Kaupoilla

On juostu kaupoilla. Tuijotin kolme sekuntia seinään, kun rouvan puhelin oli tehnyt epätoivoisen teon, kuten oli odotettukin, ja tilalla oli uusi, soma ja sopiva, mutta puhelinnumerot olivat jääneet vanhaan puhelimeen.

Bensowin talon Elisan myymälään on periytynyt entisen viinakaupan henki. Ostajan odotetaan olevan hyvin nöyrä ja puristavan tasarahaa hikisessä nyrkissään. Ellei aihetta vastakkaiseen ilmene, hänelle kukaties sysätään puhelinkoje pöydän yli, minkä jälkeen kirjoituspöytäihminen syventyy muihin, tärkeämpiin tehtäviin.

Meillä sattuu olemaan luonnonsuojelun vuoksi huono kenttä. Työni takia tunnen operaattoreiden herroja ja muistin kerran kysyä, keneltä voisi kysyä tukiasemien sijoittelusta. Tuon arvokkaan tiedon saatuani sain vastauksenkin – lähin tukiasema on nevadassa, koska jotkut tienvarren asukkaat olivat torjuneet ehdotuksen tukiaseman lisäämisestä viime vuosina tuohon lähelle muuttaneiden ainakin 200 ihmisen tarpeisiin. Nämä olivat olleet sitä mieltä että ei, kun se on rumakin.

Olemme siis tottuneet myös talvipakkasella hoitamaan kännykkäpuhelut roikkuen makuuhuoneen ikkunasta. Sitten eräs lahjakas leskirouva eli siis naapuri sanoi, että DNA kuuluu paremmin.

Pitää paikkansa. Ja toisin kuin luulin DNA:lla on omiakin purkkeja.

Rouva oli pitänyt kiirettä, koska itse vasta keskityin henkisiin harjoituksiin matkapuhelinten avaamiseksi. Kuoren avaaminen ja simmin irrottaminen tai kojeen resetointi on tunnetusti ääliömäisen helppo älykkyystesti. Reputan siinä aina. Oman puhelimeni kuoren saan kyllä auki yleensä puolessa tunnissa.

DNA:n myyntipisteessä ihan tavallinen myyjä oli sanonut että jaa-a, tässä vanhassa puhelimessa on numeroita reippaasti enemmän kuin kortille mahtuu, mutta tehdäänpä näin ja siirtänyt kaiken, asetuksineen, noin 18 sekunnissa. Eikä maksanut mitään. Ja pelittää.

Samaan aikaan toisaalla – olin pistäytynyt tärkeällä virka-asialla siemaisemassa lakimääräisen tuplaespresson ja perehtymässä ilapäivälehdestä Panu Rajalan sukupuolielämään ja hämmästelin, ettei hän ilmoittanut kikkelinsä kulmakerrointa, kun muistin, että kun on näin hyvä syy, en mene kirjakauppaan, vaan kenkä.

”Tuskan tuon pois pyyhkisikö kenkään?”, huudahti Koskenniemi aikoinaan. Kenkäkaupassa oli erinomainen palvelu ja löysin suorastaan oivalliset kengät.

Oikeastaan kysyin kaupassa, löytyisikö sellaisia Sievin kenkiä, joilla olisi hyvä potkia poliiseja. Olen käsittänyt, että työmiesten turvakengissä on metalliset kärkivahvisteet.

Myyjätär kiisti jyrkästi, mutta nopeasti olimme löytäneet todella hyvät klobot ja päädyin tietämään yksityiskohtia Sievin jalkineista. Myyjätär sanoi itse olevansa seudulta kotoisin, ja kun hän lisäsi, että firmalla on tehdas myös Lapualla, saatoin sanoa, että minä olen puolestani siltä seudulta.

Sen jälkeen haettiin yhteisiä tuttavia, joita tietysti löytyi. Kysyin, oliko hän Möksystä kotoisin, mihin hän, että ei kun Möttösestä, mikä vaati tietenkin lyhyttä yhteislausuntaa Vänrikki Stooilista (”...satulaan vain tuijotti Möttöseen kun ratsasti – Lintulahteen tultuaan olkikuvon pyysi vaan...”)

Jalassa uudet kengät, joiden merkki muuten sitten oli Clark, poistuin pohdiskelemaan syvällisiä asioita ja muistin myös kysyä Cessulta, onko klassinen mekaniikka todellakin vain emergentti osa kvanttimekaniikkaa, kuten Feynman antaa ymmärtää, jolloin se että olen A paikassa B ei sulje pois vaihtoehtoa että olisin samaan aikaan paikassa C.

Mutta päivän kohokohta oli tilaisuus lähettää terveisiä myyjättären isälle, joka vielä hyväkuntoisena muistaa Talvisodan Taipaleen JR 24:n riveissä. Polonin rykmentti aina unohtuu Laurilan JR 21:n rinnalla. Saman työn nämä köyhien kuntien hiljaiset miehet tekivät – ja etenkin Soinin, Kyyjärven ja Karstulan tappiot olivat hirveitä.