Piratismi on tekijänoikeuden ydin

”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”

Perustuslaki jättää pelottavalla tavalla vastaamatta, mikä mahtaisi olla ”muu viesti”. Kun luetellaan tiedot, mielipiteet ja muut viestit, ajatus ohjataan puheeseen ja kirjoitukseen. Tulkinnan on silti selvästi oltava laajempi. Ainakin vakiintuneet kuvalliset symbolit rinnastetaan puheeseen. Samantekevää, lukeeko seinässä ”tupakointi kielletty” vai onko siinä palavan savukkeen kuva ja ympyrä ja vinoviiva sen päällä. Musiikki ei ehkä ole viesti, vaikka se on usein signaali (puhelimen soittoääni). Se on usein myös symboli (kansallislaulu). Vaikea kysymys.

Otsikkoni tarkoitus on näyttää erikoiselta. Kaikki muut sanovat, että tekijänoikeus suojaa omintakeista ilmaisua ja omintakeisuudella he tarkoittavat itse tehtyä vastakohtana kopioinnille eli piratismille.

Kemppinen sanoo, että kopiointi on tekijänoikeuden ydin ja omaperäisyys on satunnaista. Perusteluksi Kemppinen esittää etenkin sananvapauden.

Susipoika, Kaspar Hauser ja vastaavat, erillään kaikista ihmisistä kasvaneet lapset eivät opi puhumaan. Ihmisen varttuminen ja kasvatus on olennaisesti jäljittelyä. Lapsi oppii kielen ympäriltään; kirjoittaminen hänelle opetetaan. Kasvatuksen ja koulutuksen tulos peruskoulussa, ylioppilastutkinnossa, loppututkinnossa ja väitöskirjassa on oppimäärän eli aika tarkasti määriteltyjen asioiden hallitseminen ja kyky yhdistellä niitä kulloisiinkin tarpeisiin. Väitöskirjassa voi mielellään olla jokin omaperäinen kytkentä, mutta ei se ole välttämätöntä. Esimerkiksi tekijänoikeuden piratismista saa hyvän väitöskirjan keräämällä keskeisen kirjallisuuden ja miettimällä erinäisiä käytännön tilanteita, sekä totta että tarua, ja soveltamalla lakia ja kirjallisuudesta löytyviä sääntöjä tilanteisiin.

Se ei ole omaperäinen oivallus, että tekijänoikeudellisen käyttöoikeuden voi luovuttaa automatisoidulla sopimuksella vastikkeetta. Ajatus on pohjaltaan sama kuin vapaalippu, jollaisia isoisäni antoi työmiehille elokuvateatteriinsa. Lippu pitää olla, mutta onko siitä maksettu, se ei kuulu asiaan.

Tekijänoikeuden omaperäisyysvaatimus on toisaalta romantiikkaa, joka suosi kaikkea epätavallista ja vastenmielistä, toisaalta nopeasti kehittyneen luonnontieteen puolelta plagioitu ajatus. Tosin tieteessäkin omaperäisyys on poikkeuksellista.

Sananvapauden perusteluksi kelpaa USA:n korkeimman oikeuden kuvailu, jota sanon informaatiodiversiteetiksi eli tiedon monimuotoisuudeksi:”Erilaisista ja vastakkaisista lähteistä peräisin olevan informaation mahdollisimman laaja levittäminen.” (U.S. 180, 190 1997 Turner v. FCC).

Juristit ovat kirjoittaneet, että sananvapauden tarkoitus on ”arvostella tapoja, tottumuksia, perinteitä, laitoksia ja auktoriteetteja”, jotta vallassa olevia ”heikommat voisivat ilmaista pelkojaan, toiveitaan ja pyrkimyksiään”.

Musiikin ja ja esimerkiksi tietokoneohjelmien tekijänoikeus rapauttavat sananvapautta rajoittamalla etenkin tallennetun ja yleisölle välitetyn puheen ja kirjoituksen vapautta. Annan ymmärtää, että jokin osa musiikkia on kauppatavaraa siinä kuin sokerikorputkin. Sitä ei osteta sisällön vaan mielihyvän takia.

Tieteen lisäksi uskonto perustuu alusta loppuun perinteen omaksumiseen ja kopioivaan soveltamiseen. Lutherin ”yksin armosta, yksin uskosta” ei ollut uusi ajatus. Niiden nostaminen tärkeimmiksi periaatteiksi oli uutta. Sananvapaus ei ollut uusi ajatus. Sen kirjoittaminen perustuslakiin 1700-luvulla oli uusi ja mainio teko. Vapaalla puheella ja sidotulla mitalla vaikuttamisesta olivat esittäneet huomautuksiaan mm. kaikki roomalaiset runoilijat ja suuri osa kreikkalaisista. Semel emissum volat irrevocabile verbum.

Jäljittelevän puheen perusmuotoja ovat rukous ja loitsu. Ainoa tuntemani täysin omaperäinen puhe on Vuorisaarna – mutta sen esittäjä ei ollutkaan tavallinen puhuja. Olkoon se esimerkki sananvapauden ja tekijänoikeuden samansuuntaisuudesta: puheella halutaan vaikuttaa. Halutaanko sillä myös rahaa, se on eri asia. Vuorisaarnan puhuja ei kerännyt pääsymaksuja eikä perinyt korvauksia, toisin kuin Martin Luther Kingin perikunta (”I have a Dream”).