Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
3. kesäkuuta 2010
Astahov ja puhevalta
Tilattiin kevyitä ja kesäisiä kirjoituksia. Ehkä niitä saadaan, mutta ei vielä nytkään. Tämän päivän pikku-uutinen Astahov-nimisen henkilön, Venäjän lapsiasiain valtuutetun puheista kun sattuu sivuamaan muutamia Israel-kirjoituksissa ja kommenteissa sivuttuja kysymyksiä.
Puhevalta tarkoittaa että naapurin rouva ei voi nostaa kannetta minun vaimoni perinnönjaosta. Jos hän yrittäisi saada jutun vireille, sitä ei hylättäisi vaan se jätettäisiin heti tutkittavaksi ottamatta. Sivullisella ole puhevaltaa toisten perintöasiassa. Anoppi ei voi hakea avioeroa tyttärelleen. Rajanaapuri ei voi vaatia toisen naapurin tekemän kiinteistönkaupan purkamista.
Rikosasiassa virallinen syyttäjä esittää rangaistusvaatimuksen. Asianomistajarikoksissa vaaditaan yleensä rikoksella loukatun aloite. Syyttäjä ei voi nostaa juttua minun, Kemppisen, kunnian loukkaamisesta, vaikka jostain syystä haluaisi tai vaikka minulla olisi jokin kunnia.
Valtioiden keskinäisiä suhteita määrää Israel-asiassa esillä olevan kansainvälisen oikeuden lisäksi kansainvälinen yksityisoikeus. Venäläinen kuorma-auto ajaa Suomessa yhteen tanskalaisen rekan kanssa, ja saksalaisen yhtiön omistama kuorma turmeltuu. Mikä oikeuspaikka, mikä laki?
Esitin ehkä huonon esimerkin patagonialaisesta poliisista Uudenmaankadulla. Olisi kai täytynyt korostaa, ettei hän ole poliisi Suomessa ja jos hän heiluttelee asetta, hän rinnastuu kehen tahansa pyssymieheen. Suomessa poliisi velvollisuuksineen ja oikeuksineen on vain suomalainen poliisi. (Sivuutamme mm. huume- ja talousrikoksissa esiintyvät poikkeukset, koske ne eivät kuitenkaan näy julkisuudessa ja koska suomalaiseet poliisimiehet kumminkin huolehtivat poliisitoimista.)
En ole tässä mitään mieltä virkamies Astahovista. On minulta kyselty, että olisiko pelottelua pelättävä. Olen sanonut, etten tiedä, mutta kuvittelen että Venäjällä pidetään uhkailua ja mahtailua poliittisesti edullisena.
Ministeri Stubb sanoi jo erittäin tiukasti, ettei venäläisellä virkamiehellä ole Suomessa mitään valtaa. Täällä toimitaan Suomen lain mukaan eli lapsen huoltoa koskevat asiat ratkaistaan Suomea velvoittavien lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan.
Virkamies Astahov latelee väitteitä. Niinkin voi käydä, että joku Suomessa uskoo häntä. Suomessa kuulemma loukataan lapsen oikeutta käyttää omaa äidinkieltään, venäjää. Tottakai loukataan. Suomessa virallisia kieliä ovat suomi ja ruotsi, joita viranomaiset ovat kielilainsäädännön mukaan velvollisia ymmärtämään. Tottakai jokainen saa käyttää mitä kieltä tahansa, mutta jos kysymyksessä ei ole suomi tai ruotsi, hankitaan apuun tulkki.
Viranomainen ei liioin anna asiakirjoja, esimerkiksi päätöksiä, venäjäksi vaan suomeksi. Perheoikeudellisissa asioissa virallisten käännösten hankkiminen on aikamoinen urakka. Olen tietenkin ollut sellaisessa usein mukana. Vaikka osaan esimerkiksi saksaa kohtuulliseti, saksankielisistä asiakirjoista on oltava suomennokset.
