Jos siltä näyttää

(Kuvassa Isä Borown Gosho Ayoaman suunnattoman suositusa mangassa ”Case Closed”).

Conan Doyle oli ehkä ottanut oppinsa diagnostiikasta. Kun kaikki virheelliseksi havaitut selitykset on poistettu, jäljelle jäänyt on oikea, vaikka se vaikuttaisi kuinka kummalliselta. Conan Doylen ihailijaksi ilmoittanut Chesterton oli todellisuudessa juuri päinvastaisella kannalla. Jos jaksaa pitää mielessään, etteivät asiat todellakaan aina ole sitä, miltä ne näyttävät, totuuden voi löytää nenänsä edestä.

Sherlock Holmes on ihailua herättävä hahmo, eräänlainen supersankari. Isä Brown on vähäpätöinen hahmo, jotka kukaan ei tule panneeksi merkille ja joka herättää lähinnä hymyilyä.

Chestertonista on aina muistettava sanoa, että hän oli profeetta, jonka kirjoituksilla oli vaikutuksia. On väitetty, että Irlannin ensimmäisen maailmansodan ajan kapinalliset saivat joitakin ajatuksiaan häneltä. On väitetty, että Gandhi sai ehkä ratkaisevan sysäyksen passiivisen vastarinnan ja siis omaan vakaumuksene luottamisen ajatuksiinsa juuri Chestertonilta. C.S. Lewis, joka saattaa olla 1900-luvun näkyvimpiä kristinuskoon palanneita (”Paholaisen päiväkirja” – en muuten pidä siitä enkä ihmeemmin Lewisistäkään), sai oman kertomansa mukaan sysäyksensä kääntymykseensä Chestertonilta, joka siis omaksu katolisen uskon ja tunnustuksen miehuusvuosinaan.

Ehkä vielä merkittävämpää on, että Bertrand Russel, joka luultavasti kansantajuisilla kirjoillaan toi enemmän valoa maailmaan kuin juuri kukaan muu, sai ratkaisevia vaikutteita ystävältään Chestertonilta. Russell kirjoitti hienoja kirjoja, kuten ”Miksi en ole kristitty”, ”Onnen valloittaminen”, ”Filosofiaa jokamiehelle”, ja laajasti aseistariisumisesta ja sosialismist ja demokratiasta.

Tähän kirjoitukseen ei vaikuta se, että Russellin tieteelliset saavutukset jäivät nuoruusvuosiin ja että hänen suurelle yleisölle osoitetut kirjansa ovat nahistuneempi kuin niissä selvitetyt aatteet.

Chestertonin keino oli ”common sense”, eli kyntömiehen järki. Hän oli kyllin hävytön mm. huomauttaakseen, ehkä erehtyen, ettei kukaan biologi ole selittänyt luonnonvalintaa lepakon tapauksessa – mikä on se kelpoisuus (fitness), joka teki lepakosta voittamaton muiden lentävien lurjusten joukossa.

Muutkin Chestertonin kaverit. kuten H.G.Wells ja G.B. Shaw ovat menettäneet kaiken mielenkiintonsa – lukuunottamatta hulluja ja hienoja fantasioitaan (”Aikakone” – ”Pygmalion” eli My Fair Lady).

Isä Brown on Sherlock Holmesin vastakohta, koska hän on rationalisti, ei analyytikko. Hän hakee järkevää selitystä. Holmesille arvoituksen ratkaisee (keinotekoisesti tehty) sormenjälki tai veritahra maton alla väärässä paikassa. Isä Brownin ajatusten lähtökohta on sielu – sana, jota Sherlock Holmes joutuisi etsimään sanakirjasta.

Ehkä ”Sininen risti” todella on paras rikoskertomus – lyhyt. Siinä on meneillään sielunvaellus. Poliisi seuraa suurrikollista ja Isä Brown seuraa poliisia – moderniin tapaan edellä kävellen ja siten varjostaen sekä takaa-ajettavaansa että takaa-ajajaansa. Hän tuntee sielunliikkeet ja jättää siten merkkejä, joiden avulla suuri poliisi pystyy seuraamaan hänen reittiään Lontoon esikaupungeissa – ravintolassa sokeriastiassa on suolaa, seinään on heitetty lautasellinen lihalientä...

Loppupaljastuksen jälkeen poliisi kysyy, milloin Isä Brown huomasi, että hänen seuralaisensa ei ollut papin vaatteista huolimatta pappi, vaan suurrikollinen. Tämä vastaa:”Hän puhui järkeä vastaan. Sellainen on huonoa teologiaa.”

Pidän erikoisesti tarinasta oudoista jaloista (The Queer Feet –”The Inocence of Father Brown”). Rikollinen sieppaa arvokkaat pöytähopeat, koska hänellä on yllään frakki. Muuttamalla kävelytapaansa hän kykenee esittämään tarjoilijoille illastavaa aristokraattia ja aristokraateille tarjoilijaa – onhan asu sama, ja vähäisiä eroja on vain kävelyssä (kohtelias sipsutus / maailman omistava lampsiminen).

Olen tuntenut usei nitseni frakissa hovimestariksi ja smokissa tarjoilijaksi. Chesterton kertoo hupaisen tarinan vihjatakseen, että ero on luuloteltu ja vähäpätöinen, siis herran ja orjan ero. Wells, Shaw ja Russell tarvitsivat tähän tuhat sivua, Chesterton kymmenen.