1. toukokuuta 2010

Hirveä reikä



En tunne laulun jatkoa enkä loppua eikä ole väliksikään. ”Oli hirveä reikä jätkän perperissä..”

Muistaakseni samassa tai muussa yhteydessä oli jätkä pikkutakkisillaan, sikaariloorat jalassa.

”Perperi” on kai kadonnut kielestä. Viite oli selvä ja hämmästyttävä, sillä pakkohan sen on olla Burberry, joka ei ole varsinaisesti jätkämiesten kokemuspiiriä.

Valokuvassa esiintyvällä vetreällä vanhuksella on uljaan auton ja ranskalaishenkisen lippalakin (baskerin kupu) lisäksi rotsina jotain melkein uskomatonta, nimittäin Barbour.

Kuosi on se oikea, mutta värin kohdalla petti pokka – aidon metsänvihreän sijasta menin siniseen. Suomalainen maahantuoja on Helsingissä liike nimeltään Kapteenska, jonka valikoimaan kuuluvat myös rasvalangasta kudotut villapaidat ja huolellisesti Harris Tweedistä ommellut pikkutakit.

Asian tausta on seuraava. Kerrankin matkalla tuomioistuimesta kansanruokala Claridgeen kysyin Sir Robinilta, joka on hyvä kaveri pitkien aikojen takaa ja nykyisin lisäksi Lord of Appeals, että mikä kauhea kaljasaavinpeitto sinulla on niskassa. Lyötyään peruukin naulaan ja viitan kaappiin hän nimittäin kiskaisi asiaankuuluvan tummanharmaan liituraitapuvun (Kilgour, French & Sanbury, Saville Row) päälle nähdäkseni maiharin.

Vastaus oli ”Barbour” ja lyhyt selitys, jonka olen todennut löytyvän kirjoistakin. Tämä rotsi on täysin asiaankuuluva jopa smokin päällä, vaikka sitä käytetään myös ponnisteltaessa pusikoissa. Tietääksesni se hörökorvainen tyyppi, jota äiti ei päästä kuninkaaksi, ja samoin hänen siskonsa Anne käyttävät näitä.

Kangas on waxcloth, suomeksi jostain syystä öljykangas, ja tuoksu hiukan kuin tervaksen. Malleja on – katso verkosta www.barbour.com – vaikka mitkä määrät ja jopa mikrokuituihin näyttää langetun.

Omassani on takana alhaalla käytännöllinen iso tasku. Jos sattuisi saamaan Aleksanterinkadulla kiinni vaikkapa pyyn, se kulkee vaivattomasti mukana. Eräässä mallissa näyttää olevan irrotettava sisätasku esimerkiksi sienille. Ainahan voi sattua, kuten minulle kerran, että kävelee yllättäen keskelle korvasieniesiintymää.

Vappua ajatellen asuste on hyödyllinen, koska kuorettunutkin oksennus lähtee rinnuksista kuivana harjaamalla.

En ole asiantuntija – toveri Jäppinen, joka lähettänee sähköpostin siitä turvavöiden katkaisimesta saadakseen postiosoitteeni, voisi varmaan valistaa lähemmin. Olen nimittäin siirtynyt sellaiseen uskontokuntaan, jonka mukaan Goretexit ja vastaavat ovat kyllä monessa suhteessa mainioita, mutta eräitä luonnonkuituja ei silti voita mikään.

Tämä takki on siis puuvillaa. Nyt talven kauhut alkavat olla takana, mutta olen pohtinut, josko niin sanottu kanadalaispaita tai tukkilaispaita, joka on siis perienglantilainen malli, olisi sittenkin oiva ostos.

Muistelen lukeneeni sellaisen tarinan, että kun 1924 Himalajalla kadonneen George Malloryn ruumis löydettiin muutama vuosi sitten, häne flanelli- ja villavarusteensa olivat täysin käyttökunnossa, vaikka miehestä ei tietenkään voinut sanoa samaa.