Yhteensattuma tai ei, ensimmäinen sortokausi 1899-1905 kärjistyi myös kielikysymykseen. Kuinka moni ruotsin kielen asemasta Suomessa ärtynyt mahtaa nähdä yhteyden venäjään? Tai englantiin, ei sillä. Pian kotimaiset Venäjän ystävät alkavat vaatia venäjälle kansalliskielen oikeuksia täälä.
Sekä venäläiset virkamiehet että korkeat poliitikot ovat ilmoittaneet puolustavansa myös ulkomailla asuvia venäläisiä. Ehkä he eivät tule auttamaan renkaanvaihdossa – mutta entä liikennesakkojen maksaminen tai laiminlyöminen? Nyt ollaan uudelleen kansainvälisessä oikeudessa. Jokainen valtio auttaa tietyissä rajoissa kansalaisiaan. Suomalainen rahansa hävittänyt voi päästä konsulinkyydillä eli ulkomaan edustuksen avulla takaisin kotiin. Ulkomailla oleva venäläinen ei ole Venäjän vaan tuon ulkomaan lakien sitoma.
Siltä varalta että asiaan sisältyisi jotain suurempaa, olisi hyvä ymmärtää tämä oman lain ja omien virkamiesten toimivallan suuri merkitys. Vastaavasti Venäjällä toimitaan Venäjän lain mukaan, ja sieltä lapsen auton takakontissa tuonut lienee rikkonut lakia – asia on kesken. Suomi kuuluu Haagin lapsikaappaussopimukseen kuten kymmenet maat, mm. Zimbabwe, USA ja Valko-Venäjä. Venäjä ei kuulu, ja virkamies Astahov syyttää Suomea kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Sitä en tiedä, minkä sopimusten.
Uuden sortokauden elkeitä on ilmassa.
VastaaPoistaNyt ei pauku pyssyt, ainoastaan suu ja viimekädessä kaupalliset suhteet sekä energian toimitusvarmuus.
Venäjän haluaman viisumivapauden toteutuessa riittävä osa venäläisestä viidennestä kolonnasta valloittaisi mummoineen sukkelasti koko EU:n.
Suomen kokema arvoton näytelmä saisi uusintansa useammassakin maassa.
Siis kevytkirjoitusia ja kevytsavukkeita. Hermosauhut olis kanssa aika hyvä. Minä polttelin ennen Gauloises'ta tai Gitanes'ta jos sitä ei saanut. Sittemmin olen tyytynyt sikareihin kun sitä tummaa tupakkaa ei enää täällä myydä.
VastaaPoistaSekin on mahdollista että se patagonialainen poliisi on mennyt siellä päin naimisiin jonkun suomalaisen naisen kanssa, joka on sitten synnyttänyt jälkeläisen - tai miksei parikin, ja kyllästyttyään siihen elämään, ottanut kakarat mukaansa ja lähtenyt Uudenmaankadulle äitiä katsomaan, ja sitten se patagonialainen poliisi on lähtenyt naisensa perään, ja riidan jälkeen syöksynyt pyssy kädessä sinne Uudenmaankadulle. Asiaa pitää ilmeisesti miettiä lisää. Ampuiko hän itsensä, tai vastaantulleen jalkakäytävällä pyöräilleen nuorukaisen, vai lähtikö hän etsimään Kaurismäen Corona baaria?
