27. joulukuuta 2010

Enkelit tanssivat

Photi S. McCurry / copyright Monteverdi Productions Ltd



Hiukan tuntemattomista syistä Bachin joulukantaatit ovat jouluoratorion varjossa. Ehkä oratorio oli poliittinen tilaustyö? Kun työnantaja on kaupunginhallitus eli raati, ei sovi valikoida eikä nakella niskojaan.

Kirjallisuudessa jouluoratorio mainitaan selvänä parodiana, joka ei siis musiikissa tarkoita ivamukaelmaa, vaan mukaelmaa. Etenkin Bachin ajan oloissa pidettiin asiallisena, että säveltäjä napsi sieltä täältä aikaisemmin kirjoitettuja osia ja muokkasi niistä hiukan toisenlaisen kokonaisuuden.

Kierrätystä, ekologista ajattelua!

Tämän joulukauden lukijalahja on kantaatti ensimmäiselle joulupäivälle ”Gelobet seis du, Jesus Christ” BWV 91. Sen yhteydessä on hyvä kuunnella samalle päivälle sävelletty ”Unser Mund sei voll Lachens” BWV 110.

Asia kun on niin, että listat ja luettelot kuuluisista kantaateista ovat tarpeen, mutta eivät riittäviä. Oppinut kollegani lähetti sielun huokauksen sähköpostina 91:n ”Die Armut, so Gott auf sich nimmt” –dueton johdosta.

Oikein huokailtu. Spotifyssä on samalla tilaisuus verrata, miksi Gardineria sanotaan ylivoimaiseksi – miten hän on avannut tämän aarrearkun. Koopman on hyvä ja Suzuki melkein hyvä, kuten tavallista, ja on siellä pari muutakin yrittäjää.

Bach kirjoittaa vastakkain köyhyyden, koska Kristus tuli maailmaan köyhänä köyhille, ja ylenpalttisuuden, joka odottaa tanssittaessa enkelien kanssa. Ja se tanssi on kirjoitettu tuohon aariaan ja koko kantaattiin niin selkeästi, ettei tarvitse Botticellin ”syntymän mysteeriä” sananselitykseksi.

Lukija muistaa varmaan, että www.jsbach.org eli J.S. Bachin kotisivusto sisältää niukanlaiset mutta riittävät tiedot Bachin tuotannosta, ja myös Wikipedia on tässä hyvä. Monista teoksista, myös kantaateista, on pikku pikku yhteenveto ja joitakin luonnehdintoja.

Kirjoista ja tietoverkoista ei kuitenkaan löydy tietoa näistä sokaisevista helmistä, joita Bachin tuotannossa tulee äkkiä ajatellen mieleen heti sata, ja aina yllättäen. Kantaattienkin partituurit löytyvät paikasta www.archive.org

Toinen lahjoitusluonteinen vihje voi luonnollisesti jakaa mielipiteitä. Niille harvoille, jotka harrastavat cembalolle tai sen kaltaisille soittimille kirjoitettua musiikkia pianolla esitettynä ilmoitan suuren ilon.

Vladimir Feltsman on vienyt suurta neuvostoliittolaista koulukuntaa vieläkin eteenpäin. Das Wohl-Temperierte Klavier löytyy helposti mm. Classic-verkkopaikasta tai eMusicista. Nokia Ovi tuntee Feltsmanin mutta raportoi, ettei satu olemaan.

Tuo 48 preludin ja fuugan sarja ja Die Kunst der Fuge Feltsmanin soittamina ovat musiikkia, jotka saavat kirkonmiehenkin kiroamaan.

Luonnollisesti ne ovat harjoitussoittoa, jota moni muistelee pahalla. Itse olen surullinen, etten koskaan oppinut soittamaan kakkoskirjan preludia ja fuugaa nro XII, f-molli, BWV 881. En ole musikaalinen. Toisaalta penkkiurheilu on luvallinen harraste.

