Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
21. huhtikuuta 2010
Force majeure
Kommentoijat toistavat samaa kuin Kantolan kylän isäntä puoli vuosisataa sitten: lain täytyy olla niin selvä, ettei mitään lakimiehiä tarvita.
Lentoyhtiöt kuitenkin tarvitsisivat vähän parempia juristeja. Finnair etunenässä on katsonut oikeudekseen väittää, etteivät erinäiset asetukset velvoita sitä tulivuorenpurkauksen aiheuttamissa tilanteissa.
Ilmakuljetuksen ehdoista on laajat protokollat. Kuljetusoikeus on oma erikoisalansa. Ilmakuljetuksia koskee EU:n kautta Montrealin sopimus, mutta sekä siinä että vanhassa Varsovan sopimuksessa on joukko lisäpöytäkirjoja. Lisäksi valmismatkoista on direktiivi ja oikeastaan erillinen lainsäädäntö.
Ennen tuon lausunnon murjaisemista olisi kernaasti voinut käyttää jonkin määrän tavallista juristin järkeä.
Force majeure eli ylivoimainen este on hyvin vanhaa kauppaoikeutta. Sen rinnalla vaikuttaa laesio enormis eli liikavaikeus. Jos kaupunkiin iskee rutto, este on ylivoimainen ja sen seurauksena luvatun suorituksen saa jättää tekemättä, mutta rahat on myös palautettava. Vahingonkorvausta ei mene.
Thomas Wilhelmson, joka on lupaava nuorukainen ja tällä hetkellä yliopistolla hyväpalkkaisessa hommassa, kirjoitti samassa hengessä kuin Aulis Aarnio oikeuden polysentrismistä eli monenkeskisyydestä ”suurten tarinoiden kuolemasta”. Molemmat korkeat kollegat tarkoittavat, että siviilioikeuden perityt päälinjat eivät ole kestäneet aikaa.
Lentoyhtiö ja samoin VR – toinen syntinen – ovat kuljetustehtävää täyttäessään velvollisia välttämään kaikkea sellaista, mikä voisi aiheuttaa matkustajalle hengen tai terveyden vaaran tai merkittävän välillisen vahingon.
Välillinen vahinko, etenkin niin sanottu puhdas varallisuusvahinko, on sangen vaikea ja mutkikas asia, mutta kyllä paremmat juristit sen tuntevat. Se on suosittu tenttikysymysten aihe.
Finnair ja VR eivät ole ehtineet miettiä esimerkiksi todistustaakkaa, joka sopimusoikeudessa on usein käännetty. Kun yhtiö väittää, että sen täytyi jättää porukat virumaan lentokentille, sen asiana on osoittaa, ettei se ollut velvollinen järjestämään perusmukavuuksia, vettä ja ruokaa. Tiedottamisvelvollisuuden rikkominen voi lisätä korvausvastuuta.
Henkilökuljetuksiin kuuluu tietty huolenpitovelvollisuus. Jos linja-auto leviää Kuusamon – Oulun kauniille valtatielle talvella aamuyöllä, kuski ei saa poistua ohi ajaneen henkilöauton liftarina kotiin nukkumaan ja jättää matkustajia pakkaseen. Pahimmillaan sellaisesta seuraisi jopa rangaistus heitteillepanosta. Korvausvelvollisuus tulisi armotta.
Takseista on oikeustapauksiakin. Humalaista asiakasta ei saa jättää metsätaipaleelle, vaan hänet on vietävät esimerkiksi poliisin suojiin.
Toistan etten rupea tässä ottamaan kantaa vaikeaan kysymysvyyhteen, joka tulee aikanaan työllistämään monia kollegoja. Esitän vain Kemppisen kansakoulun hengessä alkeissääntöjä, koska niillä on tapana jäädä tuntemattomiksi.
Harjoitan tätä valistustoimintaa muun muassa siksi, että kovin moni yhteisö toimii markkinoilla nyrkkivallan turvin eli luottaen siihen, etteivät ihmiset tunne oikeuksiaan.