Siinä välissä tuli mieleen Algerian sota - http://fi.wikipedia.org/wiki/Algerian_sota
Tai oikeastaan ei se, vaan se mitä Camus asiasta joskus kirjoitti. Naputtelen tähän mitä jaksan - ja siis suunnilleen näin; "Tosiasia on, että osa meidän yleistä mielipidettä muodostavasta ryhmästämme ajattelee hämärästi, että arabit ovat jotenkin hankkineet itselleen kaulankatkomis- ja silpomisoikeudet, kun taas toinen osa hyväksyy jollakin tavalla laillisiksi kaikki sallitun rajan ylittämiset. Tällöin jokainen voi oikeuttaa tekonsa vetoamalla toisen rikokseen. Se on veren kasuistiikkaa, jossa älymystöön kuuluvalla ei ole mitään tekemistä, mikäli hän ei itse tartu aseisiin. Kun väkivalta vastaa väkivaltaan raivostuttavan mielettömänä ja järjen ääni painuu kuulumattomiin, älymystön tehtävänä ei voi olla se, mitä se joka päivä tekee: se antaa itse kaukana ollen toisen loukkauksen anteeksi ja tuomitsee toisen, mistä on vain seurauksena, että tuomittu rikollinen kiehuu vihasta ja se, jonka rikos on annettu anteeksi, saa lisää rohkeutta uuteen ilkityöhön.............. Näin tarkkanäköinen oikeisto olisi mistään vakaumuksestaan luopumatta koettanut saada algerialaisia puoluetovereitaan ja hallitusta vakuuttuneeksi syvien muutosten tarpeellisuudesta ja eräitten menetelmien kunniattomuudesta. Älykäs vasemmisto olisi vakaumuksestaan luopumatta samalla tavalla koettanut saada arabiliikkeitä uskomaan, että muutamat metodit ovat jo itsessään halventavia. Mutta ei. Oikeisto on useimmiten vahvistanut Ranskan kunnian nimessä sellaista, mikä on tämän kunnian räikein vastakohta. Vasemmisto on oikeuden nimessä suhtautunut anteeksiantavasti sellaiseen, mikä on kaiken todellisen oikeuden pilkkaa. Oikeisto on antanut näin yksinoikeuden moraaliseen ajattelutapaan vasemmistolle ja saanut siltä vastalahjaksi yksinoikeuden isänmaalliseen ajatteluun."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasuistiikka
Ja kun mä en erityisen paljon osaa arvostaa sellaisia taiteilijoita ja muita tärkeilijöitä jotka ratsastavat näillä sodilla ja muilla vastaavilla asioilla, elleivät sitten ole kuin Robert Capa (Hemingway on ok) - niin kysynpähän vain että onko toi Henning Mankell Matti Rossin kaveri?
Ai niin - tämä meinas unohtua - siinä on ainakin mun mielestä tämän sotimisen tunnelmat sopivan tiivistettyinä:
http://www.youtube.com/watch?v=ABjE_7uwA0I&feature=player_embedded
Hyvä huomio tuosta sopimusten ymmärtämisestä tai ymmärtämättömyydestä!
VastaaPoistaNäyttää olevan niin, että se, joka on huolissaan toisten lapsista on rikkonut ko. moraalista (normi-) tai eettistä (arvo-) tasapainoa itse? Miten meillä? Mitä muita perheitä tarkkaileva ihminen itse asiassa peittää? Miten kateellinen anoppi suojautuu omaan rypistyvään ihoon suhteessa nuoreen miniäänsä?
Miksi lainoppineet eivät ymmärrä projektioita? Projektiot eivät ole esillä lainkaan opetuksissa. Tästä syystä jotkut olivat vakuuttuneita mm. siitä, että minun piti olla valehtelija: olivat tietoisia siitä mistä oppiminen alkaa mutta eivät ymmärtäneet, että minulla oli kaksi kertaa miinusta kokemuksena; miinus ja miinus miinuksesta: se on kyberneettisesti plus. Jännite raukeaa siksi, että sai kokea mitä muut eivät tajunneet kun ensin sai kokea mitä itse ei tajunnut (ja mistä aikoivat vetää valtaansa suhteessa genetiikkaan ja genomeihin). Tämä on arvaus mutta johtuu siitä, että pohdinta on alkanut jo siitä kun olin 8 vuotias ja estetty elämästä lähtökohtaisesti. Se mietityttää ja vahvistaa.
Ei siis tarvinnut tehdä rikkeitä oppiakseen (mitä vannoivat niissä älykköporukoissa kun uskoivat omiin tietoihin - piilotettuihin tietoihin??) Tietoa ei pidä piilottaa - ei kirkonkaan nimissä. Sen sijaan yksilön avoimuus on aina riski.
Ihmisen kyky ymmärtää asioita on aina oman kokemuksen kautta ja vasta kun senkin asian on lisäksi ymmärtänyt (ymmärrys x 2 eli ensin tehnyt väärin ja sitten korjatessa sitä saa kokea tekevänsä väärin vaikka ei ole vaan on halunnut korjata sitä) on vapaa projektioista.
