Sanaleikki

Kadun, peruutan ja poistan väitteeni, jonka mukaan sanaleikki olisi ääliön merkki. Mielipide on kerrassaan typerä. Termi ”sanaleikki” voi tarkoittaa vaikka mitä. Ei tarvitse pahemmin venyttää merkityksiä sanoakseen, että sana on terve kun se leikkii.

Mitä lienen ajatellut. Kukaties havaintoani, jonka mukaan tarinankertomiseen kykenemättömätkin onnistuvat painamaan mieleensä kaikkein kuluneimpia kaavoja.

Nyt kun Freudin mielestäni aika väkinäinen tutkielma vitsistä on onnellisesti unohdettu eikä monikaan tumppaa huumoria kiertoilmauksena sille, mitä ei saisi sanoa, voidaan jättää rikkiviisaus. Vitsikästä on tietysti yllättävä yhdisteleminen – tai yhdistelemättä jättäminen.

Kommentoija mainitsi vitsit, jotka eivät naurata. Alan kirjallisuudessa tunnetaan ”shaggy dog” –jutut. Niiden tarkoitus on nolata kuulija; joskus näiden karvaista koiraa sivuavien juttujen pointti on se, että mitään pointtia ei ole. ”Ja tiedätkö, mitä se koira teki?” – ”En.” – ”En minäkään.”

Kokeillaan parempaa sanoilla leikkimistä:

Soturi oli kirjoittanut talvisodan rintamalta alaikäiselle renkikaverilleen. Viesti otettiin vakavasti, ja kohta pidettiin pirtissä ompeluseuraa. Mukana istunut opettajatar kysyi kirjettä nähdäkseen. ”Ei tähän Villen vaivaan villapaita auta. Hän vain edelleen unohtaa t-viivat.”

Sanaleikki on usein kaskun, vitsin, sutkauksen ydin ja aivan yhtäpitävä runon kanssa. Sanallisessa kiteytymässä on lopullisuuden tuntu. Ehkä sanonta on vanhempi, ehkä ei – Nätti-Jussilta oli vastoin Lapin tapoja kielletty yösija hänen kulkieessaan ylämaihin. Savotalta palatessa hän poikkesi samaan taloon kysymään lainaksi puntaria. Vastaukseksi ilkeän emännän ihmettelyyn, että mitä se jätkämies puntarilla, Nätti jysäytti reppunsa lattiaan ja sanoi vain haluavansa katsoa, mitä painaa repullinen riihikuivaa rahaa.

Huomatkaa alkusoinnut ja itse vitsin kannalta tarpeeton yllätysvalinta ”riihikuivaa”, joka siis sitten istahti kieleen pysyvästi. ”Repullinen rahaa” olisi hiuksenhienosti kehuskelun puolella. Tuo pieni lisäys tuo mukaan burleskin piirteen ja viittauksen, että raha kukoistaa kuivattavaksi asti todelliselle tekomiehelle.

Nätti-Jussi-jutut esiintyvät osittain sellaisinaan mm. Yhdysvalloissa, joissa tapahtumapaikka on yleensä Texas ja tarinatyypin nimi ”tall story”. Nätin käsitys moraalisesta krapulasta: kun vielä Ounasvaaran rinteessä herätessä on kummassakin kainalossa kuristunut poliisi.

Hyvän ja huonon loppusoinnun ero, jota runousopit eivät yleensä muista, on salaperäiden side riimisanojen välillä. Yrjö Jylhän (autio) talo... sammunut valo on huono. Aika usein sama sanaluokka ja muoto riimissä on huono. Pahimmassa tapauksessa lukija tai kuulija huomaa, että säe on kirjoitettu vain huonoa loppusointua varten – ”lähteä mun täytyy... sydämeni räytyy”.

Ilahduttava ja taidokas on vanha huippulakonismi: ”Oli synkeä salo / meni tie, tuli talo. // Oli loimuva takka / oli tyttö, oli akka. // Soma puheitten sävy, / tuli yö, olin vävy.”

Mieleenpainuva on juomarin tarinan loppu – ”löytyi poika nuorastaan / vainajana suorastaan, / mutta saatuansa spriitä / virkistyi hän kohta siitä...”

Nerokkaasta riimivitsailusta toistelen esimerkkeinä Juha Watt Vainiota ja Juicea. ”Kaupasta läskiä tillaamaan / en kykene mä ilman hintaa, / täytyypä tyytyä grillaamaan / vain rannalla ihmisen pintaa. / Konkurssi kolkuttaa portilla, / haastemies heittelee kortilla, / vaan on äijä tää tässä kuin tortilla / kun tuo aurinko lämmittää. // Silmät suljen, lipuu elämäni paatti, / omiansa perää vaimon advokaatti, / siitä huolimatta nautin ilman käteistä / mä kesäpäivän säteistä.”

Juice – ”Kaavilainen kantritähti vaipui skitsofreniaan, / Mustan miehen mukaan lähti kakkosvaimo Keniaan...”ja laulaessaan omilleen / hän ylsi kolmeen promilleen...”