”Lain tuntevia miehiä” tarvittiin jo 1200-luvun maakuntalakien mukaan. Perintö ja perintä eivät ole sama asia. Takaus ja takuu tarkoittavat aivan muuta.
Toistan uskonkappaleeni: liikuntaa ja terveydenhoitoa tärkeämpi on oikeudenhoito. Olemme siirtymässä viimein esivallan sanelusta, jossa lakimiehet toimivat vallan kätyreinä, toisiin rakenteisiin. Poliittinen järjestelmämme rapautuu oikeudellisen osaamisen puutteessa.
Liikeyritysten toimintatapa on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana paljon. Aikaisemmin pystyi yleensä saamaan jonkun vastuullisen kiinni yrityksestä kuin yrityksestä. Nykyään jos jotain menee pieleen, ei kukaan vastaa mistään eikä edes vastaa mitään. Pitää haastaa käräjille jos haluaa mitään reaktiota. Ja se on kallista. Tämän takia nostan jälleen esiin suosikkiaiheeni small claims court -systeemin. Sitä tarvittaisiin liiketapoja korjaavaksi työkaluksi. Siitä sitten mokomat oppisivat.
VastaaPoistaOIKEIN HYVA !!
VastaaPoistaNyt Jukka on kiinni tarkeassa asiassa eli lentomatkustajan oikeuksissa. EU Regulation No 261/2004 koskee kaikkia lentomatkustajia. Siina on selvasti maaratty lentoyhtion velvollisuus informoida kirjallisesti matkustajaa (Artikla 14). Onkos joku nahnyt viimeisen kahden viikon aikana jonkun lentoyhtion informoimassa matkustajia mahdollisuudesta saada hotelli, ruokaa & juomaa, puhelut jne? -- Nyt Jukan pitaisi saada lentoyhtiot noudattamaan EU saadoksen edellyttamia maarayksia ja henkea!
Suomeksikin on netissa Lentomatkustajan Oikeudet EU:n valituslomake, joka antaa hyvan kuvan maarayksista.
Kay saaliksi niita tuhansia surkeassa asemassa olevia matkalaisia, jotka lentoyhtiot ovat jattaneet oman onnensa nojaan. -- Tietysti omaakin aktiivisuutta tarvitaan, mutta kurjimmissa tapauksissa se aktiivisuus voi olla jo pahasti lamassa.
-------
Edellisesta huolimatta koneet pitaisi saada lentamaan "amerikkalaisilla" saannoilla, eli muuta SiO2 murena taivaan rannalla ei saisi aiheuttaa koko ilmatilan lentokieltoa. Hollantilaiset lentavat kuin tyhjaa vaan, mutta pikku matkan paassa olevat brittien paalentokentat pysyvat kiinni.
Nayttaa Englannissa olevan byrokratialla ja paattomilla virkamiehilla iso valta; miltei kuin Suomessa!
Anonyymi:
VastaaPoistaMitä byrokraattista siinä on, että viranomaiset pitävät huolta matkustajien hengestä ja terveydestä, kun eräitä lentoyhtiöitä näköjään kiinnostaa vain raha?
Tämä tuhkajupakka on siitä mielenkiintoinen tapaus, että se testaa EU:n uskottavuuden. Jos siinä on enää mitään testattavaa jäljellä ollutkaan.
VastaaPoistaAinakin alku on osoittanut, että komiteavetoinen byrokratia istuu kuin tatti paskassa. Päätöksiä ei synny, kun ei päästä kokoontumaan, eikä valmiuksia erityistilanteissa toimimiseen ole.
Tämän keskustelun lukijalle voi jäädä/syntyä monta väärinkäsitystä:
VastaaPoista- ovatko lentoyhtiöt valmismatkanjärjestäjiä?
- koskeeko todistus- ja oikeusteemoja sama "todistustaakka"?
- eikö oikeampi vertaus olisi kysyä taksimiehen velvollisuudesta ottaa humalaista asemalta kyytiin ajokieltoiseen autoon?
