Olen vanhus

Kun olin vähemmän vanha, järjestelin mieleeni sarjoja sanoista, jotka ovat kukin vuorollaan muuttuneet sopimattomiksi: psykiatrinen osasto, mielisairaala, hullujenhuone – lasaretti, sairaala, terveyskeskus, palvelutalo, kunnaliskoti, vaivaistalo.

Lisää on helppo keksiä. ”Harjukadulla harhaili siveysrajoitteinen henkilö, jonka kanssa asioi raittiusestynyt kansalainen.”

Nyt on kuultu, että eräät haluaisivat riistää miden ohella minulta äskettäin saavuttamani oikeuden. En saisi sanoa itseäni vanhukseksi. Sana ”vanhus” ja arvattavasti ”vanhuus” on vastikään liitetty hurjasti kasvavaan epäkorrektien sanojen luetteloon. Ehkä sen käyttäminen olisi syrjintää.

Olin juuri ajatellut soittaa Herkolle, joka tunnetaan tässä kauungissa kirpputorien partaveitsenä. Hän pystyisi varmaan hankkimaan minulle rähjääntyneen karvalakin, ei pirtsakkaa armeijan mallia korvuksineen, vaan ns. hevosmiehen mallisen, ja lisäksi ryhmysauvan.

Olen käsittänyt, että karvareuhkaa voi pitää myös kesällä, koska se kalvehtii sen minkä kuumottaakin. Keppi olisi tarpeen, jotta voisi taloon tullessaan hakata sitä lattiaan ja vaatia tarjoilua. Lainkuuliaisuuttani ajattelen voisi siirtyä piipusta pikanelliin ja hankkia sylkykupin. Oikealla vanhuksella valuu mällisylki leukapieliä pitkin ja nenä niistetään sormiin ja sormet kuivataan housunpersauksiin.

Piironki on hankinnassa. Olen ryhtynyt selvittelemään, mistä löytyisi piirongin päälle tarvittavat piristeet, nimittäin kamfertti, valeriaana, mikstuura ja hokmanni (Hoffmanin tipat). Tarvittaisiin myös talvisodassa kaatuneen sukulaisen valokuvakuva. Taidepuoli järjestyisi punakielisellä kipsikoiralla, jollaisia sai ennen tivolista palkinnoksi. Repekka kaivolla vaatisi erillisen telineen, amppelin. Fiikus on helppo nakki, jos nyt lakon aikana on lupa puhua lihajaloseista.

Kun vielä johdonmukaisesti jättää alusvaatteet vaihtamatta ja säästää muutenkin vettä peseytyessään, huusholliin syntyy vähällä vaivalla aito vanhuuden haju.

Asiasta suunsa avanneita lajitovereitani miellyttäisi sanaa ”vanhus” enemmän sana ”vanhempi” englanniksi kirjoitettuna eli ”senior”, ranskan ”seigneur”, tilanherra, latinan senior, ”vanhempi”, kantasana ”senex”, vanha. Muotoa ”signore” ei ole toistaiseksi väläytetty eikä liioin ”señor”. Venäjän ”starikka” tuntuisi sopivalta.

Jos sieltä kirpputorilta löytyisi sukulaisteni suudeltavaksi sopiva sormus, ”Il padrone” sopisi oikein hyvin, tai sitten hiukan vaatimattomampi ”consigliere”. Presidentin kanslian taholta on ilmoitettu, ettei toiveeni todellisen salaneuvoksen tittelistä annna aihetta enempiin toimenpiteisiin heidän taholtaan.

Joku kirjoittaja kiisti olevansa vanhuuseläkkeellä – työeläkkeellä hän kuulemma on. Tämä on uusi avaus työeläkelainsäädäntöön. Itse olisin kai sitten virkaeläkeläinen, koska valtiokonttorin ilmoituksen mukaan jäin eläkkeelle valtion virasta. Todellisuudessa olen viraton eläkeläinen.

”Vaka seniorikansalainen Väinämöinen” ei oikein istu runomittaan. Seniorikaupunginlahti sopisi Helsingin entuudesta rikkaaseen nimistöön. Voisin ilmoittaa isälleni, että hän saisi siivota suunsa ja ottaa tavakseen mainita esitellessään minut esimerkiksi huonetoverilleen: ”Tässä on vähiten nuori poikani Jukka.”

Kun oikein mietin, mielestäni myös ”lapsi” on jotenkin alentava sana. Eikö olisi aika muuttaa myös kysymyksessä olevat laitokset ”juoniorikodeiksi” ja ”juniorikansalaisten iltapäiväkerhoiksi”? ”Saatohoidin juniorin aamulla tarhaan...”

Naisliike voisi ottaa selvittääkseen, mitä asiallisempaa nimitystä se voisi käyttää itsestään. Nais-ongelma on tuttu myös toiselle, naimahaluiselle sukupuolelle. Meillä seniorikansalaisilla on välillä vaikeuksia ymmärtää selvää suomea. Kyllä sukupuolenvaihdoslaina olisi askel oikeaan suuntaan.