Luulen huomanneeni, miten klassisen musiikin verkkokauppa toimii. Nimittäin iTunes on kallis. Oma ohjelmaversioni on erään herjan mukaan hiukan väärin asennettu, ja joskus se jättää osan antamatta väittein ”audible account” ei salli, mutta tuota tiliäpä ei pystykään poistamaan.

Salaliittoteoriani on, että lataaminen on tehty vasiten vaikeaksi. Kun jonkin Feltsmanin tai Koganin kaksi levyllistä musiikkia saattaa maksaa vain 9 euroa, hinta on sitten parikymmentä hiiren klikkausta ja eräät ohjelmat vievät lisäksi tiedostot aika salaperäisiin paikkoihin kovalevyllä. Epäilen että vaikeudet ovat tahallisia tai johtuvat välinpitämättömyydestä. Ja oikeudellisesti arveluttavia verkkopaikkoja en käytä.

6 kommenttia:

  1. K: .. Ja oikeudellisesti arveluttavia verkkopaikkoja en käytä.
    täällä mulla on yksi joka näkyy surutta käyttävän, onko tuo mahdollista, että kymmenet tuhannet teinit joutuvat vielä edesvastuuseen?
    (ja kuittina nykyinen puoluekenttämme tekee haaksirikon - tämä o vähän niin kuin kotikasvatuskysymyskin)

    VastaaPoista
  2. Ad -rh: mielipiteeni tilanteesta tiedät. Äänitteiden oikeuksien haltijat toimivat mielestäni tyhmästi myös tekijöiden asiaa ajatellen. Vierottavat merkittävän yleisön eli nuoret.

    Poliittisestikin olen samaa mieltä: lainsäätäjällä on nuorille tarjolla vain vihamielisiksi ja tarpeettomiksi käsitettyjä kieltoja ja käskyjä. Ei siitä välttämättä hyvä seuraa.

    Kasvatusohjeita en ole pätevä antamaan mutta neuvon kyllä: jos mittakaava pysyy tavanomaisena eikä raha ala vaihtaa kättä, en ihmettele vanhempia, jotka "katsovat juuri muualle".

    Mutta kasvattajan näkökulmata panostaisin kyllä liikennekäyttäytymiseen ja muutenkin asioihin, joiden virallinen nimitys oli nuoruudessani "hyvät tavat ja jumalanpelko" (koulujärjestys).

    VastaaPoista
  3. Saako sinua lukea? Ettei meinaan seuraavana, tai sitä seuraavana päivänä, ovikelloa pimputtele vallesmanni joka sanoo että "lähretääs juttelee näistä asioista kamarille...". Tai kuka sitä tietää mitä itse kukin sanoo?

    Itse aion vaieta kuin muuri. (Esimerkiksi kun minua kidutetaan, tunnustan että Kemppinen... on ihan hyvä kainuulainen suunnistaja. Minunkin mielestä. Ei, en ole koskaan lukenut häneltä yhtäkään artikkelia. Päin vastoin. Mutta rastit se löytää näppärästi.)

    VastaaPoista
  4. Kasvatusta ei ole ilman koulutusta mutta koulutusta on ilman kasvatusta.
    Kyse on siitä, että kasvatus menee minuuden kuvaan asti (häpeä) kun koulutus pysähtyy lainalaisuuksiin (lakeihin).
    Moni ei halua eikä uskalla liikuttaa ensin mainittua sillä se on pidetty rumana tapana (vaikka on samalla lailla kuten koirilla pentuina melkein
    toisin päin).

    VastaaPoista
  5. kotikasvatuskysymyksellä viittasin ihan muuhun, downloadiin verrattavaan juridiikan ja elämäntodellisuuden kuiluun, imho, mutta menkööt; hyvä noinkin.

    Käsi pystyyn.

    VastaaPoista
  6. Mainitun Gardinerin v 2000 kiertueen yksi lukemattomista helmistä;

    http://www.youtube.com/watch?v=uLQ0EOY-eg0&feature=related

    Tämä ja paljon muuta löytyy kiertueesta tehdyltä dvd:ltä.

    VastaaPoista