Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
11. syyskuuta 2010
Ääniä kalastamassa
HiFi on halveksittava harrastus. Saahan jokainen harrastaa mitä haluaa, mutta tuo HiFi on hiukan kuin keräilisi kattiloita ja paistinpannuja. Saahan niitä keräillä. Kattilan tai kasarin laatu voi vaikuttaa ruuan makuun. Enemmän siihen vaikuttaa nälkä ja ruoka.
Olin vielä hiljan tyytyväinen alle 100 euron tietokoneen kaiuttimiin. Niillä saa musiikista potkua sen minkä tarvitseekin. Olohuoneen stereoihin suhtauduin kalusteina, muistoina menneestä ajasta. Ei niitä juuri käytettykään.
Olen jo ennen tehnyt tiliä asiasta – parhaat stereot ovat pojillani, 60-luvun ja 70-luvun Beot. Olin hämmästynyt ja kiitollinen, että joku suostui viemään pois LP:t ja vinyylivatkaimet. Itse kuitenkin toimitin yleisön vaatimuksesta 1996 hankitun viritinvahvistimen huoltoon, kun sen CD-soitin oli repsahtanut. Kyllä se maksoi. Mutta onhan sympaattista, että levysoittimella voi soittaa levyjä, ja lisäksi kuunnella radiota. Je ne isot aktiivikaiuttimet soivat sorjasti puutalossa.
Asenteeni on osoittautunut vääräksi. Riippuu näet niin paljon musiikistakin. Syistä, joista en tee tiliä, aloin tuntea mielenkiintoa sitä Bachin suurta teosta kohtaan, jonka tunsin huonoimmin, nimittäin h-molli-messua. Olen varman kirjoittanut passioista ja kantaateista suut ja silmät täyteen, ja esimerkiksi Die Kunst der Fuge löytyy sangen monenlaisissa muodoissa. Pianoversio on kiva (Sokolov, Nikolayeva). Glenn Gouldin levy (osittain urut, osittain piano) on todella kiinnostava.
Nyt olen kuunnellut h-molli-messua hiukkasen, mutta en varmaan enempää kuin kaksi kertaa päivässä, keskeisin kohdin pahvit kourassa. Erikoisen innostunut olen jaksosta ”Quoniam tu solus”, mutta varsinainen oivallus on tämän teoksen pohjaton syvyys ja sen arkkitehtuuri.
Jos nyt hasutellaan, niin voihan passioiden rakenteessa kuulla jotain mikä toisi mieleen katedraalin, kuten usein sanotaan. Niissä on symmetriaa ja huippuja. Vertaus ontuu passioiden kerronnallisuuden ja laajojen puhelauluosuuksien (evankelista) vuoksi.
Messussa ei tätä ole eikä oikein aarioitakaan, vaan se on todella messu. Se on suuri messu. Esitys kestää noin kaksi tuntia.
Mietitään joku toinen kerta, miksi luterilaisuuden tuki ja turva kirjoitti messun, jonka kieli on latina ja joka sopii kaikin kohdin katolisillekin. Kirjojen selitykset tästä asiasta onnahtelevat. Mutta selvästi Bach halusi panna siihen kaiken.
Teos on uskomattoman kolmiulotteinen. Se ei ole katedraali, vaan kaupunki, ruskea, keltainen, violetti, kuohuva, nukkuva, lempeä, kova.
Giuilinin paljon kiitetty vanha levytys on mietitty ja jollain oudolla tavalla wagnerilainen. Kokonaisuuden pilaa Peter Pears, tenori. Syytä en tiedä. Sama mies on Klempererin Matteus-passiossa suurenmoinen. Sitä ei tarvitse ihmetellä, että Harnoncourtin levytys on hyvä ja vanhan liiton tulkinnoista Karl Richter loistaa myös solisteillaan. Joskus tuntuu, että Fischer-Dieskaun mukana olo on ikään kuin takuumerkki. Herreweghen levytykset ovat hienoja.
