Etsijä

”Hän oli väsymätön etsijä”, sanotaan muistokirjoituksissa ja elokuva-arvostelussa (J.Ford: The Searchers).

Milloin näen nekrologin, jossa sanotaan: ”Hän oli aatteen mies, väsymätön etsijä mutta parantumaton hukkaaja.”

Koska vietän hiljaista ja itkeskelevää elämää, erilaisten parsellien merkitseminen ei ole minulle ajankohtaista. Epäilyttäviä henkilöitä näkee harvoin kartanolla. Viimeksi se oli tuttu rouva, joka oli käynyt kampaajalla. Omassa pihapiirissä tunnen kaikki naapurit askeleista, seinien läpi.

Nuorempi poikani näyttää olevan alan lahjakkuus. Hän löysi autoni avaimen. Oli siinä ja siinä, ettei ruvennut harmittamaan, kun olin liukastua ja avain lensi kädestäni vasemmalle. Olin tulossa äitini luota, ja ne liuskakivet olivat sateesta liukkaita. Itse kävin todennäköisen putoamispaikan ja alueen sen ympäriltä läpi käsin, tuuman tarkkuudella. Apuun hälytettynä poikani mietti tovin ja raotti kaksin käsin piikkipensasta ja poimi avaimen sen sisältä. Ajatusrata – kun kerran maan pinta eli ruohikko oli käyty läpi ja multa pensaiden alta niin ikään, avain ei ollut maassa. Siis se oli pysähtynyt pensaaseen. Koulutan nyt itseäni ottamaan auton avaimen taskusta vasta autolla. Pikagallupini on paljastanut joukon tuttavia, jotka ovat talvella kaivelleet auton avainta tai kotiavainta lumesta tunninkin. Se menee käsittämättömän syvälle, lämmin kun on.

Mietin tovin kun harjoitin viime talvena suurriistan metsästystä ja sain keittiössä saaliikseni soman, aivan viattoman metsähiiren. Ajattelin että jos panisin vainajan piipputupakkapurkkiin ja asunnon vara-avaimen sen alle. En toteuttanut ajatusta mutta järkeilin, että paras säilö olisi avain paperiin käärittynä ja purkki täyteen jähmeää vaseliinia. Ei kolise ravistettaessa, eikä rupea rosvo ensi hätään kaivelemaan. – Tiedättehän itse, miten käsittämättömän vaikeaa on tonkia kahvin mittalusikkaa tölkistä.

Paperin – jopa maksamattoman laskun tai verottajan uhkauskirjeen – löydän käytännössä aina nopeasti. Riittää että harjoittaa luovaa epäjärjestystä.

Nyt otan kirjoituspöydän laatikosta ison, pehmustetun kirjekuoren. Säästän niitä. Rakastan kuplamuovia. Kun kiertelen näinä aikoina leuhkimassa iPadilla, käytän Lappeenrannan professuurini aikana junia ajatellen kehittämääni taktiikkaa. Mielestäni vihoviimeinen tapa kuljettaa läppäriä on läppälaukku. K-Kaupan muovikassi (Pirkka) ja nukkaamaton villapaita on kotimaan matkailussa mainio ajatus.

Hyvin tärkeä asiakirja – perinnönjakokirja tai vastaava – jota ei löydy siitä laatikosta, johon sen on aivan varmasti pistänyt, ei ole toisessa laatikossa. Se on laatikoston takana tai pohjalla. Loota vedetään kokonaan irti ja karannut paperi poimitaan neuvomastani paikasta ja puhalletaan puhtaaksi pölystä. Näin löysi kerran ylioppilastodistukseni. Eipä ollut häävi.

Annan itselleni tämän neuvon, josta voi olla teille hyötyä. Varhaisessa etsimisen vaiheessa on syytä istua alas ja ajatella. Tiedän, se on rasittavaa ja aiheuttaa syöpää, mutta suosittelen ajattelemista siitä huolimatta.

Sjöwallin – Wahlön rikosromaanien rakastettavia hahmoja on skoonelainen Månson, joka ihan sanoo olevansa hyvä etsimään. ”Kadonnut paloauto” on nokkela. Hieman yksinkertaisen rikostarkastaja Rönnin pikkupoika saa synttärilahjaksi paloauton, jossa on tikkaat ja kaikki. Kirjoittamisajankohtaa ajatellen arvelen, että tuotemerkki oli Matchbox tai Corgi. Meidän vanhemmalla pojalla oli sellainen. Lienee tallella?

Poliisin pojan paloauto katoaa melkein heti, ja se käy hirveästi isän kunnialle. Rikosromaanin tapahtumat vyöryvät, mutta Rönn palaa aina miettimään, missä se – noin 30-senttinen lelu – voi olla, kun hän on kammannut asunnon läpi moneen kertaan, ikkunoiden säppejä vekara ei saa auki ja laskisankokin on lapsilukon takana. (Kadonneet hopealusikat ovat aina roskapussissa.)

Månssonille tarjotaan maittava ateria, ja sen jälkeen hän miettii. Asunnossa ei ole käynyt oikeastaan ketään syntymäpäivän ja lelun katoamispäivän välillä. Kohta sankari on talkkarin ovella – lämpöpatterit oli kuulemma ilmattu. Ja paloauto löytyy talkkarin pakista. Kirjoittajat jättävät taidokkaasti kertomatta, oliko teneva pannut sen itse sinne vai talkkari siepannut epähuomiossa. Etsijämestari selvästi ajatteli, että kadonnut kapine oli saman kokoinen kuin jakoavain tai pienet putkipihdit: siis talonmies ja hänen putkitöiden pakkinsa.