Kumisaapas ja lattiaharja

Kumisaappaan käyttöliittymä on ylivoimainen. Astut kenkiin ja alat klompsottaa. Jalat pysyvät puoli tuntia kuivina, hyvällä villasukkatekniikalla kauemmankin.

Sukkia täältä löytyy, mutta Mäkipernaan Laimin tikkuamat sukat ovat kunniapaikalla vaatekaapissa odottamassa hetkeä, jolloin saan laitetuksi ne kehyksiin seinälle.

Kyllä minua hivelee Pielisen museon mahtavien hirsien kirveen jälki, mutta vähintään samaa sarjaa ovat villasukat, joissa kerrassaan kaikki on niin kohdallaan, että sellaiseen pystyy vasta 75 vuoden harjoittelun jälkeen.

Kumisaapas oli ylellisyystuote. Lapsuuden ympäristössäni käytettiin kumiteräsaappaita, kaikkialla muualla paitsi hautajaisissa. Olen tansseissakin nähnyt...

Niissä olivat terät kumia (Suomen Gummitehdas, nyk. Nokia) ja varret nahkaa. Sotatieteellisen teoriani mukaan JR 7 taisteli niin hyvin Siiranmäessä myös siksi, että Ohtan lohkolla eli suossa heillä oli kaikilla kumiteräsaappaat. Lähtö suurhyökkäyksen jaloista oli lopulta niin raju ja nopea, että useimpien varusteet ja vaihtovaatteet jäivät luhistuviin korsuihin. Siiranmäelle tultua, kolmantena päivän, useimpien jalat olivat niin paskana, ettei säikympikään mies pystynyt enää muuhun kuin pureutumaan asemiin, jotka olivatkin oikein betonia, tai niin kuin siihen aikaan sanottiin, simenttiä.

Tuo oli kauan kumijalkineiden kirous. Villasukkien tai aikaisemmin melkein yksinomaan jalkarättien kanssa niillä kyllä kulki, mutta tarkkana sai olla. Eikä puhettakaan, ettei nahkasaapas olisi ollut marssijalkineena parempi, paitsi suolla.

Tämä oli jälleen kerran maksuton mainos. Mennä talvena ostin Partioaitan alennusmyynnistä uudet kumpparit tehtyäni syksyn jäätämällä pihalla parit loirit. Vasta joitakin aikoja uusia saappaita käytettyäni (merkillä ei ole väriä, mutta kannattaa ostaa suhteellisen kalliit) käsitin, että nämä käyttävät nyt saappaan pohjissa saman tyyppistä kumiseosta kuin auton talvirenkaissa. Vanhat Nokian Kontioni olivat sitä vastoin vulkanoituneet todellisiksi luistimiksi. Hikeä kestäviä ja talvimalleja on, mutta niitä saa sitten kuivailla.

Kun olen nimimerkki ”Kiinnostunut henkilö Kirkkonummelta”, kävin parissakin kaupassa katsomassa huokeaa pölynimuria, kun se kallis ja aika uusi kieltäytyy yhteistoiminnasta – virtakytkin on sökö enkä tahdo saada aikaan viedä sitä korjaamoon, joka näyttää sijaitsevan jossain Porvoon seudulla.

Olin jo kummakseni todennut, että Verkkokauppa on ryhtynyt myymään myös pölynimureita ja niitä on sellaisiakin, joissa ei ole pölypussia. Imevät esittelyn mukaan paikatkin hampaista.

Taustaongelma on ilta-ateriani, tyypillisesti siivu spelttileipää tai jälkiuunireikää. Niistä tulee kovasti muruja, jotka vaeltavat omin voimin pöydältä lattialle ja yrittävät voimaantua yli kiinteistön.

Vastaus löytyi komerosta: harja ja kihveli! Juuri ne aseet, joiden käyttöön minulla on perunankuorimaveitsen ohella ammattitason koulutus asevelvollisuuteni loppuajoilta.

Olen vähän vastustanut tuota miesvoimistelua samasta syystä kuin Maupassant sukupuoliyhdyntää: ilo on lyhytaikainen ja asento naurettava.

Kun kohta poistun kantamaan korsia tämän tasavallan kekoon eläkeläis-osapäivätyöntekijänä, jätän taakseni keittiön, joka kiiltää kuin orvon kyynel.

Joku viisaampi lääkäri on tainnut siitä mainitakin: tavalliset taloustyöt ovat terveellisiä. Minulla on mallina itse huushollaava äiti (87 v.) ja anoppi (93 v.).

Sanokaa: kiitoksia high tech –vihjeistä, ja tarttukaa harjaan! P.S. Löysin Munkkiniemestä kodinkonekorjaamon ja asioin. Jyskysiivoukseen tarvitaan kieltämättä kone.