20. lokakuuta 2010

Pötyä




Miksi epämusikaaliset nuoret kuuntelevat ja hankkivat lainvastaisesti käyttöönsä musiikkia?

Koska he ovat viisaita. He toimivat tavalla, joka on tehnyt meistä ihmisiä.

Eikä epämusikaalisuutta ole olemassa. No, amusia on harvinainen neurologinen tila. Melkein kaikki oppivat erottamaan säveltasoja, tunnistamaan sävelmiä ja useimmat myös laulamaan. Musiikinopetuksemme vain oli epäonnistumisen sarja, jota alettiin saada hieman oikeampaan suuntaan pari vuosikymmentä sitten.

Tämän kirjoituksen lukijoista puolella (arvaus) ja kirjoittajalla (tieto) on epämiellyttäviä muistoja koulusta, jossa ”falskisti” laulamisesta häpäistiin. Pantiin luokan eteen laulamaan, ja kun siitä ei oikein tullut mitään, kaikki nauroivat ja todistukseen tuli viitonen.

Viimeksi tällainen Ava Numminen on julkaissut väitöskirjan aikuisten laulutaidon lukoista ja niiden avaamisesta.

Britti arkeologi Stephen Mithen julkaisi kirjan laulavista neandertalilaisista ja väitti, että laulaminen on varhaisempi yhteydenpidon keino kuin puhuminen. Ajatus kuulostaa vähän villiltä, ellei muista, että niin monet nisäkkäät ja linnut ilmaisevat tärkeitä asioita ääntelemällä.  Harmittaa mustarastasta kuunnellessa, kun tietää, että sillä on markkinatalousmekanismit mielessä – se houkuttelee asiakasta ja ilmoittaa kilpailijoille, että sopii pysyä loitolla. On se laulu niin ihastuttavaa.

Nykyisin tiedetään, että kulttuurin perusta on selvä: viina, huumeet ja seksi. Näin on aina ollut, näin on aina oleva. Vauvoille ja vanhuksille, etenkin kuoleville, lauletaan myös selvin päin. Kirkossa laulaminen ja soitto on tärkeää, ne vaikeatajuiset puheet Jumalasta eivät niinkään. Sotilaita kiihdytetään soittamalla torvea korvan juuressa. Työn orjat kyllä väittävät, ettei heillä ole muuta menetettävää kuin kahleensa, vaikka heillä on laulu. Ja laulamalla on tehty monta vallankumousta.

Tuossa on jo puhe samastumisesta ryhmään ja sidonnaisuuden korostamisesta. Hyvin moni musiikille altis haalii lauluja eli siis äänitteitä kuin orava käpyjä, yli oman tarpeen. Minulla näyttäisi olevan nyt 15770 kappaletta käytettävissäni, osa niistä kestoltaan tunnin tai kahden pituisia. iTunes, jossa on nyt merkittävä osa säilötystä musiikistani, mainitsee että kuuntelemista olisi 44,7 vuorokaudeksi. Määrä on noin vaatimaton siksi, että olen neuroottinen nössö ja maksanut kauppahinnan joka levystä (paitsi kirjastosta ripatuista – se kun on laillista). Luulen kyllä, että jos tässä vielä eletään ja terveenä ollaan, sadan vuorokauden raja tulee vastaan tuota pikaa, jolloin musaa on enemmän kuin loppuiäkseni.

Olemme keskustelleet tässä kyllästymiseen asti siitäkin, että musiikkia ei saisi ”varastaa”. Olen sanonut olevani samaa mieltä. Tekijälle kuuluu korvaus, mutta olen maininnut, että asiassa on kyllä erinäisiä muita vaikeuksia.

Nyt sanon lisäksi, että lapsi oppii aivan kaiken varastamalla. Äänen tuottaminen, laulu, puhe, kieli, käden taidot – lista on pitkä. Kun lapsi on 6-vuotiaana valmis nero, sosialidemokratia tarttuu häneen ja alkaa tyhmistää häntä kouluissa, joita sitten käydään yhdeksän tai kaksikymmentä vuotta. Ja sielläkin kaikki perustuu jäljittelemiseen eli omaksumiseen eli varastamiseen.