En silti suosittele kokemus numero kakkosta: johtaa varmasti nopeammin kouluampujiin tai terrorismiin - on saatanallinen tie eli ihmisten liittyminen toistensa kanssa sopiviin lynkkausaatteisiin ja ryhmävaltaan on paljon nopeampi tai todennäköisempää kuin se, että joku uskaltaisi puolustaa sellaista, joka on vapautunut omista projektioistaan.
Mutta miksi koulutusalakaan ei halua oppia reitit, ideat, näkemykset, tragediat, kokemukset, ilmiöt jne - se on edelleen minulle mysteeri.
Chris
"Sekä venäläiset virkamiehet että korkeat poliitikot ovat ilmoittaneet puolustavansa myös ulkomailla asuvia venäläisiä."
VastaaPoistaPitäisiköhän sinne Venäjän suuntaan kertoa, että suomalaiset viranomaiset puolustavat tarvittaessa Suomessa oleilevia venäläisiäkin. "Apua ei tarvita, kiitos kysymästä. Ja nyt painukaa v*ttuun."
Vaan kuka puolustaisi venäläisiä Venäjällä?
Tarvittaessa voitaisiin myös perustaa Radio Free Russia..
Kyse on, kuten Kemppinen ilmeisesti sanookin, puhevallasta Juhana Torkkin tuon nimisen kirjan tarkoittamalla tavalla. Yhdysvalloissakin sama vire on vahva. Tajusin sen oikeastaan vasta kun meillä lapsuudenkodissa vaihto-oppilaana ollut jenkkineiti oli palaamassa kotiin, ja kiitteli lentoa Finnairilla. "I feel so safe from terrorism", hän sanoi, "bunch of Finns - who cares ?" Enemmän kuin ikävyyksiä inhotaan, kavahdetaan suurvallan arvoa. Vaihtelevassa West Wing -sarjassa tämä tuli kirkkaasti esille, kun lähes filosofikuninkaaksi kuvattu talousnobelistipresidentti virkeänä reagoi tilanteseen kuin tilanteeseen, jos jenkkejä oli harmin tiellä.
VastaaPoistaKuka puolustaisi suomalaisia Venäjällä? Tämä on kaiken ydin.
VastaaPoistaMeillä on kyllä lapsiasiamiehen virka, mutta tuo virkamies, Maria-Kaisa Aula (kesk), on täysin näkymätön.
Suomesta kaapataan lapsia tunn tuostakin Venäjälle, mutta kukaan suomalainen viranomainen ei puutu tähän millään tavalla, ei ainakaan julkisuudessa.
Presidentti Tarja Halosen tiedetään keskustelleen ja neuvotelleen kahden kesken presidentti Dmitri Medvedevin kanssa silloin, kun Turussa oli tämä suomlais-venäläistä poikaa koskeva kiista, jonka johdosta Astahov tuli Suomeen komentelemaan suomalaisia virkamiehiä, mutta näistä keskusteluista/neuvotteluista ei ole annettu minkäänlaisia tietoja julkisuuteen.
Astahov kävi Linnassa ja väitti tavanneensa presidentti Halosen, mutta tämä kiistää tavanneensa Astahovin!
Jotain hyvin kummallista tässä touhussa totisesti on!
Noh tämä liittyy tähän Israel keskusteluun.... joo, eli Joe Biden sanoo mm
VastaaPoista"They've said, 'Here you go. You're in the Mediterranean. This ship -- if you divert slightly north you can unload it and we'll get the stuff into Gaza,'", he said. "So what's the big deal here? What's the big deal of insisting it go straight to Gaza? Well, it's legitimate for Israel to say, 'I don't know what's on that ship. These guys are dropping… 3,000 rockets on my people.
"Look, you can argue whether Israel should have dropped people onto that ship or not -- but the truth of the matter is, Israel has a right to know -- they're at war with Hamas -- has a right to know whether or not arms are being smuggled in."
