Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
3. syyskuuta 2010
Hovioikeusmusiikkia
Joskus eli suurimman osan 1990-lukua laukkasin hovioikeuteen miettien Erik Satien musiikkia. Erinomaisesti asiaan sopiva oli Byrokraattinen sonatiini (Sonatine bureaucratique).
Musiikkiarvostelijat panettelevat säveltäjiä tänä päivänä samoin kuin sata vuotta sitten: seinäpaperimusiikkia. Nykyisin sanotaan usein ”hissimusiikkia”. Satie, joka oli hullu, väitti säveltävänsä nimenomaan teoksia, jotka ovat kuin tapetti tai huonekalut eli yksinkertaisia ja ongelmattomia.
Hän sai kahdesti potkut konservatoriosta, kahdesta syystä, nimittäin siitä, ettei hän osannut soittaa pianoa (opettajan mielestä) eikä säveltää. Tätä mieltä oli etenkin C. Saint-Saëns. Sitä vastoin Debussy ja Ravel sekä ryhmä muita tähtiin kohonneita arvosti häntä vertaisenaan.
Lähelle Satieta ei päässyt kukaan. Hänellä oli niin pieni asunto. Se sijaitsi Montmartrella ja oli, kuten hänen kuoltuaan havaittiin, noin pianon kuljetuslaatikon kokoinen. Sieltä löytyi suuri määrä hienoja sävellyksiä. Sydäntään Satie oli purkanut mm. muistelmateoksessa ”Muistinsa menettäneen muistelmat” (Mémoires d’un amnésiac).
Hänellä oli tapana kirjoittaa nuottien väliin tekstejä, jotka ovat ehkä esitysohjeita mutta näyttävät runoilta. Byrokraattisessa sonatiinissa kerrotaan virkamiehestä, joka viran hoitamisen sijasta haaveilee palkankorotuksesta, ylennyksestä tai molemmista.
Sivullisen voi olla vaikea uskoa, miten iso asia se oli hovioikeudessa, oli alemman vai ylemmän palkkausluokan hovioikeudenneuvos. Itse olin alemman ja kerran hain tuota ylempää, tuhoisin seurauksin. Korkein oikeus olisi äänestettyä nimittänyt, mutta hovioikeuden lausunto monipuolisesta kyvyttömyydestäni oli niin rankkaa tekstiä ja niin totta, että vedin paperini pois. Hovioikeutta harmitti aina, että korkein oikeus lähetti huonompia esittelijöitään kierrätykseen.
Erik Satie kuoli 1925 osallistuttuaan voimaperäisesti sekä dadaistien että surrealistien liikehdintää. Siitä en ole valitettavasti koskaan ehtinyt ottaa selvää, oliko hän tekemisissä aikalaistensa Jarryn (näytelmä) ja Apollinaire (runous, taidekritiikki) kanssa. Ainakin hän hengaili Braquen, Matissen ja Picasson porukoissa.
Hänestä ei tullut pitkiin aikoihin suosittua. Sitten, tuntemattomalla tavalla, ranskalaisten ohella amerikkalaiset mieltyivät hänen musiikkiinsa ja ainakin ”Gymnopédie” nousi musiikin ”täytyy tuntea” –listalle.
Nyt alkaa tuntua siltä, että Satie saa maineestaan huolimatta myös aitoa arvostusta.
Kehottaisin arvoisia lukijoita tarttumaan tilaisuuden tullen muutenkin kiitettävän Janne Mertasen Satie-levyyn; aikaisemmin Mertanen on osoittanut taitonsa muun muassa Chopinia levyttämällä.
Verkko tarjoaa suhteellisen halvalla koko Satien pianotuotannon, myös nelikätiset. Anne Queffelec soitaa hyvin.
Jos minulta kysyttäisiin, mitä eivät tee tuottajat (paitsi välillä Nokia, Sonera ja Elisa) yhtä vähän kuin hovioikeus, ehdottaisin että matkapuhelimia ja henkilöautoja myytäisiin esiasennetun musiikin kera. Toisin sanoen musiikkia saisi raudan mukana. Tuohon käyttöön en tiedä parempaa valintaa kuin Satie. Six gnossiennes.
Hän sopii hyvin niille, jotka eivät oman käsityksensä mukaan pidä pianomusiikista eivätkä välitä klassisesta. Osoitan selkärangattomuuttani myöntämällä todeksi sen, että konserttimusiikki on työlästä ja moni – kukaties minäkin – harrastavat sitä kuvitellen, että sillä kurin voi edelleen hivellä egoaan. Ne päivät ovat kuitenkin takana. En neuvo ottamaan asiaa puheeksi työpaikkahaastattelussa, jos siis satutte pitämään sinfonioista. On hienostuneempiakin tapoja ilmoittautua poikkeavaksi. Radion kuuntelijoista klassista kuuntelee vapaaehtoisesti noin prosentti kaikista kuuntelijoista.
Hélas!
