Uusi ”Freakonomics” –tyyppinen kirja kertoo jalkapallosta. Kirjoitan siitä pian lähemmin.
Teki kieltämättä vaikutuksen, että ennen tämän vuoden MM-kisoja eli 2009 ilmestynyt kirja alkaa huolellisesti perustelluilla selityksillä, miksi Englanti ei menestynyt. Selitykset on koottu viimeksi käydyistä 14 MM-kisoista. Ne ovat aina samat.
1:o Tällä kertaa Englanti voittaa; 2:o Englanti kohtaa kuitenkin tärkeässä ottelussa sota-ajan vihollismaan; 3:o ratkaiseva ottelu saa ikävän käänteen käsittämättömän huonon onnen takia (esim. maalivahti); 4:o kaikki muut joukkueet toimivat oikeastaan epärehellisesti; 5:o Englanti putoaa pääsemättä lähellekään loppuottelua; 6:o seuraavana päivänä putoamisen jälkeen elämä jatkuu Englannissa kuitenkin entisellään; 7:o syntipukki silti etsitään ja löydetään(esim. maalivahti); 8:o mutta seuraavissa kisoissa Englanti sitten voittaa!
Oikeastaan kirja on keskittynyt jalkapallon talouteen, mutta käy huolellisesti läpi suuren määrän ”kaikki sen tietävät” –tyyppisiä väitteitä, ja upottaa ne yhden kerrallaan. Vielä 1990-luvulla muuan liigavalmentaja esimerkiksi oli televisiossa julkisesti sitä mieltä, että neekerit, kuten Marcel Desailly, ovat niin laiskoja kentällä, ettei heitä kannata palkata seuraan.
Samoihin aikoihin banaanien heitteleminen kentälle alkoi kuitenkin jo loppua ja apinaksi nimitteleminen vähetä. Mutta managereina ei ole koko Englannissa edelleenkään kuin muutama värillinen.
Toisaalta kirjoittajat arvioivat, että valmentajan merkitys on vähäinen, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Eräs sellainen poikkeus oli Arsenalin Ranskasta hankkima Arsène Wenger, taloustieteen maisteri.
Kirjoittajien keskeinen näkökulma on kiinnostava: jalkapallo on huono bisnes tai ei lainkaan bisnes, koska siinä ei ole kilpailua. Huonoilla suorituksilla pärjää siinä kuin hyvilläkin. Jos joku joukkue joutuu konkurssin partaalle, tukijoita löytyy ns. kilpailijoista, koska liigan pyöriminen on niille tärkeintä.
Muuan esimerkki ”yleisistä totuuksista” on asenteiltaan vanhastaan anti-intellektuaalisten pelaajien ja valmentajien syvään juurtunut käsitys, että harjoitteleminen on hiukan akkamaista eli siis epäilyttävää, pelaajien ruokavaliolla ei ole merkitystä, eikä mitenkään vedä vertoja kymmenelle tuopille kaljaa illassa ja kunnon kyykkykännille viikonloppuna.
Kirjoitin eilen saksalaisista niin ikävästi ja yleistäen, tosin toisia kirjoittajia siteeraten, että on aiheellista haukkua muitakin.
Suomessa arvellaan edelleen, että herrasmiesmäisyys ja tietty, jonkinlainen niin sanottu sivistys olisi tunnusmerkillisen englantilaista.
Tuohon luuloon ei taida olla varisnaisesti perusteita. Katselin kerran englantilaista kuorma-autonkuljettajaa perheineen Teneriffan uimarannalla ja jäin pohtimaan, missä lienee eurooppalaisen kulttuurin kehto keinahdellut. Englantilaisten oma erityinen anti-intellektualismi on mielenkiintoisella tavalla vanhentunutta työväen asennemaailmaa. Esimerkiksi numerot (ellei kysymys ole rahasta) ja laskelmat ovat erittäin todennäköisesti herrojen höpötystä.
Amerikkalaisten surkutteleminen tai vihaaminen on Euroopassa suosittua ja hyväksyttyä, varsinkin kun ”kaikki amerikkalaiset” ovat muka rikkaitakin. Mutta mistä johtuu, että maailman räävittömin tabloidilehdistö, jossa karkeimmatkin valheet menevät läpi monen miljoonan lukijan riemuksi, kukoistaa juuri Englannissa? Muista jenkeissä asuessani ihmetelleeni tabloidien puutetta, oikeastaan niiden vaatimatonta asemaa. Onhan siellä joitakin ”Elvis elää” –lehtiä, mutta eivät ne varsinaisesti näy.
