Viharikos

Viittaan asiassa aikaisemmin lausumaani. Siitä riippumatta, miten itse suhtaudun viharikoksiin, ja sen te tiedättekin, olen miettinyt näiden tekojen rangaistavuutta ja eilen kerrotusta sananvapauden kuohuttavasta kaventamisesta.

Oikeusministeri Brax tiesi, että vihakirjoitusten ja merkkien esilläpidon sääntely on ongelmallista. Sitä hän ei tiennyt, että se on mahdotonta.

Oikeusministeriön logiikalla lankkuaidan esilläpito tien varressa olisi rikos, koska joku voi kirjoittaa siihen rasistisia tekstejä. Sitä en tiedä, onko kirkkoveneen kuva viharikos.

Vähintäänkin omistajan olisi välittömästi laittoman merkinnän ilmaannuttua kaadettava lankkuaita ja poltettava se, jättämättä huomiotta hiilijalanjälkeä. Toinen vaihtoehto olisi palkata Tom Sawyer maalaamaan aita viipymättä valkoiseksi.

”Kiihottamissäännösten ulottaminen ns. viharikoksiin selkeytettäisiin niin, että rikoksen vaikuttimina mainittaisiin erityisesti uhrin ihonväri, syntyperä, vakaumus tai seksuaalinen suhtautuminen tai vammaisuus.” Näin esittää hallitus.

Uskontoa ei mainita. Kun kysymyksessä on rikosoikeudellinen sääntely, ”vakaumus” on kömpelö kiertoilmaus. Olen kuullut puhuttavan henkilöistä, joilla on sellainen vakaumus, että he eivät juo viinaa. Olen tavannut ihmisiä, joiden vakaumus on kasvissyönti. Niinpä islamia korostava kiukkuinen kirjoittelu, jossa paheksutaan kristittyjä, näyttäisi olevan sallittua. Kun kysymyksessä on Suomessa vähemmistö, islamin vastainen kirjoittelu olisi kai kiellettyä.

Mitähän järkeä tässä on?

Jospa joku kertoisi oikeusministeriölle, että ”kristityt” ei tarkoita välttämättä vakaumusta, vaan Yhdysvaltoja tai Tanskaa tai Ruotsia.

The New York Review of Booksin joulunumerossa on järkyttävä kirjoitus, arviointi eräästä kuolemanrangaistusta Amerikassa selvittävästä kirjasta. Muuan teema on kuuluisa U.S. korkeimman oikeuden Furman-ennakkotapaus.

Kirjoitus salpaa henkeni siksi, että kirjoittaja on John Paul Stevens, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsen 1975-2010. Hän oli kirjoittamassa ”Furmania” ja tietenkin myös muita johtavia ratkaisuja.

Kirjoitusta voi siis huoleti kuvailla asiantuntevaksi. Kirjoittaja mainitseekin, ettei tuomioistuimella ole agendaa edes kuolemanrangaistuksissa. Tuomioistuin ratkaisee lain mukaisesti sille esitetyt vaatimukset.

Stevens huomauttaa, että rikosoikeus on Yhdysvalloissa paikallispolitiikan väline. Kullakin osavaltiollahan on oma rikoslakinsa ja määräykset rangaistuksista. Muuankin George W. Bush, mainitsee Stevens, lähetti Texasin kuvernöörinä täytäntöön pantavaksi enemmän kuolemanrangaistuksia kuin kukaan muu koskaan – hän nimittäin pyrki presidentiksi.

Stevensin mukaan erittäin usein – esimerkiksi eri aikoina Euroopassa – yleinen mielipide kannattaa kuolemanrangaistusta, mutta byrokraatit, kuten elinajaksi nimitetyt tuomarit, vastustavat. Kovien rangaistusten vaatiminen ja toteuttaminen on erinomaisen tehokasta äänten kalastelua, sanoo John Paul Stevens.

Samaa on sanottava Tuija Braxista, vaikka hallituksen esitys perustuu EU-direktiiviin. En usko, että Brax osaisi harkita näin vaikeaa asiaa. Joku muu on sen tehnyt. Tulevissa vaaleissa ovat muiden ohella vastakkain espoolaiset liberaalit ja vantaalaiset perussuomalaiset. Laki kiristämällä vihreät vahvistavat kannattajiaan uskossa ja yrittävät hankkia uusia.

Uhri on aivan selvä. Se on sananvapaus.