Selvää, Janne Mertasen niin Chopinit kuin Satietkin ovat huippua, mutta ei niiden jakeluformaatti. Ansaitsisi parempaa.
VastaaPoistaSatiehan toimi Montmartrella myös kapakkapianistina; taiteilijapiireissä tunsi kaikki, jos tunsi, persoonansa takia.
Kaksi löytöäni: Erik Satie ja Imre Kertesz. Ei kun johdatusta, he ovat johdatetut luokseni. Otin heidät vastaan suurella ilolla ja aion pitää heistä kiinni.
VastaaPoistaOlis kiva jos sanoisit, JK , jotain Kerteszistäkin.
Parade on muuten mielenkiintoinen poikkeus Satien tuotannossa. Teos on jotain aivan muuta, kuin tapettia.
VastaaPoistaMinulla on Gymnopedie soittoäänenä - on mukana Nokian keskivanhassa kommunikaattorissa
VastaaPoistaTaannoin kaappasin Juutuubista Erikin sävellyksen. Kappale on hyvä ja kuvitus sitä myös.
VastaaPoistahttp://kariav-annat.blogspot.com/search/label/musiikki?updated-max=2010-01-09T15:07:00%2B02:00&max-results=20
Musiikki ei tunne rajoja - eikä hovioikeus Kemppistä.
VastaaPoistaMahtoi olla vaikeaa aikaa siellä hoviherrojen valtakunnassa.
70-luvun lopulla Tukholmassa kirjakaupassa soi piano levyltä. Ciccolini soitti Satieta. Ostin. Pidin. Nyt en tiedä pidänkö oikeasta tulkinnasta.
VastaaPoistaOlisi kyllä mainiota lukea tälläkin blogilla Shostakovichin kappaleista. Borodin/Shosta qt. Vai ne viritykset Suomen kohtalon kunniaksi.
Ei liity mihinkään, mutta on, perkele, pakko avautua edes jossakin: olisiko, saatana, vielä kymmenenkään vuotta sitten voitu kuvitella, että valtalehden viikonloppuliitteen (vaikka nuorisolle ja muulle hölmöystölle onkin suunnattu) pääaihe ovat julkkisten näköiset eläimet? Julkkisten näköiset eläimet!?!?
VastaaPoistaYhtäkkiä onkin ihan päivänselvää, miksi sadattuhannet nuoret ja aikuisetkin katsovat Big Brotheria - koska eivät henkisesti muuhun pysty!
Satien aikalaishuonekaluja en sanoisi yksinkertaisiksi, seinäpaperitkin ovat sisustuksen modernismiimme verrattuna yhtä värikkäitä kuin Satie suhteessa musiikkimme modernisteihin.
VastaaPoistaViikko sitten täällä kommenttikentässäkin puhalsi muutama ylioikeuksien käytäviltä tuttu tuuli; kylmää, rikinkatkuista - ja silti minusta kadehdittavaa itsevarmuudessaan.
Älähän anonyymi virka mitään... ei siitä ole kuin muutama vuosi, se oli sen edellisen flunssahysterian aikaan, kun Ylen pääuutisten ykkösaihe oli: "Kotkasta on löydetty kuollut varis."
VastaaPoistaTuleekin mieleeni Rautavaara ja Isoisän olkihattu. Silloin aukaistiin kaappi ja etsittiin tavaramuistoja menneisistä.
VastaaPoistaTulevat sukupolvet aukaisevat Internetin. Millainen laulu edesmenneisistä siitä syntyy.
Toivotaanko, olisi edes mennyt.
Toinen anonyymi on tuohtunut valtalehden jutusta julkkisten näköisistä eläimistä.
VastaaPoistaMiksi lehdessä pitäisi olla vain vakavaa asiaa? Kyllä minun mielestäni jollain palstalla voi hyvin olla urheilu-uutisia, ruokajuttuja ja jopa harmitonta huumoria. Jotakuta huvittaa, toista ei. Elämään mahtuu monenlaisia asioita.
Ihmetteleville anonynnyille - Kaikilla ei olekaan hovioikeustaustaa.
VastaaPoistaMinä ihmettelen että minkä takia minä ihmettelen?
VastaaPoistaA: "Minä ihmettelen että minkä takia minä ihmettelen?"
VastaaPoistaLähestyt äärimmäisiä filosofisia peruskysymyksiä: minkä takia on olemassa jotakin, sen sijaan ettei olisi mitään?
Miksi anonyymi on jossakin ihmettelemässä, sen sijaan ettei olisi?
Sen kun tietäisi.
mitä tarkoitat Pirkko, kun sanot toiseksi löydöksi Imre Kertetz? En ole koskaan kuullutkaan, ja kuukletin hänet kirjailijaksi. Mutta en ymmärtänyt yhdistämistä Satiehen. Vai olikokaan heillä keskenään mitään yhteyttä, oliko yhteys vain sinun omasi? Kerro lisää, kiinnostuin kovasti.
VastaaPoista