16. joulukuuta 2010

Tiirikoinnista




Buddhalaisluostareissa paskat piitataan meluisasta rukoilemisesta. Siellä viljellään sipuleita. Tai jotain muuta.

Yleiseltä kannalta, maailmankatsomuksellisesti, haluaisin kiteyttää myös oman hengellisen vakaumukseni elämänohjeeseen: turpa kiinni!

Kuten muutkaan hengenmiehet, en elä opetusteni mukaisesti. Mutta haluaisin vaihtaa ammattia ja ryhtyä murtovarkaaksi.

Olen tavannut Suomen taitavimman murtovarkaan, lukkomies Luotolaisen ja tuntenut kohtalaisen hyvin Lauri Janhusen, jolla oli etevät tiedot maan oikeusoloista. Tapasin häntä Kakolan grundissa.

Eilen aamulla päätin kunnostautua. Yritin aikani sovittaa paikalleen auton lohkolämmittimen pistorasian kantta, joka oli irronnut. Kun sormia palelsi ja selkään sattui tarpeeksi, ajoin kirkolle Fiksukseen.

Kaljuksi päänsä ajellut – siis zen-buddhalainen – monttööri ahkeroi nosturin alla auton kimpussa. Puhuteltuani häntä sävyisästi hän sanoi, että oli itse yrittänyt kotonaan kiinnittää Defan kansiläppää mutta joutunut luopumaan leikistä. Ei se ole helppoa.

Hän kuitenkin tuli katsomaan, palasi sisään ja kädessä hänellä oli tiirikka, samanlainen instrumentti, jolla hammaslääkäri tulee tänään ronkkimaan lohjenneen paikan jämät hampaastani. Ehkä niitä myydään autokorjaamoille laillisesti.

En olisi elämäni päivänä tullut ajatelleeksi, ettei kannen pakottaminen poikittaisen pinnin yli riitä. Siinä keskellä olevalla vieterillä on käyttöä. Se se napsauttaa kannen kiinni. Tiirikalla uusi monttööriystäväni nosti vieterin kieltä, sujautti läpän sen alle, sihtasi ja napsautti kannen paikalleen pinniin. Tarjosin rahaa. Ei kelvannut. Vehossa tuohon olisi mennyt viikko. Hinnankin arvaan.

Kotona lueskelin 2 miljoonan artikkelin verkkosivustoa eHow, joka ei näytä olevan piireissä erikoisen tunnettu. Se lienee huonomaineinen, koska artikkelit ovat heikonlaisia ja sivut ovat täynnä mainoksia. Joka tapauksessa löydän jatkuvasti esimerkiksi Wordin käyttöön liittyviä ohjeita.

Suuri osa eHow’n ohjeista on joutavanpäiväisiä tai kömpelöitä piilomainoksia tai amatöörien kiusallisia yritelmiä, mutta osa on kallista kultaa. Järki-ihminen tsekkaa tietenkin ensin YouTuben.

Jatkoin tiirikoinnin opintojani. Videolla näytetään, miten Yale-tyyppinen lukko avataan taivutetulla glemmarilla ja hiuspinnillä. Kokeilin samoja työkaluja kirjoituspöydän laatikkoihin. Kyllä toimii.

Se oli aikoinaan YouTubessa tämä kuvaus, miten murtovarma polkupyörän lukko avataan kuulakärkikynällä. Se ei ollut ”suuri kaalihuijaus”. Tapaus oli katastrofi lukon valmistajalle ja aiheutti villityksen. Mainitsen tämän siksi, että uudet keksinnöt, aatteet, terveydenkorjausmenetelmät ja innovaatiot epäonnistuvat jokseenkin aina. Sitä on toisten vaikea uskoa.

Epäonnistunut on myös ajatus, ettei sitten kannata. Kannattaa, mutta kestää aikaa ja maksaa. Piti vain sanoa, että jos ajattelette perustaa uuden uskonnon tai kehittää ennennäkemättömän ihmisrodun, niin tuolla tavalla siinä käy.

Ihaillessani sitä suojaläpän kiinnittäjää ja miettiessäni murtovarkauksia muistin puolittain asennusongelman. Suuri osa meistä on ihmeessä puhelimen Sim-kortin tai akun vaihtamisen kanssa, eikä kaikilla tahdo kiertyä edes ruuvi oikeaan suuntaan. Luulen että nämä samat nuoret, jotka ratkaisevat maamme taloudellisen ja poliittisen tulevaisuuden, ovat kiinnostuneita remonttihommista kotona tai virkkaamisesta tai huovuttamisesta.