Ihminen luo itselleen persoonallisuuden eli identiteetin omaksumalla sen muilta. Normaalisti se tapahtuu keräämällä sopivia osia ja muokkaamalla niistä kokonaisuuksia – jokaisella on monta identiteettiä, yksi poliisia varten, toinen esimiestä, kolmas puolisoa, neljäs ryyppykavereita varten.

Miten se laulu meni… ja lehtori päivällä opettaa, ja juo. Kun illalla työnsä hän lopettaa, hän juo. Kun päivällä saksaa ja matikkaa jauhaa, niin illalla raitilla juo ja pauhaa ja jo ja laulaa ja juo ja laulaa ja juo ja laulaa ja juo. (Lähde: ulkomuisti.) Aivan, se oli sama laulu, joka alkaa, että Jos eukkosi kieltää sua juomasta…

Juomisen ja laulamisen hillitseminen ei ole koskaan onnistunut miltään esivallalta. Ei onnistu tältäkään esi- eikä jälkivallalta.

26 kommenttia:

  1. Totta. (Ainakin joka toinen sana.) Ei bussikuskejakaan paljon laulattaisi, jos... noh, kaikki matkustajat olisivat inhottavan kylmiä.

    http://www.youtube.com/watch?v=RMSIBvcnrJc&feature=related

    VastaaPoista
  2. Muistetaan kuitenkin että ilmainen on uusi Musta!
    http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/10/ilmainen-on-uusi-musta.html

    VastaaPoista
  3. Tanaan Jukka K. tarkoittaa sanalla "varastaa" samaa kuin me muut tarkoitamme sanalla "matkia".
    Lapsi oppii matkimalla.

    Meidan sanamme varastaa tarkoittaa toisen oman ottamista niin etta toinen jaa ilman. Eihan
    nama taman paivan epistolan "varastamis" esimerkit tata tarkoita.

    VastaaPoista
  4. Tonaaliset kielet kuten kiinankieli:
    Varsinkin mandariini on hyvin tonaalinen, eli
    sanojen aantaminen ja aanen korkeuden vaihtelut ovat kaiken a ja o. Onneksi Kiinassa ei ole ollut tata suomalaista laulunopetusta, koska
    muuten siella olisi komplisoituja mykkia arvaamaton maara. Kiinassa kukin saa laulaa aanellaa! Ja oletteko kuulleen vanhan kiinalaisnaisen ripittavan toista "akkaa" tai ukkoaan!?

    VastaaPoista
  5. Uskonvakaumuksella veisatut koerttivirret on kaunista ja komeaa kuultavaa. Niita puheita ei oikein jaksa kuunnella. Esimerkiksi naitten suurien herattajajuhlien anti ei oikein sytyta, kun versilaulu ei pelaa ja puheet on kuin mista tahansa tuutista. -- Olen kuskannut syntisia herattajajuhlille, siita asiantuntemus!

    VastaaPoista
  6. Aboriginaalien iltanuotiolla kertomisen tai laulamisen asemesta soi didgeridoo, jossa esim. sointanta dongaa-dongaa-dongaa kertoo, että illan tarina liittyy kenguruun.

    Taannoinen dc-keskustelu on ac/dc-jännitteinen. Matkinpa pari kappaletta, mutta oliko se siksi, että klikkasin tylsyyteeni linkkiä ja vaihdoin välitttömästi seuraavaan. Vai oliko tarkoitukseni oikeasti välttää levyn osto, säästää musiikinostoon korvamerkityt rahat.

    Tuli mieleen luokittelu matkijoista: minimatkija matkii jotain, mitä ei edes aio varsinaisesti missään mielessä hyödyntää. Annoinkin tästä omakohtaisen esimerkin.

