Poliitikoista ja muista kelmeistä

Eläkkeellä olevan hovioikeuden presidentti Erkki Rintalan lauantainen lehtikirjoitus koski Suomen jatkuvaa rämpimistä EU:n tuomioistuimissa ja kiinnitti huomion tuomarikoulutuksemme surkeuteen. Rintala, joka on merkittävä mies, vaikka onkin Kauhavalta, tosin vain Hirvijoelta, on Markku Arposen kaltainen totuuden puhuja. Ei ihme, että hän ihailee muinaista esimiestään Paavo Alkiota, joka uskalsi sotatuomarina sanoa kenraalille, että täällä (kenttäoikeudessa) tuomitaan lain eikä herra kenraalin käskyn mukaisesti.

En toista Rintalan näkökohtia, koske ne oli esitetty täysin selkeästi. Tuomioistuimet irti oikeusministeriöstä myös hallinnollisesti ja nopea korjaus nykytilanteeseen, jossa asianajajaksi pääseminen vaatii pitkiä ja todellisia jatko-opintoja, mutta tuomariksi pääsee, kun on yliopiston peerustutkinto; jopa auskultointivaatimuksesta voidaan tinkiä.

Lisään yhden näkökohdan: totuuden esiin kaivamisen. Puhe ei ole totuuden käsitteestä eikä suoranaisesti niin sanotusta prosessuaalisesta totuudesta eli mitä jutussa voi, kaiken todistelun jälkeen ja sitä koskevat säännkset huomioon ottaen, katsoa toteen näytetyksi.

Asian avasi minulle monia vuosikymmeniä sitten sukulaismieheni Veijalainen, joka oli saanut ennen kansainvälisiin tehtäviin siirtymistään määräyksen kuulustella pääministeri, eräitä ministeriä ja muita merkkihenkilöitä kuvaputkitehdas Valcon ja televisiotehdas Saloran asioissa ilmenneistä kummallisuuksista.

Emme pahemmin puhuneet itse asiasta. Olen usein toistanut, että täystyöllistetty lakimies noudattaa vaistomaisesti ”tarvitsee tietoa” –periaatetta, eli jättää sekä kertomatta että kysymättä asioita, joita ei tarvitse tietää.

Sitä vastoin sain opetusta siitä, miten voi saada selville asian, jonka kuulusteltava haluaa kaikin mokomin salata. Kuulusteltavat eivät juuri milloinkaan tee muistiinpanoja, koska jo itse kerrotun muistiin merkitseminen olisi raskas viite salailupyrkimyksestä. Kuulustelija sitä vastoin tekee jatkuvasti pöytäkirjaa, ja jos hän on hyvä, hän kertaa niitä koko ajan. Kun selvitystä sitten jatketaan useaan kertaan ja vähintäänkin riittävässä laajuudessa, kuulustelijan silmiin alkaa piirtyä ikään kuin kartta, jolla on valkoisia läikkiä, alueita eli asioita, joita kuultava kerran toisensa jälkeen kiertää. Joko hän vaikenee niistä täysin, kiistää jyrkästi tai vetoaa muistamattomuuteen. Lopulta kuulustelijalla, jolle on matkan varrella rakentunut käsitys kuultavan mieleenpalauttamisen kyvyistä ja kielellisistä valmiuksista, on silmissään selvä kartta, jonka aukkoihin voi piirtää nuolet.

Tämä tekniikka sopii myös historiallisiin dokumentteihin, elämäkertateoksiin ja muistelmiin: ”Urho Kekkonen, mitä teitte joulukuusta 1939 helmikuun alkuun 1940?” Tämän lukija voi halutessaan itse varmistua, että Kekkosen toiminnasta tuona aikana on vaikea löytää tietoja. Rehellinen vastaus, jota asianomainen ei liene antanut, olisi ollut: ”Juopottelin”. Hallitukseen eikä muihinkaan tärkeisiin tehtäviin hän ei päässyt silloisen pääministerin ja puolustusvoimain ylipäällikön hänestä muodostaman käsityksen takia. Kansanedustajana ja upseerin arvoa vaille jääneenä hänelle ei ollut käyttöä armeijassakaan.

Rikosasiaa istuva tuomari on velvollinen pysymään syytteen rajoissa ja jättämään vastaväitteet syytetyn asianajajalle. Voi kuitenkin olla, että meidän Erkki Rintalan mukaan vajavaisesti koulitut tuomarimme jättävät puuttumatta peliin silloinkin kun se olisi luvallista ja mikä pahinta silloin kun se olisi erittäin tarpeellista.

Muistan rajatapauksen. Mies oli ampunut poliiseja kohti haulikolla. Korkein oikeus selvitti poliisin teknistä tutkintaa apuna käyttäen, oliko lauksista haulien koon ja välimatkan huomioon ottaen ollut todellista vaaraa poliiseille. Vastaus oli arvattava – 25 metrin matkalta lintuhauleilla talvella kunnon päällysvaatteissa olevia henkilöitä kohti: ei ollut.

Nykyisin tässä järjestettäisiin suullinen käsittely ja selvitys teetettäisiin mahdollisimman avoimesti. Silloin tilanne oli vähän toinen, kun syyttäjä oli asiassa apaattinen eikä puolustus huomannut, mihin iskeä. Haulikoista tuomarit eivät siihen aikaan yleensä tienneet yhtään mitään. Jotkut alioikeuden jästipäät saattoivat jopa keskeyttää asianosaisen esityksen väittämällä, että ”oikeus tuntee lain”, vaikka tuo iskulause tarkoittaa korkeintaan jutussa sovellettavaa säännöstä, sitä vastoin ei vastausta kysymykseen, mitä säännöksiä jutussa olisi sovellettava.

Jutun kuva ei liity suoraan asiaan. Se on kälyni viikko sitten Konnevedeltä ottama. Hän sattui joutumaan myrskyn silmään, ja jälki oli tällaista.