Ulkoistuksia sisätiloissa

Todellisuudessa tämän päivän kuvassa oleva uudempi Helsinki-kirja on paljon parempi kuin eilinen. Itse asiassa siinä on paljon sitä, mistä eilistä moitin. Asiallisen vakavaan kirjaan kuuluvat tietysti epäasiallisuudet. Niinpä radiotalon (entinen Säästöpankin talo, nykyinen KHO:n talo) esittelyn yhteyteen, kun Kellarikrouvi kerran mainittiin, olisi voinut lisätä myös sen koodinimen ”Studio 10”. Kuuluttajat kilpailivat siitäkin, kuinka monta isoa tuoppia vedettyään pystyy puhumaan mikrofoniin sönköttämättä. Voittaja oli saadun tiedon mukaan naispuolinen, eläkkeelle siirtymässä.

Kahdenlaiset verkostot kiinnostavat erikoisesti, ihmisten ja paikkojen näkymättömät yhteydet. Tässä niteessä työnantajain Tapani Kahri mainitsee työtoverinsa menneiltä ajoilta – tarkistin matrikkelista, että paperiteollisuudessa ansioitunut Henrik Lagus on kenraali Ruben Laguksen poika.

Tarina kahvinpavuista, joiden myyntihinnalla ostettiin sotien jälkeen kivitalo, ja vielä komea, on kerrassaan mainio ajankuva. Lahjoittaja oli agronomi, joka oli päätynyt asumaan Brasiliaan.

Kommentoija viittasi virtuaaliseen Helsinkiin. Olen silloin tällöin puhunut asiastsa kymmenen vuotta. Ainoa tuntemani keino nostaa esiin kadonneita katunäkyviä, paenneita horisontteja, on sarjakuvataide. Ranskalaisilla on useita piirtäjiä, joilta syntyy esimerkiksi panoraama Pariisista ennen Eiffel-tornia. Suomessa ei taida olla kuin Tape Koivisto (Mämmilä jne.), eikä häntäkään saa höynäytetyksi tällaiseen.

Oli puhetta, että isä aikoinaan pätsäsi Pörssiklubille, ja minä kiirehdin selittämään, että vaikka ruuat tuotiin sinne alhaalta Adlonin keittiöstä, Pörssiklubin ruoka tosin hyvin valmistettua mutta peräti tavallista – esimerkiksi silakkalaatikkoa. Vuorineuvokset söivät ainakin ennen silakkalaatikkoa tai läskisoosia, ellei ollut edustuslounasta Savoyssa tai Palacessa.

Tavallisimmin hän meni ”laihalle liemelle” Colombiaan, tai jos herrat halusivat panna todella ranttaliksi esimerkiksi Kesitlän alennusmyynnistä tehdyn löydön kunniaksi, päämääränä oli ”Kolme Mikkoa” ja tilaus pyttipannu. Muistissani tuo Mikonkadun yritys oli sen ajan kielenkäytössä ”ruokala”. Sana ”baari” oli vasta lyömässä läpi (housubaari, liivibaari), ja ”grilli” oli vain Hilden Aleksin vanhassa pankkisalissa ja sensaatiomaisen uudenlainen Marian Grilli, joss syötiin – kuulkaa – pihviä! Pihvihän ei mitenkään kuulunut suomalaisen keskiluokan valikoimiin – paistia sen sijaan käristettiin sunnuntaiksi.

Muinaisuuden virtuaalihelsinkiin kaipaisin niitä lukemattomia emaljilaattoja ja hiukan harvinaisempia lasi- tai messinkilaattoja, joissa ilmaistiin, että talon uumenissa ottaa vastaan vapaan ammatin harjoittaja.

Noita kylttejä oli siis asianajajilla, lääkäreillä, hammaslääkäreillä ja jopa insinööreillä ja arkkitehdeilä. Maalla omakotitalon seinää saattoi koristaa kilpi, jossa seisoi ”Suomi-yhtiön asiamies”.

Keskustan kortteleissa oli todellisia ghettoja, esimerkiksi Aleksin ja Kluuvikadun kulmatalossa oli ties kuinka monta asianajotoimistoa, esimerkiksi Helvi Sipilän. Jykevää arvokkuutta edusti jokin Serlachius & Ryti, jonka laatta taitaa olla vanhalla paikallaan nytkin. Toiminimen takana oli minun aikanani Langenskiöldejä, joiden nimi viittaa merioikeuteen ja Erkon sukuun.

Yksityislääkärien lisäksi oli yksityissairaaloita, kuten Salus, johon muun ohella toimitettiin maksukykyisten perheiden hulttioita kuivumaan.

Haluaisin nostaa emaljin erään aikakauden tunnukseksi. Niitä kylttejä oli kulkuneuvoissa (Spotta ej på golfvet), kerrostaloissa (Pihanmies – Gårdskarl) ja tietenkin kadunnimikyltteinä, joita Urho Kekkonen ystävineen sitten tervasi, ruotsinkielisiä näet. Venäjänkieliset kerättiin kiireesti pois. Kaisaniemenkatu oli alkujaan Murtokatu, koska se oli vedetty vinoon korttelin läpi, ja kylteissä luki myös Genombrotten – genombrottskaja ulitsa.

Posliini on eri asia – Lontoon ja Pariisin maanalaisten tunnus, vaikka tietääkseni kysymyksessä ei ole todellisuudessa posliini, vaan kiiltävä keraaminen tiili, joka oli kova juttu jo Bablyloniassa. Mutta posliinia tarvittiin edelleen ratkaisemattoman ongelman hoitamiseen: miten merkitä käymälä ja etenkin miesten ja naisten. Kukko ja kana taitaa olla nykyisin sovinistinen. Äkkiä käy kuin Tankerolle, joka luuli matkustaneensa juovuspäissään Intiaan, kun hotellin käytävässä oli kyltti, jossa luki ”Abort auf der andere Seite des Ganges” (käymälä käytävän toisella puolella).