    Teramatkija ottaa kaiken mitä löytää. Ei kappaletta artistilta, vaan koko tuotannon ja parhaat (varastetut, matkitut ja lailliset) variaatiot. Samoin tv-sarja heti kun on saatavilla. Aineistosta jää yli 80% käyttämättä, ehkä ainiaaksi. Tätähän kutsuttiin kirjastonhoitajaksi.

    Megamatkija on ongelmallisin, koska hän kuluttaa lähes täysin sen, mitä lataakin. Ja silti hän lataa paljon. Tämä kategoria oikeasti hankaloittaa levy-yhtiöitä. Tosin ystäväni tekee tätä siksi, että nykyiseen maahansa hän ei saa järkevästi haluamaansa musiikkia. Postimyynti on olemassa, mutta viiveet, nousseet kustannukset ja lopulta asuinmaan postilaitoksen (EU-maaksi) käsitömättömän huono onnistumisprosentti tarkoittaa, että kaikki musiikki ripataan. Sitten on hieman ristiriitaiset tunteet Suomessa artistien keikalla, että kuinka muotoilisi sanoiksi tukensa tason: sä oot hieno tyyppi, olen ripannut kaikki kolme viimeistä tekelettäsi...

    Jokainen ripattu lataus ei ole menetetty ansio. Olisi hienoa nähdä arvioita lataus- ja kulutustavoista ja kunkin osaston taloudellisesta merkityksestä.

    Suomalaisen kirjailijan tulomallista on Hotakainen kirjoittanut jotain ja Raittila erittäin perusteellisesti. Ei vaikuta relevantilta.

    VastaaPoista
  7. Sotilaita kiihdytetaan...
    Enpa oikein tieda onko sotilaita ihan kiihdytetty musiikilla; ainakin tositilanteista on torvimusiikki kaukana. Mutta viina, huumeet ja seksi on toiminut. Ilmari Susiluoto oli jostain ammentanut tiedon, etta puna-armeija kuljetti 300,000 (?) junavaunullista vodkaa itarintamalle vv. 1943-1945. Huumeista voi aloittaa vaikka Ehrnrotista ja pervitiinipokkyran kohdalta. Ja
    seksin osalta voipi tutustua vaikka puna-armeija
    tekosiin Saksaan hyokatessa 1945. (Kuitenkin painetussa sanassa kerrotaan saksalaisnaisen todenneen: Parempi ryssa mahan paalla kuin jenkki paan paalla", tarkoittaen, etta
    ryssat vaan nussi mutta jenkit tappoivat tuhopommituksilla.

    VastaaPoista
  8. Juomisen ja laulamisen hillitseminen...
    Jyrki Virolainen raportoi blogissaan 17.10.2010 jossain janghalla olleesta vaitostilaisuudesta, jossa ilmeisesti
    laulettiin ja juotiin "hillitsemattomasti"
    (en sano hillittomasti).

    Kyselin Virolaisen blogissa miten Common Law maissa ja Saksassa suhtaudutaan tuomion perustaan; "Tayden nayton" periaatteellako vaiko vaitoksessa suositellulla "nayttoenemmyysperiaatteella".
    Kysymykseni ei edes paassyt Virolaisen kommentteihin, josta paattelin, etta olin tehnyt aivan liian vaikean kysymykjsen Lapin maan juristeille. -- Jukka K:n blogissa otettiin hetki sitten kantaa siihen, etta KKO tekee paatoksiaan toisinaan enemman kuin "valimiehena" eika aina niinkaan lain mukaan. -- Mikahan on kaytanto nailla isommilla areenoilla; tietaisko joku etelan mies/nainen?

    VastaaPoista
  9. "Juomisen ja laulamisen hillitseminen ei ole koskaan onnistunut miltään esivallalta. Ei onnistu tältäkään esi- eikä jälkivallalta."

