Hulluttelu

Hyvät lukijat: olette mitättömiä ihmisiä. Voihan olla, että Site Meter näyttää vain kaksi – kolme tuhatta pösilöä, jotka eivät paremmasta ymmärrä. Eilen televisiouutisissa mainitut maan suosituimpien blogien lukijamäärät jäävät kuitenkin jopa alle tämän.

Kun en ole saanut lahjauksia enkä, surkeaa kyllä, edes lahjontayrityksiä, saati palkkaa, palkkioita, mainoksia, arvopapereita, kiinteistöjä enkä timantteja, jossain on vikaa. Epäilen että vika on kirjoittajassa eli minussa ja lukijoissa eli teissä. Televisio kun nimenomaan tähdensi, että blogien julkaiseminen on ammattimaistunut.

”Hurja” tarkoittaa Savossa ja Karjalassa muuta kuin Pohjanmaalla. ”Olin niin hurja että jätin kansanopistoon menemättä.” Tuo lause tarkoittaa – ainakin Säämingin seudulla – ”olin niin hullu”.

Nykyinen nuorempi kansa pälättää: ”Vitsivitsi”, kun tulee jo veri nenästä. Lausuman selittämistä piloillaan esitetyksi on kautta aikain pidetty tehottomana.

Hulluttelu on avointa ja melkein aina ymmärrettävää. Pienen lapsen kanssa hullutellaan. Saatan itse sanoa rusakkojäniksen kokoiselle naperolle kaupan kassajonossa:” Anteeksi, mutta onko herra kauppias itse?” Se on hulluttelua ja eräiltä 5 – 6 –vuotiailta tulee hauskoja vastauksia. Hyvin kulunut ja suosittu tapa kiusata lapsia on kysyä poikajoukolta, kenen tyttöjä nämä ovat, ja vastaus kuuluu (sedälle): ”Eiks täti tunne?”

Epäilyjä herättävä ylilyönti on Pohjanmaan kielellä pöffäilyä. Olen itse nähnyt, miten seppele heitetään arkulle monen metrin päästä. Lapsillekin kuiskataan, että heittäjä on ”pössöö”, joka tarkoittaa samaa kuin rikoslain ”täyttä ymmärrystä vailla”. ”Pöyröö” puolestaan on ”ymmärrystä vailla”. Joskus sanaa käytettiin myös substantiivina ja sillä tarkoitettiin kummitusta, etenkin poltergeistia, joka paiskoo esimerkiksi saunan kiviä pitkin seiniä.

Kirjalllisuudessa hulluttelun perikuva on ehkä Rabelais. Kerran toisensa jälkeen suosittelen Erki salon suomennosta ”Pantagruel Dipsodien kuningas : totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja”. (Dipsodi on juoppo ja kvintesenssin eli viidennen alkuaineen tislaaja on alkemisti.) Teos on verkossa ja helpoin löytää Wikipediasta hakusanalla Rabelais.

Jos ”Gargantuan” löytää kielellä, jota osaa lukea, kannattaa tarttua. Suomennos on ilmestynyt sotien jälkeen; se ei ole vallan huono. Sitä vastoin sarjan kolme viimeistä kirjaa lienee kirjoitettu menestyksen huumassa. Joko ne ovat oikeasti sekavia tai sitten hulluttelu on aikaan sidottua, ettei siitä tahdo tulla tolkkua. Kahdessa ensimmäisessä niteessä lukija nauttii suuresti juristiprofessoreiden ja lihavien tuomareiden pilkkaamisesta, joka on sydämentöntä ja asiantuntevaa. Mukana on jopa parodia oikeudenkäyntikirjelmästä, niin vaikea, että ”sitä lukiessaan neljä oikeusneuvosta sai halvauksen ja viides teki housuihinsa”.

Tämän kirjoituksen alku on joko hulluttelua tai satiiria.

Olin odotellut tuollaista uutista, koska tiedän, että blogi on hyvä alusta väärentämiselle ja manipuloinnille.

Ensin rakennetaan luottamus: olen rehellinen, en myy mitään, en pyydä rahaa enkä palveluja, en tavoittele kunniaa enkä mainetta. Sen jälkeen ruvetaan epärehelliseksi, aletaan myydä, pyydetään rahaa, vaaditaan paveluja, myydään isoäiti millin viipaleina tai asiakkaan toiveiden mukaan paloiteltuna.

Tätä tehdään jo suuressa mitassa. Valvontaa ei ole. Poliittiset ja uskonnolliset huijarit menestyvät.

Ongelma on vaikea. Katselkaa joskus tämän blogin kommentteja. Aika säännöllisesti esitetään vähintään vihjauksia taka-ajatuksista tai kirjoittajan luonnevikaisuudesta. Milläpä sellaista torjuisi? Kirjoittaminen tarkoittaa halua vaikuttaa. En tiedä, onko tällainen kirjoittaja, joka ei saa palkkiota, uskottavampi. Ehkä ei. Eilisestä TV-dokumentista (Vietnam, napalmin polttama tyttö) kävi muuten ilmi, että tuo kuva otettii Leica M-6:lla, objektiivi luultavasti Elmarit 2.8/28 mm.