Aivan ylivoimainen ykkönen on John Eliot Gardiner, joka ei ole palannut tähän teokseen 1980-luvun jälkeen. Tuo levytys, joka on nyt myynnissä myös hyvin huokeana Sacred Masterpieces –pakettina (22 CD levyä $ 61), soi ja tanssii ja on alusta loppuun niin mietitty, että kaikki kuulostaa spontaanilta ja viattomalta.
Vaikka uudemmissa levyissä käytetään hyvin pientä kuoroa eikä soittajienkaan määrä ole suuri, tästä teoksesta ei saa selvää kuuntelemalla sitä pikkukaiuttimilla. Se ei soi liioin autossa. Sitä on kuunneltava isoilla stereoilla. Erityisesti Gardinerilla mutta oikeastaan kaikilla edellä mainituilla äänet – esimerkiksi käyrätorvi, kaksi fagottia ja laulu, solmiutuvat toisiinsa vuoroon artikuloiden, vuoroon säestäen, vaimentuen ja sykkien.
Asiaa on helppo kokeilla: levy soimaan, ja sitten voi liikkua huoneessa, pistäytyä avoimen oviaukon takana keittiössä, naapurihuoneessa. Sointi muuttuu heti. En ole kiinnostunut nykyaikaisemmista laitteista enkä ole menossa kokeilemaan messua kenenkään kotiteatterissa, mutta uskallan olla aika varma siitä, että tulos olisi sama. Tämä musiikki naulitsee kuulijan paikalleen. Se on suuren musiikin tehtäväkin.
Musiikista ja sen kuuntelusta.
VastaaPoistaOlen aiemmin toiminnut teollisissa ammateissa ja harrastanut äänekkäitä asioita muutenkin kuin verbaalisesti.
Siihen aikaan ei ollut kuulosuojaimia ja armeijassakin jaettiin vain harmaat muoviset korvatulpat.
Armeijan korvanapeista oli se hyöty, että tungettuna pystykorvan piipun suuhun rassaustarve väheni ja aseen luokka säilyi.
Turha tätä on nuoremmille jankuttaa. Tulipahan vain mieleeni.
Työsuojelun vajavaisuuden seurauksena oli kuitenkin tinnitys.
Muistan erään tapauksen, jolloin tärykalvoni vuosivat "verta" joka oli tietämättömyydessäni itseaiheutettu tapahtuma.
Nyt MP3:set riittävät aivan mainiosti.
Äänten kalastelua perinteisillä hiljaisen tiedon verkoilla harrastelee tänään Kemppisen ohella ainakin yksi ministeri ja suuren eduskuntaryhmän pj. Joensuussa hiljentyesään ekumenian merkeissä, niin luen eräästä facebookista.
VastaaPoistaSivukorvalla kuuntelen samalla Pietarissa Naisten kympille osallistuvan kuuntelijan soittavan Savon radioon, että osallistujia on tänään noin kymmenkertainen määrä verrattuna Hgin vastaavaan tapahtumaan.
Nostalghia:
VastaaPoistaSilloin kun tämä isä (äänittävän ja) toistavan, vyöllä kulkevan kasettisoittimen osti, kulki hän kerran kunnon kävelyn Töölönlahden ympäri, kauniina syyspäivänä, korvissa h-mollimessu alusta loppuun. Sain sen hieman Kalliossa viivytellen päättymään viimeiseen osaan päästyäni Rautatieaseman halliin.
On muuten outo tunne kun äänimaisema ei ole sama kuin näkömaisema: siinä tekee elokuvaa itselleen.
Toinen mielenkiintoinen kokemus oli samat korvalappustereot, Linnanmäen Vekkula ja Pink Floyd.
Valitettavasti ja mukava sentään en ole sittemmin innostunut mistään Podeista.
HiFi on halveksittava harrastus, jeps.
VastaaPoistaentä valokuvauksen kanssa sama?