HS ei ole ainakaan vielä viitsinyt asiasta kirjoitella.... siis kun puhetta on ollut tästä median roolista asiassa.... lähetin niille linkin... ehkä julkaisevat edes sen tai sitten ei...
http://www.therightscoop.com/charlie-rose-joe-biden-on-israel-they-have-a-right-to-defend-themselves
Onhan se hyvä, että Venäjällä on lapsiasiat saatu vihdoinkin kuntoon, kun lapsiagentti Astahovilla on kerran aikaa hoitaa Suomenkin kakara-asioita.
VastaaPoistaMinua niin säälittivätkin nämä Pietarin katulapset ja muut vastaavat, mutta nyt voin siis korkata kossuni levollisin mielin: he ovat hoidossa.
Eikö EU voisi palkata Astahovin hoitamaan myös Romanian romanien - tai ainakin heidän lastensa - asiat kuntoon? Vaikuttaa niin tarmokkaalta mieheltä, että varmasti onnistuisi.
On se hyvä, että Venäjällä on taas kaikki hyvin.
Nythän meidän ei kai tarvitse enää tukea Pietarin paskapuhdistamojakaan? Kai nekin on kunnossa, kun virkamiehillä on aikaa meitä neuvoa ja opettaa?
Siumma summarum, jos joku ei tajunnut: kiellän ehdottomasti omien veroeurojeni käytön Venäjän minkäänlaiseen avustamiseen! Mieluummin vaikka gazalaisten rakettirahastoon.
Kuulitteko poliitikot?
Astahovskajaa tuskin kiinnostaa pätkääkään se, kuinka Kemppinen tai muut lakiuskovaiset suomalaiset lukevat hänelle Suomen lakia.
VastaaPoistaTulee tahtomattakin mieleen Sortokaudet; huonosti olisi Suomi-Neidolle käynyt ilman I MS;a ja leninin huligaaneja.
Historiasta ei opita, tosiasiat kielletään tai selitellään parhain päin, mutta alistutaan lopulta isomman "toimivallan" alle.
Historiasta ei opita, tosiasiat kielletään tai selitellään parhain päin, mutta alistutaan lopulta isomman "toimivallan" alle.
VastaaPoistaEi pidä paikkansa. Historiasta oppii juuri sen, minkä oma taso tajuaa ottaa opiksi. Jos tyhmä x ja viisas x lukevat samaa tekstiä heille nousee eri asiat ns. tärkeäksi. Tässä sana tyhmä ja viisas ovat silti virheellisiä, koska yhteiskunta saattaa asettaa viisaan tyhmän sijasta ja tyhmän viisaan sijasta sen mukaan miten on pärjännyt muita hyväksikäyttäjänä.
Kun on osannut käyttää muita oikein kunnolla hyväksi ja näyttänyt laupean samariitin kasvoja - saa kuulemma viisaan leiman. Minun mielestä pitäisi olla toisinpäin mutta ei voi koska olemme kaikki riippuvaisia siitä, että joku tuo fyrkkaa taloon (polkemalla kautta rantain aika monta muuta ihmistä koska tieto on aina hierakista; sepä se).
Mutta tieteen tekemisen kannalta pitää olla yhdessä tyhmä ja viisas ja mieluiten viisas motivaatioiden osalta joita on vaikea tutkia. Motivaatiot näkyvät brandissa eli pitkässä juoksussa teoista; ei sanoista.
Kun tekee jotain johonkin suuntaan se rupeaa brandaamaan (brandin ja maineen erot ovat juuri teoissa; maine tulee opportunistien kateellisuudesta mutta teot brandaavat). Tämäkin on lähes mahdottomuus nykyään kun tieto varastetaan niin nopeasti ettei voi enää edes näyttää ja silti merkitystä on pakko näyttää. Menee niin pirun vaikeaksi ja kääntää kaikki lait ja historian opit päälaelleen.
