Hirveä reikä

En tunne laulun jatkoa enkä loppua eikä ole väliksikään. ”Oli hirveä reikä jätkän perperissä..”

Muistaakseni samassa tai muussa yhteydessä oli jätkä pikkutakkisillaan, sikaariloorat jalassa.

”Perperi” on kai kadonnut kielestä. Viite oli selvä ja hämmästyttävä, sillä pakkohan sen on olla Burberry, joka ei ole varsinaisesti jätkämiesten kokemuspiiriä.

Valokuvassa esiintyvällä vetreällä vanhuksella on uljaan auton ja ranskalaishenkisen lippalakin (baskerin kupu) lisäksi rotsina jotain melkein uskomatonta, nimittäin Barbour.

Kuosi on se oikea, mutta värin kohdalla petti pokka – aidon metsänvihreän sijasta menin siniseen. Suomalainen maahantuoja on Helsingissä liike nimeltään Kapteenska, jonka valikoimaan kuuluvat myös rasvalangasta kudotut villapaidat ja huolellisesti Harris Tweedistä ommellut pikkutakit.

Asian tausta on seuraava. Kerrankin matkalla tuomioistuimesta kansanruokala Claridgeen kysyin Sir Robinilta, joka on hyvä kaveri pitkien aikojen takaa ja nykyisin lisäksi Lord of Appeals, että mikä kauhea kaljasaavinpeitto sinulla on niskassa. Lyötyään peruukin naulaan ja viitan kaappiin hän nimittäin kiskaisi asiaankuuluvan tummanharmaan liituraitapuvun (Kilgour, French & Sanbury, Saville Row) päälle nähdäkseni maiharin.

Vastaus oli ”Barbour” ja lyhyt selitys, jonka olen todennut löytyvän kirjoistakin. Tämä rotsi on täysin asiaankuuluva jopa smokin päällä, vaikka sitä käytetään myös ponnisteltaessa pusikoissa. Tietääksesni se hörökorvainen tyyppi, jota äiti ei päästä kuninkaaksi, ja samoin hänen siskonsa Anne käyttävät näitä.

Kangas on waxcloth, suomeksi jostain syystä öljykangas, ja tuoksu hiukan kuin tervaksen. Malleja on – katso verkosta www.barbour.com – vaikka mitkä määrät ja jopa mikrokuituihin näyttää langetun.

Omassani on takana alhaalla käytännöllinen iso tasku. Jos sattuisi saamaan Aleksanterinkadulla kiinni vaikkapa pyyn, se kulkee vaivattomasti mukana. Eräässä mallissa näyttää olevan irrotettava sisätasku esimerkiksi sienille. Ainahan voi sattua, kuten minulle kerran, että kävelee yllättäen keskelle korvasieniesiintymää.

Vappua ajatellen asuste on hyödyllinen, koska kuorettunutkin oksennus lähtee rinnuksista kuivana harjaamalla.

En ole asiantuntija – toveri Jäppinen, joka lähettänee sähköpostin siitä turvavöiden katkaisimesta saadakseen postiosoitteeni, voisi varmaan valistaa lähemmin. Olen nimittäin siirtynyt sellaiseen uskontokuntaan, jonka mukaan Goretexit ja vastaavat ovat kyllä monessa suhteessa mainioita, mutta eräitä luonnonkuituja ei silti voita mikään.

Tämä takki on siis puuvillaa. Nyt talven kauhut alkavat olla takana, mutta olen pohtinut, josko niin sanottu kanadalaispaita tai tukkilaispaita, joka on siis perienglantilainen malli, olisi sittenkin oiva ostos.

Muistelen lukeneeni sellaisen tarinan, että kun 1924 Himalajalla kadonneen George Malloryn ruumis löydettiin muutama vuosi sitten, häne flanelli- ja villavarusteensa olivat täysin käyttökunnossa, vaikka miehestä ei tietenkään voinut sanoa samaa.

Ei ole kuitenkaan mikään pakko mennä merta edemmäs kalaan. Erään muuton yhteydessä meille kulkeutui vaimono isävainajan sota-ajan vetimiä. Lähempi tarkastelu osoitti, että sarkainen talvipusero mallia 36 ja 20-luvun tyylinen mantteli, jossa on selässä harteista alas kolme halkiota, olivat kestäneet kaikki nämä vuosikymmenet kestettyään maasodan Summassa 39-40 ja jatkon Kiestingissä ja lopun Ihantalassa. Kesäpusakka on kieltämättä rutussa, mutta saadun tiedon mukaan se taitaa olla rykmentin ainoa Pekarinpurolta ja Pyöräkankaalta ilman luodinreikiä säästynyt komppanian päällikön asuste. Joukkueenjohtajista ja heidän takeistaan ei tainnut säilyä ehjänä ensimmäistäkään.