Hiljaista hilpeyttä herättävä valinta Die Kunst der Fugen pianoversion epiteetiksi tuo "kiva".
VastaaPoistaTässä olisi niin paljon kommentoitavaa. Toistaiseksi jätän vain lisämaininnan: Andrew Parrotin levytys (Kirkby, Thomas ym EMI, uudelleenjulkaisu Virginin; Spotifyissa löytyy helpoiten Taverner Consort -artist-haulla) on kokonaisuutena epätyydyttävä, jotenkin kolea kuin huonekalukauppa verrattuna olohuoneeseen; mutta mielenkiintoisia yksityiskohtia on paljon, kuin Kruunukalusteen myymälässä.
VastaaPoistaHankin jokunen vuosi sitten Hilpipsin kotiteatteri-vemputtimet. Takuuuaika ehti umpeutua kun CD-soitin (käyttöä harvakseltaan n.60 h)ryhtyi pätkimään. Runsaan puolen vuoden kirjelmöinnin lopputulema kuului; olemme kansainvälinen yritys, emme voi Suomessa poiketa korvauskäytännöistämme vaikka mitä ilmeisimmmin laitteenne on rikkoutunut liian aikaisin...Samoihin aikoihin liesituuletin sanoi sopimuksen irti. Electrolux vastasi n. 500 euron rempasta, vaikka takuuaika oli mennnyt umpeen.Toiset firmat ne vaan on kansainvälisempiä kuin toiset...
VastaaPoistaNyt Kemppinen on omimmilla alueellaan Pysyisi vaan siinä.
VastaaPoistaNuorena miehenä oli aina hinku saada paremmat ja paremmat hifit, kunnes parannukset olivat enää mittalaittein todettavissa. Sitten alkoi tämä edelleenkin jatkuva korvalappubuumi, eikä hifejä enää tunnuta erityisemmin arvostettavan, musiikkiahan pitää tulla muutoinkin kaiken aikaa ja joka paikassa, esim saunassa. No nyt kun olisi mahdollisuus hankkia vaikka millaiset hifit, niin kuulo onkin alkanut iän myötä heiketä ja heinäsirkatkin lakanneet sirittämästä. Joten ne 70-luvun hifini ovat ihan ok.
VastaaPoistaTuon kuulon heikkenemisen myötä on joskus tullut mieleeni, kumman valitsi jos pitäisi valita sokeuden ja kuurouden välillä. Omalla kohdallani olisi sokeus valintani, koska J S Bachista en ikinä haluaisi luopua. Aivan erityisesti Gardinerin kantaattisarjalla (jonka viimeiset kaksi albumia ilmestyvät parin viikon kuluttua) on ollut itselleni monella tavalla hyvin suuri ja syvä merkitys.
Hammaslääkärin odotushuoneessa käteeni osui kerran jokin lehti, jossa oli tämän Jari Tervon haastattelu. Siinä Tervolta kysyttiin kaikkien aikojen suurinta henkilöä kulttuurin alalta. Vastaus oli; ensin tulee J S Bach, sitten pitkä, pitkä väli ja sitten tulevat muut. Ainakin itse olen samaa mieltä.
Intin muovinen kuulosuojain on jo hifiä. Savukkeen filtteri kelpasi silloin, kun ei vielä tarvittu korvatulppia.
VastaaPoistaAd omnia: - kysymys HiFi-laitteet - valokuvaus on paikallaan, vaikka olisi voinut sanoa laitteet - kamerat.
VastaaPoistaKysyin itse asiassa viime viikolla pätevältä myyjältä, kuinka moni ostaja hänen nähdäkseen hankkii liian hyvän kameran. Hän sanoi että kahdeksan - yhdeksän kymmenestä.
Oma arvioni on sama. Käännän aina nopeasti katseeni pois, kun joku räplää esim. Canonin ammattisarjan kanssa, esim. 1 D Mark IV (runko 4800 euroa) ja sormet ihmettelevät, mistä pitäisi painaa, että tulisi kuva.
