Viinanen

Useiden eritasoisten kirjojen jälkeen Risto Uimosen ”Iiro Viinanen, henkilökuva” osoittaa, ettei toistaiseksi ole tiedossa Esko Ahon hallituksen ja siis Iiro Viinasen ensimmäisen valtiovarainministerin kauden tapahtumien syitä.

Kriisin syvyys tiedetään ja väitän, ettei eräistä seurauksista toivuttu koskaan. Syyllisiä henkilöitä on listattu myös tässä blogissa, mutta ainakaan minulla ei ole vieläkään käsitystä edes todennäköisin syin epäiltyjen joukosta. Mauno Koiviston lisäksi siihen kai kuuluvat ainakin Harri Holkeri, Esko Aho ja Iiro Viinanen, unohtamatta Suomen Pankin johtoa.

Mutta muutkin kuin jännityskirjojen kirjoittajat tietävät, miten vaikeaa uskottavien, riittävän uhkaavien roistojen ja rikollisjärjestöjen keksiminen on. Uimonen ottaa pankkien lisäksi puheeksi työnantajajärjestöt ja ammattiyhdistysliikkeen, eikä sormi varmasti osoita tällä kohdin tyhjää.

Rajusti yksinkertaistaen raha- ja talousjärjestelmämme oli ollut aina suljettu, jolloin kaikki pelit olivat nollasummapelejä – yhdelle lisää on toiselta pois. Siirtyminen 1980-luvulla avoimeen järjestelmään tarkoitti juuri sitä, mitä matemaattiset mallit osoittavat. Raha saattoi vuotaa kuiviin. Jos ratkaisut olivat järkeviä, ihmiset eivät olleet, koska heillä oli selkäytimissään toinen perinne.

Suomettumisella ja rähmällään ololla on toinen, rinnakkainen merkitys. Suomelle ja sen reaalisosialismille (jota oli harjoitettu 1930-luvun lopulta alkaen) oikeastaan jo kävi samalla tavoin kuin Neuvostoliitolle ja olennaisesti samoista syistä. Ja kolmannekseen, idänkaupan tyrehtyminen osoitti taloudellisen järjestelmämme kaamean yksipuolisuuden.

Tiedän Iiro Viinasesta vähän mutta olen kuullut paljon. Satumme olemaan täsmälleen samanikäisiä. Satun tietämään yrittäjäperheistä, upseeri-isistä ja kokoomuspojista yhtä ja toista. Diplomi-insinööreistäkin olen kuullut, vaikka en paljon maksaisi Viinasen mekaanisen puun puolen tutkinnosta. Hän vain tuli saumaan, jolloin juristit – tyyppiä Vesa Vainio – alkoivat nopeasti karista johtotehtävistä. Kannattaa muuten uhrata ajatus sille, että juristeja olivat Ståhlberg, Svinhufvud, Ryti, Paasikivi, Kekkonen ja Halonen sekä Jäätteenmäki. Niinistö on juristi, surullista kyllä.

Esko Aho oli Viinaselle mahdollisimman etäinen työpari, tehoruokittu tarhauksen tuote ja paljon nuorempikin.

Nyt on tilaisuus vetäistä jälleen esiin syy jatkuvaan sodista kirjoittamiseen ja toistaa taas kosminen totuus. Älykkyydellä ja ammattitaidolla ei ole maailmassa paljon merkitystä. Viinanen on oiva esimerkki. Hänellä näyttää jopa koulunkäynti ja opiskelu takkuilleen ja viina ja villi elämä tuntuvat viehättäneen. Eduskuntaan hän nousi Uimosen mukaan sellaisessa timmissä, ettei tiennyt parlamentissa toimivan sellaisiakin kuin valiokuntia.

Luonnonlahjoja verrattomati enemmän merkitsee luonne, jossa yksi tärkeä piirre on kyky oppia ja omaksua. Toisin kuin psykologit sanovat älykkyyttä voi oppia. Viinanen näyttää johtaneen valtiontaloutta samalla tavalla kuin eräät johtivat pataljoonia: erittäin nopeita päätöksiä, erittäin nopeita liikkeitä eikä minkäänlaisia neuvotteluja eikä fundeerauksia.

Viinanen pelasi terveydellään ja saavutti ainakin väliaikaisia voittoja jopa keskustapuolueesta pitämällä 48 tuntia yhtäjaksoisesti kestäneitä neuvotteluja. Keino on tuttu myös työmarkkinoilta. Jos kokous on alkanut aamulla kahdeksalta, seuraavana yönä kolmen ja viiden välillä nähdään, kuka oikeasti jaksaa pitää kiinni kannoistaan. Epäterveellinen ruoka ja riittämätön juotava ovat olennaisen tärkeitä.

En osaa arvata tämän uuden kirjan tarkoitusta; tietenkin se on Viinasen kosto, mutta on tämä aika sopiva myös Väyrysen ja Pekkarisen vaalikirjaksi. Moni asia on päässyt unohtumaan, ja nyt esiin otetut 90-luvun muistot voivat panna valitsijat pohtimaan, ovatko miehet muuttuneet.

Myös finanssimaailmasta nostetaan esiin nimiä ja tekoja, jotka edelleen esiintyvät aikamme sankarit luultavasti haluaisivat unohtaa. En tiedä, onko Viinanen oman elämänsä sankari. Minusta hän näyttäytyy tässä säällisesti laaditussa kirjassa oikeana miehenä oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jälki oli hirmuista, mutta minä en tiedä, miten sen olisi voinut toisin tehdä.