Logicomix

Tapio Riikonen on saattanut valmiiksi suurtyön: Volter Kilven ”Alastalon salissa” on kokonaisuudessaan verkossa. Osoite on Lönnrot (lonnrot.net). Onnittelut! Seuraavaksi Joel Lehtosen koko tuotanto, jos saan esittää.

Apostolos Doksiadisin – Khristos H. Papadimitrioun sarjakuvaromaani Logicomix, nerouden ja hulluuden rajalla, on ilmestynyt suomeksi.

Viimeistään nyt epäilijöiden on pakko myöntää, että sarjakuvan näköinen kerronta voi olla parempi valinta kuin teksti tai elokuva. Työläs se on.

Teos on aivan erinomainen. Suomennoskin on hyvä. Se on myös siitä hyvä, että lukijani löytävät narisemisen aihetta. Itse en ilkeä kuin mainita, että yhdessä kohdassa ensimmäinen maailmansota on muuttunut toiseksi ja että bibliografia on surkea ja vain englanninkielinen. Tehkääpä te, lukijani, talkootyötä. Pannaan verkkoon kunnollisempi versio.

Niin. Kirjaa voisi luulla tyhmille tarkoitetuksi johdatteluksi matematiikan ja logiikan historiaan sata vuotta sitten, kertojana Bertrand Russell ja eräänä keskeisesnä sankarina Wittgenstein. Mukana ovat toki Cantor, Poincaré, Hilbert, Frege, Gödel ja lukuisat muut.

Tarinan kirjoittaja Papadimitriou (Ateena,Princeton,  Harvard, MIT, UC San Diego)., on nykyisin Berkeleyssä. Hän on tietojenkäsittelytieteen teoreetikko, maailmanluokan nimi. Taannoin hän sai Knuth-palkinnon. Tämä on tarkoitettu teille, Martti ja Shosta! Pelkästään se, että myyjä voi luulla teidän ostavan Tex Willeriä, ei riitä syyksi olla perehtymättä tähän. Asiathan ovat suomalaisilla IT-proffille alkeiden alkeita, mutta…

Vannottaisin yleissivistyksen nimessä lukemaan.  Sellaisetkin käännekohdat kuin Russellin antinomia ja Gödelin epätäydellisyysteoreema on selvitetty hauskasti ja käsitettävästi, ja itseään esittävä Papadimitriou intää kertomuksessa vilahtavien von Neumannin ja Turingin pohjalla laskennallisten tieteiden ja mallintamisen mullistusta, mutta myöntää, että tietoverkot ovat väylä tietoon tai tyranniaan.

Sarjakuvaromaanissa muuten on myös se kohtaus, josta on kiivailtu myös tässä blogissa – mitä ”Tractatuksen” viimeinen lause tarkoittaa. ”Wovon man nicht reden kann… Teoksenne antoi meille keinot karkottaa uskonto, metafysiikka, etiikka jne. rationaalisen tutkimuksen piiridstä.” L. Wittgenstein: ”Te ette ole näköjään ollenkaan tajunneet Tractatusta. Lause tarkoittaa täysin päinvastaista. Ne asiat, joista ei voi puhua loogisesti, ovat niitä asioita, jotka ovat todella tärkeitä.”

Kysymyksessä on romaani, jossa Russellin hiukan kuvitteelliseen luentoon toisen maailmansodan sytyttyä on nivottu runsaasti näkymiä tämän kirjan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä Aiskhyloksen ”Orestes” (suom. Kirsti Simonsuuri, 2003). Orestesta näytellään Ateenassa samanaikaisesti kuin sarjakuvaa piirretään (itsereferenssi eli hauska viittaus joukko-oppiin – joukko, joka kuuluu itseensä alkiona).

Kuulostaa oudolta? Ei yhtään. Aiheena on intohimo, joka loogikoilla on intohimoa tietämiseen ja puhki tuon teeman oikein tai ellei oikein, ainakin rationaalisesti toimimisen ongelma ja tuon teeman alla valtion eli siis sääntöjen mukaisen toiminnan synty, jolloin ympyrä täyttyy. Loogikot ja matemaatikot haaveilivat täsmällisesti sääntöjen mukaista järjestelmistä, ja moni tuli hulluksi.

Loppukohtauksessa kuvataan oikeudenkäynnin synty, Ateenan tuomareiden äänestys Oresteksen syyllisyydestä, siis kysymys koston ketjun katkaisemisesta.

Ja lopuksi tulee näyttämölle [Timo Soini]. ”Pallas Athene:” Raivottaret, kunnioittakaa taivuttelutahtoa ja järjen pyhää voimaa, joka ruumiillistuu oikeudessa.” Sarjakuvan tekijät, Oresteen katsomossa: ”Ongelma ratkaistu täydellisesti. Jotta viisaus voidaan saavuttaa, Athene sanoo, pitää myös antaa osansa niille, jotka tavallisesti jätetään epäviisaina osattomiksi.”

Papadimitriou:” There is no idea worth explaining that cannot be explained by a good story.”