Ei ole kuitenkaan mikään pakko mennä merta edemmäs kalaan. Erään muuton yhteydessä meille kulkeutui vaimono isävainajan sota-ajan vetimiä. Lähempi tarkastelu osoitti, että sarkainen talvipusero mallia 36 ja 20-luvun tyylinen mantteli, jossa on selässä harteista alas kolme halkiota, olivat kestäneet kaikki nämä vuosikymmenet kestettyään maasodan Summassa 39-40 ja jatkon Kiestingissä ja lopun Ihantalassa. Kesäpusakka on kieltämättä rutussa, mutta saadun tiedon mukaan se taitaa olla rykmentin ainoa Pekarinpurolta ja Pyöräkankaalta ilman luodinreikiä säästynyt komppanian päällikön asuste. Joukkueenjohtajista ja heidän takeistaan ei tainnut säilyä ehjänä ensimmäistäkään.

28 kommenttia:

  1. Anonyymi kirjoitti...

    Tuollaisen vahakangastakin ostin itsekin kerran Lontoosta. Kauppaan kuului purkki hoitoainetta, jota piti harjata ulkopintaan. Kai se oli sitä vahaa tai öljyä.
    Hyvin se takki piti sadetta ja ajautui tämän takia kohta kalastuskäyttöön. Erikoisen etevä se on silloin, kun istutaan pienessä tihkusateessa nuotion ääressä hönöttelemässä. Se ei edes syty helposti palamaan.
    Mutta hauskaa vappua sinulle, Suuri Guru. En olisi ihan uskonut, että teet jutun myös vappuyönä.

    Uskollinen lukijasi
    sinun alati altis
    "Sotakamreeri"
    lauantai, 01 toukokuu, 2010

    VastaaPoista
  2. KERROSPUKEUTUMINEN YMS

    Kosteasta vappujutusta henkii jotenkin ajatus, etta yhden vaatteen pitaisi hoitaa monta hommaa ja olla miltei ihkuinen. -- Mitenkas jos siirtyisimme kerrospukeutumiseen? Kauniita aurinkoisia paivia varten olisi hyvin hengittavaa miltei viimeistelematonta puuvillaa,
    ja sateen sattuessa tempaisimme halvan, taysin vettapitavan ja ohuen (miltei muovisen) kelmuviitan paallimmaiseksi. Talloin joka kelilla voisi olla optimaalisissa tamineissa eika tarvitsisi yrittaa kaiken maailman koretex yms kompromissiratkaisuilla nauttia ilmoista.

    Naitten Londoon vaxijakkujen sijaan hankkisimme halvan ja viehattavan pukineen kerran kuussa tai kvarttaalissa, kun niita alkaa olla niin halpoja ja ihania. Voisimme aina olla uusissa tai miltei uusissa tamineissa vaikkapa oksentelemassa, jos silta tuntuu.

    VastaaPoista
  3. Vaikka et aluista tai lopuista välittäisikään niin kyse on varmaan Jukka Virtasen sanoittamasta ja Simo Salmisen "laulamasta" "pornolaulusta". Tästä muistuttanee vielä moni muukin, kuin minä, työväestöön kuuluva kommenteissaan näin "työn juhlapäivänä".

    Wappua!

    VastaaPoista
  4. Olen kerran saanut lahjaksi kaverin vaimon sokkona ostaman, ensikäyttäjälle liian pieneksi havaitun Barbourin. Mulle se mahtui, mutta aiemmat kokemukseni öljykangastakeista eivät Barbourin myötä muuttuneet: pahuksen hiostava.

    On toki mahdollista, että törmäsin tietämättäni copyright-ongelmaan - en kysellyt lahjan antajalta mistä takki oli hankittu.

    VastaaPoista
  5. Niin.

    Se reikäinen perperi esiintyy ainakin Simo Salmisen pornolaulussa. http://www.youtube.com/watch?v=p863xmUdclI
    Reipas jenkka ja ei niin härski kuin voisi olettaa.