Tämä – kansallisen jalkapallon ja sen lieveilmiöiden hyvin ilmentämä – englantilaisuus on minulle valittavasti arvoitus, ja taitaa jäädä sellaiseksi. Kai se on käynyt ilmi ainakin rivien välistä, millaisissa porukoissa liikun briteissä. Eipä sillä – akateemisen loppututkinnon suorittamista pidettiin vähämielisyydestään maailmankuulun aatelisin yläluokan keskuudessa sopimattomana vielä hiljan. Ja ovathan johtavat yliopistot ja ulkoministeriö osoittautuneet maailman parhaiksi vakoilijatehtaiksi. Niin että ota nyt tästäkin selvä!
Mutta miten siellä pärjättään ilman johtavien poliitikkojen ja julkkisten järjestettyjä avioliittoja?
VastaaPoistaEi toki kaikki, mutta monet ovat. Voisi pitää jopa perverssinä levitellä uutta suhdetta lööppeihin ikäänkuin vaimoa ja lapsia ei olisi olemassakaan.
Mahtaisiko Ameriikassa vaikuttaa sensaatiolehtien puutteeseen odotettavissa olevat suuret korvaukset oikeudenkäynneistä?
VastaaPoistaIsmoK
Anteeksi, nyt en ymmärtänyt. Voisiko tuon saada selväkielisillä numeroilla?
VastaaPoistaÄäliöitä löytyy niin suomalaisista lakimiehistä kuin englantilaisista kuorma-autokuskeista. Voi olla kuitenkin, että Suomessa on enemmän sellaisia lakimiehiä, jotka pitävät englantilaisia kuorma-autokuskeja huonotapaisina, kuin päin vastoin.
VastaaPoistaMeikäläisen kansallisten stereotypioiden mukaan englantilaiset ovat poikkeuksellisen öykkärimäinen kansakunta lomakohteissa ja ehkä kotonakin. Stereotypia sivistyneistä englantilaisista, ja hauskoista, johtuu kai kummasta, lähes täydellisetä kielitaidosta.
VastaaPoistaJenkkien stereotypiaan kuuluu ystävällisyyden ohella inhottava patriotismi asiaan kuuluvalla ylimielisyydellä ja (henkisellä) imperialismilla höystettynä.
Saksalaiset ... Saksa on kotoisen oloinen maa, johon harkitsee muuttavansa, kunnes muistaa natsit ja ihmettelee mistä siinä oikein oli kysymys.
Suomalaisistakin pitää jotain sanoa: tottelevaisia nyhveröitä.
Tottelevaisessa nyhverössä on kuitenkin se hyvä puoli, että ei tule mieli heittää banaaneja kentälle kuten vaikkapa Espanjassa.
Espanjalaisista taas tuli mieleen se, miten heitä ennen pidettiin sulkeutuneena ja vähäpuheisena kansana. Esimerkiksi Heikki Brotherus kertoo niin muistelmissaan. Nykyään espanjalaisia pidetään melkein italialaisten veroisina suupaltteina.
Onko kansallisella stereotypialla mitään arvoa? Meikä ainakin on kyllästynyt suomalaisen miehen huonoon maineeseen siinä märin, että olen päättänyt olla olematta enää suomalainen tai mies. Mitähän semmonen leikkaus maksaisi?
Antaisikohan TV-sarja Pokka pitää minkäänlaista näköiskuvaa englantilaisista.
VastaaPoistaEric Cantona on ehkä poikkeus joka vahvistaa säännön; en erityisemmin jaksa innostua näistä nykyisistä miljonääri palloilijoista. Ihan sama miten pelaavat, vai pelaavatko ollenkaan. Ja mitä pelaavat.
VastaaPoistaEhkä tähän liittyy harha; kiintymyksemme urheilijoihin on tervettä, koska he ovat esimerkkejä terveestä epäitsekkyydestä - muuten niin itsekkäässä maailmassa. Ihmisethän arvostavat ihmisiä ihmisinä hyvin harvoin.
Näistä työväenluokkaisista jalkapallon ystävistä siellä Englannissa voi ainakin sanoa, että tarpeettomuus tappaa vahvat ja heikot yhtä lailla. Köyhyys on vain lievä vaiva - työttömän tai esimerkiksi varastomiehen elämä tarjoaa hyvin vähän ihmiselle. Tunteettomuus, henkinen mädännäisyys, typeryys jne hallitsee maailmaa - ja varsinkin politiikkaa ja talouselämää. Johonkin ihmisen kuitenkin pitää uskoa, jotta tunne elämän jatkuvuudesta säilyisi - halu elää. Ja jos koiranpaskaan astuminen kyllästyttää, niin jalkapallo tarjoaa ehkä hiukan enemmän sisältöä siihen kuihtuvaan elämään.
George Steiner sanoi joskus, että "no monoglot truly knows his own language."
