Vähän googlettaa

Oikaisen hiukan alempana väitteeni, ettei kohtalaista parempia puukkoja löytäisi ostettavakseen kuin vaivalla.

EU on toissapäivänä kutsunut ja haastanut Googlen kuultavaksi ja vastaamaan hallitsevan markkina-aseman käyttöä koskevista asioista. Puhe on väärinkäytöstä. Valittajina on neljä hakukoneiden ylläpitäjää ja aiheena näyttää taas olevan Page Rank eli hakutulosten sijoittaminen paremmuusjärjestykseen ja omien tuotteiden suosiminen haussa.

Syvä verkko (Deep Web tms.) ei tartu hakukoneiden indeksointiin. Arvioiden mukaan se on sisällöltään useita kertaluokkia suurempi kuin ”pintaverkko”, jonka esimerkiksi Google näyttää. Siltä varalta, ettei joku tietäisi, hakukone DeeperWeb on hyödyllinen täydentävä työkalu tutkijalle tai vaikka blogin pitäjälle. Google indeksoi tätäkin blogia, DeeperWeb nähtävästi ei.

Google kerää tuloja – tiettävästi erittäin suuria tuloja – kohdennetulla mainonnalla. Hakutuloksen vieressä on maksettuja mainoksia.

Kirjoittaakseni tämän kokeili hajamielisesti  hakua puukko OR puukot ja jouduin heti häpeään. Rosellin hyvämaineisia puukkoja saa verkkokaupasta. Kainuulainen Tommi-puukko löytyy – kallis kyllä mutta kuvasta päätellen hyvä. Iisakki Järvenpään verkkosivut ovat säälittäviä, kuten ennenkin, mutta mallistosta saa käsityksen, ja tietääkseni sivulle merkittyyn sähköpostiin vastataan. Puukkomestari Antti Rannanjärvellä on hauskat kotisivut kuvineen ja postiosoite ja puhelinnumero.

Arvaukseni mukaan kunniallisia kauppoja ja puukkoja löytyy enemmänkin Suomesta ja Ruotsista. Kannattaa tosin muistaa, että amerikkalaisen tavan mukaan puukkoa ei saa antaa lahjaksi, ja eri puolilla Eurooppaa se on lahjaesineenä oudostuttava. Marja Kurjen huivi on kaikkialla käypä.

Oikein kukaan ei keksi, miten verkossa ansaitaan rahaa. Ainakin sanoma- ja aikakauslehdille se on tuskan paikka. Suomen Kuvalehden lisäksi Tekniikan Maailma ilmaantui iPadissa ostettavaksi eilen.

Esitän arvauksen. Taustalla on Ikea, joka oli melkein ensimmäisenä luetteloineen iPadissa.

Sanoin tämän asian äidilleni ja vähän ajan kuluttua mietin, kenelle voisi lähettää laskun. Ajattelin ostaa iPadiin pikku-Simin, jotta läpyskällä saisi verkkoyhteyden samalla tavoin kuin iPhonellakin.

Kävi nimittäin ilmi, että äitini, kuten tiettävästi kaikki reippaasti yli 80-vuotiaat, ei oikein halua edes katsoa jälkeläisten kuvia kannettavasta tietokoneesta eikä missään tapauksessa suostu kajoamaan koneeseen itse. Myös kännykkä on mestarivirkkaajalle vaikea ja ennen kaikkea epämiellyttävä. Mutta kun sanoin, että hänen olisi helppo tarkistaa iPadista, mitä sopimattomia lapset ovat taas kirjoittaneet verkkoon, Applen taika tehosi. Kelpaa. Siis kun olen itse paikalla tökkäämässä verkon auki. Koehenkilöni lupasi jopa skrollata itse.

Ymmärsin siis asian kauaskantoisuuden vasta rientäessäni kohti uusia seikkailuja.  

Ikätoverini ovat suureksi osaksi kaltaisiani eli taloudellisesti hyvin  toimeentulevia ja useimmissa julkisissa ja yksityisissä asioissa täysin arvostelukyvyttömiä. Hyvin monille tietokone on vielä vihattavampi väline kuin pesukone. Ne jotka haluavat olla aktiivisesti yhteydessä toisiin sähköpostilla, ovatkin ylittäneet kynnyksen ja osaavat käynnistää laitteen ihan itse.

Tässä ovat tulevat mainonnan uhrit! Ihmiset jotka eivät tarvitse mitään. Juuri heille tabletit tulevat kuin tilauksesta. Ja tabletteja he joutuvat syömäänkin. Sormin.

Selvemmin sanoin: en pidä mahdottomana, että samalla tavalla kuin podit tuovt rahaa iTunesin kautta, pad saattaa olla pitkälle mietitty mainosalusta. Anroidiin pohjautuvia väitetään paremmiksikin. Rohkenen hiukan epäillä ja luulen – katseltuani villejä ihmisiä Stockmannin kellarikerroksessa – että padit myyvät.