Tietyisti HiFi on joillekin työkalu ja joillekin muuten tarpeen. Mutta ei kultaisella täytekynällä kirjoiteta yhtään sen parempaa tekstiä kuin pureskellulla lyijykynän nysällä.
Ad Omnia: - Bachista tuskin saamme riitaa rakennetuksi.
VastaaPoistaJuolahti mieleen Hofstaedterin vanha Gödel, Escher, Bach. - Siitä puuttuu yksi maininta, jonka valpas kommentoija tänään vaistosi. Luistelin itse asian yli yrittäen kevyttä hämäystä. Kuten tunnettua, tätä teoreettisesti, rakenteellisesti, soinnuiltaan jne. järkyttävän hienoa teosta ei juuri voi kuunnella purskahtamatta itkuun. Enkä tarkoita vain kontrapunktia 14, vaan useita, esimerkiksi kolmosta.
Hei Bolgisti, Minusta on hienoa, että, monipuolinen henkilö, kuten blogisti, on musiikkikkifriikki ja käyttää suuren osan ajastaan musiikin kuunteluun.Itse opettelin Arronin I - II pianonsoittoa Aune Borniusen keittössä, joka saattaa olla blogistin isän yhtiökumpani. Muutoin nautikovasti tästä bolgista ja olsisi sääli jos se ei ilmeisyisi päivittäin-
VastaaPoistaHannu Tapereen Pispalasta
VastaaPoistaEntäpä Laibach ja Uri Caine? Edellisen Fuugan taito -levyä kuunnellessa on syytä vähän paremmat vehkeet, Uri Cainen Goldberg-variaatioita kuuntelee pikkusella mankallakin.
VastaaPoistaAd Hannu Helle: - Aune Borenius, jonka siis tunnen hyvin, muuten elää täyttää häkää. Ei tästä ole pitkä kun tavattiin - hautajaisissa tosin. Aune on pomaa sukuaan Haapasia, joita on maan musiikkielämässä paljon. Boreniuksissa oli samaa vikaa, vaikka heillä oli yleensä juristin tai insinöörin ammatti lisäksi.
VastaaPoistaIsäni ja Heikki Borenius taisivat tutustua YL:ssä. Ei - sitä ennen, Norssissa, joka isältäni jäi keskikouluun. Kun tuli sota.
En välttämättä ole tässä Kemppisen kanssa eri mieltä, mutta haluan selventää asiaa: nähdäkseni kameroissa ja musiikintoiston kuluttajalaitteissa on kuljettu aivan eri kuvio. Parin sadan euron kamerat ovat tulleet yhä paremmiksi kaikissa suhteissa. Sen sijaan musiikkilaitteissa on käynyt niin, että äänenlaadussa on tultu takapakkia, vaikka ominaisuuksia ja muuta mukavaa on saatu aivan upeasti mukaan. Mobiililaitteiden myötä mp3 ja muut häviölliset pakkaukset ja kelvottoman kimeät tai kumisevat kevytluulokkeet ovat vieraannuttamassa kokonaisia ikäluokkia luonnollisen äänentoiston kokemuksesta. Kotistereot on korvattu joko pihisevillä tietokonekaiuttimilla tai efektinkatkuisilla kotiteatterisarjoilla, jotka ovat akustisesti esitetyn musiikin toistoon yhtä vähän sopivia kuin koristeltu joulukuusi sopisi luontokuvaan.
VastaaPoistaSukulaispoika sai Genelecin pikkuiset 8020-kaiuttimet laptopinsa viereen koulupöydälle korvaamaan Logitechin pikkusirittäjät. Omistajan ilme oli näkemisen arvoinen. . Eikä kyse siis ole mistään high end -laitteistosta (eikä kuunneltu musiikki Bachia).