Historioitsijat ovat yleensä liian fantasia-kyvyttömiä, liian tosikkoja tai sitten hienostoperseitä; ei auta kansaa siksi enää lainkaan. On poikkeuksia kuten Meinander (söde proffaksi, täytyy myöntää vaikka se on minun brandille heikkous) ja Kemppinen, jonka söisin päivälliseksi jos saisin (on liian raskas lounaaksi). Muita en oikein tunne; oma Cleve-opettajani kuoli liian varhain; hän oli ainoa joka sparrasi koulussa kun muut kiusasi (paitsi matikkaopettajani lukiossa; hänkin ainakin katsoi kauniisti minua eikä muljautellut vihaansa suupielestä kuten lähes kaikki muut).
Näinkö opettajakaartia edelleen pidetään "hyvänä" niin ei ihme, että parhaimmat häippäsevät kauas, tappavat itsensä tai menettävän kaiken motivaation. Ja mikä voima tämä sitten on? Juu - se on juuri se porukka, jotka istuvat omahyväisesti jossain miesten kerhoissa kertomassa historiaa toinen toiselle ja lyövät toinen toistaan laudalta.
Yök tekisi mieli sanoa: yök vaan.
Venäjällä on eräällä lailla parempi, tarkempi tai kypsempi kuva lasten oikeuksista vaikka paradoksaalisesti ovat itse täynnä katulapsia. Kyse on juuri siitä, että kokemus oikeasti opettaa. Se, ettei se paljonkaan näytä auttavan on toinen seikka joka on toisen asian hinta. Hinta tuolle yksilön vapaudelle (a la Venäjä) on mennyt rakenteisiin, jossa naisen suhde lapseen on häiritty - nimenoman vapauden hinnalla.
VastaaPoistaKyse on silti 'sekäettä'-ymmärryksestä: pitää sekä tajuta pitää huolta lapsista ja omista lapsista että edetä eteenpäin suhteessa lakeihin.
Osaan opettaa tätä. Nobody cares. Ei riitä, että on oikeassa vaan pitää olla oikeassa suhteessa kokonaisuuteen voisi sanoa: tässä suhteessa on lännen pedofili-sakilla ja venäjän rämäpää-sakilla molemmilla oppimista.
Me elämme sivistyneessä maailmassa, despite.
ja vaikka sivistyneisyys ei ole ulkomuistista lukemista (kuten Kemppinen ei ehkä tee vaikka joskus kun lukee hänen tekstejään voisi niin luulla mutta niissä on niin paljon valoa etteivät sen takia voi olla ulkomuistista kuten Takkirauta taas. Takkiraudan tekstit ovat teknisesti loistavia mutta kuolleen ihmisen moralismia. Hyvä lukea kuin ensyklopediaa mutta sielu niistä puuttuu. Silti Takkirauta on tietävä mutta ei silti luo mitään valoa minnekään.
Venäjältä tulee valo (idästä nousee aurinko) ja venäjä on siksi tiennäyttäjä ja siksi huudot pois anonyymeiltä). Munnen fast - typerää kaikin tavoin, vaikka blogit ovat kylläkin tarkoiettuja pieruille. Minä pieraisen siksi niin usein: ilmavaivat helpottavat.
:)
mutta sinut syön jonain kauniina päivänä rakas, rakas Kemppinen.
Suomellahan on takataskussa Nato-kortti.
VastaaPoistaEikö olisi aika, ainakin jos sortokausimainen painostus ja goebbelsmainen hihhulointi tästä vielä yltyy, välyttää välillä sitäkin?
"Toveri Putin, jos roskaväkenne propaganda ei lopu, meidän on pakko liittyä Natoon. Ette kai te sitä halua?"
Luulenpa, että näin toimitaankin. Sillä silkkihanskoinhan meitä vielä kohdellaan.
Muistutanpa vain kansallisrunoilijamme, J.Leskisen sanoin...
VastaaPoista"Ei virkavaltaa muutoin voi opettaa
kuin viedä saunan taakse ja lopettaa"
http://www.uusi.ihmiskunta.org/index.php?option=com_content&view=article&id=2990:iskuja-joit-ansiokkaat-saavat-epatoilta&catid=59:eduskunta&Itemid=55