Se maailman vaikein kiinnitystehtävä oli hävittäjäkone Messerschmitin magneeton paneminen paikalleen. Saksalaiset ovat erikoistuneet pirullisiin toleransseihin. Magneetto painoi yli kaksikymmentä kiloa, ja se oli nostettava suorille käsille ja työnnettävä täsmälleen oikeassa asennossa potkurin lapojen välistä paikalleen. Se muistetaan vieläkin, että meidän mekaanikot tekivät sen yöllä pakkasessa paljain käsin.

16 kommenttia:

  1. nyt on pakko kuitata. Lämppärin kannen sijasta tiirikoin männäkesänä entisessä gestapon päämajassa niistä ajoista alkaen kiinni ollutta kassakaappia. no ei auennut paperiliittimellä :)

    VastaaPoista
  2. "Epäonnistunut on myös ajatus, ettei sitten kannata."

    Tämä sai minut ajattelmaan.
    Olen tehnyt yhtä kaulusta ihmisille, jotka ovat teettäneet minulle paitoja, vuodesta 1986. On mulla yksi kuva, vuodelta 2000, mutta muita en löytänyt.

    Nyt kun mahdollisesti paitojani aletaan myydä Yhdysvaltoihin huomasin, että eräs espanjalainen yritys on hakenut tuollaisella keulukselle mallisuojan Eurooppaan ja patentin USA:ssa 2006.

    Olen nyt vajana viikon verran miettinyt mitä tehdä.
    Ja päätynyt ns. sutenöörin ratkaisuun, eli vitut välitän.
    Jos Espanjassa vituttaa, haastakoon oikeuteen.

    Katsotaan sitten.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys,

    Haluaisin asioida kanssanne sähköpostitse, mutta en löydä osoitettanne. Pyydän ottamaan yhteyttä omaan sähköpostiosoitteeseeni, joka on jpaalija Ät cc.hut.fi

    VastaaPoista
  4. Lukoista ja tiirikointiharrastuksesta löytyy tietoa täältä:

    http://haittalevy.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Ehkäpä parhain How-To -sivusto käyttöjärjestelmille, Officelle jne. löytyy:


    How-To Geek

    Kohdassa Category, voit napsauttaa viereisiä kuvakkeita päästäksesi kuhunkin vihjesarjaan.

    VastaaPoista
  6. Kunpa ihmiset tiirikoisivat tiensä yhtä tarmokkaasti ja vaivojaan säästämättä kanssakulkijoidensa sisälle ja avaisivat lukot omilla konsteillaan ja välineillään. Varsinkin Joulutunnelmissa sitä voisi yrittää, tulisi lämmin-hyvä-hellä mieli jokaiselle, kun pääsisimme, jos emme kaikkien sisälle, niin lähemmäs ainakin. Lähellä ymmärtää paremmin ja tulee itsellekin lämmin. (ja jos tulee tuskanhiki, voi mennä välillä pihalle)

    VastaaPoista
  7. Petja kirvoitti ajatukseni todelliseen tekijän oikeuteen ja härskiin varkauteen: http://www.youtube.com/watch?v=M4KX7SkDe4Q

    Myös poikani musiikkia varatettiin vuosia sitten, asialla oli joku Beastie Boys.

    Opetusministeriö, Gramex ja Teosto ovat tietysti valmiita oikeudenkäynteihin kotimaisten musiikintekijöiden etujen puolustamiseksi.

    Frank

    VastaaPoista
  8. Sanotaan, ettei pidä korjata esinettä, joka ei ole rikki. Ainakin nykyään pulmana on, että tätä tulkitaan yllättävästi nurinpäin, siis ei korjata sellaista, joka ei ole "vain" rikki, vaan peräti korjauskelvoton, sanotaanko pilalla. Raja rikkonaisen ja pilalle menneen välilä on yhä matalammalla, postauksen casessa luulen, että Veho olisi jättänyt korjaamatta, ja pyrkinyt vaihtoon. Jos hyvin käy, olisi vaihdettu vain koko pistoke, kalliimmaksi tulisi auton vaihto - muistaakseni Kemppinen on kertonut hänelle käyneen siellä niinkin.