    VastaaPoista
  6. Komea takki :) Niitä löytää myös "maalaisputiikeista",ks. http://www.butikenpawehmais.fi/
    Sateesta huolimatta hauskaa vapunpäivää.
    CJ

    VastaaPoista
  7. Toinen anonyymi kirjoittaa:

    ostinpa minäkin Lontoosta vahakangastakin, joskus opiskelijana käytettynä Camden Locksin käytettyjen vahakangastakkien kaupasta (vain lontoosta voi löytyä tuollainen puoti). Kasvoin siitä sittemmin ulos ja annoin veljelleni, joka käyttää sitä yhä. Syksyllä olen ajatellut ostaa uuden. Minua on alkanut kiusata ajatus, että sadesää ei voi olla mikään tekosyy pukeutua muoviin. Uskoisin että jopa Jäppinen, joka tiemmä ei ole perperin ystävä, on tästä kanssani samaa mieltä.

    Teidän,
    a.b.

    VastaaPoista
  8. Hyvä takin olet hankkinut. Itse ostin muutama vuosi sitten samanlaisen ja olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  9. "...yks nappi oli irti, se ompeli sen kii, ja samalla se ompeli myös alushousun kii."
    - Jukka Virtanen (Simo Salminen: Pornolaulu)

    VastaaPoista
  10. Barbour on klassikko.

    Perperi on tavallaan mutkan kautta tullut anglismi ja siinä on takana meidän perhepiirissä Humu-Eetuksi kutsuttu Walesin Ruhtinas, jonka äiti ei hänkään päästänyt poikaansa kuninkaaksi ja käytti vapaa-aikaansa hyvätapaiseen paheksuttavan elämän viettämiseen. Kerran hän poistuessaan pirskeistä pyysi palveluskunnalta "may i get my Burberry, please?" ja tästä syystä tuli sitten muodikkaaksi kutsua mitä hyvänsä päällystakkia samalla nimellä.

    Tämä sitten levisi, kaiketi käännöskirjallisuuden mukana myös Suomeen.

    Brittiläinen, yläluokkainenkin, pukeutumiskulttuuri perinteeseen nojaten on pyrkinyt aina löytämään mukavuuden, käytännöllisyyden ja näyttävyyden väliltä sopivan pisteen, josta olisi kohtuullinen matka kaikille kulmille.

    Tämä tarkoittaa esim. sitä, että brittiläinen puku valmistetaan klassisesti toisaalta väljemmäksi, kuin mannermainen, mutta käsiaukko, johon hiha kiinnitetään, tehdään pienemmäksi, jotta kädet liikkuisivat paremmin.

    Brittiläiseen "hiljaiseen" yläluokkaiseen etikettiin kuuluu myös sellaiset seikat, että esim. vaatteissa saa, ja melkein pitää olla koirankarvoja, auton pitää olla vähän likainen ja päällystakki voi olla sitten tuollainen loimi, kuten Barbour.

    Eräällä tavalla tätä kuvaa sekin, että Hänen Majesteettinsa Kuningatar, on koulutukseltaan autonasentaja, ja niin kauan kuin ajoi autoa itse, käytti käsivaihteista Land Roveria.

    Kun tästä suoriudun toiselle koneelleni, kaivan esiin vanhan kirjoitukseni Barbourista.

    VastaaPoista
  11. Pumpulia ja villaa ylle! Yrittivät mainostaa viskoosiakin luonnonkuiduksi. Onhan se luontoperäistä mutta kyllä kemikaaleja kuluu paljon ennen kudontaa.

    Terveiset Kreetalta!
    "On meri suuri ja laineet sen,
    nyt rantaan vain lyö vihmoen.
    Kuin meri tuo myös tuska on
    se kylmä on ja loisteeton.
    Et tuskaani sä tietää saa.
    Ei kylmyys voi sua saavuttaa.
    Mun sielussain vain aava salainen
    on tunteiden sekä tuskien.
    On meri suuri ja laineet sen
    nyt rantaan vain lyö vihmoen."

    Saari on karu, ihmiset ihania.

    Elämä se on kuin silkkiä vaan Kunnaksen Ilkalla

    VastaaPoista
  12. Kemppisenkin joskus mainitsema www.keikari.com on mainio tietolähde myös Barbourista, laitakaa nimi ko. blogin hakukenttään.

