Kulttuuri ja varmistin

Agit-Propin ja lukuisien muiden työväenlaulu ”Ken maasta hyisen hallan” on Tirolin kansallislaulu, ”Zu Mantua in Banden”, vuodelta 1844. Sävelmä saavutti mainetta nimellä ”Schlageter-Lied” sotien välisenä aikana. Leo Schlageter oli miltei Horst Wesselin veroinen kulttihahmo ja kansallissosialismin sankari, jonka ranskalaiset teloittivat 20-luvun alussa siitä mitättömästä syystä, että hän johti maailmansodan käyneenä upseerina vapaajoukkoja (Freikorps), jotka suistivat ranskalaisten junia kiskoilta.

Schlageter tunnettiin myös Suomessa. Hans Johstin tuon niminen näytelmä oli huomattavan suosittu ja Johst itse virallisesti ”Jumalan armoittama” kirjailija, joka kuoli vanhainkodissa 1978 luultavasti armotta.

Näytelmässä on kohtaus, jossa Schlageter sanoo: ”Wenn ich Kultur höre ... entsichere ich meinen Browning!” – Kun kuulen kulttuurista, poistan pistoolini varmistimen. Sitaatti on kuuluisa, ja se on pantu monien natsijohtajien suuhun, mutta tämä lähde on oikea. Näytelmä oli omistettu A. Hitlerille tämän syntymäpäivänä 1933, ja kirjailija toimi mm. monien suomalaisten kirjailijavieraiden isäntänä.

Epäilen, että tämä tuskin on Agit-Propin tiedossa. Lähempää informaatiota löytyy Metapediasta, joka on keskittynyt akateemista oikeamman, eurooppalaisen tiedon levittämiseen etenkin Kolmannesta valtakunnasta. Ulkopuoliset pitävät tuota oikeaa tietoa pikemminkin Hitlerin valtakunnan ylistämisenä. Projekti alkoi ruotsista, jossa oikeuskansleri aineistoa tutkittuaan keskeytti tutkimuksen.

Joku kommentoija ei taida tietää, että tutkinnan keskeyttäminen, joka ilmaistaan usein fraasilla ”ei anna aihetta”, tarkoittaa ettei tutkinnassa ole ilmennyt rikosta, josta olisi nostettava syyte. Ruotsin oikeuskansleri viittasi ratkaisussaan sananvapauteen.

Se siitä. ”Internationalea” laulettiin Marseljeesin sävelellä, kunnes oma melodia sävellettiin, ja Marseljeesi puolestaan oli Suomessa tunnettu ja kunnioitettu työväenlaulu. Alkujaan se oli Ranskan vallankumouksen Reinin armeijan laulu, 1700-luvun lopulta, ja valaa luottamusta siihen, etteivät ihmiset ymmärrä, mitä he laulavat. Sanat nimittäin viittaavat mielenvikaisuuteen – marssikaamme, kunnes epäpuhdas veri juoksee pitkin kynnöksiä (auranvaoissa).

Se siitä. Tämä blogi edustaa täsmälleen päinvastaista käsitystä ja tukeutuu kulttuuriin. Se on näiden ruotsin kieltä ja suomalaisuutta sivuavien puheiden tausta. Genetiikka on kiinnostava ala, mutta se ei vaikuta elämäämme. Ruotsin kieltä tärkeämpi on taitomme käyttää suomen kieltä.

Odotan että näinä aikoina joku rupeaa meuhkaamaan tietämistä vastaan. Mikä etten puhuisi suoraan yleissivistyksestä. Jokin osa suomalaisista pitää vaistomaisesti omaa tunteenomaista luuloaan jollain salaperäisellä painavampana kuin tietoa. Jos tieto on peräisin kirjoista, sitä muka sopii halveksia.

Ennen kansaa kiinnostivat tietokilpailut eli täysin merkityksetön sirpaletieto. Nyt sekään ei kiinnosta, paitsi ehkä urheilua ja moottoreita koskeva. Tietävät ihmiset – esimerkiksi tietotekniikasta hyvin tai erittäin hyvin selvillä olevat – omaksuvat surullisen usein ylimielisen asenteen. Kun perustaitoja ei opeteta missään, olemme jo tilanteessa, jossa moni ei todellisuudessa osaa käyttää keskeistä työkaluaan. Tässä suhteessa sivuutettu kulttuuri oli ehkä vähän parempi. Oli vaikea löytää ihmistä, joka ei osannut tehdä tulta hellaan tai pilkkoa kirveellä klapeja. Sellaiset työkalut kuin hellanrengas tai aisantappi olivat tuttuja.

Saksalaisen tutkimuksen mukaan (kertoo Der Spiegel) jopa 75 prosenttia television pääuutislähetyksen sisällöstä jää yleisöltä ymmärtämättä. Kuinka moni teistä ymmärtää vaikkapa Saksan poliittisen asetelman eli tietää, mikä on liittoneuvoston (Bundesrat) suhde liittopäiviin eli parlamenttiin lakeja säädettäessä. Arvaukseni on, että ei juuri kukaan. Kuinka moni ylioppilas tietää, mitä tapahtuu, kun Ruotsissa on ”vähemmistöhallitus”? Kuinka moni EU:n vihollilnen tietää, miten unioni ja federaatio eroavat toisistaan?

Suomalainen yleissivistys oli ja sen on oltava sellainen tiedollinen pohja, jonka turvin voi hankkia tietoja ja taitoja, kulloisenkin tarpeen mukaan. Se ei tarkoita, että olisi tunnettava Mario Vargas Llosan kirjoja, mutta Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitukset (1989) on tiedettävä. Ja kulttuurivallankumous (1966-1976). ”Kulttuuritaistelua” ei tarvitse tietää. Se on vain historiaa. Ja loppu on kirjallisuutta...