    Totta puhut Kemppinen, sillä jos juomista hillitään se vain kasvattaa janoa joka on pohjaton. Pohjaton jano tarvitsee pohjattoman kaivon, jolloin ollaan hukassa pohjan suhteen. Juomisen iloa, sitä ei saisi riistää ja juomalaulut soikoot. *_*

    VastaaPoista
  10. Ad Anonyymi: - perusteluista - suurimmat erot: Ranska, äärimmmäisen huonot ja niukat perustelut; Saksa perustelut loputtoman pitkät mutta suoraan lainopillisista rakennelmista; Ruotsi pahimmassa tapauksessa perusteluina lähes koko pöytäkirja, joka sitten on käsittämättömällä tavalla johtavinaan lopputulokseen; Englanti ja Kansainyhteisö - maailman parhaat perustelut; tuomari kirjoittaa omissa nimissään minä-muodossa ja useimmiten hyvin avoimesti käyden debattia mm. edeltäjiensä ja prejudikaattien kanssa ja selvittäen, miksi hän päätyy nyt tällaiseen tulokseen + reaaliargumentit mukana; USA - joissakin tuomioistuimissa ja eräissä asiaryhmissä valtavan hyviä perusteluja; ihastuin kauan sitten Louis Brandeisin kirjoittamiin U.S. SuprC -perusteluihin tai eriäviin mielipiteisiin mm. kilpailunrajoitus ja työmarkkina-asioissa. Olen neuvonut nuorisoa lukemaan systemaattisesti nyt eläkkeelle jääneen John Paul Stevensin kirjoittamia perusteluja. Jotain sellaista, minkä tasoista ei Suomessa ole koskaan nähty. Andekdoottitasolla - se oli kai juuri Stevens, joka perusteli, miksi U.S.A.:n lipun saa polttaa mielenosoituksena, että jos tuo kirjava kangas edustaa eli symboloi jotain, niin oikeutta käyttäytyä viranomaisten häiritsemättä tavalla, jota enemmistö ei hyväksy.

    VastaaPoista
  11. Minne tuo kommenttini meni?

    Sanoin, että Maslow on unohtanut oppimisen omasta tutkimuksesta koska oppiminen on tarve. Siitä kirjoitinkin. Sitten sanoin, että toimitan sinulle underkjolin heti kun saan duunia. Sekin on siis muistissa...ja sitten sanoin, että korvat ovat tärkeät kuulemisessa koska input ja output eivät vastaa toisiaan:
    minun korvani kuulevat, että muut valehtelevat (vaihtavat ääntä niin, että taitava herkkä korva kuulee miten asiat heiluvat ja siirtyvät toiselle aallolle ja sitä ei voi kuulemma itse korjata sanoi Mead, joka tutki symbolista interaktionismia: tässä on tutkimussuunnitelma:
    muuten laulan huonosti, väärissä sävelmissä, ääni katkeaa, en aloita oikealta korkeudelta jne eli olen huono laulamaan mutta hyvä kuulemaan miten muut käyttää ääntä. Tässä on siis tärkeä pointti tutkimukselle; signifikaatio tulee erosta eikä samuudesta ja siksi hyvä lauluääni on huonoksi totuuden tunnistamiselle.

    Sano se heille.

    Yst.terv
    sinun
    CK
    homogarrulus with no limits

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia - raukkamainen lisäys: "huumeet" - lue "tajunnan tilan keinotekoinen muuttaminen". Erilaiset shamaanit ja muutkin näyttävät käyttäneen tätä tietä kirjaimellisesti aikojen alusta. Varhaisimmat kirjallisuuden merkinnät ovat varhaisimmasa kirjallisuudesta. "Odysseian" lootuksensyöjät vaikuttavat täsmnälleen samanlaisilta kuin 2.400 vuotta myöhemmin kirjallisuuteen ilmestyvät "oopiuminsyöjät".

    Näin laajasti käsitettynä sokeri olisi esimerkki merkittävästä huumeesta. "Viina" kytkeytyy sitten maanvijelyyn ja erilaisiin käymistuotteisiin. Kuten tiedätte, alkoholin tislaaminen on hyvin myöhäinen keksintö (keskiajan lopulta).