- mistä alkaen USA- ja hollantilaiset ovat olleet uskottavia edelläkävijöitä turvallisuudessa?
Unohtui:
VastaaPoista- Kenen mieleen ei olisi tullut kutsua tilannetta force majeuriksi?
- Mitkä lentoyhtiöt ovat kieltäytymässä rahan palauttamisesta?
Kun nuorena miehenä reissasin aika paljon laivalla Ruotsin ja Suomen väliä, niin aikani kuluksi siinä tuli luettua matkalipustakin myös se pienellä painettu osuus.
VastaaPoistaSiellähän sanottiin suunnilleen niin, että 'varustamo kieltäytyy kaikesta vastuusta, mikä lain mukaan vain on mahdollista'.
Ymmärsin sanoman niin, että yritä poika vaan vapaasti, mutta meidän juristiarmaadamme kääntää taatusti joka kiven joka tarvitaan vastuusta luistellaksemme.
Ymmärsin oikein, vai?
Force majeure tai laesio enormis -minulle kävisivät molempien termien mukaiset käytännöt, mutta asuntolainan perheellemme myöntäneelle pankille ei kumpikaan vaikka kuinka elämä ilman pyytämättämme ja itsestämme riippumatta, vammautumisen ja työkyvyttömyyden myötä, on tulotasoomme niin suuren loven lyönyt, ettemme takaisinmaksua kykene "kunnialla" hoitamaan. Tietenkin takuuna oleva lainankohde, eli koti viisihenkiselle perheelle, hoitanee liki täydestä arvosta ainakin pankin saatavat.
VastaaPoistaMuuten olen sitä mieltä, että joutavia maailmalla reissaavat saavat välillä pysähtyäkin miettimään reissujensa mielekkyyttä. Mitäs läksivät ilimanpilluuseen.
On varsin eri asia jäädä johonkin korpitaipaleelle kuin esim Pariisiin, Kanarialle yms. Miten niitä voi verrata?
VastaaPoistaEn myöskään ymmärrä, miksi matkailijoiden syömiset menisivät lentoyhtiön piikkiin. Kotonakin sapuskat joutuu maksamaan itse, ei kait ulkomailla syöminen ole sen kummempaa. Siitä vaan paikalliseen Alepaan tms!
Jukka Kemppisellä on nyt toimeksianto asiassa, ks. anonyymi OIKEIN HYVÄ kirjoitusta edellä.
VastaaPoistaMitähän Kemppinen mahtaa saada aikaan?
Nyt kehun hallitusta!
VastaaPoistaTehty päätös oli oikea urosmehiläisen pistos tulevaisuuden energiataloudelle.
Kyllä kansa tietää ja kansa saa myös maksaa!
Aaltoja tekee Kunnaksen Ilkka
Urosmehiläinen eli kuhnuri "pistää" vain kerran elämässään ja kuolee pois.
VastaaPoistaKuhnurin pistos on tarkoitettu kuningattaren eli emon hedelmöittämiseksi pariutumislennolla. Kuhnurin sukupuolielimet jäävät emoon kiinni ja repeytyvät irti kuhnurista, jolloin se kuolee.
Aika karseeta. Luonto on rakaa.
Paremmin ei voisi muotoilla, nykyiseen tilanteeseen johtaneita syitä, jossa poliittinen eliitti ei enää kanna vastuuta mistään: "Toistan uskonkappaleeni: liikuntaa ja terveydenhoitoa tärkeämpi on oikeudenhoito. Olemme siirtymässä viimein esivallan sanelusta, jossa lakimiehet toimivat vallan kätyreinä, toisiin rakenteisiin. Poliittinen järjestelmämme rapautuu oikeudellisen osaamisen puutteessa" Kemppinen.
VastaaPoistaEduskunnan tärkein tehtävä on Suomen perutuslain mukaan lakien säätäminen. Poliittinen järjestelmä
on kriisissä. Tuomioistuinlaitoksen tulisi olla riippumaton poliittisesta ohjauksesta.