En tiedä mitä siellä Teneriffan uimarannalla tapahtui, mutta mistä tiesit, että kyseessä on kuorma-autonkuljettaja? Kysyitkö, vai kertoiko se herra sen siinä meuhkaamisen ohessa muuten vain? Käytetty kieli oli silloin varmaan englanti - vai ranskaksiko kysyit? Miten vain - keskustelua esimerkiksi Kantin filosofiasta olisi varmaan ollut typerää aloittaa. Mutta jos kumpikin teistä olisi esimerkiksi harrastanut bodaamista, ja tatuointeja, tai dokaamista (muutkin huumeet varmaan olisivat käyneet) - se yhteinen kieli olisi varmasti löytynyt helpommin. Ehkä Lady Gaga olisi auttanut? Olisiko se onnistunut jalkapallosta puhumalla? Ehkä, Suomi vain on siinä lajissa melkoinen peräreikä, ja silloin se kuorma-auton kuljettaja ei olisi halunnut peilata itseään sinusta, vaan olisi pikemminkin odotellut niitä jalkapallokulttuuria ihailevia katseita sinulta. Heh heh heh - maailma on todella typerä paikka, enkä ainakaan itse osaa sanoa kuinka typerää sen ymmärtäminen on.
Ehkäpä ihminen joskus nöyrtyy niin paljon, että taipuu vetämään oman perseensä päähänsä - silloin ei ainakaan pitäisi syntyä riitaa erilaisuudesta.
Kaikenlaisia ihmisiä syntyy koko ajan. Rampoja, ja vammaisia ja helvetin lahjakkaita. Ne jotka syntyvät ilman omaatuntoa pärjäävät varmaan parhaiten. Heitä tulee niitä, jotka käyttävät valtaa jossakin ympyrässä. Iivana Julma - Neuvostoliiton sankari - ei pelannut jalkapalloa, mutta valoi ihmisiin rohkeutta vaikeina aikoina.
Se illuusio, että hyvä onni ja huono onni voidaan ymmärtää, ja kohdata jollakin mielekkäällä tavalla pitää pallon pyörimässä. Ilta-Sanomat ei kirjoita periksiantamisesta, tai luovuttamisesta, vaan tappiosta, ennen seuraavaa voittoa. Se takoo mieliimme, että Erkko ei ole rikas, vaan kiinnostunut, ja kiinnostunut juuri sinusta sinä onneton - mikä tahansa.
En muuten usko siihen, että se USA-viha Euroopassa perustuisi niiden jenkkien rikkauteen - vaan siihen, että he keksivät piikkilangan ennen eurooppalaisia.
Wikipediassa lukee; Tolstoilaisuuden mukaan myös talouselämän monet muodot sisältävät väkivaltaa, kuten riistoa. Välimatka rikkaiden ja köyhien välillä sallii rikkaiden kuvitella, että he eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa köyhien kärsimyksistä. Tolstoi kuitenkin korosti, että olemme vastuussa tekojemme seurauksista, tiedostimme niitä tai emme. Siksi tolstoilaisen on käytävä läpi sisäinen muutos, jossa hän yksilönä ottaa vastuun elämästään Jumalan tahdon mukaisesti.
Nyhän on vallalla se käsitys, että tuo sisäinen muodonmuutos tapahtuu jonkun muun avulla - esimerkiksi jalkapallon.
Valmentajan merkitys vähäinen? No johan on, se on kai sitten ihan se ja sama kuka siellä pelaajia käskyttää. Jos on rahaa ja manageri joka osaa asiansa, tulosta yleensä syntyy. Oma suosikkijoukkueeni Liverpool palkkasi aikoinaan 1950-luvun lopulla Huddersfieldistä Bill Shanklyn lähinnä siksi, että mies tunnettiin valmentajana joka sai tulosta aikaiseksi vähällä rahalla. Viidessä vuodessa Shankly nosti pohjamudissa rämpineen Liverpoolin mestaruuteen, ja seuraavien vuosien aikana joukkue kohosi Euroopan kärkikastiin, josta se tosin on viime vuosina uhkaavasti alkanut luisua alaspäin. Mutta harva muistaa mainita, että Liverpoolin menestyksen avain oli Shanklyn kiistattoman lahjakkuuden lisäksi myös se, että hänelle annettiin rahaa riittävästi uuden joukkueen rakentamiseen - itse asiassa Shankly mankui, ruinasi, aneli ja perusteli rahantarvettaan viikkokaupalla ennen kuin johtokunta uskoi häntä. Huddersfield ei uskonut - ja vajosi sittemmin alemmille sarjatasoille, sieltä koskaan nousematta. Työläistaustainen Shankly muuten osasi hädin tuskin lukea ja kirjoittaa, ja ainoana kulttuuriin viittavana harrastuksena hänellä oli amerikkalaisten gangsterifilmien katselu - mutta oppineisuutta ja sivistystä on niin monenlaista.