    VastaaPoista
  13. Arvoisa Jukka K.!

    Hyva katsaus eri maitten kaytantoihin.
    Olen perehtynyt, eli siis elanyt Common Law tuomioiden "keskella". Miltei aina on ollut helppo seurata tuomarin ajatuksenjuoksua; tosin lukeminen ja ymmartaminen vie aikansa.

    En ole koskaan kuullut tallaisista "tayden nayton" ja "nayttoenemmyysperiatteen" mahdollisista noudattamisista. Onkohan nama teoriat eri alueilla tunnettuja kaytannossa?

    --Havisin Munchenissa patenttiriidan, kun asiamies ei ollut noudattanut kaikkia nippeleita. Oppiminen maksaa! Mielestani tama saksalainen tapa ajatella meni just niinkuin Jukka K. edella sanoi.

    VastaaPoista
  14. Ei kai kukaan ihmettele miksi nuoriso varastaa. Nuorisotyöttömyys liikkuu 25 prosentin paikkeilla ja jos tähän lisätään vähävaraiset opiskelijat, pätkätyöläiset ja pienen ansiotason omaavat, voidaan ajatella suurimman osan nuorisosta omaavan shakaalin moraalin.
    Samaan aikaan itsekkäät eläkeläiset jatkavat työuriaan.

    Ei se niin vaikeaa olelle:

    Olet oikeassa. Eivät megalaataajat, tai minilataajat koskaan kaikkea lataamaansa olisi ostaneet rahalla kaupasta. Vain idiootti mediassa tuollaista väittää.

    Teimme joitain vuosia sitten kyselyn, jossa saimme vastauksia noin kolmelta tuhannelta aktiiviselta DC-hubien käyttäjältä.

    1. 38% mielestä "imurointi" vähentää teosten ostamista.
    2. 40% mielestä "imuroinnilla" ei ole vaikutusta teosten ostamiseen.
    3. 20% mielestä "imurointi" lisää teosten ostamista kaupoista.

    Kun sitten teimme tarkentavia kysymyksiä jälkeen päin ja kävimme henkilökohtaisia keskusteluja vastanneiden kanssa, havaittiin, että lähes kaikki kohtiin 2 ja 3 vastanneet antoivat "väärää" tietoa, koska halusivat antaa itsestään ja taloudellisesta tilanteestaan toisenlaisen kuvan, oikeuttaakseen lataamisensa.
    Joo, näitä keskusteluja käytiin mm. DC-hubien ylläpitäjien kesätapaamisissa, joita aikoinaan oli joka vuosi viikonloppuisin jne..

    Samaan aikaan kyselimme parista kymmenestä levymyymälästä (elokuva,musiikki) on ko heillä huomattu levymyynnin vähenemistä. Eli kysyin kuinka vanhemmat nykyisin ostavat lapsilleen levyjä joululahjaksi, synttärilahjaksi jne.
    Vastasivat aikoinaan vanhempien usein maininneen, että juuri lapsilleen ostavat tämän ja tämän levyn ja että onko hyvä ja niin edelleen ja että kääritään lahjapakettiin. Olivat huomanneet näiden ostosten vähentyneen roimasti. Ei kai kukaan nuori toivo lahjaksi levyä, jonka on äskettäin ladannut ilmaiseksi netistä.

    Olen aina toivonut vähävaraisten ja köyhien menevän sienimetsään hankkimaan ansioita.
    Ehkä nyt olisi nuorison aika mennä sienimetsälle hankkimaan piristäviä ilmaisia huumesieniä, joilla hankkisivat nautintoa itselleen. Myrkkysienet voisi tarjota eläkeiän työntekijöille, jolloin vapautuisi niitä kauan kaivattuja työpaikkoja.

    VastaaPoista
  15. Asian vierestä kysymys viisaammille: Kemppinen kirjoittaa "... näin on aina oleva ..."

