa runojen kirjoittaminen, tussimnaalaus ja kaunokirjoitus. Tulos oli kaikkien aikojen maailman paras. Tutkinnosta pääsi läpi noin yksi sadasta.
VastaaPoistaOn hirvittävä erehdys kuvitella, että opiskeluvaiheessa eli virkaa valmistuessa olisi keskityttävä "hyödyllisiin" tietoihin. On keskityttävä oppimisen opetteluun.
Ad Jukka,
VastaaPoistakiitos kehuista. Pappissääty oli itse asiassa katolisena aikana vielä vähän monimutkaisempi kuin kuvaat. Tyypillisesti seurakuntapapisto oli hiippakunnan tuomiovallan alaista. (Tästä jäänteenä oli nykyaikaan saakka tuomiokapitulin edustaja alioikeudessa pappien rikosjuttuja käsiteltäessä.) Seurakuntapapistoon luettiin myös ns. vähäisemmät vihkimykset saaneet, joilla ei oikeastaan ollut kirkollista virkaa, vaan pelkkä toive sen saamisesta.
Munkkikuntien jäsenten suhde kirkolliseen oikeuteen oli monimutkaisempi. Varsinaiset sääntökunnat olivat joko hiippakunnan tai Rooman alaisia. Jos ne olivat Rooman alaisia, niiden jäsenet eivät mitenkään välttämättä olleet myöskään hiippakunnan tuomiovallassa. (Esim. sotilaalliset ritarikunnat olivat tässä kadehdittavassa asemassa.) Tällöin sääntökunnalla oli oma oikeuslaitos jäseniään varten. Erikoisen hankalaksi homma meni, jos sääntökuntaan kuului maallikkoveljistö tai -sisaristo, jonka jäsenet elivät normaalia elämää, mutta noudattivat tiettyjä sääntöjä ja rituaaleja. Nämä saattoivat olla tai olla olematta kirkollisen oikeuden piirissä, henkilöstä ja asiasta riippuen. Yliopiston jäsenten asema oli suunnilleen samanlainen: yliopisto oli eräänlainen hengellinen sääntökunta.
Omien esi-isieni varallisuus hupeni kahdessa sukupolvessa. Suurelta osin se oli peräisin edellisen sadalta vuodelta, perustuen rikokseen, petokseen, ahneuteen, tervaan, hiileen ja rautaan.
VastaaPoistaRahan tulo ehtyi 1860-luvulla, kun ensin luovuttiin, tervasta ruukin hyväksi, sitten oli myytiin ruukki, sitten loppui myös hiilikaupparuukeille.
Mutta maat menivät sitten sekä velkoihin, kun elettiin edelleen niin kuin käteistä tulisi entiseen tahtiin, mutta varsinainen niitti oli kyllä klassinen "nopeat naiset ja hitaat hevoset".
Suurin yksittäinen tappio tuli 106 vuotta sitten kortilla, kun yhden ainoan yön aikana meni likemmäs tuhat hehtaaria.
Jokunen vuosi myöhemmin aikoinaan eräästä läänin suurimpiin kuuluneesta tilasta jäi kullekin lapselle muutaman lämpäreen verran.
Pelin voittajan perheestä voisi kirjoittaa oman hulvattoman tarinansa, oudoista, sairaan saidoista sisaruksista, jotka isän kuoltua keeuhkotautiin ja veljensä ammuttua itsensä säästivät itsensä turmiolle, kun mitään ei saanut tehdä, suorittaa, muuttaa tai vaikuttaa, kun siitä saattoi tulla kuluja.
Näin pellon lannoitus loppui, kun lantakärryt kävivät vanhoiksi, karjan pito loppui, kun 80 naudan navetan katto painui sisään, kun ei ollut karjaa eikä laihoa, ei tarvittu enää väkeä, väentupa lahosi lämmittämättömänä kartanolle ja ennen pitkää kaksi vanhaa naista elivät sillä minkä satojen hehtaarien metsistään keräsivät, ympärillään vesakoituvat vainiot.