VastaaPoistaWenger on hyvä valmentaja, mutta uskon että hän olisi sitä ilman taloustieteen tutkintoakin. Toki Wengerin on varmaan helpompi perustella uskottavasti pelaajahankintojaan joukkueensa johdolle. Manchester United muuten tarvitsisi taloustieteilijöitä enemmänkin, joukkueen velat kun ovat tiettävästi jotain 700-800 miljoonan punnan tienoilla...
Olikohan tuon rasistisen kommentin Desaillysta laukonut edesmennyt valmentajalegenda Brian Clough, joka jostain syystä sai kuningattarelta nimityksen brittiläisen imperiumin upseeriksi (OBE), vaikka päästeli julkisuudessa viskipäissään suustaan uskomattomia sammakoita.
Huonot valmentajat ja väärät taloudelliset ratkaisut (niin omistajilta kuin valmentajiltakin) pystyvät saamaan seuran kuin seuran katastrofin partaalle, esimerkkinä Englannista käy vaikkapa Leeds. Joskus kyllä tuntuu, että Englannin pääsarjatasolla homma on karannut lopullisesti käsistä, huippuseuroissa tuntuu pelaavan vain kalliilla ostettuja ulkomaalaisia - ehkäpä tässä olisi yksi "Englantiselitys" MM-kisojen suhteen?
En muista mistä ohje oli, mutta jos idioottien keskustelu kanssa rasittaa, kannattaa kuvitellakin ne lahjakkaiksi apinoiksi.
VastaaPoistaAd Pmnia: - kirjoittajat ovat laskeneet 13000 liigaottelua ja arvioivat, että paljon valmentajaa enemmän vaikuttaa pelaajille maksettu palkka. Yksi huippukallis pelaaja ei kuitenkaan riitä. Poikkeuksia riittää - tällä hetkellä Lyon saattaa olla esimerkki. Kaikkien aikojen vaikuttaja oli kuotenkin DDR;m Netliinin Dunampm E Milvh. Real Madridin suuruuden luoja oli puolestaan Francp.
VastaaPoistaAd Omnia: - kuorma-autonkuljettajista - ei yksittäisellä tapauksella ole mitään merkitystä. Tämän kuorma-autonkuljettajan kanssa rupattelimme jotain kuorma-autoista, ja hän oli sitä mieltä, etteivät muut kuin hän tiedä asiasta mitään. Tämähän yleinen asenne. Ei siinä mitään.
VastaaPoistaMies jäi mieleeni siitä, että hän kohteli vaimoaan ja pieniä lapsiaan niin törkesti ja nimitteli ohikulkijoita dagoiksi jne. Oli pakko vaihtaa paikkaa.
Näin silti saman seurueen myöhemminkin jossain ja jäin miettimään näitä maailman valtiaita, jotka keski-ikäisinä britteinä täyttivät stereotypian saksalaisista.
Muutoinhan meininki esimerkiksi Lontoossa (kulkuneuvot, julkiset laitokset, myymälät), on ainakin minua miellyttävällä tavalla pehmeää.
Koko episodi palautui mieleeni kun katselin täällä kotimaassa kauppaliikkeessä nuorta liituraitamiestä, joka vaati kiivaasti, että hänen oli saatava ohittaa kassajono ja palvellua, koska hän on tärkeä herra ja kuulemma rikaskin.
Brian Cloughin lausuma kun Sven-Göran Erikssonista tehtiin Englannin päävalmentaja: "Ensimmäistä kertaa Englannin maajoukkueella on valmentaja, joka puhuu parempaa englantia kuin pelaajat."
VastaaPoistaFreakonomicsissa itsessään oli mielestäni joitakin outoja yleistyksiä jo ilman niitä ilmiselviä. Ehkä se oli kielimuuri, mutta toi juuri mieleen taas sen söpön vainoharhaistavan ajatuksen...Jospa tässä nyt sitten eletään yleistyksessä, tottumuksen turruttamissa tavoissa elää ja keskustella.
VastaaPoistaKenties ärsyttävin tapa jutellessa naapurin Arskalle on vanhan kansan sanonnat ja uskomukset, integroituvat juorukulttuurin koneiston rattaisiin ja jumittava hetelmällistä keskustelua. Ehkä meillä ei tarvita tabloideja, kun maa on niin pieni...mutta maassa maan tavalla! >:D
Ihan sattumanvaraisena töksäytyksenä: olen syntynyt 80-luvulla ja Englannista ensimmäisenä nousevat mieleen eeppinen leirinuotiomeninki missä tahansa sosiaalisissa tilanteissa ja omalaatuinen huumorintaju. Aristokraattisuuden mielikuvat sijoittuvat Lady Dianen auto-onnettomuutta edeltäneisiin aikoihin.