    VastaaPoista
  13. Meikäläisen sosiaaliluokassa vappuna pantiin se yo-lakki päähän ja perperi niskaan ja paleltiin sitten niin pirusti tuulisilla ja serpentiinisillä kaduilla, kunnes oli pakko lähteä kotiin, kun paperinenäliinat loppuivat.

    Iisi

    VastaaPoista
  14. Jukka,

    hauskaa vappua!

    Uskoakseni "perperi" ei tarkoita "Burberryä" vaan on lainaus ranskan kielestä. Sanalla on alunperin tarkoitettu berberi-heimon tyyliin tehtyä kellertävää, kamelinkarvaista takkia.

    VastaaPoista
  15. Minulla oli kerran brittiläinen esimies ja hän lahjoitti minullekin tuollaisen oljykangastakin. Se oli erinomainen, pidin siitä todella. Olo se päällä oli yhtä turvallinen, kuin äijillä Huovisen Hamsterissa.

    Harmi vain, ettei vaimoni sietänyt sen ha... tuoksua, öljyn, tervan ja vahan ihanaa sekoitusta, joten nyt se on mökillä.

    Pasanen-Salminen sanoo näin:

    "Karjut sano mulle että ompas kova jätkä
    Kun ensin meni salkku ja sitten meni tolkku
    Ja sitten meni mukavasti muuten vaan
    Kyllä oli kauhee reikä rengin perperissä
    Yks nappi oli irti se ompeli sen kiinni
    Ja samalla se ompeli myös alushousutkin
    Minä olen nähnyt kerran riptiisitanssin
    Siltä näky sillon rintaliivitkin."

    VastaaPoista
  16. Heh, mantsamiesten ainoa oikea asu oli parpuuri jo silloin, kun huulessa vielä roikkui Pölli-Saimaa.

    VastaaPoista
  17. "Mitenkas jos siirtyisimme kerrospukeutumiseen? Kauniita aurinkoisia paivia varten olisi hyvin hengittavaa miltei viimeistelematonta puuvillaa,
    ja sateen sattuessa tempaisimme halvan, taysin vettapitavan ja ohuen (miltei muovisen) kelmuviitan paallimmaiseksi.
    "

    Kuka haluaa kuljettaa vaatekaappia mukanaan?
    Eiköhän se nyt vain ole käytännöllistä ja ennen kaikkea helpointa, että päällä olevat vaatteet taipuvat kaikkeen siihen, mihin vaatteiden sillä reissulla tarvitsee taipua?
    Näin esim. töissäkäynti voi olla "reissu". Reissujen välillä sitten kotona miettii, mitä laittaa päälle.

    VastaaPoista
  18. Kaksi Barbouria olen puhki kuluttanut, niitä metsänvihreitä, (tai oikeastaan ensimmäisen puhkaisi päälleni ajanut auto... Mutta se on kokonaan toinen juttu.)
    Hienoja ja erittäin käytännöllisiä takkeja. Niissä isoissa etutaskuissa, joihin mahtuu pyöreä ruislimppu, on muuten ne reiät pohjassa sen takia, että Edinburghin herttua(?) ehdotti niiden lisäämistä. Hänellä kun oli tapana panna pyytämänsä tammukat taskuihin, eikä niistä vesi meinannut millään valua pois.
    Kalleuden takia minulla on nyt käytössä (kun kerran mainostamaan ruvettiin) Oxford Bluen vastaava malli. Toistaiseksi toiminut hyvin. Moottoripyöräilyssä luotan kuitenkin nahkaan, vaikka Barbourilla on mallit tähänkin.

    Jojje

    VastaaPoista
  19. Isoisäni aika Barbourit olivat Schröderillä josta hän innokkaana fiskarina tapasi hankkia kalastusvehkeitä. Omani ostin, vähän surumielisenä, degeneroituneesta Kampin keskuksestä. O tempora, o mores.