Ad Reinzi et alii: - hyvä kommentti. Genelecistä olen samaa mieltä - olen sattunut kuulemaan. Ehkä hitusen kallellaan studiokaiuttimien suuntaan eli minun makuuni kovin täsmällisen lineaarinen toisto, mutta loista sijoitus rahalla. Aika kalliit silti.
VastaaPoistaEntiset 60-luvun kaiuttimeni ovat uskomattoman hyvät Wharfdalet, jotka siis sijaitsevat maalla.
mp3:sta olen valmis kinaamaan. Testailimme M. Mäntylän kanssa erilaista musiikkia vuoroon mp3-muodossa ja vuoroon CD:ltä - samoja kappaleita. Tuomiomme oli, että jotain eroa saattaa kuulla, jos osaa kappaleen ulkoa. Hän oli jopa soittanut eräitä kokeilemiamme kvartettoja.
Luullakseni kuuntelutilan akukstiikka merkitsee paljon enemmän kuin tuo lähes häviävä häviölllisyys. Satun olemaan onnekas. Puiset huoneet, soivasti seinää ja kirjoja (kirjahylly taitaa olla lähes ihanteellinen akustinen elementti).
Se on kai oma vikani, että joudun jotenkin tunneliin tai luolaan hyvienkin kuulokkeiden kanssa. On ollut Baueria, Sennheiseria ja ties mitä. Ei iske.
Koodekit - En minäkään erota CD:tä yli 192 kbs -mp3:sta tai 128 AAC:stä; mutta ongelma onkin nuorten harrastamien striimien ja täyteen sullottujen mobiilimuistien paljon alhaisemmiksi valitut laadut (ja joiltakin multa digitalisointi sinänsä vie fiilikset).
VastaaPoistaKuulokkeet - Minullekin olleet aluksi haaste. Aikanaan runsas junamatkailu ja opiskelukämppä elementtikerrostalossa ja nyttemmin lapsiperheen unirauha ovat pakottaneet kuulokkeiden käyttäjäksi. Staxxit ovat ylivoimaiset, mutta eivät niin suurella kertoimella kuin hinnan perusteella toivoisi. AKG, Grado, Sennheiser ja Beyerdynamics ovat lisäksi kaikki ykkös- tai kakkosmalleillaan käytössä, ne ovat aika erisävyisiä ja vaativat erilaisia kuulokevahvistimia, iman niitä ja cross-feedin käyttöä laatu ei riitä ja joissakin äänitteissä "aivokoppakammioefekti" olisi kuin vankila. Liikuntaa tms harjoittaessa tyydyn Kossin Sporta-Prohin ja äänikirjoissa tyydyn erilaisiin Bluetooth-kuulokkeisiin, Nokian lippulaivassa on jopa toimiva vastamelutoiminto; niin, sellaisen tarvitsee ehdottomasti lentokoneesen, tosin bt ei silloin ole sallittu. Sennheiser ja alan pioneeri Bose ovat piuhallisissa vastamelujutuissa parhaat.
K:
VastaaPoistaTietyisti HiFi on joillekin työkalu ja joillekin muuten tarpeen. Mutta ei kultaisella täytekynällä kirjoiteta yhtään sen parempaa tekstiä kuin pureskellulla lyijykynän nysällä.
ontuva analogia, jos tällä nyt tarkoitetaan esim. signaaliresoluutiota ja -dynamiikkaa.
toiset eivät kuule ja toisetei näe, jotkut ei huomaa mitään.
Ja kuten eräs Hesarin edesmennyt musiikkikriitikko totesi: "Beethoven on nero vaikka kidekoneella kuuntelisi".
VastaaPoistaPieni nälkä, kahvia tyhjään mahaan, ja yö+valvominen tekee kaiuttimista (ja musasta) parempia. Täti kehui CD:täni autossa ajaessa, hetken mietinnän jälkeen muistin että olimme just äsken juoneet kahvia. Musa potkii silloin paremmin.
VastaaPoistaHiFi-liikkeen kannattaisi pitää jatkuvaa kahvitarjoilua ;)
MrrKAT