Force majeure

Kommentoijat toistavat samaa kuin Kantolan kylän isäntä puoli vuosisataa sitten: lain täytyy olla niin selvä, ettei mitään lakimiehiä tarvita.

Lentoyhtiöt kuitenkin tarvitsisivat vähän parempia juristeja. Finnair etunenässä on katsonut oikeudekseen väittää, etteivät erinäiset asetukset velvoita sitä tulivuorenpurkauksen aiheuttamissa tilanteissa.

Ilmakuljetuksen ehdoista on laajat protokollat. Kuljetusoikeus on oma erikoisalansa. Ilmakuljetuksia koskee EU:n kautta Montrealin sopimus, mutta sekä siinä että vanhassa Varsovan sopimuksessa on joukko lisäpöytäkirjoja. Lisäksi valmismatkoista on direktiivi ja oikeastaan erillinen lainsäädäntö.

Ennen tuon lausunnon murjaisemista olisi kernaasti voinut käyttää jonkin määrän tavallista juristin järkeä.

Force majeure eli ylivoimainen este on hyvin vanhaa kauppaoikeutta. Sen rinnalla vaikuttaa laesio enormis eli liikavaikeus. Jos kaupunkiin iskee rutto, este on ylivoimainen ja sen seurauksena luvatun suorituksen saa jättää tekemättä, mutta rahat on myös palautettava. Vahingonkorvausta ei mene.

Thomas Wilhelmson, joka on lupaava nuorukainen ja tällä hetkellä yliopistolla hyväpalkkaisessa hommassa, kirjoitti samassa hengessä kuin Aulis Aarnio oikeuden polysentrismistä eli monenkeskisyydestä ”suurten tarinoiden kuolemasta”. Molemmat korkeat kollegat tarkoittavat, että siviilioikeuden perityt päälinjat eivät ole kestäneet aikaa.

Lentoyhtiö ja samoin VR – toinen syntinen – ovat kuljetustehtävää täyttäessään velvollisia välttämään kaikkea sellaista, mikä voisi aiheuttaa matkustajalle hengen tai terveyden vaaran tai merkittävän välillisen vahingon.

Välillinen vahinko, etenkin niin sanottu puhdas varallisuusvahinko, on sangen vaikea ja mutkikas asia, mutta kyllä paremmat juristit sen tuntevat. Se on suosittu tenttikysymysten aihe.

Finnair ja VR eivät ole ehtineet miettiä esimerkiksi todistustaakkaa, joka sopimusoikeudessa on usein käännetty. Kun yhtiö väittää, että sen täytyi jättää porukat virumaan lentokentille, sen asiana on osoittaa, ettei se ollut velvollinen järjestämään perusmukavuuksia, vettä ja ruokaa. Tiedottamisvelvollisuuden rikkominen voi lisätä korvausvastuuta.

Henkilökuljetuksiin kuuluu tietty huolenpitovelvollisuus. Jos linja-auto leviää Kuusamon – Oulun kauniille valtatielle talvella aamuyöllä, kuski ei saa poistua ohi ajaneen henkilöauton liftarina kotiin nukkumaan ja jättää matkustajia pakkaseen. Pahimmillaan sellaisesta seuraisi jopa rangaistus heitteillepanosta. Korvausvelvollisuus tulisi armotta.

Takseista on oikeustapauksiakin. Humalaista asiakasta ei saa jättää metsätaipaleelle, vaan hänet on vietävät esimerkiksi poliisin suojiin.

Toistan etten rupea tässä ottamaan kantaa vaikeaan kysymysvyyhteen, joka tulee aikanaan työllistämään monia kollegoja. Esitän vain Kemppisen kansakoulun hengessä alkeissääntöjä, koska niillä on tapana jäädä tuntemattomiksi.

Harjoitan tätä valistustoimintaa muun muassa siksi, että kovin moni yhteisö toimii markkinoilla nyrkkivallan turvin eli luottaen siihen, etteivät ihmiset tunne oikeuksiaan.

”Lain tuntevia miehiä” tarvittiin jo 1200-luvun maakuntalakien mukaan. Perintö ja perintä eivät ole sama asia. Takaus ja takuu tarkoittavat aivan muuta.

Toistan uskonkappaleeni: liikuntaa ja terveydenhoitoa tärkeämpi on oikeudenhoito. Olemme siirtymässä viimein esivallan sanelusta, jossa lakimiehet toimivat vallan kätyreinä, toisiin rakenteisiin. Poliittinen järjestelmämme rapautuu oikeudellisen osaamisen puutteessa.