    Burberryn eli berberin tarinahan on siitä kiintoisa että merkki löi läpi ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa upseerien päällystakkina - siksi nimi Trench Coat! Ja kun takkia sillä silmällä tarkastelee niin selvästihän se on sotilaskäyttöön suunniteltu, on paikat upseerivöille ja käsiaseelle. Ei ole design vajaassa sadassa vuodessa ihan kauhiasti muuttunut.

    Burberryn ja Barbourin wax cloth-takeissa on yksi piirre ylitse muiden: alempiin taskuihin mahtuu isompikin kirja (ja joskus selkäpuolella on tilaa hupulle ja sinne mahtuu vielä muhkeampi opus.) Lukijan valinta selvästi.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: - totta, trench-coat eli trenssi (ks. Humphrey Bogart) liittyy Flanderin juoksuhautojen liejuun, jossa mantteli ei oikein toimi.

    Trenssin kehittäjällä, Mr. Burberryllä, oli jonkinlainen yksinoikeus puuvillakudokseen, jonka nimeksi tuli välillä jo unohtunut englannin sana gabardine - luullakseni jokin osa meistä on biologisessa mielessä kotoisin gabardiinihousuista (pussi).

    VastaaPoista
  21. pannaan nyt trenssillä http://www.uusi.ihmiskunta.org/index.php?option=com_content&task=view&id=1518&Itemid=102
    ja Burberryllä http://www.uusi.ihmiskunta.org/index.php?option=com_content&view=article&id=1816:burberry&catid=90:100-sanaa-vaatteista&Itemid=102
    Barbour artikkeliani en nyt löytänyt, kumma kyllä.

    VastaaPoista
  22. Ja tänään vaihdon vetoketjun gabardiinihousuihini.

    VastaaPoista
  23. Kuvassa kolme komeaa: takki, auto ja mies!

    Minullakin on ollut öljykangastakki. Ehdottoman tyylikkäitä ne ovat, mutta sateen sattuessa käy kuin sadetakin kanssa: vedet valuvat housuille.

    -osku

    VastaaPoista
  24. Tuli mieleen lapsuudenaikainen, kamelinvärinen duffelitakkini vuosikymmenten takaa. Mistähän tuo mukavasti sointuva sana 'duffeli' tulee?

    VastaaPoista
  25. Ad Anonyymi: - sanan peru on vanha valmistuspaikka Brabantissa Flaaminmaalla, Duffle-niminen kaupunki.

    Montgomery eli Monty oli tuon takin mainosmies. Royal Navy tilasi niitä jossain vaiheessa miljoonan kappaleen erän. Itse takista tai käden sen alle hivuttamisesta meistä monilla on muistoja.

    VastaaPoista
  26. PUSSIHOUSUT kai yleensa olivat diagonaalia.
    Kyllahan ganardiinmistakin housut sai aikaan, mutta diagonaali oli vahvempi kangas peittamaan sita siemenkonetta ja varsinkin polvia ja persmustaa.

    VastaaPoista
  27. Hirveä reikä -juttu tuli vastaan kuuklatessani, pitääkö kirjoittaa berberi vai perperi.

    Kannatan Barbour-koulukuntaa. Olen keskikokoinen nainen, mutta nykyinen Barbour-takkini on miesten mallia. Edellinen Barbourini oli vuoriton flightweight, erinomainen kevyt takki muuten, mutta sen hihanaukot olivat liian pienet Schröderiltä ostamani lampaanrasvavillapuseroni kanssa. Muutama vuosi sitten hankin vuorillisen perinteisen vihreän isotaskumallin ja vahingosta viisastuneena valitsin sen miesten mallistosta, jossa on väljyyttä hihoissa. Noh väljyyttä on aikamoisesti myös pituussuuntaan, joten hihoja saa kääriä aika paksulle rullalle. Silti takki on parhaita hankintojani; pitäisi vain muistaa öljytä tarpeeksi usein.
    Narraamani vähät ahvenensirrit eivät taskuihini päädy, mutta valokuvausreissulla isot taskut ovat oivat lisäobjektiivien kantamiseksi.

    VastaaPoista