    En ole aivan varma, onko seuraava totta, mutta totena sen kertoi entinen opettajani, joka uskottavasti väitti olleensa paikalla: buddhalainen munkkiseurue, muistaakseni tiibetiläisen laman johdolla, oli vieraillut Yliopistolla isäntänään kansleri Mikko Juva. Juva oli tervehdyspuheessaan käsitellyt silloista yliopiston hallinnonuudistusta. Vieraiden vastauspuhe käsitteli rituaalisesti asianmukaista ulostamista.

    VastaaPoista
  9. On oletettavaa, että tiibetiläisen trapan pitämä puhe on ollut kuulijakunnan kannalta sekä kiinnostavampi että hyödyllisempi kuin Juvan puhe.

    VastaaPoista
  10. Suomessa on tiirikoitava tiedonlähteiden sisälle, saadakseen yleistä tietoa.

    Valtionhallinnon vastauspuhe tietotiirikkaan vastaa budhalaista ulostusta.

    Toisin on Englannissa:

    data.gov.uk/

    Tietoa löytyy, lisätään ja ulkoistetaan ulostamatta. Milloin Suomessa vastaavaa?

    VastaaPoista
  11. http://www.dealextreme.com/search.dx/search.lock%20picking%20tools#829

    Miksi käyttää klemmaria kun saatavilla on oikeita työkalujakin?

    Ei ole olemassa lukitusta, jota ei pysty tiirikoimaan tai rikkomaan. Kyse on vain työkalujen järeysluokasta, mitä edistyksellisempään lukkoon mennään. Plasmaleikkuria uskovat useimmat metallit.

    Noin vilosohvisesti ajateltuna lukko on vain omistajan tahdon ilmaisu, että tänne ei ole suotavaa tulla ilman lupaa.

    Murtoja tehdään merkitsevän vähän siihen nähden miten helppoa vempeleitä on hankkia ja opastustakin saada teh internetsistä. Olisimmeko kuitenkin pohjmmiltaan rehellisiä? Kiinnijäämisen pelkoa se ei ainakaan ole, koska poliisilla on liian kiire sakottaa autoilijoita ja käsitellä maksulappuja. Ja loppuaika menee nettirasisteja jahdatessa.

    Seuraavalla sisäministerillä on muutaman kuukauden sarka järjestellä kyttien työ uudestaan mm. potkaista Paateroa perseelle. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  12. Ammattimies on aina paikallaan.

    Takavuosina raastuvassa istuttiin isoa huumejuttua. Sen päätyttyä käveltiin autoille ja kollega huomasi, että avain oli jäänyt virtalukkoon ja ovet olivat kiinni. Yksi syytteessä oleva tekijämies sanoi, että ingen hämming, kaivoi jostain pätkän rautalankaa ja sujautti oven auki.

    Avaaja ei pyytänyt maksua. Ilman häntä me tumpelot olisimme joutuneet tilaamaan lukkosepän tai hinausauton.

    VastaaPoista
  13. "Ja loppuaika menee nettirasisteja jahdatessa."

    Onko niitä muka jahdattu? Ei siltä vaikuta.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi kirjoitti...
    "Onko niitä muka jahdattu? Ei siltä vaikuta."

    Korjataan. Loppuaika menee vaaleanpunaisia elefantteja jahdatessa.

    - Mutta eihän sellaisia ole?
    - Mai point iksäktli

    VastaaPoista
  15. Yksi suomalaisen teknologiateollisuuden historian kummallisuuksista on se, että meillä elää yksi maailman vaikemmin tiirikoitavien valmistajista vaikka maamme on köyhä eikä meillä juuri ole nakkeja kummempaa varastettavaa.

    Terminologiatarkennus: oliko tekstissä mainittu tiirikka mallia, jota ammattipiireissä kutsutaan nimellä vempele? Sellaisen hallussapito saattaa herättää epäilyksiä.

    VastaaPoista
  16. Ad Timo Ruohomäki: vempeleet tunnen lähinnä poliisin ja vankiloiden kokoelmista. Ei tarvitse olla häävi toimiakseen.

    Oikeassa olet siinäkin, että vasiten valmistettu koukku+piikki herättää poliisissa mielenkiintoa.

    Ites aion pysytellä glemmareissa ja hiuspinneissä.

    VastaaPoista