Kirjojen puutteessa

Tämän kirjoittaakseni tarvitsisin Erkki Lehtisen Lapuan historian I-II. Kauhavan historia on, mutta siitä ei ole aihetta paljon rallatella. Kuulemani mukaan tekijä sairastui ja kukaties kuoli kesken työn, ja eilenkin kehumani Virrankoski oli kiinni muissa töissä.

Kun tulin näet maininneeksi oppineiston ohella muutoin valtakunnassa tunnettuja pitäjänmiehiä, jouduin pahoihin tunnontuskiin. Taitavat olla Sinnemäetkin kesälomalla, kun ei ole kukaan vielä kommentoinut, että varmaan edelleen kuuluisin lapualaislähtöinen elinkeinoelämän edustaja oli vuorineuvos Heikki Huhtamäki. Kauhavalta taas oli kotoisin Hankkijan vuorineuvos Jorma Järvi, ja Lapualta on saman arvonimen kantajia muitakin. Ellen nyt erehdy, Hakan toimitusjohtaja oli 60-luvulla Matti Karjanlahti, kauhavalainen, ellei ollut ylimaista Kortesjärven puolelta.

Sinänsä mielenkiinnottoman listan tekemisen sijasta pitää kysyä, miten sosiaalisia ”hotspoteja” voisi paikantaa. Suomen kirjailijat ja muusikot olen joskus tutkinut melkein yksin kappalein. Oulu ja Oulun lyseo on kai malliesimerkki paikasta, joka on Koskenniemestä alkaen – itse asiassa jo ennen häntä – tuottanut kohtuuttoman määrän kirjailijoita. Hämeenlinnan lyseota ei voi oikein laskea, se kun oli yhteen aikaan ainoa suomenkielinen yliopistoon johtanut oppilaitos. Eikä minulla ole kykyä pohtia mielenkiintoisesti puhki kirjoitettuja suurkouluja, sellaisia kuin Norssi ja Ressu.

Jos laittaisi seinäkartan, kuten saatan tehdäkin, koska pidän nuppineuloista, voisi merkitä mielivaltaisesti valitsemiaan kulttuurin nimiä sille kartalle ja katsoa, tuleeko kasoja. Menetelmä ei ole tieteellinen, mutta jotain se voisi sanoa. Etumerkillä ei näet ole väliä. Joku on voinut tulla koulussa päähän potkituksi ja kasvanut siitä kiukuspäissään taiteilijaksi. Joku toinen – kuten Koskenniemi ja Leino – herättivät kuulemma hyväksyvää huomiota ja ihmetystä jo poikasina.

Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä musiikki saisi monta nuppineulaa, koska pelimannit ja lisäksi kansanlauluja merkittävästi tuottaneet seudut, kuten esimerkiksi Evijärvi ja Kauhava, olisi osoitettava.

Mielenkiintoisia paikkoja on esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla, josta melkein samaa seurakuntaa (Nivala, Ylivieska) ovat Kyösti Kallio, Vilkunat ja – Hannu Taanila. Kuten tiedettäneen, Vilkunat näkyvät edelleen omalla nimellään, mutta Kustaa Vilkunan tytär on Pekka Herlinin leski eli näiden nyt näkyvien Herlinien äiti. Näkyi viimeksi joulun alla Temppeliaukion kirkossa.

Jäin miettimään kuuluisaa brändityöryhmää, jonka ajatukset eivät minusta vaikuttaneet omaperäisiltä eivätkä toteuttamiskelpoisilta. Tulevaisuuden tutkimus ja siihen väljästi liittyvä kirjoittelu on silmissäni jokseenkin surullinen tiede.

En osaa nimetä henkilöä, mutta olisin kaivannut joukkiolta historian asiantuntemusta. Itse tapaan ajatella, että olemme kokeneet lyhyessä ajassa kaksi tärskyä, 1968-1970 elinkeinorakenteen muutoksen ja siihen liittyneen joukkopaon Ruotsiin, ja 1991 alkaen finanssiyhteiskunnan, joka perustuu rahalla mittaamiseen, sillä varauksella, että on huono mitata, kun sitä rahaa ei ole. Niinkin voi ajatella, että noin vuodesta 2001 siirryttiin kolmanteen maailmanjärjestykseen, koska niin monet muutosta osoittavat käyrät kääntyvät kutakuinkin pystysuoraan.

Internet-liittymien määrä moninkertaistui ja IP-osoitteiden lukumäärä kymmenkertaistui. Älypuhelimet eivät ole ohimenevä muoti. Ne ovat ohimenevä mahdollisuus, keino niputtaa toistuvia rutiineja ja vapauttaa aikaa johonkin sellaiseen, mitä asianomainen pitää tähdellisenä.

Se on tyypillistä, että kun meillä on nyt ihmisoikeudet ja oikeusvaltio, se tarkoittaa lähinnä, että ihmisoikeudet ja oikeus merkitsevät paljon vähemmän kuin koskaan ennen, viimeksi kuluneiden tuhannen vuoden aikana. Tämähän on diilivaltio, kuten jokin televisio-ohjelma antaa aiheen nimittää.

Risukarhella äestäjät eli menneisyyden äkeät äijät ja akat touhuavat jostain tekijänoikeuksista samaan aikaan kun toimeentulon kannalta olisi todella kiireellistä kunnostaa jakelujärjestelmiä.

Joskus tuntuu, ajattelin Kauhavan menneisyyttä tai Kirkkonummen tulevaisuutta, että päättäjiltä menevät ikään kuin sekaisin rajamerkit ja vainiot. Niitä nykyisin oransseja metallitappeja kun ei voi syödä.