    Onko kyseessä futuuri? Jos ei, voiko tätä käyttää futuurin asemesta? Vai pitäisikö jättää juhlavampaan tekstiin?

    Vai pitäisikö tämä kysymys lähettää Kielipuolen kantapää-ohjelmaan, vai mikä se nyt olikaan?

    VastaaPoista
  16. Ad Anonyymi: - kyllä se on futuuri, mutta kun joku professori meni aikoinaan toteamaan, ettei suomenkielessä ole futuuria.

    Waltari käytti tuota muotoa joka oli kovaa valuuttaa 30-luvun raamatunkäännöksessä - "joka oli, joka on ja joka oleva on" (siis Jumala).

    VastaaPoista
  17. Pablo Picasso: "Bad artists copy. Great artists steal."

    Miten lienee mennyt alkuperäiskielellä? Tämäkin oli (netistä) varastettua - tai oikeastaan kopioitua, jos Picassoa on uskominen.

    VastaaPoista
  18. Olemme löytäneet voittajan. Nimimerkki joka alkaa J-kirjaimella on blogimaailman ilkeämielisin kommentoija ja harvemmin tapaa noin suoranaista halveksuntaa eläkeikäisiä kohtaan. Tai nuoria. Tai ihan ketä tahansa. Tämä anaalisointi tulee vuosien erilaisten blogien ja kolmen vuoden Kemppisen seuraamisen perusteella.

    VastaaPoista
  19. European Judicial Network;
    Selailemalla suurien maiden todistustaakkasaantoja voisi epailla etta "nayttoenemmyyspaeriaate" ei taida kovin pitkalle kantaa.

    VastaaPoista
  20. Nyymiölle:

    Se o silviisii, jot siit miul o hyvä miel jottei oo paha miel! Niistäppäs nennäis ja haasta uuvestaa!

    VastaaPoista
  21. En ole itse osannut hämmästellä, miksi "epämusikaaliset" kuuntelevat musiikkia. Katson taulujakin, vaikken lainkaan osaa piirtää tai edes nähdä/tunnistaa värejä sävyineen.

    Omakohtaisesti tuttu levyjen haaliminen on seurausta siitä valtavasta omistamisen halusta, jonka musiikin sietämätön keveys, efemäärisyys eli hetkellisyys, saa aikaan. Tyyny on sullottava aivan täyteen untuvaa, vai mitä se on, jotta siitä saisi kunnollisen sylillisen halattavaksi, pään tueksi riittää paljon vähäisempikin.

    VastaaPoista
  22. Varastan tähän pätkän Martin Gilbertin Churchill: A Life kirjasta: "My knowledge, which has been bought, not taught, " was how he expressed it in the House of Commons during a stormy interwar debate on defense.

    Mistä kaupasta nimimerkki JarMom on omat tietonsa ostanut?

    Oliko hinta sama kuin vaikkapa se mitä musiikkiteollisuus samasta soopasta maksoi - epäsuosio (ja epäonnistuminen).

    The flip of a coin.

    Raha ei todista mitään oikeuksista, eikä velvollisuuksista. Raha on anarkistista sille, joka voi sen avulla hankkia voittoja - eli lisää rahaa, koska hän voi aina tehdä sen muiden kustannuksella.

    Täällä on mainittu Picasso. Joskus kauan sitten - silloin kun tekijänoikeuksista ei kukaan tiennyt vielä mitään, eli silloin kun ihminen sai kaiken lainaksi jumalilta, ja jolloin hän oli riippuvainen siitä ylhäältä tulevasta inspiraatiosta, koska ei itse voinut päättää mitä taide on - hän eli siinä tilassa, missä jokaisella yksilöllä oli vapaus (ei pidä sekoittaa mahdollisuuteen) kokonaisen kulttuurin luomiseen. Johnny Hart kuvaa oivallisesti sitä aikaa, ja sitä mikä siitä siirtyi nykyihmiseen.

    Picasso kehitti kubismin - jonka vitsi oli juuri tuossa yllämainitussa; vapaudessa luoda kokonaan omaa taidetta. Mondrianin maailma ei ollut milliäkään egyptiläisten kulttuuria pienempi. Modernin taiteen funktio oli napanuoran katkaisemisessa suhteessa traditioon. Se antoi signaaleja - ilman metodia. Se halusi hahmottaa tulevaisuutta omin voimin. Ja tässä rumassa ja niin kauniissa maailmassa, se lensi kaltaistesi avustamana, kuin paska Junttilan tuvan seinään.

    Ehkäpä nämä vähävaraiset ja köyhät sienestäjät ovat löytämässä sen metodin, tai ainakin auttamassa sen etsimisessä. Sinä ja kaltaisesi istuvat tukkeena sen näköalan edessä - sinulle kulttuuri merkitsee pelkästään hyvin hinnoitellun erikoismakkaran paistamista.

    Täältä voi varastaa kokonaisen äänitteen:

    http://www.youtube.com/user/neilyoungchannel

    VastaaPoista
  23. Viimeinen nyymiö:

    Löytyy siitä samasta kirjasta myös Winston Churchillin sanomana :

    I wonder whether any other generation has seen such astounding revolutions of data and values as those through which we have lived. Scarcely anything material or established which I was brought up to believe was permanent and vital, has lasted. Everything I was sure or taught to be sure was impossible, has happened.

    VastaaPoista
  24. Minua on aina v*** kröhöm harmittanut tämä "kaikki osaavat laulaa" -jeesustelu. Tosin, voihan se olla tottakin. Itse laulan tosi huonosti: en kuule, vaikka laulaisin väärin. Toisaalta kuulen kyllä, jos vaikka Idolsissa joku laulaa väärin.

    Tietenkin voi olla, että jos minua (51-vuotasta äijää) joku laulunopettaja treenaisi, musta saattaisi kuoriutua ihan kelpo karitapio. Toisaalta jos valita saisi, se voisi kuitenkin olla joku tanssinopettaja: tanssikaan kun ei suju.

    Tekijänoikeuksista: olen itse saanut vähäisiä sivutuloja kirjoittamisesta ja jos niitä ei olisi ollut tarjolla, en tietenkään olisi tarttunut näppikseen. Onko sinulla mielessä jokin ansainta/ rahastuskeino, jolla saisimme itseämme nuoremmat ja fiksut ihmiset kirjoittamaan esim. oppikirjoja?

    Tai jos kirja myyntikappaleena on väistyvä juttu, näiden lukulaitteiden sisältöjä? Tai jotain - ideana on siis se, että oppilaat ja opettajat tarvitsevat jonkun, joka muokkaa kaikesta olevaisesta tiedosta ajankohtaan soveliaan paketin.

    Touko Mettinen
    (nimimerkki)

    VastaaPoista
  25. Onko Kemppinen tutustunut Spotifyyn? Tulisi se 100h ja paljon enemmänkin täyteen äkkiä ja ihan laillisesti. Ja rippausajat voisi käyttää johonkin muuhun.

    VastaaPoista
  26. Ad Anonyymi: - tokihan olin Spotifyn ensimmäisiä maksavia käyttäjiä ja olen mainostanut sitä myös tässä blogissa vähän väliä järkevänä ratkaisumallina musiikin jakeluun verkossa. Toinen - käytännössä tekijänoikeuksiin takerruksissa oleva - on TVkaista.

    Niin iljettävältä kuin se kuulostaakin, Spotify yksin ei oikein minulle riittäisi, koska olen traagisella tavalla rakastunut niin moniin vanhoihin levytyksiin.

    Käytän tilaisuutta mainostaakseni, että Spotifystä löytyy mahtava valikoima mm. Otto Klempererin mestaroimaa musiikkia - siis näitä henkilökohtaisia kotijumaliani.

    VastaaPoista